vierailija
Ihmisten auttamishalua on kaunista katsoa. Ihmiset hankkivat joukolla tavaraa ja ruokaakin Ukrainalaisille pakolaisille jotka ovat saapuneet Suomeen. Juuri äsken huomasin eräässä fb ryhmässä ketjun jossa pyöriä (todella hyväkuntoisia) lahjoitettiin lapsille jotta he pääsevät kouluun pyörällä kuten muutkin. Tähän liittyy silti itselläni myös surua omasta tilanteestasi, koska olen kasvattanut 4 tytärtä aivan miniminimaalisilla tuloilla, eikä heikkä missään tapauksessa ole ollut kaikkea mitä olisivat tarvinneet saatika toivoneet. Hienoja pyöriä ei ole, eikä aina edes suksia talvisin koska käytetyt menee sekunnissa jos ovat halpoja, lainaavat sitten koulusta. Ruuaksi syödään mitä halvimmalla kaupasta saa, se ei aina ole sitä terveellisintä. Uusia vaatteita eivät saa, kierrätyskeskuksesta käydään ostamassa kilohinnalla. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Mutta ymmärtänette pointin. Tuntuu surulliselta että ihmiset kantavat huolta kaikista muista paitsi meistä Suomessa köyhyysrajalla elävistä. Tähän tila teeseen joutuminen ei ole ollut laiskuutta eikä oma valinta. Enempää en halua avata syistä Tähän tilanteeseen joutumiselle. Muistuttaisin vain, että Suomessa on paljon, PALJON lapsia jotka kaipaisivat sitä uutta polkupyörää ja uusia vaatteita. Sosiaalitoimi auttaa kyllä, mutta se on tehty niin vaikeaksi ettei rumbaan jaksa aina lähteä.
Ja ennen kuin kukaan ölähtää että miten kehtaan sanoa näin, niin otan ehdottomasti huomioon että pakolaiset tulevat tänne hädän alta. He ansaitsevat kaiken sen avun jota heille tarjotaan. Se ei tässä ollut se pointti, vaan se että meitä avuntarvitsijoita on ikävä kyllä myös täällä suomessa, mutta olemme näkymättömiä. Auttaako Suomalainen Ukrainalaisia vain koska saa nimensä hyväntekijänä esiim Facebook-ryhmässä kommentoimalla: "Multa löytyis rullaluistimet ja yksi pyörä, mihin voin tuoda?" Vai myös silloin kun ei tee siitä numeroa? Ja onko tuossakaan mitään väärää, ei tietenkään. Mutta niitä todellisia hiljaisia hyöntekijöitä pitäisi ihan oikeasti arvostaa enemmän.
Tällaista jutustelua tähän aamuun. Olipas terapeuttista.
Mutta ymmärtänette pointin. Tuntuu surulliselta että ihmiset kantavat huolta kaikista muista paitsi meistä Suomessa köyhyysrajalla elävistä. Tähän tila teeseen joutuminen ei ole ollut laiskuutta eikä oma valinta. Enempää en halua avata syistä Tähän tilanteeseen joutumiselle. Muistuttaisin vain, että Suomessa on paljon, PALJON lapsia jotka kaipaisivat sitä uutta polkupyörää ja uusia vaatteita. Sosiaalitoimi auttaa kyllä, mutta se on tehty niin vaikeaksi ettei rumbaan jaksa aina lähteä.
Ja ennen kuin kukaan ölähtää että miten kehtaan sanoa näin, niin otan ehdottomasti huomioon että pakolaiset tulevat tänne hädän alta. He ansaitsevat kaiken sen avun jota heille tarjotaan. Se ei tässä ollut se pointti, vaan se että meitä avuntarvitsijoita on ikävä kyllä myös täällä suomessa, mutta olemme näkymättömiä. Auttaako Suomalainen Ukrainalaisia vain koska saa nimensä hyväntekijänä esiim Facebook-ryhmässä kommentoimalla: "Multa löytyis rullaluistimet ja yksi pyörä, mihin voin tuoda?" Vai myös silloin kun ei tee siitä numeroa? Ja onko tuossakaan mitään väärää, ei tietenkään. Mutta niitä todellisia hiljaisia hyöntekijöitä pitäisi ihan oikeasti arvostaa enemmän.
Tällaista jutustelua tähän aamuun. Olipas terapeuttista.