vierailija
Onko ketään muita, jotka synnyttämässä lähiaikoina? Itsellä muutama viikko laskettuun aikaan ja viimeisten viikkojen aikana ahdistus ja pelko synnytystä kohtaan lisääntynyt ihan hirveästi.
Ensimmäinen synnytys oli vaikea, mutta siitä ei jäänyt pelkoja ja luottavaisin mielin olin menossa kohti tätä toista. Nyt kuitenkin näitä lakko- ja irtisanoutumisjuttuja kuunnellessa ahdistaa ja pelottaa koko ajan enemmän. Minun mielessäni esim. joukkoirtisanoutumisuhka tarkoittaa sitä, että on ihan realistinen mahdollisuus että synnytys vain jätetään hoitamatta kun ei ole enää ketään kätilöä töissä, ja että oma tai lapsen hengen menetys on hyvinkin mahdollinen tosiasia, jota tähän asti pitänyt tässä maassa hyvin epätodennäköisenä.
Eilen jo kerrottiin, että synnytysosastoja suljetaan ja että synnytyksiä ei pystytä takaamaan. Tämä herätti sellaisen ahdistuksen että en olisi ikinä uskonut sellaista kokevani. Vaikka lakko nyt peruuntui, joukkoirtisanoutumisilla varmasti vielä lamaannuttavampi vaikutus.
Viime vuodet ovat olleet todella vaikeita ja olin tosi iloinen tästä raskaudesta ja nyt tuntuu että se on viimeisille viikoille vaihtunut pelkkään pelkoon ja ahdistukseen. En nuku öisin, mietin miten esim. imetys onnistuu sikäli mikäli jossain vielä saa synnyttää ja siitä hengissä selviää, jos stressi kerran estää imetyksen käynnistymistä jne.
Toisaalta olen tosi vihainen, sillä tietääkseni en ole koskaan tavannut Tehyn johtohahmoa tai tehnyt hänelle mitään pahaa, miksi hänellä on oikeus viedä minulta kaikki ilo ja luottamus tästä raskaudesta, synnytyksestä ja tulevasta lapsesta? Tämäkin on varmaan liian itsekästä ajattelua, pitäisi jaksaa yrittää ja ymmärtää. Sitä olen kyllä tehnyt koko elämäni, mutta haluaisin ajatella omaa lastani ja omaa turvallisuuttani nyt ensin kuitenkin.
Muistan, että ensimmäisessä synnytyksessä oli tosi turvallinen olo ja kova luotto henkilökuntaan, vaikka oli vaikeaa. Nyt minulla on sellainen olo, että olen ilkeä ihminen kun edes toivon että saisin synnyttää turvallisesti sairaalassa ja että kaikki menisi hyvin. Tuntuu, että on liian itsekästä edes toivoa yhtään mitään positiivista tästä ja olen lähinnä vaan kiireisen hoitohenkilökunnan tiellä. Minulla on tunne, että olen hoitajien ja kätilöiden silmissä pelkkä riesa ja roska, jonka omalla tai jonka lapsen hengellä ei ole enää mitään väliä. Jos kerran joukkoirtisanoutumisiin mennään, niin eikö se tarkoita sitä, että sivulliset uhrit pitää vain hyväksyä kun tämä työtaistelu on nyt niin tärkeä?
Tämä ei ole mitään ivaa, halusin vaan purkaa ajatuksia jonnekin. Ahdistaa niin suunnattomasti.
Ensimmäinen synnytys oli vaikea, mutta siitä ei jäänyt pelkoja ja luottavaisin mielin olin menossa kohti tätä toista. Nyt kuitenkin näitä lakko- ja irtisanoutumisjuttuja kuunnellessa ahdistaa ja pelottaa koko ajan enemmän. Minun mielessäni esim. joukkoirtisanoutumisuhka tarkoittaa sitä, että on ihan realistinen mahdollisuus että synnytys vain jätetään hoitamatta kun ei ole enää ketään kätilöä töissä, ja että oma tai lapsen hengen menetys on hyvinkin mahdollinen tosiasia, jota tähän asti pitänyt tässä maassa hyvin epätodennäköisenä.
Eilen jo kerrottiin, että synnytysosastoja suljetaan ja että synnytyksiä ei pystytä takaamaan. Tämä herätti sellaisen ahdistuksen että en olisi ikinä uskonut sellaista kokevani. Vaikka lakko nyt peruuntui, joukkoirtisanoutumisilla varmasti vielä lamaannuttavampi vaikutus.
Viime vuodet ovat olleet todella vaikeita ja olin tosi iloinen tästä raskaudesta ja nyt tuntuu että se on viimeisille viikoille vaihtunut pelkkään pelkoon ja ahdistukseen. En nuku öisin, mietin miten esim. imetys onnistuu sikäli mikäli jossain vielä saa synnyttää ja siitä hengissä selviää, jos stressi kerran estää imetyksen käynnistymistä jne.
Toisaalta olen tosi vihainen, sillä tietääkseni en ole koskaan tavannut Tehyn johtohahmoa tai tehnyt hänelle mitään pahaa, miksi hänellä on oikeus viedä minulta kaikki ilo ja luottamus tästä raskaudesta, synnytyksestä ja tulevasta lapsesta? Tämäkin on varmaan liian itsekästä ajattelua, pitäisi jaksaa yrittää ja ymmärtää. Sitä olen kyllä tehnyt koko elämäni, mutta haluaisin ajatella omaa lastani ja omaa turvallisuuttani nyt ensin kuitenkin.
Muistan, että ensimmäisessä synnytyksessä oli tosi turvallinen olo ja kova luotto henkilökuntaan, vaikka oli vaikeaa. Nyt minulla on sellainen olo, että olen ilkeä ihminen kun edes toivon että saisin synnyttää turvallisesti sairaalassa ja että kaikki menisi hyvin. Tuntuu, että on liian itsekästä edes toivoa yhtään mitään positiivista tästä ja olen lähinnä vaan kiireisen hoitohenkilökunnan tiellä. Minulla on tunne, että olen hoitajien ja kätilöiden silmissä pelkkä riesa ja roska, jonka omalla tai jonka lapsen hengellä ei ole enää mitään väliä. Jos kerran joukkoirtisanoutumisiin mennään, niin eikö se tarkoita sitä, että sivulliset uhrit pitää vain hyväksyä kun tämä työtaistelu on nyt niin tärkeä?
Tämä ei ole mitään ivaa, halusin vaan purkaa ajatuksia jonnekin. Ahdistaa niin suunnattomasti.