Haaveena vauva 2023

Nyt uutena tähän keskusteluun mukaan.
Meillä on esikoinen 02/19 ja pitkään olen ollut tai molemmat ollaan oltu sitä mieltä että yksi riittää. Mutta viimeisten parin kk aikana sitten on ollut vauvakuumetta ja ollaan mietitty asiaa vielä kerran. Päätettiin että ehkä toinen ois vielä ihan kiva, ja alkaa olla nyt viimeinen hetki sille ettei tule aivan hurjaa ikäeroa.
Tällä hetkellä asutaan eri paikkakunnilla minun työn vuoksi ensi kevääseen asti. Minä ja esikoinen muualla ja puoliso kotona. Tekee tosin paljon reissutyötä. Osittain tästä syystä yrittäminen aloitetaan vasta todennäköisesti joulukuussa - 22 jottei tarttis jäädä äitiyslomalle ennen kuin työt loppuu (määräaikainen) eikä tartte yksin olla koko raskausaikaa ilman puolisoa ja vieraalla paikkakunnalla.

Mutta jännittävää. Tänä vkl ollaan oltu kotona käymässä ja puhuttu kaikesta käytännön jutuista 😄 eli esimerkiksi mitä on tallessa esikoisen vauva-ajalta.
 
Voiko ovulaatioon liittyä vähän niinkuin limatulpan irtoaminen?
Kohdunsuuta kokeillessa tuli sellainen lima"klimppi"..
Minulla tulee ovulaation jälkeen aina kunnon tulppa. Yleensä seuraavana päivänä. Varsinkin isomman hädän jälkeen hyvin sen huomaa, kun pyyhkiessä jää jäätävä räkäklöntsä paperiin (sori mielikuvasta) 🤭 Varmaan kaikki limat irronnut samana päivänä ja sitten lähtee liikkeelle yhtenä könttänä.

Siitä yleensä bongaan, että ovis on ohi jo 😊
 
Siis armoa ajattelin, että teen "äkkiä" tän päivän kiertolistan. No sieltä jäi ensin muokkaamatta uudet kierrot ja sitten oli väärä päivä ja mitä kaikkea sekoilinkaan.
Toivottavasti nyt vihdoin on oikein!
Mä en osaa siis yhtään tätä en edes tota punaista väriä 🙈
Eli voisitko lisää mut plussanneisiin?

Jekkis87 9/21 3 10/2022

Kiitos ♥
 
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi


@~SeaWind 4/2015 1.
@Mamtobe 3/2020 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Kyfi 1/2021 5.
@Saaga86 6/2021 2.
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@Tibitii 7/2021 2.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Mimmimami 8/2021 5.
@Hellu__ 9/2021 2.
@jekkis87 9/2021 3.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Niisq ★ 1/2022 ★ 1.
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Earhart 4/2022 2.
@Mammuzka 4/2022 1.yhteinen
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@Poiski 5/2022 1.
@tiipanen ★ 5/2022 ★ 1.
@Emzy 5/2022 1.
@Lapinlikka 5/2022 1.
@Sanelma_ 6/2022 1.
@minttuni 6/2022 2.
@Kuumeilija40 7/2022 3.
@Rasberry_jam 7/2022 1.
@ansi91 7/2022 2.
@Quesadilla 7/221.
@helmikorvakoru 8/2022 2.
@KKatariina 8/2022 2.
@vauvakuume78/2022 7.
@jempppis 8/2022 4.
@Nokare 8/2022 2.
@Poppana_ ★ 8/2022 ★ 4.
@Torspo8 ★ 8/2022 ★ 1.
@Paatuska ★ 8/2022 ★ 2.
@J-Annika 9/2022 3
★★★★★★★★★★★★★★★★

10.10.2022 Maanantai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Jossu_95 kp 43/28-30
@J-Annika kp 43/ 24-28
@vauvakuume7 kp 26/28-37
@Laurenzia kp 26/31
@Mamtobe kp 26/24
@Eadni1992 kp 25/26-28
@nobelius kp 22/28-30
@Niisq kp 22/25
@ansi91 kp 21/28-31
@Mamiks kp 20/27
@KKatariina kp 18/29
@minttuni kp 18/26
@Mammuzka kp 17/?
@SandraB kp 16/28-31
@jempppis kp 12/?
@tätimoonika kp 12/29-31
@helmikorvakoru kp 11/28-30
@tiipanen kp 10/28
@Nokare kp 10/28
@Mirkkuli26 kp 10/22-25
@Emzy kp 9/?4
@Poiski kp 3/36
@Millis86 kp 2/28
★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO


@Yksinmatkassa DPO 12
@Laurenzia DPO 10
@Niisq DPO 9
@nobelius DPO 8
@Mamiks DPO 7
@ansi91 DPO 6
@vauvakuume7 DPO 5
★★★★★★★★★★★★★★★★★
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu12311/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/224. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22 kkm 8+6
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22
@Mmohini 5/22 2. 6/22
@VeijariLaama 7/21 1. 6/22
@Oliivi3 4/22 4. 7/22
@Jenn-a 6/22 2. 7/22
@Hopeanopea 5/22 1. 7/22
@Maicy 4/22 4. 7/22
@Floralan 1/22 1. 7/22
@Sentonen 4/22 2. 7/22
@Kvize 5/22 1. 7/22
@Tiutau13 ★ 1/22 3. 8/22
@liebling ★ 7/22 1. 8/22
@Milaas ★ 7/22 ★ 1. ★ 8/22
@Kiemura ★ 7/22 ★ 2. ★ 8/22
@peanut_butter 7/2022 2. ★ 8/22
@Earhart ★ 4/2022 ★ 2. ★ 8/2022
@Selis ★ 11/2021 ★ 4. ★ 9/2022
@Rönsyleinikki ★ 7/2022 ★ 5. ★ 9/2022
@eeveon 6/2022 2. ★ 9/2022
@Lunni_ 8/2022 5. ★ 9/2022
@Tiukuna 8/2022 2. ★ 9/2022
@Mimerkki 6/2021 3. ★ 9/2022
@Poppana_ ★ 8/2022 ★ 4. ★ 10/2022
@jekkis87 ★ 9/21 ★ 3. ★ 10/22
 
vierailija
Ikä ja raskaus.
Itse nyt 38,5v😉 ja viikon päästä la ja meille tulossa viides.❤❤❤❤❤
Äitini sai kuopuksen 44v, anoppi oli 45v. Ystäväni oli 41v kun sai nuorimman. Ja juuri yksi ystäväni sai vauvan ja hän on 42v. Toivoa siis on!🤗 Kyllä näitä riittää.. älkää murehtiko asioista, vasta kun oikeasti on joku juttu, mikä estää raskauden 100%. Ei ainakaan ennen sitä.

Ja taloudesta..
Sitä voi punnita mikä on elämässä tärkeämpää, se että on rahaa käytössä enemmän vai niitä lapsia.🤔 Itselle lapset on niin tärkeitä ja rakkaita ja tuo elämään niin paljon enemmän iloa ja onnea🥰 Tottakai rahaa tarvitaan enemmän, mutta hyvin pärjätään.

Varsinkin joulunaika🎅🤶 on niin ihanaa, kun saa seurata lasten iloa!😍

Haaveilkaa ja tehkää asioita mitkä on itselle rakkaita ja TOIVOA on niin kauan, kunnes toisin todetaan.🙏 Vaikka se 0,1% riittää raskautumiseen..
 
Dpo7 ja ovistikku uitettu🤪 Hyvin maltoin huomiseen 😂 Nyt on kaksi ovistikkua jäljellä, sitten saan vasta tehdä r-testin. Eli dpo 10 eka oikea testi 🥳 Ei ole edes rinnat arat, no kohta on varmaan johtuen kun niitä puristelee jatkuvasti ja testaa, jokojoko😂

kiva seurata jos ovistikku haalea viiva vahvistuu yhtään. Vaikkei vahvistu niinnsekään ei tarkoita mitään.
 
Dpo7 ja ovistikku uitettu🤪 Hyvin maltoin huomiseen 😂 Nyt on kaksi ovistikkua jäljellä, sitten saan vasta tehdä r-testin. Eli dpo 10 eka oikea testi 🥳 Ei ole edes rinnat arat, no kohta on varmaan johtuen kun niitä puristelee jatkuvasti ja testaa, jokojoko😂

kiva seurata jos ovistikku haalea viiva vahvistuu yhtään. Vaikkei vahvistu niinnsekään ei tarkoita mitään.
Minäkään en malttanut olla testaamatta ajoissa. Mulla ei oo mitään oireita ja yleensä on väsymys ollut jäätävä.. katsoin viime kerralta kun olin raskautunut niin dpo11 haamu ja vasta joskus dpo 13-14 oli vahvempi viiva. Hitto miten pitkä aika odotella! 🙄
 
Minäkään en malttanut olla testaamatta ajoissa. Mulla ei oo mitään oireita ja yleensä on väsymys ollut jäätävä.. katsoin viime kerralta kun olin raskautunut niin dpo11 haamu ja vasta joskus dpo 13-14 oli vahvempi viiva. Hitto miten pitkä aika odotella!
Joo äläpä… Vielä olisi 6 päivää ja olin tänään jo ihan valmis pissimään tikkuun.. Siinä ei olisi ollut mitään järkeä, kun kiinnittyminen tapahtuu parhaimmillaan vasta 3 pöivän päästä 😅😅
 
  • Haha
Reactions: Mamiks
No oho! Milloin teit negan ku tää on näin selvä Onnea
Negan tein 03.10. silloin oli dpo 13 ennustetusta oviksesta. Se on sitte ihan epäselvää milloin se ovis on oikeesti ollu.

Kiitos ♥

OVISTESTEJÄ, mulla ois muutama paketti apteekkarin ovistestejä kaapissa.
Saako niitä ihan myydä pois?
Eihän ne mitää lääkkeitä ole?

Jos joku kiinnostuu nii mä voin postitse laittaa tulee 😊👍
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Ikä ja raskaus.
Itse nyt 38,5v ja viikon päästä la ja meille tulossa viides.
Äitini sai kuopuksen 44v, anoppi oli 45v. Ystäväni oli 41v kun sai nuorimman. Ja juuri yksi ystäväni sai vauvan ja hän on 42v. Toivoa siis on! Kyllä näitä riittää.. älkää murehtiko asioista, vasta kun oikeasti on joku juttu, mikä estää raskauden 100%. Ei ainakaan ennen sitä.

Ja taloudesta..
Sitä voi punnita mikä on elämässä tärkeämpää, se että on rahaa käytössä enemmän vai niitä lapsia. Itselle lapset on niin tärkeitä ja rakkaita ja tuo elämään niin paljon enemmän iloa ja onnea Tottakai rahaa tarvitaan enemmän, mutta hyvin pärjätään.

Varsinkin joulunaika on niin ihanaa, kun saa seurata lasten iloa!

Haaveilkaa ja tehkää asioita mitkä on itselle rakkaita ja TOIVOA on niin kauan, kunnes toisin todetaan. Vaikka se 0,1% riittää raskautumiseen..
Kyllä minullekkin on lapset rakkaita ja tärkeitä, eikä kyse ole siitä että tarvitsisi rahaa jäädä enemmän käyttöön tyyliin, että olisi jokin ylellinen elintaso vs. lapset. En halua ajatella edes noin😣 Kunhan nyt edes saisi nämä kulut katettua mitä tässä tullut, kun kaikki kallistuu. Säästöjä ei ole koskaan ollut. Jo se, että bensan hinta nousi, niin ennestään pienistä tuloista suuri osa menee siihen, että pääsen edes töissä käymään. Eikä kaikki asu niin, että joukkoliikenne olisi vaihtoehto. Välillä tuntuu, että kaikki ihmiset eivät edes ymmärrä kuinka isoja tuloeroja Suomessa on. Kuitenkin samoja unelmia.

Onnea ❤❤❤❤❤ ja kaikkea hyvää loppuodotukseen 😊
 
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi


@~SeaWind 4/2015 1.
@Mamtobe 3/2020 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Kyfi 1/2021 5.
@Saaga86 6/2021 2.
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@Tibitii 7/2021 2.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Mimmimami 8/2021 5.
@Hellu__ 9/2021 2.
@jekkis87 9/2021 3.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Niisq ★ 1/2022 ★ 1.
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Earhart 4/2022 2.
@Mammuzka 4/2022 1.yhteinen
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@Poiski 5/2022 1.
@tiipanen ★ 5/2022 ★ 1.
@Emzy 5/2022 1.
@Lapinlikka 5/2022 1.
@Sanelma_ 6/2022 1.
@minttuni 6/2022 2.
@Kuumeilija40 7/2022 3.
@Rasberry_jam 7/2022 1.
@ansi91 7/2022 2.
@Quesadilla 7/221.
@helmikorvakoru 8/2022 2.
@KKatariina 8/2022 2.
@vauvakuume78/2022 7.
@jempppis 8/2022 4.
@Nokare 8/2022 2.
@Poppana_ ★ 8/2022 ★ 4.
@Torspo8 ★ 8/2022 ★ 1.
@Paatuska ★ 8/2022 ★ 2.
@J-Annika 9/2022 3
★★★★★★★★★★★★★★★★

11.10.2022 Tiistai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Jossu_95 kp 44/28-30
@J-Annika kp 44/ 24-28
@vauvakuume7 kp 27/28-37
@Laurenzia kp 27/31
@Mamtobe kp 27/24
@Eadni1992 kp 26/26-28
@nobelius kp 23/28-30
@Niisq kp 23/25
@ansi91 kp 22/28-31
@Mamiks kp 21/27
@KKatariina kp 19/29
@minttuni kp 19/26
@Mammuzka kp 18/?
@SandraB kp 17/28-31
@jempppis kp 13/?
@tätimoonika kp 13/29-31
@helmikorvakoru kp 12/28-30
@tiipanen kp 11/28
@Nokare kp 11/28
@Mirkkuli26 kp 11/22-25
@Emzy kp 10/?4
@Poiski kp 4/36
@Millis86 kp 3/28
★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO


@Yksinmatkassa DPO 13
@Laurenzia DPO 11
@Niisq DPO 10
@nobelius DPO 9
@Mamiks DPO 8
@ansi91 DPO 7
@vauvakuume7 DPO 6
★★★★★★★★★★★★★★★★★
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu12311/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/224. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22 kkm 8+6
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22
@Mmohini 5/22 2. 6/22
@VeijariLaama 7/21 1. 6/22
@Oliivi3 4/22 4. 7/22
@Jenn-a 6/22 2. 7/22
@Hopeanopea 5/22 1. 7/22
@Maicy 4/22 4. 7/22
@Floralan 1/22 1. 7/22
@Sentonen 4/22 2. 7/22
@Kvize 5/22 1. 7/22
@Tiutau13 ★ 1/22 3. 8/22
@liebling ★ 7/22 1. 8/22
@Milaas ★ 7/22 ★ 1. ★ 8/22
@Kiemura ★ 7/22 ★ 2. ★ 8/22
@peanut_butter 7/2022 2. ★ 8/22
@Earhart ★ 4/2022 ★ 2. ★ 8/2022
@Selis ★ 11/2021 ★ 4. ★ 9/2022
@Rönsyleinikki ★ 7/2022 ★ 5. ★ 9/2022
@eeveon 6/2022 2. ★ 9/2022
@Lunni_ 8/2022 5. ★ 9/2022
@Tiukuna 8/2022 2. ★ 9/2022
@Mimerkki 6/2021 3. ★ 9/2022
@Poppana_ ★ 8/2022 ★ 4. ★ 10/2022
@jekkis87 ★ 9/21 ★ 3. ★ 10/22
 
  • Tykkää
Reactions: Poiski ja minttuni

Yhteistyössä