Noh täähän olikin vaan teorisiointia. Jos niin pääsisi et kaikki ei pääsis hoitoon kriisin ylittäessä potilas paikat. Ni hyvähän se rankkaus olla silloin olemassa tai suunitelma jos joudutaan sellaiseen tilanteeseen. Ettri sitten tilanteen ollessa päällä mene sekamelskaksi. Kaikki elämä on tietty arvokasta. Mut niin pienet lapset tarvii rakastavia vanhempiaan ja se menee korkeelle tietty kun rankataan kuka saa elää ja kuka ei jos tollanen kysymys tulee vastaan eikä kaikille riittäisi hoitoa. Tuskin sellasta tilannetta tuleekaan. Vanhemmasta on niin moni riippuvainen kuin sinkusta et ehkä sen takia ensin vanhemmat ja sitten muut ryhmät terveysjärjestyksessä et alle 40v hyväkuntoiset. Niinhän edim toisessa maailmansodassa tehtiin lääkärit arvioi kuka mahdollisesti jää parhaiten henkiin ja sille leikkaus ja vaikeemmille annettiin vaan morfiinia ja jätettiin kuolemaan. Oli pakko rankata niitä hommia.Onko alle 40 v. lapsettoman sinkun elämä huonompaa ja pitää hänen sijaansa hoitaa huonompikuntoista alle 40v perheellistä potilasta? Entäpä jos tämän alle 40 v. lapsettomuus ei ole oma valinta, kumman alle 40 v. elämä on arvokkaampaa?
Voiko ihmisen elämän arvottaa iän, koulutuksen, tittelin, ihon värin tms takia ja kenelle annetaan hoitoa ja kenelle ei? Ja kuka ne arvot tekee? pitäisikö eduskunnan tehdä eettisesti sopiva arvotaulukko ja kenen puolueiden arvojen mukaan? Ollaan aika heikoilla jäillä mielestäni siinä vaiheessa. Pitäisikö joidenkin "alemman aineksen" ymmärtää olla lisääntymättä tai pitääkö eduskunnan säätää laki pakkosterisoinnista.
Toki kärjistän, mutta hoito kuuluu sille potilaalle kuka sitä tarvitsee.