Saa ja pitääkin tuoda esille, jos näin on tapahtunut. Tässä tapauksessa on vain se ongelma, että Wille Rydmanin ja poliisin mielestä noita ei ole tapahtunut (ovat rangaistavia tekoja), naisten mukaan (toimittajan lypsäessä vastauksia?) on. Se, että joku kokee tulleensa häirityksi esim. kirjeen tiputtamisella postiluukusta, ei sitä siis välttämättä ole.
Koska toimittajan on täytynyt ymmärtää voimakkaasti leimaavan kirjoituksensa merkitys poliitikolle, olisi ollut reilua pyytää vastinetta syytöksiin, joiden totuudenmukaisuutta toimittajakaan ei voi tietää.
Willen ex, Amanda Blick, avautui Iltalehdessä. Edelleen minulle tulee vaikutelma jätetyksi tulleen kostosta. Mutta sillä ei ole merkitystä, vakavailmeinen nainen kuvissa vetoaa tunteisiin miestä enemmän - Wille hävisi. Amberin olisi pitänyt saada järjestettyä oikeudenkäyntinsä Suomeen, voitto olisi ollut aika varma....
Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydmaniin kohdistuvat väitteet tulivat julkisuuteen viime viikonloppuna. Rydmanin entinen kumppani Amanda Blick kertoo, että Rydmanilla oli paljon tilanteita, kun hän olisi vielä voinut korjata omat virheensä.
www.iltalehti.fi
Presidentin perheen kuvalla (jossa oli mukana alaikäinen lapsi), ei ollut pienintäkään leimaavaa tarkoitusta. Niinistö käsittääkseni jälkeenpäin totesi, että he ovat järjestelmällisesti kieltäytyneet kuvista. Sitä ei matkan päästä kuvaava todennäköisesti tiennyt ja vaikka olisikin, ei hän tehnyt mitään laitonta. Julkinen paikka on julkinen.
Presidentti jakoi viikonloppuna kuvan, jossa esiintyi lapsia. Mahtoiko kysyä heidän lupaansa julkaisulle?
Presidentti Sauli Niinistö seurasi viikonloppuna Jukolan Viestiä ja jakoi Twitterissä upean näyn kilpailun startista.
www.is.fi