40 + so what, wol 14 (2019)

@nasu08 onpa upea määrä hedelmöittyneitä, toivottavasti iso kasa blastoja tulossa! Itse en tosiaan alkiodiagnostiikkaan lähtenyt, kun blastoja sen verran vähän aina sain että ajattelin, että voin yhtä hyvin siirtää ja katsoa, onnistuuko (yleensä niistä viallisista alkioista ei joko lähde ollenkaan raskautta tai sitten menee varhaisilla viikoilla kesken). Mulla on ollut näiden vuosien aikana 2 varhaista keskenmenoa (viikoilla 7 ja 6) ja ehkäpä noissa on ollut juuri alkion vaikeasta kromosomiviasta kyse, eli nuo kokemukset olisi ehkä vältetty alkiodiagnostiikalla - kuka tietää. Olen toisaalta myös lukenut netistä tekstejä, joissa on tuotu esiin alkiodiagnostiikan virhemahdollisuuksia, ja hirvitti se ajatus, että hylättäisiin sellainen alkio, jolla kuitenkin olisi potentiaali kehittyä normaalisti. Mutta nettihän on kaikenlaisia juttuja pullollaan joten saattaa olla ihan höpöä. En usko että alkiodiagnostiikkaa niin laajamittaisesti suositeltaisiin, jos tuollainen riski olisi oikeasti.

Voihan olla että ERA on sulle turha, jos sulla ei ole ollut raskaaksi tulossa ongelmia. Kun itse ERAni teetin aikanaan, mulla oli takana yksi onnistunut raskaus, sen jälkeen yksi keskenmeno ja yksi epäonnistunut siirto ( =kemiallinen raskaus). Silloin siihen päädyin ennen seuraavaa alkionsiirtoa. On kyllä totta, että yksityisellä tehdään kaikki mahdollinen vaikka saman tien, kun kyse on sellaisista asioista, joihin ei käytännössä liity riskejä/haittoja paitsi rahanmeno. ERAhan on teknisesti niin harmiton ja pieni juttu, että rajoittavaksi tekijäksi jää just se hinta.

Ihan hyvin ovat raskaudet menneet yli nelikymppisenä. Minullahan ei mitään vertailukohtaa olekaan. Loppuraskauksien aikana (siis tyyliin vähän ennen äitiysloman alkua) on esiintynyt liitoskipuja, muita kolotuksia, kohdun painamista alas lantioon jonka myötä eteneminen ollut lyllertävää jne, mutta tuollainen on kai muutenkin yleistä. Tässä raskaudessa (rv 17+) ei vielä ole fyysistä kremppaa ollut. Elämässä on kaikenlaista muuta kuormitusta, joka uuvuttaa, mutta raskauden kanssa ei ongelmaa.
 
Hei,
Olen taustalta seuraillut ketjua. Välillä vauvakuume nostaa päätään, mutta mies ei innostu. Hänellä ikää jo 52 v ja itse olen nyt 39. Kuinka vanhoja teidän miehet on?
Meillä on ennestään 10 ja 8 v lapset.
 
Meillä oli molemmilla juuri synttärit, itse täytin 46 ja mies 49.

Meillä ei kummallakaan ole lapsia, ja tapasimmekin vasta päälle nelikymppisinä
 
Hei,
Olen taustalta seuraillut ketjua. Välillä vauvakuume nostaa päätään, mutta mies ei innostu. Hänellä ikää jo 52 v ja itse olen nyt 39. Kuinka vanhoja teidän miehet on?
Meillä on ennestään 10 ja 8 v lapset.
Meillä mies 47v. ja minä 44v. 20 v. yhdessä, ei lapsia. Keksittiin nyt kokeilla hoitojakin vielä, ettei myöhemmin tarvitse katua sitä, että olisi jäänyt joku keino välistä.
 
  • Tykkää
Reactions: Mimmimami
Täällä myös yksi ERA-testiä pohtiva, kirjoitin tuonne lahjamunasoluketjuunkin, mutta laitetaan tännekin:
Itsellä ikää 40, taustalla hoitoja v.2017 alkaen (3x ins, 2x IVF), joista laiha saldo. Ekasta IVFstä ei päästy siirtoon ollenkaan, toisesta tuoresiirrosta kemiallinen, mitään ei saatu pakkaseen.
AMH ollut jo vuosia 0,5 tienoilla, mitään muuta syytä ei ole löytynyt.
Nyt on lahjasolut valmiina, kaksi alkiota olisi pakkasessa.
Seuraavaksi olisi edessä ERA-testi tai PAS. Itsellä on fiilis, ettei ERA ehkä olisi nyt vielä tarpeellinen, kun siitä ainoasta siirrosta tuli kuitenkin kemiallinen ja vika on selvästi ollut tähänkin asti omissa soluissa, lahjasolujen pitäisi olla parempia. Mikään ei viittaisi kohdun ongelmiin, kohdun limakalvo ollut aina tosi hyvä jne.
Olen itsellisenä liikkeellä, eli taloudellisista syistä pohdin, kannattaako tuota vielä tehdä, vai katsoisiko nyt ainakin yhden siirron vielä ilman..
 
  • Tykkää
Reactions: MARIAL43 ja nasu08

Minulla samat ajatukset, soudan ja huopaan… Lääkäri ehdotti ERAa ennen PAS:a. Mutta nyt taitaa jäädä kuitenkin ERA tekemättä, kun letrot jo käytössä ja uä tulevana perjantaina siirtoa ajatellen. Välillä tuntuu, että kun itse haluaisi asioita vähän pyöritellä, niin kiireinen lääkäri vetää mutkat suoriksi. Eli viimeisessä puhelussa, kun sanoin että haluasin siirron mahdollisimman nopeasti, niin sitten edetäänkin suorilla Pas. En sitten viitsinyt enää sanoa, että eikös se ERA pitänyt tehdä kuitenkin ensin. Toisaalta, minulla on hyvin raskautumisia takana eli uskon, että ERA:ssa ei tulisi mitään uutta ja ihmeellistä. Mutta toki välillä tunne, että pitäisi kaikki riskit minimoida tällä iällä. Minulla kaksi alkiota lähti diagnostiikkaan ja niiden tuloksista ei vielä tietoa. Jos ne todetaan siirtokelvottomiksi, niin sitten ei ole kuin tämä yksi ja ainut.. Luotan kyllä todella näihin lääkäreihin, että tekevät oikeat ratkaisut, mutta kun itse myös yritän vähän rahaakin ajatella, niin ”turhia” tutkimuksia pitää vähän välttää. Vaikka voihan ERA olla jollekin ihan käänteentekevä onnistumisen kannalta.
Tsemppiä kaikille!
 
Onko letrojen käyttäjiä? Ihmettelen kun viikon ollut alaselkäkipua ja vatsajomotusta, kuvotustakin oli parina päivänä, tekeekö lääke tosiaan näin inhottavia oireita? Testi nega
Tai onko teille muita oireita niistä tullut
 
Mulla letroista tullut tuota etovaa oloa jo muutamaa päivää ennen oletettua ovista, muttei muita oireita ole ollut. Oirelista oli kyllä melkoinen, kun sitä aikoinaan lueskelin.
 
vierailija
Löysin tämän ryhmän selatessani nettiä ja etsiessäni tietoa, josko meillä olisi vielä mahdollisuuksia pikkuiseen. Täytän pikapuoliin 44 ja mieheni on samanikäinen. Meillä on 9-vuotias lapsi (icsi:llä alkuunsaatu). Takana vuosien varrella on lukematon määrä siirtoja omilla alkioilla ja neljä keskeytynyttä keskenmenoa. Syytä keskenmenoihin ei ole koskaan selvitetty. Olemme jo kertaalleen lyöneet hanskat tiskiin pikkukakkosen saamiseksi, mutta toive saada toinen lapsi on niin suuri, että nyt mietimmekin, josko vielä kerran…
Ikää on jo kertynyt ja keskenmenot huomioiden mietimmekin nyt vahvasti myös lahjasoluvaihtoehtoa. Hoidoissa olemme olleet aina Ovumiassa. Lahjasoluhoidot ovat eritoten kovin kalliilta. Nettiä selaamalla kaikkien firmojen hinnastoa lahjasoluhoidoista ei ole nähtävillä. Toki mielellämme Ovumiaankin menemme, mutta onko muissa firmoissa lahjasoluhoidot halvempia kuin siellä? Ja onko jollain kokemusta Novita Vita Tallinnasta? Kuinkahan sujuvasti siellä kävisi?
Ajatukset pyörivät päässä ”eipäs-juupas”-meiningillä. Pitäisi olla onnellinen tästä yhdestäkin vauhtiviikarista, mutta minkä sitä tunteilleen ja toiveilleen voi..
 
Tuolta ”Luovutettu munasoluhoito-ketjusta” voi saada enemmän vastauksia. Suomessa lahjasoluhoitojen hinnat on aika samoissa lukemissa eri klinikoilla mutta jonot voi vaihdella paljonkin. Ovumialla taitaa tällä hetkellä olla lyhyimmät jonot ja myös mahdollisuus käyttää pakastettuja munasoluja.
 
Epäilen että mulla ei munasolu välttämättä irtoa letrojenkaan avulla vaan kasvaa liian suureksi ja muodostaa vaan kystan, ihan omaa arvailua vaan.. Onko se piikki, oliko pregnyl nimeltään ainoa joka saa itse irtoamisen aikaan? Taitaa olla vain yksityisellä saatavilla?
Toinen letro kierto nyt alkanut mutta ei kauheen suuria odotuksia ja harmittaa kun clomifen tehosi aikanaan niin hyvin
 
Ei siihen irtoamisen varmistamiseen taida löytyä mitään kotikonsteja. Irrotuspiikkejä määrättäessä yleensä varmistetaan ultralla follikelin/ -leiden koko, että on varmasti kypsä puhkeamaan. Jostain muistan lukeneeni, että munasolun oletetaan irronneen mikäli kierto ei veny 38 päivää pidemmäksi. Sitä, onko follissa munasolu vai ei, ei voida tietää.
 
Ovuloimaton kierto voi olla myös lyhyt.
 
Kellään täällä kokemusta lugesteronista tukihoitona? Pitäisi alottaa positiivisesta ovistestistä, kuulemma vain kokeillaan onko hyötyä kun muuta apua ei ole luvassa.
Ompa erikoinen ohjeistus, että aloitetaan positiivisesta ovistestistä. Käsittääkseni lugesteronin liian aikanen aloittaminen voi estää ovulaation. Itse käytän lugeja dpo 3 eteenpäin, jolloin ovulaatio on jo varmasti tapahtunut. Minulla on luget käytössä tiputteluvuotoon ja hyvin siihen auttanut. Esikoinen tärppäsi ekasta lugekierrosta, nyt ei vielä tärppiä, puoli vuotta yritystä takana.
 
Yhteistyössä