Ravintoaineiden ja syövän yhteyksistä karttuu lisää tutkimustietoa. Suomalaistutkijoiden mukaan tulokset ovat alustavia, eikä ruokavaliota kannata ryhtyä omin päin rukkaamaan.
yle.fi
QUOTE="diogenes 57, post: 33895332, member: 148881"]
Ennenvanhaan sanottiin, että kaikki mikä maistuu on joko lihottavaa, moraalitonta tai syntiä.
Kannattaa siis elää niin että maistuu.
se tarkoitti tietysti sokeria.
Luomuhunajaa harva tuotti silloin itse. Nyt sitä voi kerätä omista pesistä niin paljon kun rRvii. Jos ei tarvi, mehiläiset käyttää sen itse talven aikana.
[/QUOTE]
Viljelijänä minua jaksaa aina vain ihmetyttää tuo luomun ylikorostaminen.
Tietysti se johtuu osaksi siitä, että kuluttajilla ei yleensäole selvää käsitystä sen enempää luomu- kuin mistään muustakaan viljelystä. On kokemusta ehkä omasta pikku kasvihuoneesta ja jonkinlaisesta avomaapalstasta, jolla tuotetaan itselle suuhunpantavaa.
Joskus silloin puoli vuosisataa sitten, kun luomu tuli markkinoille, tilanne oli se, että "tehoviljelijät" lykkäsivät kaiken silloiseen kauppaan ja teollisuudelle sopimattomat eränsä luomumarkkinoille. Onneksi tästä sentään on päästy eroon.
Siihen aikaan suurimman vaaran (terveyden kannalta) muodostivat kaukokulkeumat keski- ja eteläeuroopasta. Euroopasta tuotu luomu sisälsi kolminkertaisen määrän torjunta-aineita ja raskasmetalleja, mitä täkäläinen "tehotuotettu" ruoka.
Vasta, kun byrokratia ehti mukaan , alettiin luomutuottajienkin touhuja valvoa. Määriteltiin ns.byrokrattinen luomu.
Koska juttu oli vielä uusi ja tuntematon, olivat määräykset ja vaatimuksetkin hyvin suuntaa-antavia ja ympäripyöreitä.
Nykyään luomu on hyvin tarkasti määritelty tuotantotapa. Mutta se, mikä käsitys kuluttajilla siitä on ei useinkaan vastaa läheskään todellisuutta.
Voidaan sanoa, että on kolmenlaista luomua.
Ensinnäkin on tämä byrokraattinen luomu. Se tarkoittaa sitä, mikä on sovittu tai paremminkin määrätty luomuksi byrokratian kannlta. Siis päähuomio on kiinnitetty siihen, että tuotantoa voidaan jotenkuten valvoa.
Sitten on kuluttajien luomu. Tämä on jo paljon rönsyilevänpi juttu, sillä se muodostuu jokaisen kuluttajan mielikuvista. Tätä ei voi valvoa mitenkään sen monimutkaisuuden vuoksi. Jokainen kuluttaja saa siis uskoa luomusta mitä haluaa.
Ja kolmantena tulee sitten todellinen luomu. Se on se, mitä tuottaja tuottaa tuon ensimmäisen ja viljelyolosuhteidensa puitteissa. Siinä pyritään täyttämään byrokaattien vaatimukset enemmänkin, mitä kuluttajien. Huomio saattaa siis kiinnittyä johonkin määräyksien mukaiseen pikkunippeliin koko asian kustannuksella. Ja kuluttaja, jonka etua kumpikin sanoo ajattelevansa, unohdetaan yleensä vallan. Tuottaja manaa näennäisitä asioista kitisevää byrokraattia ja kuluttaja manaa tuottajaa, joka ei saa hänelle ensiluokkaista tuotetta tämän mielikuvien mukaisesti tuotettuna ja vielä ilmaiseksi.
Luomu on lyhennys sanoista luonnonmukainen viljely. Voidaan vääntää sitten loputtomiin siitä, mitä tämä käytännössä merkitsee. Tässä juuri tulee esiin tämä keskimmäinen eli kuluttajien luomu. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi nämä kasvihuonevihannekset. Suomen olosuhteissa ei voida tuottaa niitä luonnonmukaisesti ympärivuotisesti, koska ne tarvitsevat keinovaloa ja – lämpöä. Siis näin, jos tuota luonnonmukaisuutta tulkitaan sananmukaisesti. Kuitenkin luomuvihanneksia, asiis Suomessa tuotettuja, on ympärivuotisessa myynnissä. Herää kysymys, kuka tässä oikein kusettaa ja ketä.
Toinen suuri kupla on tuo luomuhunaja. Mehiläiset hakevat mettä sieltä, mistä sitä kulloinkin helpommin saavat. Melkoinen paimen se, joka pitää ne pois naapurin rypsipellosta, jos muualla ei kukkivaa kasvustoa löydy. Ostan kyllä itsekin tästä lähituottajilta silloin tällöin luomuhunajapurkin, mutta nauran paskaisesti sille luomu- sanalle. Mutta joainen tulkoon uskollaan autuaaksi, snoi Lutikan Masakin aikoinaan.
Jos taas puhutaan ns. tehotuotannosta, on asetelmat lähes päinvastaiset. Siinä, missä luomun kohdalla uskotaan kaikkeen hyvään ja terveelliseen ja mihin nyt kukin sitten uskookin, niin tällä toisella puolella taas uskotaan siihen, että tuottaja on ottanut elämäntehtäväkseen kuluttajan myrkyttämisen ja muun huijaamisen.
Kummatkin mielikuvat ovat hyvin kaukana todellisuudesta.
Ensiksikin jo siksi, että nykyään kaikki ”tehotuotettu” ruoka menee jonkin isomman, joko jalostus- tai muun jakeluorganisaation kautta markkinoille. Ja edelleen, jokainen tähän liittyvä toimija on sitoutunut johonkin laatujärjestelmään. Se merkitsee sitä, että koko ketju on auditoitu. Valvonta on samaa luokkaa, mitä luomullakin, mutta erona on se, että luomu edellyttää omavalvontaa ja sen kirjaamista huomattavasti enemmän, mitä ns normaali tuotanto. Tätä viimeksdimainittua valvoo teollisuus tai kauppa, tilanteresta riippuen. Ja kaiken ylimpänä sitä valvoo tullilaboratorio. Auditointi ei ole mikään kertatoimenpide, vaan se suoritetaan tietyin väliajoin. Tuolloin puolueettomat auditoijat käyvät läpi koko ketjun ja sen toiminta- ja tuotantotavat tarkasrtetaan ja kirjataan. Jos puutteita tai virheitä huomataan, niistä tulee melkoiset rapsut ja pahimmissa tapauksissa koko tuotanto kielletään niiltä osin, missä se on ollut puutteellista tai virheellistä.
Väite, ettei ns. tehotuotantoa valvottaisi on siis taas yksi näitä tietämättömyydestä lähteneitä mielikuvia, joista, tarpeeksi toistelluina on tullut ”totuus”.
