Ydinkysymys veteraaneille/veteraaneista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Kovin harmillista, että synnyin niin myöhään, ettei aikanani ole enää kovin paljon Suomen sotien veteraaneja elossa eikä heistäkään moni hyvässä kunnossa. Olisin välttämättä halunnut kysyä veteraanilta sen, mikä minua on aina hämmästyttänyt: miksi ihmeessä veteraanit oikein sinne rintamalle menivät?? Olisiko Suomen 50-vuotinen kuuluminen toiseen ajan kahdesta johtavasta suurvallasta ollut niin kauhea kohtalo, että sen tähden piti todella tehdä niin hirvittävä uhraus: kymmeniätuhansia ihmishenkiä??? Kaikki sodissa kuolleet olisivat oikeasti ansainneet vielä elämiään jatkaa.

Ehkä ihmiselämän arvoa ei siihen aikaan totisesti nähty yhtä suurena kuin nykyään. Yksilön oikeuksia ei juuri korostettu vaan usein mahtipontisen liioitellusti kuvattu yhteinen etu oli kaikki kaikessa. Käsitykseni mukaan myös isänmaallinen uho muutenkin oli Suomessa vielä 1930-40-luvuilla tavallisempaa ja hyväksytympää kuin nykyään. Naapureihin ehkä suhtauduttiin yleisesti niin epäluuloisesti, ettei sellainen nykyään tulisi kysymykseenkään. Se oli tyystin toinen aika, sairas aika, Herra paratkoon.

Surettaa kaikkien aivan turhaan sotineiden puolesta, sillä esimerkiksi minä olisin silti koko elämäni saanut viettää itsenäisessä Suomessa ja kenties useat sodassa kuolleetkin olisivat yhä elossa, vaikkakin hyvin iäkkäinä. Parempi kuitenkin olla vanha ja raihnainen kuin hautautunut historian hämäriin kauan sitten.
 
Kovin harmillista, että synnyin niin myöhään, ettei aikanani ole enää kovin paljon Suomen sotien veteraaneja elossa eikä heistäkään moni hyvässä kunnossa. Olisin välttämättä halunnut kysyä veteraanilta sen, mikä minua on aina hämmästyttänyt: miksi ihmeessä veteraanit oikein sinne rintamalle menivät?? Olisiko Suomen 50-vuotinen kuuluminen toiseen ajan kahdesta johtavasta suurvallasta ollut niin kauhea kohtalo, että sen tähden piti todella tehdä niin hirvittävä uhraus: kymmeniätuhansia ihmishenkiä??? Kaikki sodissa kuolleet olisivat oikeasti ansainneet vielä elämiään jatkaa.

Ehkä ihmiselämän arvoa ei siihen aikaan totisesti nähty yhtä suurena kuin nykyään. Yksilön oikeuksia ei juuri korostettu vaan usein mahtipontisen liioitellusti kuvattu yhteinen etu oli kaikki kaikessa. Käsitykseni mukaan myös isänmaallinen uho muutenkin oli Suomessa vielä 1930-40-luvuilla tavallisempaa ja hyväksytympää kuin nykyään. Naapureihin ehkä suhtauduttiin yleisesti niin epäluuloisesti, ettei sellainen nykyään tulisi kysymykseenkään. Se oli tyystin toinen aika, sairas aika, Herra paratkoon.

Surettaa kaikkien aivan turhaan sotineiden puolesta, sillä esimerkiksi minä olisin silti koko elämäni saanut viettää itsenäisessä Suomessa ja kenties useat sodassa kuolleetkin olisivat yhä elossa, vaikkakin hyvin iäkkäinä. Parempi kuitenkin olla vanha ja raihnainen kuin hautautunut historian hämäriin kauan sitten.
Elämä on...
Saman tien voisit surra sitä suurta ja "aivan turhaa" työmäärrää, mikä on maaseudulla sadan viime vuoden aikana tehty.
itsenäistymisen jälkeen alkanut ja sotien jälkeen vielä kymmenkunta vuotta jatkunut maaseudun pientilaistaminen nieli niin rahaa kuin työtuntejakin vallan älyttömästi. nyt tätä kaikkea on jo kuusikymmenluvun loppuvuosista asti purettu, maaseutu alkaa olla melko autiota ja maat taas kerääntyneet suurien yksiköiden haltuun kuin olivat silloin sarta vuotta sitten. Onko järkee vai ei...
Tuohon varsinaiseen kysymykseesi vastaisin, että sen ajan "tieto" oli, että itsenäisyys on parempi ja puolustamisen arvoinen, vaikka sitten henki/terveys menisi. Hyvä sitä nyt on hurskastella, kun on nähty jatko- osakin näytelmälle. Silloin oli kansa yksimielinen.
Ihmiselämä ja varsinkin ihmisarvolle sopivaa elämää arvostettiin silloin, paljon enemmän, mitä nykyään.
 
Ihmiselämän arvostus riippuu siitä keneltä sitä kysyy.

esimerkkejä kärjistäen:
Jos kysyt Kokoomuksen kannattajalta, ei terveys tai mahdollinen kuolema esim. koronaan ole tärkeä asia vaan että talousasiat pyörivät mahdollisimman hyvin ja rahaa tulee.
Raha lämmittää.

Jos kysyt Perssuomalaiselta kannattajalta, ihmiselämän arvo on riippuvainen yksinkertaisuudessaan ihon väristä ja mitä vaaleampi iho on sitä arvostetumpaa se on.

Jos kysyt 15-18-vuotiaalta, "ikivanhat" keski-ikäiset ja sitä vanhemmat joutavat kuolemaan.

Jos kysyt vegaanilta, pahat lihansyöjä-turkisten käyttäjillä ei ole mitään ihmisarvoa varsinkaan kun eivät ole huolestuneita ilmastonmuutoksestakaan.
 
Ihmiselämän arvostus riippuu siitä keneltä sitä kysyy.

esimerkkejä kärjistäen:
Jos kysyt Kokoomuksen kannattajalta, ei terveys tai mahdollinen kuolema esim. koronaan ole tärkeä asia vaan että talousasiat pyörivät mahdollisimman hyvin ja rahaa tulee.
Raha lämmittää.

Jos kysyt Perssuomalaiselta kannattajalta, ihmiselämän arvo on riippuvainen yksinkertaisuudessaan ihon väristä ja mitä vaaleampi iho on sitä arvostetumpaa se on.

Jos kysyt 15-18-vuotiaalta, "ikivanhat" keski-ikäiset ja sitä vanhemmat joutavat kuolemaan.

Jos kysyt vegaanilta, pahat lihansyöjä-turkisten käyttäjillä ei ole mitään ihmisarvoa varsinkaan kun eivät ole huolestuneita ilmastonmuutoksestakaan.
Miksi pitäisi kysyä keneltäkään?
Katelee ja kuuntelee vain nykymeininkiä, niin raha, meneastys, kaikki pinnallinen ja lyhytaikainen on sitä mitä halutaan. Se, miten ihminen voi ja jaksaa, on täysin sivuseikka.
 
Miksi pitäisi kysyä keneltäkään?
Katelee ja kuuntelee vain nykymeininkiä, niin raha, meneastys, kaikki pinnallinen ja lyhytaikainen on sitä mitä halutaan. Se, miten ihminen voi ja jaksaa, on täysin sivuseikka.


Jep. Katselee instagramia vähän aikaa, niin tietää miten pitäisi elää ja olla.
Pitää photoshopata naamaa ja kroppaa pienemmäksi, näyttää kotinsa kallista sisustusta, materiaa. Botoxia sinne ja tänne, tissit ja peppu push up. Sitten ollaan kaikki onnellisia.
 
Kovin harmillista, että synnyin niin myöhään, ettei aikanani ole enää kovin paljon Suomen sotien veteraaneja elossa eikä heistäkään moni hyvässä kunnossa. Olisin välttämättä halunnut kysyä veteraanilta sen, mikä minua on aina hämmästyttänyt: miksi ihmeessä veteraanit oikein sinne rintamalle menivät?? Olisiko Suomen 50-vuotinen kuuluminen toiseen ajan kahdesta johtavasta suurvallasta ollut niin kauhea kohtalo, että sen tähden piti todella tehdä niin hirvittävä uhraus: kymmeniätuhansia ihmishenkiä??? Kaikki sodissa kuolleet olisivat oikeasti ansainneet vielä elämiään jatkaa.

Ehkä ihmiselämän arvoa ei siihen aikaan totisesti nähty yhtä suurena kuin nykyään. Yksilön oikeuksia ei juuri korostettu vaan usein mahtipontisen liioitellusti kuvattu yhteinen etu oli kaikki kaikessa. Käsitykseni mukaan myös isänmaallinen uho muutenkin oli Suomessa vielä 1930-40-luvuilla tavallisempaa ja hyväksytympää kuin nykyään. Naapureihin ehkä suhtauduttiin yleisesti niin epäluuloisesti, ettei sellainen nykyään tulisi kysymykseenkään. Se oli tyystin toinen aika, sairas aika, Herra paratkoon.

Surettaa kaikkien aivan turhaan sotineiden puolesta, sillä esimerkiksi minä olisin silti koko elämäni saanut viettää itsenäisessä Suomessa ja kenties useat sodassa kuolleetkin olisivat yhä elossa, vaikkakin hyvin iäkkäinä. Parempi kuitenkin olla vanha ja raihnainen kuin hautautunut historian hämäriin kauan sitten.


Eräs veteraani sanoi, ettei ne venäläiset ole sen kummempaa porukkaa, samanlaisia sotilaita ne oli. Sodat kuuluu herroille.

Et älä kysy tota kysymystä veteraaneilta. Kysy se niiltä, ketkä sen aloittivat.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Virolaisilla ei ollut vielä 1980- luvulla mitään omaa. Suomalaiset hyväsydämiset lahjoittivat tietokoneita, kirkonkelloja, sairaalatarvikkeita, ompelimme heille lippuja jne. On turha tulla sanomaan miten paljon paremmin heidän asiansa olivat.
 
Eräs veteraani sanoi, ettei ne venäläiset ole sen kummempaa porukkaa, samanlaisia sotilaita ne oli. Sodat kuuluu herroille.

Et älä kysy tota kysymystä veteraaneilta. Kysy se niiltä, ketkä sen aloittivat.
Nimenomaan veteraaneilta sitä pitää kysyä. Kenties he kertovat sellaisestakin asiasta, mikä yleensä on melko vähän tunnettu. Nimittäin siitä, että jatkosodan aikana Suomen armeija oli hyvin lähellä kapinaa. Syy oli se, etteivät reserviläiset halunneet ylittää vanhaa rajaa.
Isoaatu kuitenkin painosti Mannerheimiä ja yli mentiin. Sensijaan Leningradin piiritykseen suomalaiset eivät Aatun painostuksesta huolimatta ottaneet osaa.
Joskaan sotiminen ei varsinaisesti johtunut kansan sotahulluudesta, oli yleinen mielipide se, että sota oli välttämätön paha, jotta itsenäisyys säilyisi ja maa voisi kehittyä vapaana ja omaan suuntaansa.
 
Nimenomaan veteraaneilta sitä pitää kysyä. Kenties he kertovat sellaisestakin asiasta, mikä yleensä on melko vähän tunnettu. Nimittäin siitä, että jatkosodan aikana Suomen armeija oli hyvin lähellä kapinaa. Syy oli se, etteivät reserviläiset halunneet ylittää vanhaa rajaa.
Isoaatu kuitenkin painosti Mannerheimiä ja yli mentiin. Sensijaan Leningradin piiritykseen suomalaiset eivät Aatun painostuksesta huolimatta ottaneet osaa.
Joskaan sotiminen ei varsinaisesti johtunut kansan sotahulluudesta, oli yleinen mielipide se, että sota oli välttämätön paha, jotta itsenäisyys säilyisi ja maa voisi kehittyä vapaana ja omaan suuntaansa.
Ajatus toiminee, mikäli kaikkien osapuolten kaikki sotilaat julistavat kapinan, eikä rintamakarkureita ammuta.
 
Ajatus toiminee, mikäli kaikkien osapuolten kaikki sotilaat julistavat kapinan, eikä rintamakarkureita ammuta.
Ei ollut vaesinaisesti kysymys karkuruudesta, vaan siitä, että reserviläiset eivät uskoneet Aatun voittoon ja olivat sitä mieltä, että Talvisodassa menetetyt alueet otetaan takaisin, mutta pitemmälle ei mennä. Melko korkealla upseeristonkin keskuudessa oli käsitys, että vanha raja linnoitetaan ja siihen jäädään puolustusasemiin. Näin ei kuitenkaan käynyt.
ikuisesti voidaan jossitella, mitä olisi tapahtunut jos... ja jos...
 
Kovin harmillista, että synnyin niin myöhään, ettei aikanani ole enää kovin paljon Suomen sotien veteraaneja elossa eikä heistäkään moni hyvässä kunnossa. Olisin välttämättä halunnut kysyä veteraanilta sen, mikä minua on aina hämmästyttänyt: miksi ihmeessä veteraanit oikein sinne rintamalle menivät?? Olisiko Suomen 50-vuotinen kuuluminen toiseen ajan kahdesta johtavasta suurvallasta ollut niin kauhea kohtalo, että sen tähden piti todella tehdä niin hirvittävä uhraus: kymmeniätuhansia ihmishenkiä??? Kaikki sodissa kuolleet olisivat oikeasti ansainneet vielä elämiään jatkaa.

Ehkä ihmiselämän arvoa ei siihen aikaan totisesti nähty yhtä suurena kuin nykyään. Yksilön oikeuksia ei juuri korostettu vaan usein mahtipontisen liioitellusti kuvattu yhteinen etu oli kaikki kaikessa. Käsitykseni mukaan myös isänmaallinen uho muutenkin oli Suomessa vielä 1930-40-luvuilla tavallisempaa ja hyväksytympää kuin nykyään. Naapureihin ehkä suhtauduttiin yleisesti niin epäluuloisesti, ettei sellainen nykyään tulisi kysymykseenkään. Se oli tyystin toinen aika, sairas aika, Herra paratkoon.

Surettaa kaikkien aivan turhaan sotineiden puolesta, sillä esimerkiksi minä olisin silti koko elämäni saanut viettää itsenäisessä Suomessa ja kenties useat sodassa kuolleetkin olisivat yhä elossa, vaikkakin hyvin iäkkäinä. Parempi kuitenkin olla vanha ja raihnainen kuin hautautunut historian hämäriin kauan sitten.
Tuskin oikeasti kadehdit elämääni veteraanin tyttärenä. Isäni oli ollut rintamalla viisi vuotta.
Hän monesti mietti tuliko tehtyä turha reissu.
Elin kylmän sodan varjossa ja aina oli pelko, että Suomi miehitetään. Opiskelin venäjää lukiossa ettei ole ongelmaa, jos niin kävisi.
Luin viime syksynä Sirpa Kähkösen kirjan Muistoruoho. kävin kuuntelemassa hänen haastattelun kirjaston kirjallisuusillassa.
Vaikka olen elänyt lapsuuteni evakkojen ympäröimänä ja saanut lapset evakon ja Ruotsin sotalapsen kanssa en mieti menneitä. Minua kiinnostaa tämä hetki ja tulevaisuus.
Joka puolella soditaan maailmalla ja syyt unohtuvat heti uutisten jälkeen. Tuskin vastapuolen muistavat miksi riita alkoi. Kaikki on säpäleinä ja asukkaat leireillä tai maanpaossa.
Ei tulisi mieleenkään kirjoittaa muistelmia isästäni.
Hänen hautajaisissa 1990-luvulla paikallinen veteraanijärjestö kunnioitti seppeleellä.
Aikoinaan veljeni menehtyi armeijassa auto-onnettomuudessa. Hän sai kotikirkossa sotilaalliset hautajaiset.
Toivon, että Venäjä arvostaa hyviä suhteita. Kävin nuorena ryhmämatkalla Leningradissa. Joku henkilö tivasi minulta jotain mielipidettä metroaseman liepeillä. Kysymys on vaivannut minua koko ikäni. Ehkä nyt osaisin antaa hänelle vastauksen kysymykseen.
Tärkeintä on keskustelu ja vuorovaikutus. Meillä on paljon yhteistä kulttuuriperintöä.
Kotipitäjäni historiikissa lukee, että kylän meijeristä vietiin voita Pietariin 1900-luvun alussa.
YouTube-videoista näkee elämää esim. Viipurissa. Aikuinen tyttäreni asuu ulkomailla ja liki Muistoruohon ja lähetti linkin Viipuri-videoon. Kerroin, että olin jo katsonut sen.
Eläkeläisenä on aikaa tehdä kaikenlaista.
Uskotaan hyvyyteen. Ei aseet ratkaise yhtään mitään. Se on jo niin monta kertaa nähty.
Isäni kävi monen viikon matkalla Moskovassa ja toi mukanaan värillisiä kuvalehtiä.
Niitä tuli sitten selailtua. Olen kiinnostunut kielistä ja monista asioista. Nykyajan nuoret eivät ehkä kunnolla käsitä ikäpolveni vaikeuksia. Eikä ole tarvettakaan. Kerron, jos kysytään. En ota itse sota-asioita puheeksi. Luotan rauhaan ja rakkauteen.
 
Korjaan virheeni. Edesmennyt anoppini oli Karjalan evakko ja oli lapsena sotaa paossa Ruotsissa.
Hän oli ihana ihminen.
Toivottavasti ap. saa kysymykseensä vastauksen.
 

Yhteistyössä