Haaveena vauva 2022

@chili_
taisi kysellä labroista.
Kävin muistin virkistykseksi kattomassa mitä iteltä on otettu.
° kilpparit
° LH
° FSH
° sokerit
° testosteronit
° AMH

Hintoja en tiedä yksityisellä, nämä otettu julkisella puolella.

Kaksi yhteistä lasta on tosiaan julkisella raja TAI useat lapset. Hieman häilyvä tuo toinen termi, mutta uusperheet saavat myös hoitoja, jos lapsiluku on maltillinen.

Pakkasessa olevaa/jäänyttä tavaraa edellisiltä hoitokerroilta saa käyttää pois, vaikka lapsiluku oli täynnä. Uusia ivf-kiertoja ei kuitenkaan tehdä lapsiluvun täytyttyä.
 
V A U V A 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi PUNAISELLA. Jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

28.4.2021 Keskiviikko

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
Minttuni, 2/19, 1. lapsi
Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Töppönen, 9/19, 4. lapsi
Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
+Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1 yhteinen lapsi
Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli,9/20, 4. lapsi
Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
Sandra B, ya 10/20, 2. lapsi
Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
Charrypie - 86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
Bubbu, 2/21, 1. lapsi
Leonida, 2/21, 1. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21 , 2. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
Hulda91, 4/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi


★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ Kiertopäivä ★

Heidisofia..........kp 31/29-32
Keksi82...............kp 29/28
Hulda91...............kp 29/30
Bubbu..............kp 28/28
*Tähtipölyä*............kp 28/30-33
Sofialiina.............kp 26/23-24
Meemuli...............kp 24/35-43
Petronella09......kp 23/27
Toiveikas1992....kp 20/28
Suhveli....................kp 19/27
Irtokehys..............kp 17/28-32
Leonida................kp 13/29
Mansikka_maanantai...kp 13/30
Minttuni................kp 11/25
Alinna86.............kp 11/26
Mirksukka...........kp 9/28-30
Skidi..........................kp 8/35-36
Sinisilmät.............kp 8/29
Scarletta...........kp 6/28
Töppönen...........kp 5/26
Kirjoh89................kp 3/28
Krippis...................kp 3 /25-28
Wbä.......................kp 3/27
Iinanen................kp 3/23-24


★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Heidisofia................dpo 14
Bubbu.........................dpo 14
*Tähtipölyä*............dpo 11
Petronella09..........dpo 10
Meemuli.....................dpo 3


★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
@chili_
taisi kysellä labroista.
Kävin muistin virkistykseksi kattomassa mitä iteltä on otettu.
° kilpparit
° LH
° FSH
° sokerit
° testosteronit
° AMH

Hintoja en tiedä yksityisellä, nämä otettu julkisella puolella.

Kaksi yhteistä lasta on tosiaan julkisella raja TAI useat lapset. Hieman häilyvä tuo toinen termi, mutta uusperheet saavat myös hoitoja, jos lapsiluku on maltillinen.

Pakkasessa olevaa/jäänyttä tavaraa edellisiltä hoitokerroilta saa käyttää pois, vaikka lapsiluku oli täynnä. Uusia ivf-kiertoja ei kuitenkaan tehdä lapsiluvun täytyttyä.
Kiiitoa tiedoista! Harmittaa toki, että nämä menee omaksi maksettavaksi, mutta ei sille mitään tosiaan mahda :) Tokihan vuosi yritystä tulee vasta syksyllä, eli voi tässä olla kyse ihan siitä faktasta, että aikaa menee. Saas nähdä! Vapun jälkeen alkaa kyllä itsellä sellanen joku -5kg rykäsy niin saa taas painoa notkahduksen alemmas :D

Paljon onnea plussanneille <3
 
  • Tykkää
Reactions: Irtokehys
Latasin mielenkiinnosta Flon äskettäin ja syötin sinne edellisten kiertojen kestoja. Ovista oon myös tikutellut.

Aikaisempien kiertojen perusteella ovis ajoittuisi tuonne Vapun tienoille ja cb:n tulokset sitä vahvisteleekin. Mulle tuli kuitenkin vähän yllärinä, et Flo ennustaisi ovista jo huomiselle. Toki ei sitä vaan yhden päivän varaan lasketa, mutta eniten tässä hämmensi tuo 3-4 päivän ero tuon ennusteen ja tikuttelun suhteen. Musta se on jo aika paljon.

Mitenkäs muilla onko ne ollut enemmän samassa linjassa keskenään?
 
Onnea onnea kaikille plussanneille
Ja kaikille negan testanneille onnea seuraavaan kiertoon! (y)

Vauvajutut pyörii mielessä 24/7. Tavallaan ihanaa aikaa, tavallaan vähän rasittavaa. Melkein lasken päiviä kun päästään yrittämään. Haaveilen raskaudesta, raskaustestin tekemisestä, raskausvatsasta.. Vauvoista.
onko toi Flo hyvä sovellus? Itsellä käytössä ollut Ovia, joka enkun kielinen.
 
Meilläkin työnantaja ilmoitti aika nopiaa rokotteen saapumisen jälkeen, että varaa meille ajat, mutta minä ja muutama muu työntekijä kieltäydyttiin siitä ja sanoin myös, että otan rokotteen vasta kun sen turvallisuudesta ollaan varmoja tai jos se tulee pakolliseksi työpaikalle.
Kyse kumminkin täysin uudesta ja nopeasti valmistetusta rokotteesta..
Raskauden yrityksestä en ole maininnut kenellekkään (muutamaa ystävää lukuunottamatta) niin eivät töissä myöskään tästä tiedä.
Mulla samoja fiiliksiä.
En halua koekaniiniksi nopeasti tekaistulle rokotteelle. Ja omasta mielestä ei voi sanoa että olisi sikiölle turvallinen koska korona ollut vasta vuoden eikä pitkäaikaisia vaikutuksia voi mitenkään tietää :unsure:
Meillä työpaikka ei tosin velvoitakaan. En ole influenssa piikkiäkään koskaan ottanut, kerran sen kyllä sairastanut.
 
9 DPO, nega testattu.
Tuntuu hassulta tiirailla sitä testiä niin tarkkaan ja tarkistella vielä jälkeenpäinkin, olisko siihen sittenkin ilmestynyt jotain. :LOL:
Etenkin kun nuorempana ne tunteet oli niin päinvastaiset testiä tehdessä ja kauhulla odotti, ilmestyykö siihen jotain.
 
9 DPO, nega testattu.
Tuntuu hassulta tiirailla sitä testiä niin tarkkaan ja tarkistella vielä jälkeenpäinkin, olisko siihen sittenkin ilmestynyt jotain.
Etenkin kun nuorempana ne tunteet oli niin päinvastaiset testiä tehdessä ja kauhulla odotti, ilmestyykö siihen jotain.
Suosittelen poltto tekniikkaa :D ainut tapa mikä mulla toimii kun siis on tapana kaivella niitä vielä jälkikäteen roskiksestakin:ROFLMAO:
Sulla vielä aikaset dpot, toivottavasti plussaksi muuttuis :)
 
Onnea uusille plussanneille ja plussan varmistaneelle. Valtava plussa-aalto, toivottavasti olisi tosiaan tarttuvaa laatua.

Ei kuulu eikä näy menkkoja... Ärsyttävää tällainen odottelu.

Itse päätin, että odotan rokotuksen kanssa kesäkuun gynekäyntiin. Ehkäpä sieltä saa osaavan vastauksen kysymykseen. Jos raskaudun ennen, uskoisin, että riskiryhmäläisenä minulle sitä suositellaan. Astman hyvä hoitotasapaino kun on myös sikiön etu.
sen verran voin vielä asiaan sanoa, että minulle sanottiin tähän raskaus ja rokote -asiaan terveydenhoitajaköynnillä, ettei ainakaan meidän th-piirissä rokoteta raskaana olevia ja suositeltiin, että toisen rokotteen jälkeen ainakin kuukausi olisi hyvä olla väliä ennen raskauden yrittämistä, kun vaikutuksia ei tunneta.
Eli varmaankin moni, joka nyt raskautuu, tulee jäämään ilman rokotetta, tai ei ole edes mahdollisuutta pitää yritystä tauolla sen aikaa, että ehtisi saada molemmat annokset ja vielä 1 kk varoaika päälle.
Joka tapauksessa siis otan itse molemmat rokotteet, koska kuulun riskiryhmään ja pidän raskaudenaikaista koronaa isompana riskitekijänä. Lykkää vaan vähän yrityksen aloitusta, meillä toki ”vain” elokuulle.
 
sen verran voin vielä asiaan sanoa, että minulle sanottiin tähän raskaus ja rokote -asiaan terveydenhoitajaköynnillä, ettei ainakaan meidän th-piirissä rokoteta raskaana olevia ja suositeltiin, että toisen rokotteen jälkeen ainakin kuukausi olisi hyvä olla väliä ennen raskauden yrittämistä, kun vaikutuksia ei tunneta.
Eli varmaankin moni, joka nyt raskautuu, tulee jäämään ilman rokotetta, tai ei ole edes mahdollisuutta pitää yritystä tauolla sen aikaa, että ehtisi saada molemmat annokset ja vielä 1 kk varoaika päälle.
Joka tapauksessa siis otan itse molemmat rokotteet, koska kuulun riskiryhmään ja pidän raskaudenaikaista koronaa isompana riskitekijänä. Lykkää vaan vähän yrityksen aloitusta, meillä toki ”vain” elokuulle.
Itse siis asun Turussa, ja täällä lukee nettisivuilla, että raskaana olevilla harkitaan rokotetta tapauskohtaisesti. En sitten tiedä, miten käytännössä. Mä olen nyt toiveikas, että kun alkaa valumaan tutkimustietoa muualta maailmasta, niin suosituksia ehkä muutetaan. Mulla tuo munasarjareservi on niin surkea, että lähinnä pelkään, mikä olisi seuraus useamman kuukauden lykkäyksestä tilanteeseen. Siksi nyt odotan tonne kesäkuulle. Oon töissä kotona, joten kontaktien välttäminen sinällään on helppoa.
 
Suosittelen poltto tekniikkaa ainut tapa mikä mulla toimii kun siis on tapana kaivella niitä vielä jälkikäteen roskiksestakin
Sulla vielä aikaset dpot, toivottavasti plussaksi muuttuis
Joo ja tosiaan eilisiä ja toissapäiväisiä testejäkin vielä tarkistellaan... Heh.

Tuosta roskiskaivelusta tuli mieleen oma moment of shame, kerran 10-15 vuotta sitten ostin subwaystä laatikollisen cookiesseja ja ahmin niitä (oli syömishäiriö taipumusta), sitten morkkiksissani ähkyssä kannoin laatikon taloyhtiön roskikseen missä vielä osa kekseistä... Kahdentunnin päästä olin kaivelemassa laatikkoa jätekatoksesta ja syömässä niitä siellä :D :D ehkä vähän surullista mutta nyt naurattaa. Onneksi pääsin häiriöstä äkkiä eroon ja ei jäänyt pysyviä haittoja.

Itse en heitä enää testejä roskiin kun vasta menkkojen alettua. Ei tarvitse sitten kaivella, kumminkin kaivelisin! :D mitä haittaa pienestä vilkaisusta olisi... ;D
 
Tänään testasin verestä hcg:n ja oli vain 11,4 kuulostaa todella vähäiseltä siihen nähden että nyt DPO 14 ja tänään taas tullut pientä vuotoa. Vahva tunne on että tämä on kemiallinen tai menee muuten kesken. Digin tein aamulla ja se näytti raskaana 1-2
Itsellä oli heti km jälkeen hcg 10-luokkaa. Meni siis heti alussa.
Toivottavasti sinulla vain nousee hitaammin. Jos hedelmöitys olikin tapahtunut vaikka myöhemmin? Olisiko mahdollista.
 
https://aijaa.com/xQPQLN
Poikkeuksena kuva muusta kuin testistä. Ei mitään merkkiä menkoista. Ei mitään! yleensä valkkari edes tummentuisi lähellä kuukautisia... sydämet kuvassa merkkaa talletuksia (asumme työnvuoksi eripaikkakunnilla toistaiseksi jonkun aikaa, vaikka aiemmin yhteistä eloa yhdessäkämpässä vietetty myös pitkään)

Pc oli eilen nega.
 
Viimeksi muokattu:
Tuunpa tähän vähä masistelemaan sorry :/
Tänää ollu huono päivä :(
Jotenkin tuntuu jo nyt ettei tämäkään oo meidän kierto, ja oon niin ollut täysin rakastunut tähän äitinä olemiseen ja siihen miten se on muuttanut mua ihmisenä, niin "kauhistuttaa" jos jään _vaan_yhden lapsen äidiksi. Juu, tiedetään ihan hölmöä miettiä tämmösiä kun alle vuosi yritystä ja löytyy pieni lapsi. Mutta äitiys on aina ollut mulle tosi etäinen haave, ja nyt kun sain sen vihdoin kokea tuntuu pahalta jos en saa sitä suurperhettä josta olen unelmoinut. Mä oon niin pessimisti ja maalailen piruja seinille tiedetään :D

Mies ei vielä sinänsä stressaa, mutta esim viimeisin kemiallinen oli hänellekin kova paikka kun saatiin toivon kipinä siitä yhdestä melko selkeästä haamuista.

Mä vaan niin haluisin plussata ja tulla äidiksi uudestaan. Esikoisen kohdalla oli paljon asioita raskausaikana mitkä on jääny harmittamaan (elettiin aika sumussa kun miehen kaksi sisarusta kuoli yhtäkkiä) ja nyt kun olisi stabiili onnellisempi arki saisin nauttia tulevasta raskaudesta ihan eritavalla. Viime raskaus meni siinä, että huolehdin miehen hyvinvoinnista ja jotenkin kaikki vaan meni ohi kun piti vaan selviytyä.

Äh anteeksi tämä purkaus, kun ei näitä asioita muut ymmärrä jos ei oo samassa veneessä sen kaipuun kanssa.
 
Itsellä oli heti km jälkeen hcg 10-luokkaa. Meni siis heti alussa.
Toivottavasti sinulla vain nousee hitaammin. Jos hedelmöitys olikin tapahtunut vaikka myöhemmin? Olisiko mahdollista.
Minäkin aattelin just näin, ehkä hidasta nousua vaan.
Toivotaan parasta kuitenkin @heidisofia ❤
@Gisella Tänne saa tulla purkaa tuntojaan :)
Samassa veneessä ollaan ja samat haaveet, on se sitten eka tai useampi lapsi mistä haaveilee. Itsellä useampi sisarus ja onhan se niin iso rikkaus elämässä kun olla voi.
Oikeestaan noiden km menetysten jälkeen vasta oikeesti tajusi kuinka syli tyhjä, toivoa on annettu monesti mutta jokin estää raskauden jatkumisen :(
Mulla siis 2 teiniä mutta miehellä ei ensimmäistäkään, ja tuntuu niin pahalta sen puolesta ettei saisi isyyttä elämässään kokea kun sitä niin kovasti toivoo. Siksi täytyy vaan yrittää, oliskin niin helppoa et nyt haluan raskaaksi ja pam! Välillä tuntuu et joillain se niin meneekin, vähän niinku vahingossa, joillain sit taas vaikeimman kautta.
 
Itse siis asun Turussa, ja täällä lukee nettisivuilla, että raskaana olevilla harkitaan rokotetta tapauskohtaisesti. En sitten tiedä, miten käytännössä. Mä olen nyt toiveikas, että kun alkaa valumaan tutkimustietoa muualta maailmasta, niin suosituksia ehkä muutetaan. Mulla tuo munasarjareservi on niin surkea, että lähinnä pelkään, mikä olisi seuraus useamman kuukauden lykkäyksestä tilanteeseen. Siksi nyt odotan tonne kesäkuulle. Oon töissä kotona, joten kontaktien välttäminen sinällään on helppoa.
joo, siis itsekin olin siinä uskossa, että esimerkiksi minulle harkittaisiin toista pistosta, vaikka tulisin nyt rokotusten välissä raskaaksi, mutta tänään sain kuulla tämän, että jos tulen, niin toista pistosta ei anneta, eikä raskaana olevia rokoteta. En myöskään ollut ajatellut, että toisen rokotuksen jälkeen olisi pidettävä kauaakaan väliä yritykseen. Mutta raportoin nyt tänne, jos joku miettii, millaisia ohjeita on annettu asiassa ihan tänään :)
 
THL:n sivuilta kopsattu teksti alle. Uskoisin, että kun perusterveet alle 40-vuotiaat saa rokotuksia, niin raskaana olevien rokottamisesta on jo selkeämpi suositus.

Voiko koronarokotteen ottaa, jos on raskaana, suunnittelee raskautta tai imettää?
Rokotteita pidetään yleensä turvallisina raskauden aikana, jos ne eivät sisällä eläviä viruksia. Uudet mRNA- ja adenovirusvektorikoronarokotteet eivät sisällä eläviä viruksia, mutta niitä ei ole vielä systemaattisesti tutkittu raskaana olevilla ihmisillä.

Jos olet raskaana ja pohdit koronarokotusta, sinun kannattaa olla yhteydessä ensisijaisesti omaan äitiysneuvolaasi, tai jos sinulla on jokin perussairaus, ole yhteydessä sinua hoitavaan lääkäriin.

Hoitava lääkäri voi harkintansa perusteella suositella koronarokotteen ottamista raskaana olevalle siinä tapauksessa, että henkilö haluaa rokotteen ja kuuluu perussairautensa takia koronaviruksen riskiryhmään tai hänellä on merkittävä riski altistua virukselle esimerkiksi työssään.

Raskauden aikana annettu koronavirusrokotus ei ole aihe erityiseen huoleen eikä tarkempiin sikiötutkimuksiin. Raskaana olevien vähäisestä tutkimuksesta huolimatta ei ole syytä olettaa, että rokote aiheuttaisi haittaa raskaudelle tai sikiölle. Useassa maassa, jossa koronarokotusohjelma on aloitettu aikaisemmin kuin Suomessa, kuten Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa, myös raskaana olevia rokotetaan yksilöllisen harkinnan pohjalta. Näistä maista kertyy vähitellen sellaista tietoa, jota voimme hyödyntää myös Suomessa.

Koronarokotteen voi ottaa imetyksen aikana. mRNA-rokotteen sisältämä lähetti-RNA tuhoutuu ihmisen elimistössä noin vuorokauden kuluessa, ja on epätodennäköistä, että sitä kulkeutuisi äidinmaitoon. Myös adenovirusvektorin ainesosat ovat lyhytikäisiä, eikä niiden tiedetä siirtyvän äidinmaitoon.

Näitä ohjeita päivitetään, kun tutkittua tietoa ja käyttökokemusta kertyy lisää.
 
9 DPO, nega testattu.
Tuntuu hassulta tiirailla sitä testiä niin tarkkaan ja tarkistella vielä jälkeenpäinkin, olisko siihen sittenkin ilmestynyt jotain.
Etenkin kun nuorempana ne tunteet oli niin päinvastaiset testiä tehdessä ja kauhulla odotti, ilmestyykö siihen jotain.
Tiirailen kans ja pyörittelen testejä kädessä ja voin vielä jälkeenkinpäin niitä vähä vahdata olisko jotain tullu. :D
Muistan kun joskus 19 kesäsenä olin ihan kauhuissani tekemäs ensimmäistä kertaa raskaustestiä ikinä ja pelkäsin niin paljon positiivista tulosta.
Nyt 10v myöhemmin sitä vaan kauhulla pelkää koko ajan negatestejä.
 
  • Tykkää
  • Haha
Reactions: Alinna86 ja Eimy
vierailija
joo, siis itsekin olin siinä uskossa, että esimerkiksi minulle harkittaisiin toista pistosta, vaikka tulisin nyt rokotusten välissä raskaaksi, mutta tänään sain kuulla tämän, että jos tulen, niin toista pistosta ei anneta, eikä raskaana olevia rokoteta. En myöskään ollut ajatellut, että toisen rokotuksen jälkeen olisi pidettävä kauaakaan väliä yritykseen. Mutta raportoin nyt tänne, jos joku miettii, millaisia ohjeita on annettu asiassa ihan tänään
Missä tämmöisiä ohjeita annetaan? Lähde olis kiva, kun eroaa noin selvästi THL:n ohjeistuksesta.
 

Yhteistyössä