Aivosumu! ”– Olen työskennellyt psykiatrina 29 vuotta, enkä muista tällaista termiä ennen kuin viime ajoilta.” K-rokotteen sivuvaikutusko?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
IS:
Aivan kuin olisi jossakin horroksessa ja sumussa. Oireet eivät vaivaa makuulla ja istuessa, mutta ylös noustessa ja kävellessä päässäni tapahtuu jotain, mitä en ymmärrä. Toimintakyky täysin nolla ja väsyttää koko ajan.

Aivosumu on vilahdellut mediassa, kahvipöytäkeskusteluissa ja kavereiden tarinoissa, joissa päivitellään piinaavaa väsymystä ja muita kognitiivisia vaikeuksia. Termi on ainakin suomen kielessä melko tuore, mutta ilmiössä ei ole mitään uutta, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Teijamari L-B Mehiläisestä kertoo.

– Olen työskennellyt psykiatrina 29 vuotta, enkä muista tällaista termiä ennen kuin viime ajoilta. Vastaavia oireita on kuitenkin kuvailtu jo ennen termin yleistymistä, Laasonen-Balk sanoo.
 
Henkilökohtaisesti olen voinut paremmin kuin aikoihin. Jaksaminen on lisääntynyt, olen ollut innovatiivinen ja aikaansaava ilman väsymyksen tunnetta. Olen opiskellut ranskaa..... neljä rokotusta.
 
Aivosumu: vaikea keskittyä, muistaa sanoja tai muodostaa kokonaisia lauseita. Kuumeinen olo, vaikka kuumetta ei ole, Maria Veitola kirjoitti koronatartunnasta kertovassa Instagram-julkaisussaan tammikuussa.


Saksan ja englannin kieliin sana syntyi jo vuonna 1817, kun saksalainen lääkäri Georg Greiner käytti sitä kuvaamaan mielen sumuisuutta. Termin käyttäminen on yleistynyt koronan myötä meillä ja maailmalla, sillä aivosumu on yksi koronan jälkioireista.



Taitaa Ap sairastaa Persujen aivosumua, koska ei edes erota koronarokotetta koronasairaudesta.
 
Liikaa ultraprosessoitua paskaa mättöä, kemikaaleja, hiilareita jne.

Kokeilkaa sitä ketodieettiä ja syökää puhtaasti kokoravintoa. LISÄÄ RASVAA (omega 3) ei kasvistasvoja (omega 6)
Rasvahappojen suhde jatkossa, kun olette päässeet balanssiin, 1:1!

Huppista ku ei aivot enää olekaan sumussa.🤷‍♀️
 
Muutamalla rokotetulla tuttavalla on ollut selkeästi rokotteesta johtuvaa ”aivosumua”, että kyllähän se rokotteestakin voi johtua.
 
Hyvä että tällainen termi on keksitty, Ilman sitä näistä asioista olisi paljon vaikeampi puhua. Se voi aiheutua monesta syystä. Miksei se voi olla joskus rokotteenkin sivuvaikutus, mutta yleisemmin varmasti koronan oire.
 
Höpöhöpö.


Tuli toi termi tutuksi kun luulin vatsakipujeni johtuvat essure-ehkäisyspiraaleista. Poistatin ne muutama vuosi sitten, eli kaikki tapahtui ja termi oli käytössä jo reilusti ennen koronaa.

Essure-ryhmissä aivosumu oli ja on yhä, yleinen oire.




Tuolla, 2017 tehdyssä vahinkoilmoituksessa mainitaan yhtenä oireena aivosumu.
 
Viimeksi muokattu:
"Essureen, hän pyysi implanttien poistoa. Välittömästi poistoleikkauksen jälkeen vatsan turvotus, aivosumu ja kivut katosivat."


Tää lääkevahinkoilmoitus tehtiin vuonna 2017 ja siellä mainitaan juuri aivosumu.


Essure-implantti sisältää muun muassa PET-kuituja, teflonia, butadiinia ja nikkeliä

VMP ihmiset ottaa sisäänsä. Sama juttu k-rokotteissa, arvaamattomia aineita ja seuraamuksia tulossa. Ja on jo tullutkin, RIP vaan heille 😥

Mikä teitä ihmiset vaivaa kun että mieti nokkaanne pidemmälle
 
Essure-implantti sisältää muun muassa PET-kuituja, teflonia, butadiinia ja nikkeliä

VMP ihmiset ottaa sisäänsä. Sama juttu k-rokotteissa, arvaamattomia aineita ja seuraamuksia tulossa. Ja on jo tullutkin, RIP vaan heille 😥

Mikä teitä ihmiset vaivaa kun että mieti nokkaanne pidemmälle
 

Yhteistyössä