Vertaillen... On pareja, jotka tekevät nuoruudessaan lapset, tulee avioeroja, lapsilla on ns.kaksi kotia, monet mummolat, vanhemmat ruuhkavuosissaan. Kuitenkin on myös niitä, joilla isä on viisikymppinen, jo juoksunsa juossut, tasapainottunut ja valmis sitoutumaan. Pari, joka haluaa antaa aikaa lapsilleen ja huomioi toistensa voimavarat. Eikö he saisi saada lasta?
Vertailua tämäkin: uskon lapsen hyötyvän sosiaalisista kontakteista mummolassa, ystävillä käymisestä. Se hioo lapsen sosiaalisia taitoja, saa kokea rakkautta useammilta hänestä aidosti välittävältä ihmiseltä. Se on myös virkistävää aikaa saada tarinoida äitien juttuja (miehistä tylsiä). Voi sen ajatella olevan myös hieno vaihtoehto harrastuksena tai yksi niiden ohella. Vaikka olisi nuorempi pari, on hyvä, jos äiti ylläpitää samalla yhteyttä ystäviin mahdollisuuksien mukaan ja käy mummolassa useammin kuin kerran viikossa. Onko se parempi vai huonompi vaihtoehto kahden kodin rinnalla?
Entäpä jos joku perheestä sairastuu? Ikäkö siihen vaikuttaa? Toivottavasti ei. Millaista sellainen rakkaus on? Yhtä hyvin voisi kysyä, eikö nuoripari hyväksyisi pikkuistaan, joka on sairas. Ehkä myöhemmällä iällä on suurempi mahdollisuus sairastumiseen, niin ei silti ehkä tapahdukaan. Ja kohtaa nykyisin sairaudet nuorempiakin. Tai eikö esimerkiksi jo nuoruudestaan asti reumaa sairastava voisi perustaa perhettä ollenkaan?
Vielä kaikille rakastuneille. Odottakaa silti pari vuotta, niin rakastumisen hehkuhuuma tasoittuu. Silloin voi realistisemmin nähdä, haluaako todella olla yhdessä ja perustaa perheen, jakaa yhteisen arjen - riippumatta ikäerosta.