nyt sitten puikot heilumaan

Neulomisesta on muutakin hyötyä kuin se, että saat lämpimiä vaatteita itselle tai läheisillesi.

Neulominen kannattaa, koska:
1. Se saa tuntemaan ylpeyttä itsestä.
Puikkojen heiluttaminen ei suju kaikilta. Neulominen vaatii opettelua, virheistä oppimista ja pitkäjänteisyyttä. Kun näytät tekemääsi työtä jollekin, joka suhtautuu luomukseesi kuin ihmeelliseen taikatemppuun, saat hyvän syyn tuntea tervettä ylpeyttä saavutuksistasi.

2. Se käy meditaatiosta.

Kun hallitset perustaidot, neulomisesta tulee rentouttavaa. Samojen liikkeiden toistaminen menee lihasmuistiin, eikä homma lopulta tunnu työltä ollenkaan. Rytmikäs ja rentouttava liike on kuin meditaatiohetki. Kaupan päälle saat uudet villasukat tai torkkupeiton.
3. Se lieventää stressiä.
Neulomiseen liittyvä keskittymisen tunne ja rytmikkyys voivat hämätä esimerkiksi masennuksen ja stressin aiheuttamia oireita. Paikoillaan istuminen hidastaa sykettä ja alentaa verenpainetta. Tartu siis puikkoihin, kun huomaat ikävien tunteiden hiipivän kehoosi.
4. Se parantaa motoriikkaa.
Neulominen stimuloi aivojesi eri alueita samaan aikaan. Käytät neuloessasi esimerkiksi otsalohkoa (joka säätelee tarkkaavaisuutta ja suunnittelua), päälaenlohkoa (joka vastaa aistihavainnoista) ja pikkuaivoja (joka mahdollistaa sen, että liikkeesi ovat tarkkoja ja oikein ajoitettuja). Neulominen parantaa hienomotorisia kykyjä, joten se voi auttaa esimerkiksi Parkinsonin tautia sairastavia.
5. Se pitää aivot virkeinä.
Mitä enemmän käytät aivojasi, sitä paremmin ne toimivat ja sitä pidempään ne myös pysyvät terävinä. On tutkittu, että käsitöitä tekevät vanhukset kärsivät muita vähemmän lievistä kognitiivisista häiriöistä.
6. Se auttaa estämään nivelreumaa ja jännetulehduksia.
Nivelet pysyvät terveinä, kun pidät ne liikkeessä. Sormien käyttäminen vahvistaa niiden rustoja. Tiesitkö, että neulominen vahvistaa sormia tehokkaammin kuin vaikkapa tietokoneella näpyttely?
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
Hyvä! Ja sitten ideoita mistä aloittaa, joko teitte viime talvena esim. pyllyttimen? Mulla jäi tekemättä, mutta pipon sain valmiiksi. Sukkia en edes uskalla aloittaa :D ehkä säärystimet onnistuisi?
 
vierailija
Säärystimet on kivat ja helpot tehdä. Mutta mitä sanoa sellaiselle ystävälle, jolle olet juuri neulonut upeat pitsisukat, joka sanoo että "hei ne on vaan sukat?" Kyllä siinä tulee iso pettymys kun edes ystävä ei arvosta vaivannäköäsi ja käsityötaitojasi.
 
Nykyään vaatteet tulee niin paljon liukuhihnalta niin kaikki ei miellä sitä että käsitöihin oikeasti menee aikaa ja vaivaa, tahditonta toki mutta voi olla myös ajan hengen mukaisesti uusavuttomuutta ja tietämättömyyttä. Monet ei ole yhtään käsityöihmisiä eikä osaa niitä arvostaa. Ja joidenkin mielestä ne jotka haluaa antaa halvan lahjan tekee itse koska ne tarvikkeet ei maksa paljoa.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti ja Echo
Neulomisesta on muutakin hyötyä kuin se, että saat lämpimiä vaatteita itselle tai läheisillesi.

Neulominen kannattaa, koska:
1. Se saa tuntemaan ylpeyttä itsestä.
Puikkojen heiluttaminen ei suju kaikilta. Neulominen vaatii opettelua, virheistä oppimista ja pitkäjänteisyyttä. Kun näytät tekemääsi työtä jollekin, joka suhtautuu luomukseesi kuin ihmeelliseen taikatemppuun, saat hyvän syyn tuntea tervettä ylpeyttä saavutuksistasi.

2. Se käy meditaatiosta.

Kun hallitset perustaidot, neulomisesta tulee rentouttavaa. Samojen liikkeiden toistaminen menee lihasmuistiin, eikä homma lopulta tunnu työltä ollenkaan. Rytmikäs ja rentouttava liike on kuin meditaatiohetki. Kaupan päälle saat uudet villasukat tai torkkupeiton.
3. Se lieventää stressiä.
Neulomiseen liittyvä keskittymisen tunne ja rytmikkyys voivat hämätä esimerkiksi masennuksen ja stressin aiheuttamia oireita. Paikoillaan istuminen hidastaa sykettä ja alentaa verenpainetta. Tartu siis puikkoihin, kun huomaat ikävien tunteiden hiipivän kehoosi.
4. Se parantaa motoriikkaa.
Neulominen stimuloi aivojesi eri alueita samaan aikaan. Käytät neuloessasi esimerkiksi otsalohkoa (joka säätelee tarkkaavaisuutta ja suunnittelua), päälaenlohkoa (joka vastaa aistihavainnoista) ja pikkuaivoja (joka mahdollistaa sen, että liikkeesi ovat tarkkoja ja oikein ajoitettuja). Neulominen parantaa hienomotorisia kykyjä, joten se voi auttaa esimerkiksi Parkinsonin tautia sairastavia.
5. Se pitää aivot virkeinä.
Mitä enemmän käytät aivojasi, sitä paremmin ne toimivat ja sitä pidempään ne myös pysyvät terävinä. On tutkittu, että käsitöitä tekevät vanhukset kärsivät muita vähemmän lievistä kognitiivisista häiriöistä.
6. Se auttaa estämään nivelreumaa ja jännetulehduksia.
Nivelet pysyvät terveinä, kun pidät ne liikkeessä. Sormien käyttäminen vahvistaa niiden rustoja. Tiesitkö, että neulominen vahvistaa sormia tehokkaammin kuin vaikkapa tietokoneella näpyttely?
Palstan mustat miehet varmaan saavat isoäidiltä lämmittävät joululahjat? Pitääkö toimittaa mitat vai onnistuuko arvioimalla?

  • Vau!
Reactions: Lispetti

No laita sinä ensin kuva omastasi niin katsotaan meneekö arvio ihan vipuun.:giggle:

Mustat miehet ilmeisesti saavat lämmitellä vehkeitään vain jollain mokomalla villaputkella, ei taida siis poiketa mitenkään valkoisista palstamiehistä.:confused:
 
  • Haha
Reactions: m1es
No laita sinä ensin kuva omastasi niin katsotaan meneekö arvio ihan vipuun.

Mustat miehet ilmeisesti saavat lämmitellä vehkeitään vain jollain mokomalla villaputkella, ei taida siis poiketa mitenkään valkoisista palstamiehistä.
Sinäkin siis aioit tarttua puikkoihin, kun tehtävä on kiinnostava.

Ja lehdissä väitetään, että miehet pyytämättä lähettävät dickpicejä! o_O
 
  • Haha
Reactions: Lispetti

Yhteistyössä