Haaveena vauva 2022

@Selis Onko sinulla mitään veikkausta, missä vaiheessa kiertoa yleensä ovuloit? Jos ei, minä aloittaisin Onestepin liuskoilla tikuttamaan 1-2 krt päivässä kp 8 alkaen. Kun alkaa testiviiva tummua, tekisin kerran päivässä myös digitestin. Itse olen tehnyt noin klo 11 ja 21 aikaan liuskatestit, digin yleensä illalla. Muistaakseni jos heti aamupissasta tekee niin LH hormoni on voinut ”laimeta” liikaa, eli just toisinpäin kuin raskaustestiä tehdessä. Kuitenkin noin 4h olisi hyvä pissan olla rakossa. Korjatkaa muut, jos olen väärässä tai teillä on hyväksi todettuja tapoja! :)

@mamma41 Pahoittelut tilanteesta. Minulla ainakin letrot aiheuttaa pahoinvointia. Toki positiivinenhan voi vielä tulla, jos dpo vasta 7-8 meneillään?

@tutina D-vitskua kannattaa todellakin tankata jos arvot olivat huonot ja foolihappokin aloittaa viimeistään nyt. Ei ainakaan haittaa ole raskautumisen kannalta! Nuo D-vitamiini suositukset on Suomessa melko alhaiset, itsekin syön nyt talvea vasten vahvempaa D-vitskua, vaikka arvot oli keskitasoa.
 
  • Tykkää
Reactions: tutina
Minäkin voisin tulla listalle. Kp 15/29 ja dpo 2 nyt.

Kierto laskettu keskenmenovuodon alusta, km siis viime kierrossa rv 6. Aktiivista yritystä täällä takana 1,5v ja ensimmäinen sekä toistaiseksi ainoa raskaus sai alkunsa inseminaatiolla. Seuraava inssi tehdään vasta marraskuulla, kun km jälkeen ensimmäiset kuukautiset alkaa. Ajattelin kuitenkin jännäillä tämän ”välikierron”, jos alkanut raskaus olisi saanut kropan ymmärtämään miten kuuluu toimia ja luomuraskaus olisikin mahdollinen… Aika epätoivoista, tiedän. Joka tapauksessa mukava vaihtaa tuntemuksia täällä.:p
 
@daisy01
Luin "muutaman" lääketieteellisen tutkimuksen meiltä ja maailmalta, että alhainen folaatti ei aiheuttaisi lapsettomuutta. Foolihappolisää tulisi kuitenkin syödä jopa 2 kk ennen raskautumista ja siitä rv 12 asti. Mun tapauksessa foolihappolisä pitää aloittaa, vaikka ei raskautuminen olisikaan mielessä, sillä alhainen folaatti aiheuttaa anemiamaista ja hermostollista oireilua siinä, missä alhainen ferritiini ja B12-vitamiinin puutoskin.
Sen sijaan luin tutkimuksia, että D-vitamiinilla on SUURI rooli raskautumisessa ja mm. pco:ssa, pre-clampsiassa, keskenmenoissa, jne. Itsellä D-vitamiini on aivan viitteiden alarajassa.

Mun mielestä Suomessa, tässä suurinpiirtein pimeyden maassa, puhutaan D-vitamiinista, sen merkityksestä ja puutteesta aivan liian vähän.
Mulla on Pcos ja jo 11v sitten kuopusta yrittäessä selvitin luonnollisia tukia raskautumiseen/kierron tasaamiseen. Siitä viisastuneena aloitin 3kk ennen yritystä foolihapon ja vehnänalkioöljyn, 50 vahvuista d-vitamiinia käytän muutenkin päivittäin juurikin pcos:n vuoksi. Näillä raskauduin tällä kertaa 2. yrityskierrosta ja ikääkin 40. Nyt vaan toivotaan, että saadaan joku syliinkin asti 🙂
 
  • Tykkää
Reactions: tutina
Minäkin voisin tulla listalle. Kp 15/29 ja dpo 2 nyt.

Kierto laskettu keskenmenovuodon alusta, km siis viime kierrossa rv 6. Aktiivista yritystä täällä takana 1,5v ja ensimmäinen sekä toistaiseksi ainoa raskaus sai alkunsa inseminaatiolla. Seuraava inssi tehdään vasta marraskuulla, kun km jälkeen ensimmäiset kuukautiset alkaa. Ajattelin kuitenkin jännäillä tämän ”välikierron”, jos alkanut raskaus olisi saanut kropan ymmärtämään miten kuuluu toimia ja luomuraskaus olisikin mahdollinen… Aika epätoivoista, tiedän. Joka tapauksessa mukava vaihtaa tuntemuksia täällä.
Lisäsin sinut listoille 😊
 
Hyvää huomenta kanssasisaret. <3 tein aamulla kaksi testiä, niin negoja kuin vain voi olla. Itkut tuli, kun eilen vähän toivo heräsi sen clerblue testin takia. Toki luin, että ne antaa herkästi haamuja.
Miksi mä reagoin tähän niin vahvasti? Kun ei edes haittaa, vaikkei meidän perhe enää kasvaisi, kun lapsia on jo yhteensä 4. Meidän lapseton aika on ihan sairaan kivaa, kun lapset on toisilla vanhemmilla. Jos saataisiin vauva, niin lapseton aika loppuisi siihen. Ja vasta toinen kierto menossa. Tuntuu, etten edes voi olla näin surullinen, koska monet teistä on yrittäneet paljon paljon kauemmin kuin me. Tuntuu pikkumaiselta itkeä 2kk jälkeen.
Mutta silti harmittaa ihan hirveästi. Mä olen aina tiennyt, että musta tulee poikavauvan äiti ja nyt mulla on 3 tyttöä. Haluaisin jatkaa mun miehen geenejä, olisin todella ylpeä kun saisin olla mieheni lapsen äiti. Vieläkin alkaa surettaa. No me lähdetään tänään miehen kanssa kahdestaa reissuun ja tapaamaan miehen poikaa, se on aina kivaa. Ja perjantaina vetäsen perslärvit. :D
Tulipahan pitkä tilitys.
 
Hyvää huomenta kanssasisaret. <3 tein aamulla kaksi testiä, niin negoja kuin vain voi olla. Itkut tuli, kun eilen vähän toivo heräsi sen clerblue testin takia. Toki luin, että ne antaa herkästi haamuja.
Miksi mä reagoin tähän niin vahvasti? Kun ei edes haittaa, vaikkei meidän perhe enää kasvaisi, kun lapsia on jo yhteensä 4. Meidän lapseton aika on ihan sairaan kivaa, kun lapset on toisilla vanhemmilla. Jos saataisiin vauva, niin lapseton aika loppuisi siihen. Ja vasta toinen kierto menossa. Tuntuu, etten edes voi olla näin surullinen, koska monet teistä on yrittäneet paljon paljon kauemmin kuin me. Tuntuu pikkumaiselta itkeä 2kk jälkeen.
Mutta silti harmittaa ihan hirveästi. Mä olen aina tiennyt, että musta tulee poikavauvan äiti ja nyt mulla on 3 tyttöä. Haluaisin jatkaa mun miehen geenejä, olisin todella ylpeä kun saisin olla mieheni lapsen äiti. Vieläkin alkaa surettaa. No me lähdetään tänään miehen kanssa kahdestaa reissuun ja tapaamaan miehen poikaa, se on aina kivaa. Ja perjantaina vetäsen perslärvit.
Tulipahan pitkä tilitys.
Tiedän niin ton tunteen, mulla kolme poikaa ja haluaisin vielä tytön.
Tsemppiä sulle ❤
 
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

27.10.2021 Keskiviikko

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Myytta, 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+ Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+ Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+ Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
+ Piipaa93, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
+ Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Tutina, 5/20, 2. lapsi (1. yhteinen)
+ Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Coguine, 7/20, 2. lapsi
+ Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli, 9/20, 4. lapsi
Lili_86, 9/20, 1. lapsi
Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+ Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, 10/20, 2. lapsi
Mozart, 10/20, 4. lapsi
+ Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
+ Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+ Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, 2/2021, 2. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
+ Hulda91, 4/21, 2. lapsi
Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+ Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 5/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21, 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
+ Maria91, 5/21, 3. lapsi
+ Jonna_83, 6/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
+ Minnix, 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika, 6/21, 1. lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
+ Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
+ Bluebelle, 7/21, 2. lapsi
+ Danio, 7/21, 2. lapsi
+ Andune, 7/21, 1. lapsi
+ Mimmimami, 8/21, 5. lapsi
+ BB-8, 8/21, 3. lapsi
+ Seppiina, 8/21, 3. lapsi
Lemoni87, 8/21, 1. lapsi (miehen 2.)
Sadepisaroita, 9/21, 2. lapsi
AniiloraK, 9/21, 4. lapsi
SannuB, 2. lapsi
Chili_, 3. lapsi
Hellu_, 9/21, 2. lapsi
Untamoinen, 3. lapsi
Topukka, 9/21, 2. lapsi
Guinevere, 9/21, 4. lapsi
Liljah, 9/21, 3. lapsi
Selis 11/21, 4. lapsi (miehen 1. )

★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ Kiertopäivä ★

Liljah....................................kp 32/26
Topukka…………………......kp 30/30
Guinevere......................kp 26/?
Petronella09...............kp 25/26
AniiloraK.......................kp 25/27
Suikku1............................kp 22/26-28
Martta83..........................kp 21/26-27
Iinanen..........................kp 20/23-24
Lemoni87......................kp 20/28
Hellu_.............................kp 19/27-28
Netta123........................ kp 16/29
Chili_...................................kp 15/28
SandraB........................kp 13/27
Toiveikas1992.............kp 12/24-31
Lili_86............................kp 11/32-34
Mamtobe........................kp 4/28
Sadepisaroita................kp 2/25-31

★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Petronella09...................dpo 12
AniiloraK............................dpo 12
Topukka.............................dpo 6
Martta83...........................dpo 5
Keksi82...............................dpo 4
Netta123............................dpo 3
Toiveikas1992................dpo -1
 
Viimeksi muokattu:
Heti aloitan omallanavalla kun alkaa paniikki hiipiä,mutta pakko saada avautua kun ei mies tätä mun panikointia ymmärrä. Tein illalla Raskaus keijun onestep testin ja tänään vielä apteekin testin niin negat ja oon nyt alkanut panikoimaan että mikä ihme mua alkanut vaivaa kun menkat ollut niin oudot nyt.. Tänään kp 5/30.
Onko muilla sahannut hulahtamisesta ihan kuiville? Sori jos tämä mun kirjoittelu on sekavaa..,
 
Ei nyt vastaavaa, mutta omituisia menkkoja on kyllä ollut hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen (eli viime vuoden syyskuusta lähtien). Hyvin turhauttavaa, kun oman kropan hormonit toimii miten sattuu. Oliko sulla joku homonaalinen ehkäisy, jonka olisit vastikään lopettanut?
 
vierailija
Hei. Osaako kukaan sanoa kuinka luotettava rfsun raskaustesti on? Sain sillä selvän plussan (en osaa liittää kuvaa), mutta oireina on vain rintojen arkuus sekä epätyypillinen tiputtelua vuoto. Voiko testiin luottaa?
 
Jos sait siihen selvän plussan, niin silloin se todennäköisesti on oikee plussa. Rfsun raskaustestit tosiaa herkästi näyttää viivanpaikkoja. Testaa huomenna uudestaan että onko vahvistunut.
 
Ei nyt vastaavaa, mutta omituisia menkkoja on kyllä ollut hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen (eli viime vuoden syyskuusta lähtien). Hyvin turhauttavaa, kun oman kropan hormonit toimii miten sattuu. Oliko sulla joku homonaalinen ehkäisy, jonka olisit vastikään lopettanut?
Ei oo ollu pariin vuoteen mitään sellasia käytössä ja tosiaan säännölliset vuodot ollut. On tää naisen elämä tosiaan rankkaa!
 
vierailija
Hei. Osaako kukaan sanoa kuinka luotettava rfsun raskaustesti on? Sain sillä selvän plussan (en osaa liittää kuvaa), mutta oireina on vain rintojen arkuus sekä epätyypillinen tiputtelua vuoto. Voiko testiin luottaa?
Ei voi luottaa. Tee digitaalinen viikkonäytöllinen niin saat luotettavan vastauksen.

Rfsun testit näyttää vahvaa viivaa ilman raskautta.
 
Moi taas kaikki.

Pitkä aika kulunut mun viime viestistä, olen käynyt kyllä lukemassa, mutta elämä ollut niin kiireistä etten ole saanut aikaiseksi kirjoittaa.

Mitä nyt jäänyt mieleen niin ainakin @Apustaja saanut plussan, onnea ❤ ja harmi kun niin moni taas joutunut uuteen kiertoon. Toivoisin niin kovasti meille ihan jokaiselle vauvahaaveilijalle plussaa, yrityksen kestosta huolimatta! Kyllä jokainen vauvankaipuinen ansaitsisi elämäänsä pienen ihmeen.

Täällä kp22. Tämä kierto ollut varsin tylsä, vauvarintamalla. Olen silloin tällöin tikuttanut enkä ole saanut ovista kiinni. Pari päivää sitten tuli melkoisesti limaa, mutta muuten ovisoireita ei ole ollut lainkaam, vaikka yleensä luulen tuntevani sen. Veikkaan, että joko tämä on ovuloimaton kierto tai sitten pitkittynyt, kun keskenmenosta kuitenkin vielä aika vähän aikaa. Olemme kyllä talletelleet säännöllisesti aina kun on tehnyt mieli.

Jotenkin surettaa, kun esikoinen (kohta 4v poika) puhuu pikkusisaruksesta paljon. Hän on uskomattoman kiinnostunut kaikista pikkuisista ja todella hoivaviettinen. Päiväkodissakin kuulemma aina haluaa auttaa pienimpien hoidossa :D sydän särkyy, kun mietin jos ei onnistuta hänelle saamaan sisarusta.

Onneksi nyt on elämässä aika paljon muuta sisältöä. Urheilen melko tavoitteellisesti ja treenaaminen saa ajatukset muualle ja nautin siitä täysin. Lisäksi töissä on kiirettä (mutta pidän työstäni kovin), niin arki vaan juoksee ja aika kuluu nopeaa.
 
Pahoittelut täältäkin kaikille negan testanneille. Ja pahoittelut, etten ole pahemmin keskusteluihin osallistunut. Päivittäin käyn lukemassa teidän kuulumisia ja listaakin päivitellyt. Nyt töissä on ollut kiirettä ja flunssakin pukkaa päälle. Perjantaina vihdoin ja viimein saapui tilaamani ovuulaatiotestit, mutta testausinto on kateissa. Kyllä niitä on tullut tehtyä ja negaa ne vielä näyttävät. Kehossa ei ole minkäänlaisia ovistuntemuksia, päinvastoin, naama kukkii ja olo on turvonnut. Missä se ovista enteilevä hekumallinen olo on? Ehkäpä kehon hormonitoiminta on sulkutilassa tai flunssasta sekaisin. Vauvaintoilukin on kateissa, mutta eiköhän se sieltä vielä tule. Tsemppiä kaikille tähän harmaaseen syksyyn!
 
Pahoittelut @aniiloraK negasta! 😔

Minä tein kaksi päivää sitten pc:n testin ja siihen tuli haaalean haalea viivanpaikka, mitä kuulemma nykyään nekin virheellisesti antaa. Valkovuodon seassa on tullut edelleen ihan vaaleanpunaista vuotoa ja tänään taas menkkakipuja ja kipua myös mumasarjoissa. Tänään tein taas pc:n ja one stepin herkän. Molempiin tuli taas viivanpaikat mutta pc:hen vielä selvempi, etenkin kuivuttuaan. Äh, en tiedä nyt yhtään että missä mennään! Teen tänään vielä digin (ei viikkonäytöllistä vaan se perus).

Mitä mieltä näistä?

Pregchek kuivana:

Pc tuoreena:

Onestep:
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Kävin tänään yksityisellä ultrassa, siellä kaikki niin hyvin kuin vain voi olla!

Sanoi, että kaikki on kuin oppikirjasta ja sattumalta ultrasta nähtiin, että munasolu oli irronnut joka oli oikein hyvän kokoinenkin, melkein 2cm.
Sanoi, että tänään ja huomenna peittojen heiluttelua. :)
Munsoluja oli useita nähtävillä ja kohdun limakalvo juuri sellainen kuin pitää ja limakalvo 9mm paksu!

Miehelle laitettiin lähete sperma analyysiin, jos siellä ei mitään ilmene ja tärppiä ei käy vuoden tullessa täyteen, hän laittaa meille lähetteen eteenpäin.
Ja jos sperma-analyysissä jotain ilmenee niin sitten lähete laitetaan jo ennemmin eteenpäin.

Jäi niin hyvä mieli tuosta käynnistä, että voisin tulla takaisin listoille.

Eli huomenna Kp13/24-31 ja Dpo0, en saa tekstiä jostain syystä vieläkään punaiseksi.
 
Kävin tänään yksityisellä ultrassa, siellä kaikki niin hyvin kuin vain voi olla!

Sanoi, että kaikki on kuin oppikirjasta ja sattumalta ultrasta nähtiin, että munasolu oli irronnut joka oli oikein hyvän kokoinenkin, melkein 2cm.
Sanoi, että tänään ja huomenna peittojen heiluttelua.
Munsoluja oli useita nähtävillä ja kohdun limakalvo juuri sellainen kuin pitää ja limakalvo 9mm paksu!

Miehelle laitettiin lähete sperma analyysiin, jos siellä ei mitään ilmene ja tärppiä ei käy vuoden tullessa täyteen, hän laittaa meille lähetteen eteenpäin.
Ja jos sperma-analyysissä jotain ilmenee niin sitten lähete laitetaan jo ennemmin eteenpäin.

Jäi niin hyvä mieli tuosta käynnistä, että voisin tulla takaisin listoille.

Eli huomenna Kp13/24-31 ja Dpo0, en saa tekstiä jostain syystä vieläkään punaiseksi.
Mahtavia uutisia siellä! Talletteluintoa sinne!
Lisäsin sinut jo tämän päivän listalle kp12 ja dpo-1.
 
  • Tykkää
Reactions: Toiveikas1992

Yhteistyössä