Uusilta firmoilta ostaminen on riski. Turhia riskejä kannattaa välttää, koska kokemus osoittaa, että tällaiset riskit realisoituvat usein. Siksi kilpailutuksissa yleensä vaaditaan myyjältä referenssejä.
Kun junia ostetaan, niin niihin tulee varaosavarasto mukana. Läheskään kaikkea ei siis tarvitse heti tilata ulkomailta. Ja toisaalta vaikka juna olisi valmistettu Suomessa niin Suomessa ei tehdä kaikkia komponentteja, niin osassa varaosista ollaan joka tapauksessa riippuvaisia ulkomaista.
Valtio voisi periaatteessa määrätä VR:ää miten haluaa, mutta käytännössä se ei niin tee. Iso syyllinen tähän on nykyinen Marinin hallitus. Sipilän hallituksessa mm. Anne Berner yritti laittaa VR:ää kuriin mutta epäonnistui.
Silloin kun Suomessa vielä valmistettiin moottorivaunuja ja vetureita suuremmissa määrin niin iso osa niistä oli sellaisia, että vikoja riitti tai riittää. Esimerkkejä tästä ovat Hr11, Dm3, Dm8, Dm9 ja Dr16. Myös monissa ulkomailta hankituissa junissa on ollut tai on paljon vikoja, mutta useimmiten silloinkin on kyse siitä, että on hankittu sellaisia junia joita on tehty vain pieni erä. Jatkuvien tulipalojen riivaama Dm12 on tästä hyvä esimerkki.
Takuu ei ole mikään oikotie onneen näissä asioissa. Takuu kattaa vain korjauskustannukset eikä liikenteestä poissaolon kustannuksia. Ja takuuaika on vain joitakin vuosia. Jos valmistajalta pyytäisi junalle elinikäisen takuun tai sellaisen takuun joka kattaa myös liikenteestä poissaolon kustannukset, niin junien hankintahinta nousisi aivan järjettömän korkeaksi, koska tuollaisen takuun myöntäminen olisi valmistajalle todennäköisesti valtavan kallista.