vierailija
"Suomen valtio on ottanut velkaa 1800-luvulta asti
Lainanotollaan Suomi on rahoittanut infrastruktuuri-investointeja, tukenut Suomen Pankin valuuttavarantoa ja tuonut liikkumavaraa finanssipolitiikkaan. Suomen velkaantumiseen ovat vaikuttaneet myös sodat ja talouskriisit sekä esimerkiksi väestökehitys.
Alla olevasta, vuodesta 1980 alkavasta aikasarjasta erottuvat 1990-luvun lama, finanssikriisin alku (2009) sekä koronakriisi (2020–21) sellaisina hetkinä, jolloin Suomen valtionvelka on kasvanut nopeasti."

Valtion velanhallinta – Faktoja valtionvelasta
Kuka päättää valtion velanotosta? Kenelle Suomi on velkaa? Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin valtionvelasta.
www.valtionvelka.fi