Aika vaatimaton on palkka.
Minusta tuo palkka on todella huono työhön nähden. Joudut silti asumaan vuokralla vaikka tekisit kuinka paljon viikonloppuja ja yötöitä. Työoloista puhumattakaan. Joillekin toki käy tuuri ja saattavat jopa pitää työstään mutta suurin osa tuskin…
Kävin aika monta työpaikkaa läpi ennen kuin löytyi mieleinen.
Monissa paikoissa on oikeasti työolot aivan järkyttäviä, työmäärää aivan valtava ja esihenkilötyö ala-arvoista. Hoitoalalla on töitä, huonosta paikasta voi lähteä pois, ei ole todellakaan pakko hampaita kiristellä eläkeikään asti.
Palkka on aika vaatimaton, kyllä. Minulla on silti omistusasunto ja rahaa säästössäkin. Ei mikään miljoonalukaali mutta itselle mieleinen kyllä. Meillä on hyvä työilmapiiri, ammattitaitoisia työntekijöitä, kohtuullisen vähän työvoimapulaa (lähinnä äkillisten sairaslomien takia) ja hyvät työsuhde-edut kuten työvaatteet ja laajennettu työterveyshuolto. Työvuorolistoihin saa vaikuttaa.
Meillä ei myöskään ole ylilääkittyjä tai aliravittuja vanhuksia, työpaikkakiusaamista eikä hoitajan työhön kuulu tiskaaminen ja pyykinpesu. Palkkakin on maksettu oikein.
Kehotan ihan oikeasti kollegoitakin äänestämään jaloillaan ja jättämään ne karmeat paikat joissa teet kolmen ihmisen työt työpäivän aikana tai jossa työilmapiiri on vihamielinen. Mikään työ ei ole sen arvoista että palkaksi saa vain pahan mielen ja tuki-ja liikuntaelinvaivat siitä että hoidat kahden avustettavat yksin kun työparia ei ole