Toiveissa vauva 2021

Tuosta ferritiinistä. Matala ferritiini voi myös nostaa kilpirauhasarvoja vajaalle. Mulla löydettiin -18 keväällä molemmat ja rauta piti hoitaa pois ennen kuin sian vajaatoimintaan lääkityksen (mulla tosin vajaatoiminta ei johtunut matalasta ferritiinistä vaikka lääkäri sitä alkuun epäili). Joten silläkin kannattaa pitää silmällä sitä ferritiiniä

Joku myös mietti laparoskopian vaikutusta ovulaatioon. Ja moni kipuja ovulaatiossa. Mulle tehtiin kaksi laparoskopiaa (kystan poisto ja komplikaation korjaus) keväällä -20, joiden seurauksena mun oikea munasarja (ei toki näytä vaurioituneelle mut ) ei siis oo sen jälkeen ovuloinut vaan näyttää hiljaiselle. Tosiaan kuten joku täällä jo aiemminkin totesi myös yksi munasarja voi hyvin toimia sen toisenkin edestä. Mulla oli jokaisessa (5kpl) ultratussa kierrossa jopa kaksi kypsyvää follikkelia vasemmalla. Eli vasemmasta on tullut leikkauksen jälkeen oikein extra aktiivinen. Kivut voi myös tuntua siitä riippumatta millä puolella ovis on niin kummalla puolella tahansa. Mulla tosin tuo vasen puoli on hivenen kipeämpi ovuloija ja tunnen ovulaation sillä puolen melko selkeästi, mutta sen lisäksi olen tuntenut tuikkimista myös oikealla vaikka munasarja tosiaan useamman kerran todettu kuitenkin aivan hiljaiseksi. Ennen Kystaa luulen oikean munasarjan olleen aktiivisempi, koska kipuja oli n. 2/3 kierroista vain sillä puolella. Nyt toki toivon, että oikea saisi tämän hetkisen raskauden aikana hieman parantua ja joskus mulla olisi taas kaksi toimivaa munasarjas, mutta luotto yhteenkin toimivaan on todella hyvä, kun se tosiaan toimii joka kuussa aktiivisesti ja tällä yhdelläkin munasarjalla pystyin tulemaan raskaaksi

Tiukuna&pirpana 17+3
Mulla toimii aina yksi munasarja tyyliin puoli vuotta. Sitten se vaihtuu. Nyt elokuusta lähtien toiminut vain oikea. Esikoisen jälkeen taisi vasen toimia 8 kk vai 9 kk. Siksi luulen että se ei enään tuota mitään.
 
Mulla nippailee oikeelta välillä tosi selvästi ja oon yhistäny sen sen puolen ovikseen. Molemmat lapset on lähteny oikean puoleisesta ovulaatiosta, eli todella vankkaan tutkimustuetoon nojaten oletan, että mulla vasen on vähän laiskempi :LOL:

Ovulaatio tais olla nyt, heräsin kaks kertaa yöllä vessaan. Mulla menkat ja ovis vetää vatsan ihan sekasin. mut vois vaikka laittaa taas piinailijoihin, dpo0.
 
  • Tykkää
Reactions: Sinisilmät
Minulla testattu arvot 2/2020 ja 12/2020. TSH nousi tällä välillä 2,6 -> 7. Menin alkuvuodesta lääkäriin, koska jo pidempään ollut väsynyt/vetämätön olo ja muitakin oireita jotka tyypillisiä vajaatoimintaan. Mitään ei alkuvuodesta löytynyt ja pistin kaiken stressin piikkiin. Nyt sitten testattu uudelleen ja vajaatoimintaa epäilläänä kun arvot reilusti koholla. Edelleen on väsymystä jne. mutta rehellisesti en enää osaa sanoa, milloin alkanut / onko epänormaalia, koska en mä voi tietää mikä on normaali energiataso, kun olen tällainen ollut jo useamman vuoden. Väsymyksen lisäksi oireina esim. palelu, painonnousu, "aivosumu", ahdistuneisuus. Nämä ei ole tulleet nyt vuoden aikana, kun TSH noussut, vaan kaikki tuttuja jo useamman vuoden takaa, eli en tiedä johtuuko kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Toisaalta monessa paikkaa oli että tuo alkuvuoden TSH 2,6 voi jo oireilla. Lääkitys alkaa helmikuussa, jos kontrollissa arvot yhä koholla, eli sitten selvinee.

Miten nopeasti @minttuni oireet helpotti?
Tuntuu, että pelkästään tieto ja lääkkeen saaminen alkoi helpottamaan! Eli joku vaikutus siinä, että vihdoin jotain löytyy ja saa apua. Nopeasti siis alkoi helpottamaan, mutta ehkä tosissaan muutamassa kuukaudessa alkoi huomaamaan eroa olossa. Toisaalta vaikea sanoa, koska kevättä kohti mentiin ja kevät ja kesä menee aina hyvin. Syksy ja talvikin kuitenkin ollut ihan ok. Kontrollissa pitäisi käydä tässä lähiaikoina.
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Mulla alkoi vuoto eilen illalla :cry: suunnilleen 4 päivää myöhässä ovulaatiosta laskien. Olin kokoajana tietoinen, että tää saattaa näin päättyä, mutta tuntuu silti ihan hirveän pahalta, ettei nyt vieläkään onnistunut.
Mut voi poistaa kiertolistalta ja piinailijoista. Aijon pitää varsinaisesta yrityksestä nyt taukoa. Ei oteta ehkäisyä käyttöön ja jatkan foolihapon syömistä, mutta muuten saa nyt tämä homma jäädä. Ainakin nyt tuntuu siltä. Ehkä palaan yrittämään 2022 vauvaa, mutta te ette toivottavasti oo täällä enää silloin!
 
Onko kukaan kunnallisella puolella hoidoissa? Maanantaina meillä on ensimmäinen tutkimus käynti. Hieman jännittää vaikka aijemminkin olen ultrattavana käynyt, mutta johtuu varmasti myös siitäkin, että lääkärinä sattuu olemaan mies.
Jotenkin nyt uskaltaa alkaa uskomaan, että meille vielä suodaan lapsi.
Me aloitettiin hoidot marraskuussa julkisella. Meillä oli ennen ekaa käyntiä lähetteet verikokeisiin mulle ja sit miehen piti käydä antamassa simppanäyte. Ekalla kerralla aikaa meni joku 1h eli siellä käytiin läpi tätä meldän tilannetta, lääkäri kyseli kysymyksiä, käytiin ne tulokset läpi ja sit siellä katsottiin miehen jutut et on ok ja mun ultraus.
Meillä oli mies lääkäri ja oli tosi mukava! Eli jäi tosi hyvät kokemukset hänestä.

Meille ei selkeää suytä lapsettomuudelle löytynyt,mutta minun endo siellä jotain hakaloittaa.

Päästiin heti joulukuun kierrosta kevyempiin hoitoihin ja eka inssi tehtiin sillon. Valitettavasti se ei tuonu vauvaa meille ja nyt tammikuussa oltas saatu yrittää uudestan mut päätettiin siirtyä suoraa IVF jonoon koska mun endo oireet nyt pahenee kokoajan kun lääkitystä ei voi käyttää ja aateltiin et ei lykätä enempää.

mulla toistaseksi hyvät kokemukset kunnalliselta, mutta meillä aika vähän hoitoja ja lääkityksiä sieltä koska mitään vikaa tai puutetta ei oo löytyny.

ainoo mikä vähä sillee ”ärsyttävää” et samalla kun nyt jonottaa IVF:n niin ei voi käydä välissä esim inssissä ”kokeilemassa” uudestaan vaan täytyy valita joko tai.
 
V A U V A 2021

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella! Ilmoitathan punaisella myös päivityksesi, jotka haluat listaan.
Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa : )

★★★★★★★★★★★★★★★★★

7.1.2021 Torstai

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★


Zanma,ya 10/16, 1.lapsi
Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Myytta, ya 12/17, 2.lapsi
Haaveilija-31, ya 5/18, 4.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
+ Kikkakolmas, ya 8/18, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
+ Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
+ Amadecasa, ya 9/18, 2. lapsi
Sabs, ya 9/18, 1.lapsi
+ Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Keisarinna85, ya 10/18, 4.lapsi
+ haaveistatotta, ya 11/18, 3 lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
+ Jjenn, ya 1/19, 1.lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Hennuliini86, ya 5/19, 6. lapsi (miehen 1. lapsi)
+ Titi-Love, ya 5/19, 2. lapsi
+ Kasikuus, ya 5/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
lulube, ya 6/19 , 1.lapsi
+ Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
+ Eliana, ya 7/19, 1.lapsi.
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.lapsi)
Taikinatonttu, ya 7/19, 1.lapsi
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
+ Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Minouche, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
+ Shibali, ya 9/19, 1. lapsi
illusia_, ya 9/19, 1.lapsi
Deneb, ya 10/19, 1.lapsi
+ Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
+ Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Krippis, ya 11/19, 1.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1. lapsi
+ Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
+ Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
+ Jusperi, 12/19, 1.lapsi
+ Lilmi89, 12/19, 2.lapsi
Hamsteri20, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Sinisilmät, ya 1/20, 1.lapsi
+ mandariinilohko, ya 1/20, 2.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
+ Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
+ Riama, ya 2/20, 2.lapsi
+ Lilje ya 2/20, 2. lapsi
+ Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
+ Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Mysteerio, 3/20, 2.lapsi
Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
+ Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
+ Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Mamtobe ya 3/20, 1. lapsi
+Mäyh, ya 3/20, 1.lapsi
+Chai89, ya 3/20, 2.lapsi
+ Luumumuumi, ya 3/20, 1. lapsi
Spekulaattori82, ya 4/20, 3. lapsi
Petronella09, ya 4/20, 5.lapsi
+ Bebe2021, ya 4/20 , 3.lapsi
+ Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Iinanen, ya 4/20, 2.lapsi
+ Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
+ Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
+ 3milia, ya 4/20, 1.lapsi
+ Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
+ Tiukuliina89, ya 4/20, 6.lapsi
+ Nokare, ya 4/20, 1.lapsi
Wbä, ya 4/20, 3.lapsi
Goodway, ya 4/20, 1.lapsi (miehen 3.lapsi)
Paatuska, ya 4/20, 1.lapsi
Äitimamino, ya 5/20, 4.lapsi
+ Hannaah, ya 5/20, 3.lapsi
lovecoco, ya 5/20, 1.lapsi
+ Sofia90, ya 5/20, 2.lapsi
Vohvelitohveli, ya 5/20, 1.lapsi
+ Melissa86, ya 5/20, 2.lapsi
+ -Lounatuuli-, ya 5/20, 1.lapsi
Iinesankka82 ya 5/20, 2.lapsi
Mansikka3, ya 5/20, 3.lapsi
+ Rougemoux ya 5/20 2.lapsi
+ Rust ya 5/20, 2.lapsi
+ helmikorvakoru, ya 6/20, 1. lapsi
+ pikkumyyläine, ya 6/20, 1.lapsi
+ Pumpuli1, ya 6/20, 1.lapsi
Syyskuu-08, ya 6/20, 3. lapsi
+ Aniaj, ya 6/20, 3.lapsi
+Tiukuna, ya 6/20, 1. lapsi
+kakkulapio, ya 6/20, 1.lapsi
Haavekuvia, ya 6/20, 2. lapsi
Toive23, ya 6/20
innap, ya 7/20, 2.lapsi
+ Heemilia, ya 7/20, 4.lapsi
+ AnnMariii, ya 7/20, 2.lapsi
Nipsuneiti83, ya 7/20, 3.lapsi
Pandanen, ya 7/20, 2.lapsi
+ Hermitcrab, ya 7/20, 1.lapsi
+ Kansallisrotta, ya 7/20, 1. lapsi
Coguine, ya 7/20, 2. lapsi
+ Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
+ nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)
kaaliperhonen, ya 8/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
SS, ya 8/20, 4. lapsi (miehen 1. lapsi)
Bb-8, ya 8/20, 3.lapsi
Huumis, ya 8/20, 2. lapsi
+ Hisulius/ ya 8/20 / 2.lapsi
Soffia29 ya 8/20, 1. lapsi
5xäiti, ya 08/20, 6. lapsi
+ Inkivilla, ya 09/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
Liljannuppu, ya 9/20, 2. lapsi
Suhveli, ya 9/20, 4. lapsi
Opiskelijamimmi, ya 9/20, 1. lapsi
SannuB, ya 9/20, 2. lapsi
+Tuttelituu, ya 9/20, 3. lapsi
Meemuli, ya 9/20, 1.lapsi
+ Lillium, 9/20, 3. lapsi
+ Elviira32 ya 9/20, 3. Lapsi
Nuorena äidiksi, ya 10/20, 1.lapsi
Henkkuliini, ya 10/20, 2.lapsi
Lilaaa, ya 10/20, 2.lapsi
Chili,ya 10/20, 3.lapsi
+ Talvilintu, ya 10/20, 2. lapsi
Mansikka_maanantai, ya 10/20, 1. lapsi
SandraB, ya 10/20, 2. lapsi
+ Kimallus, ya 10/20
Toivojatintti, ya 10/20, 2. lapsi
+ Loree, ya 11/20, 1.lapsi
Satsuma_, ya 11/20. 2 lapsi
Rosmarin, ya 11/20
Daisy01, ya 11/20
Lavander_,ya 12/20
Nuunuu-84, ya 12/20
Huuma 40+,ya 12/20

★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ Kiertopäivä ★

Mysteerio.........................kp 52/30
Suhveli..............................kp 50/27
Persikka123........................kp 43/33
Coguine..............................kp 33/27
5xäiti............................ kp 32/31-35
Nuunuu-84............kp 30/27-29
Mansikka_maanantai.....kp 29/29
Liljannuppu................kp 29/29-32
Huuma 40+................kp 28/28
Meemuli.........................kp 24/30-34
Toive23............................... kp 21/27
Mansikka3.....................kp 19/29
Lavander_....................kp 19/25
Satsuma_....................kp 17/28-32
Mamtobe...........................kp 17/28
Rimaleli...............................kp 17/34
Petronella09..............kp 16/25-28
Daisy01...............................kp 16/32
SandraB............................kp 16/26
Nuorena äidiksi...........kp 15/36
Nipsuneiti83.................kp 14/25-33
Chili_.................................kp 10/28-29
Iinanen...........................kp 8/23-24
Kirjoh89.........................kp 7/28
Sinisilmät......................kp 6/30
Iinesankka ..............kp 5/28-31
Wanti...........................kp 4/35-48
Toivojatintti.............kp 2/31








★★★★★★★★★★★★★★★★★

★Piinailijat★

Coguine.............................dpo 19
Nuunuu-84.....................dpo 16
Huuma 40+....................dpo 14
Mansikka_maanantai...........dpo 13
Toive23.............................dpo 12
Liljannuppu..................dpo 11
5xäiti...................................dpo 11
Mamtobe........................dpo 5
Mansikka........................dpo 5
Petronella09................dpo 4
Meemuli...........................dpo 3
Satsuma.........................dpo 3
SandraB.......................dpo 2
Rimaleli.........................dpo 2
Rosmarin......................dpo 0








★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Mut voi poistaa jo piinailijoista ja kiertolista.

Viime yönä en nukkunut ja aamulla teinkin sitten ekana testin joka oli puhdas negatiivinen. Uusi kierto alkaa varmasti huomenna.
Meillä tilanne muuttuu, kun mies muuttaa toiselle paikka kunnalle toistaiseksi. Onneksi ei ole pysyvä järjestely :)
Tarkoitus on jatkaa yrittämistä, mutta koska näemme harvemmin niin yritys ei tule olemaan yhtä aktiivista. Ovista en myöskään enää tikuta.


Toivottavasti moni saisi pian plussia
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89 ja chili_
Me olimme aluksi yksityisellä tutkimuksissa ja hoidoista ovulaation induktio + inseminaatio. Saimme lähetteen julkiselle. Nyt julkisen ensikäynti takana. Syytä lapsettomuudelle ei ole löytynyt. Ensikäynnillä tehtiin suunnitelma ivf-hoidoista ja tutkittiin minut ultralla ja mieheltä tutkittiin myös sukuelimet ulkoisesti ja jotain paineltiin. Nyt otetaan vielä verikokeita. Ivf-jonossa olemme. Yhtäaikaa ei tosiaan voi tehdä kevyempiä hoitoja, joko tai. Todennäköisesti toukokuussa alkaisi hoidot, eli vauva 2022 olisi sitten toiveissa :)
 
Me aloitettiin hoidot marraskuussa julkisella. Meillä oli ennen ekaa käyntiä lähetteet verikokeisiin mulle ja sit miehen piti käydä antamassa simppanäyte. Ekalla kerralla aikaa meni joku 1h eli siellä käytiin läpi tätä meldän tilannetta, lääkäri kyseli kysymyksiä, käytiin ne tulokset läpi ja sit siellä katsottiin miehen jutut et on ok ja mun ultraus.
Meillä oli mies lääkäri ja oli tosi mukava! Eli jäi tosi hyvät kokemukset hänestä.

Meille ei selkeää suytä lapsettomuudelle löytynyt,mutta minun endo siellä jotain hakaloittaa.

Päästiin heti joulukuun kierrosta kevyempiin hoitoihin ja eka inssi tehtiin sillon. Valitettavasti se ei tuonu vauvaa meille ja nyt tammikuussa oltas saatu yrittää uudestan mut päätettiin siirtyä suoraa IVF jonoon koska mun endo oireet nyt pahenee kokoajan kun lääkitystä ei voi käyttää ja aateltiin et ei lykätä enempää.

mulla toistaseksi hyvät kokemukset kunnalliselta, mutta meillä aika vähän hoitoja ja lääkityksiä sieltä koska mitään vikaa tai puutetta ei oo löytyny.

ainoo mikä vähä sillee ”ärsyttävää” et samalla kun nyt jonottaa IVF:n niin ei voi käydä välissä esim inssissä ”kokeilemassa” uudestaan vaan täytyy valita joko tai.
Taitaa olla aika samanlainen polku molemmissa. Me käytiin tässä tällä viikolla molemmat veri,- ja virtsakokeissa. Vielä ei ollut mitään puhetta missä vaiheessa mies käy antamassa simppa näytteen. Sen ymmärsin, että nyt tulevalla lääkäri käynnillä ainaskin katsotaan ne koe tulokset ja miut ultrataan. Toivottavasti selviää onko minussa vikaa. Toisaalta olen käynyt aikalailla vuosi sitten ultrattavana ja silloin ei löytynyt mitään poikkeavaa.
 
Edellinen kierto päättyi keskenmenoon / kemialliseen, plussat alkoi haalistua ja viikon myöhässä alkoi menkat. Tänään on kp 24/28.

Rfsu:n herkkä testi taas käytössä ja testasin äsken laimeasta iltapissasta. Taas alkoi tulla haamua 2min testiajan jälkeen ja tummenee koko ajan. Samalla tavalla kävi siis viime kierrossa, että ensin tuli "roskishaamuja", sitten haamuja ja sitten alkoi haalistua, kunnes digi näytti ihan negaa.

Nyt siis taas jännäillään mitä viivalle alkaa tapahtua. Ainakin jotain tapahtuu taas kropassa kun haamua pukkaa.
 
Edellinen kierto päättyi keskenmenoon / kemialliseen, plussat alkoi haalistua ja viikon myöhässä alkoi menkat. Tänään on kp 24/28.

Rfsu:n herkkä testi taas käytössä ja testasin äsken laimeasta iltapissasta. Taas alkoi tulla haamua 2min testiajan jälkeen ja tummenee koko ajan. Samalla tavalla kävi siis viime kierrossa, että ensin tuli "roskishaamuja", sitten haamuja ja sitten alkoi haalistua, kunnes digi näytti ihan negaa.

Nyt siis taas jännäillään mitä viivalle alkaa tapahtua. Ainakin jotain tapahtuu taas kropassa kun haamua pukkaa.
Toivotaan vahvistumista siellä haamuille!

Tämähän tässä aikaisessa testaamisessa on ongelmana..joutuu jännittämään niin pitkään, että muuttuuko lopulta menkoiksi vai pysyykö plussana.
 
Täällä dbo5 ja tunne ettei varmasti tärpännyt tässäkään kierrossa. Johtuuko se näistä niin piinaavista piina päivistä vai siitä kun on pettynyt niin usein niin tulee pessimistiseksi ja koittaa suojella itseään siltä niin suurelta surulta mikä aina tulee kun ei tärppää.
Varmaan näistä molemmista :/
Samat fiilikset :( Täällä dpo4 . Löytyy taas jos minkälaisia oloja..Mikään aiemmistakaan oireista tai oireettomuudesta ei ole ollut plussa ,niin valmiiksi jo olo että uuteen kiertoon mennään:( Nää päivät kuluu todella hitaasti.

Herkkulakon kanssa on mennyt hyvin,en ole sortunut :)

Kai sitä täytys joku testi tilata kaappiin ja kiusata itseänsä :(

Nyt en tiedä onko minulla joku hiivatulehdus, taitaa johtua olot kauheesta jyystämisestä mitä tehty oviksen aikaan..
 
Heips :) Osaako joku sanoa, missä vaiheessa mun kannattaa tikutella ovista? Minipillereiden kanssa kierto ollut 40+pv eli todella pitkä. Nyt kaksi kiertoa oli tasan 46pv, ilman pillereitä ei oo koskaan näin pitkää ollut. Voisiko ovulaatio tulla nyt aiemmin kun lopetin pillerit juuri edellisenä päivänä kuukautisten alkamisesta? Tänään kp1/?
 
@Coguine Tsemppiä testeihin!

@pupup vaikea sanoa miten alkaa kroppa toimimaan. Mä aloittaisin varmaan kp10 maissa, se on suositus jos kierto olisi 27pv. :) Ovistestien mukana on usein ne viitteelliset taulukot milloin kannattaa alkaa testaamaan. Toki jos sulla on selkeitä oireita ennen ovista (vuodon koostumus jne.) niin niitäkin voi bongailla ja aloittaa kun tuntuu lähestyvän.

Plussanneille onnea :love:
 
Tuosta matalasta ferritiinistä tuli mieleen että en tiedä kuinka hankalaa on rauta infuusioon päästä julkisella mutta tiedän monta jotka on yksityisellä käyneet pumppaamassa rautaa suoneen joka nostaa rauta arvot nopeasti.
Olen ymmärtänyt ettei kovin helposti pääse rauta infuusioon, jos hb on normaali, mutta ferritiini matala :( Korjatkaa jos olen väärässä:)
 
Sain tänään lähetteen ferritiinien mittaukseen, sekä kilpirauhaskokeisiin. Katsotaan löytyykö sieltä syytä sille että ei ole vielä tärpännyt. Aloitin ennen joulua greippimehut ja lisäravinteita. Ashawagandhaa moni mainostanut ja senkin nyt aloitin Katsotaan kuinka tässä kierrossa käy. Kp 8/27 menossa. Pitkään kyllä tiputteli, saa nähdä vaikuttaako kiertoon. Mies lähti kauppaan ja lupas tuoda ovulaatio tikkuja vaikka vähän ajattelin että en nyt jaksais testailla edes..
Kauanko sinulla on yritystä takana?Onko lapsia ennestään?
 
Samat fiilikset Täällä dpo4 . Löytyy taas jos minkälaisia oloja..Mikään aiemmistakaan oireista tai oireettomuudesta ei ole ollut plussa ,niin valmiiksi jo olo että uuteen kiertoon mennään Nää päivät kuluu todella hitaasti.

Herkkulakon kanssa on mennyt hyvin,en ole sortunut

Kai sitä täytys joku testi tilata kaappiin ja kiusata itseänsä

Nyt en tiedä onko minulla joku hiivatulehdus, taitaa johtua olot kauheesta jyystämisestä mitä tehty oviksen aikaan..
Voi kun olisikin ollu kunnolla sitä jyystämistä, mut kun oli vaan se ovis päivän ilta niin senkin takia tuntuu ettei tää nyt taas oo onnistunut.

Tsemppiä sinne ❤
 
Onnea @5xÄiti ja tsemppiä raskauteen ♡

@petronella09 @Mansikka3 Älkää nyt vielä vaipuko ihan epätoivoon. ♡ Ei noilla dpoilla varmasti kuulukaan olla mitään tuntemuksia mihinkään suuntaan. Teidän molempien tilannetta seuraan kyllä innolla, koska itsekin nyt dpo3.

Täällä vuoto muuttunut tahmeammaksi ja niukemmaksi, eli ovis varmastikin jo mennyt. Lämmöt oli myös koholla (ennen ovista 36.3 ja nyt 36.6) ja siis tänään päivän aikana kohonnut lisää ja nyt illalla oli 37. Välillä tullu myös palelukohtauksia, mutta siis ei muuten ole yhtään flunssainen olo. Saapas nähdä onko aamulla yhtä koholla lämmöt :)
 

Yhteistyössä