Kysymys teille jotka olette jättäneet ns. kunnon (tylsän?) miehen, miten teille kävi sittemmin?

[nainen 30+]

Jaa a. Itselläni päättyi 10 vuoden avoliitto, kunnon miehen kanssa, tai oikeastaan suoraan sanottuna loppujen lopuksi "pelkästään" "parhaan ystävän" kanssa. "Ystävyys" ei riitä kunnolliseen parisuhteeseen vaikka haluaisikin.

Tähän tulokseen tulimme haluamattammekin vaikka erot eivät miltei koskaan ole helppoja. Enkä ole päivääkään katunut, eikä exäkään. Molemmilla uudet kumppanit ja olemme molemmat onnellisempia, kumpikaan ei käsittääkseni ole ehkä samalla tavalla paras ystävä nykyise kumppaninsa kanssa vaan jotain enemmän. Ero entiseen on valtavan suuri.

 

[samassajamassa]

Olemme olleet naimisissa seitsemän vuotta, tyttäremme on kolme. Kaikki ne syyt joihin ihastuin tähän seitsemän vuotta itseäni nuorempaan mieheen (poikamaisuus, huolettomuus yms.) ovat niitä syitä joita en enää kestä. Menin naimisiin hänen kanssaan a) koska hän kosi b) ainut tyyppi joka ei halunnut multa seksiä ! Mieheni on ihan kiva tyyppi, mutta meillä ei ole juuri mitään yhteistä, paitsi tyttäremme. Ja asuntolaina. Kysymys kuuluukin että saako pienen lapsen äiti edes harkita eroa avioliitosta jossa ei puhuta, ei juurikaan pussata, mutta ei ole mitään OIKEAA syytä, lähteä vai pitääkö vaan sinnitellä ettei lapsi menetä ydinperhettä? Yksi taksikuski jolle tästä asiasta puhuin, sanoi että onko lapsesi hyvinvointi tärkeämpää kuin omasi, johon mä vastasin että tottakai! Mutta sitten taas toisaalta, onhan tämä minun elämäni, haluan kokea suurta rakkautta ja intohimoa, en pelkkää ystävyyttä ja lapsesta keskustelua. Oma isäni on sitä mieltä että ongelmia ei ole, jos niistä ei puhuta, tässä mielessä valitsin kyllä isäni kaltaisen miehen.

 

[n48]

Yksi taksikuski jolle tästä asiasta puhuin, sanoi että onko lapsesi hyvinvointi tärkeämpää kuin omasi, johon mä vastasin että tottakai! Mutta sitten taas toisaalta, onhan tämä minun elämäni, haluan kokea suurta rakkautta ja intohimoa, en pelkkää ystävyyttä ja lapsesta keskustelua. Oma isäni on sitä mieltä että ongelmia ei ole, jos niistä ei puhuta, tässä mielessä valitsin kyllä isäni kaltaisen miehen.

Taksikuski oli joko aika nuori tai lapseton itse.

Lapsi nimittäin kyllä vaistoaa, onko kotona kaikki hyvin. Lapsi on onnellinen kun äiti on onnellinen, näin se vaan on.

 

[taksikuski on ehkä ...]

Kyllä taksikuski on osittain oikeassa. Jos teillä ei ole mitään riitoja tai kyräilyä, lapsi voi kyllä hyvin. Ei se niin mene että lapsi on onnellinen vain jos äiti kokee rakkauden huumaa ja intohimoa. Lapsi vaistoaa jos asiat on huonosti. Eli on riitaa, kyräilyä tai vihaa.

"Lapsi on onnellinen kun äiti on onnellinen, näin se vaan on."
No jopas on yleistys. Kyllä se isänkin hyvinvointi siihen liittyy. Eikä tarvitse olla edes onnellinen, kunhan ei ole surullinen/onneton. Kyllä lapsi voi erinomaisesti kaveriliitossa.

Komppaan kyllä taksikuskia.

 

[panacea]

Mutta sitten taas toisaalta, onhan tämä minun elämäni, haluan kokea suurta rakkautta ja intohimoa, en pelkkää ystävyyttä ja lapsesta keskustelua. Oma isäni on sitä mieltä että ongelmia ei ole, jos niistä ei puhuta, tässä mielessä valitsin kyllä isäni kaltaisen miehen.

Niinpä. Intohimon kokeminen on kiinni siitä, kykeneekö siihen itse... Onko sinusta siihen, jos et tähän mennessä sitä vielä ole kokenut?

Ehkä avioliittosi on ohi, ehkä ei. Mutta isästä kannattaisi itsenäistyä, ettet jatka hänenkaltaistensa miesten etsimistä.

 

[ajatuksia -71]

Olemme olleet naimisissa seitsemän vuotta, tyttäremme on kolme. Kaikki ne syyt joihin ihastuin tähän seitsemän vuotta itseäni nuorempaan mieheen (poikamaisuus, huolettomuus yms.) ovat niitä syitä joita en enää kestä. Menin naimisiin hänen kanssaan a) koska hän kosi b) ainut tyyppi joka ei halunnut multa seksiä ! Mieheni on ihan kiva tyyppi, mutta meillä ei ole juuri mitään yhteistä, paitsi tyttäremme. Ja asuntolaina. Kysymys kuuluukin että saako pienen lapsen äiti edes harkita eroa avioliitosta jossa ei puhuta, ei juurikaan pussata, mutta ei ole mitään OIKEAA syytä, lähteä vai pitääkö vaan sinnitellä ettei lapsi menetä ydinperhettä? Yksi taksikuski jolle tästä asiasta puhuin, sanoi että onko lapsesi hyvinvointi tärkeämpää kuin omasi, johon mä vastasin että tottakai! Mutta sitten taas toisaalta, onhan tämä minun elämäni, haluan kokea suurta rakkautta ja intohimoa, en pelkkää ystävyyttä ja lapsesta keskustelua. Oma isäni on sitä mieltä että ongelmia ei ole, jos niistä ei puhuta, tässä mielessä valitsin kyllä isäni kaltaisen miehen.

Mitähän se taksisuhari tarkoitti. Kyllä se olisi lapsellekin erittäin tärkeää nähdä tunteita ilmaistavan kotona isän ja äidin välillä ja tietysti myös sille lapselle. Lapsesta tulee tunnekylmä, kuten hänen vanhempansakin, koska se on hänelle perheen ja parisuhteen malli.

Suosittelen että ei kannata pelkän ulkoisen hyvän takia olla väkisin yksissä.

Jos on yh-perhe, lapsi tajuaa sen että perheessä on vain äiti, ja toki isäkin mutta hän vain asuu muualla. Eli lapsi tajuaa että se ei ole ns. ihanne/normaali olotila. Mutta tuossa tunnekylmyys-ydin-perheessä ei se lapsi sitä millään tajua, että se ei olekaan normaalia.

Maamme on täynnä näitä tunnekylmän kodin kasvatteja, itse sellainen myös, ja omassa avioliitossani on vaikeaa tuonkin asian takia, vaikka järjellä tiedän ettei se kylmyys ole se tarkoituksenmukaisuuus, se on kuitenkin parkkiintunut niin syvälle minuun itseeni, että tarvittaisiin melkoiset terapiat että sen sais pois kitkettyä.

Olen tästä jutellut ihan ammattiauttajien kanssa, ei ole mitään valittujenpalojen kotipsykologien höpinää.

 

[siirisaaramanta]

Miten ihmeessä osaatte kertoa millainen on ex:nne uusi puoliso? Mistä te sen tiedätte kun ette elä heidän kanssaan. Ainakin mun ex oli muiden seurassa ihan erilainen, kuin kotona mun kanssa.

 

[Pikku nainen]

Mä erosin "kunnollisesta" avomiehestäni ja me teimme sen yhteisymmärryksessä. Exäni oli rahanhimoinen työnarkomaani (eli muiden silmissä kunnon työmies) ja aikaa parisuhteelle ja sen hoitamiseen ei ollut tarpeeksi. Hän oli myös hyvin sosiaalinen ja puhelias, paitsi kotona jossa TV:n katselu oli tärkeämpää kuin mun kanssa keskustelu. Äitini piti häntä anopinunelmana, mutta äitikulta ei tiennytkään että hänen tytärtään huomioidaan vain kun mies haluaa seksiä. Mies oli kännissä pelottava ja inhottava, mutta hänellä oli juomiselle hyvin perusteltu syy: kun tekee niin paljon töitä kun hän tekee niin kyllä sitä pitää kerran viikossa saada purkaa paineita.

Ero oli mulle helpotus koska olin miettinyt pitkään että lähteäkkö vai eikö. Mulla on jo uusi mies johon olen todella ihastunut. Tiedän että tämä on vasta alkuhuumaa, mutta aion nauttia siitä kuitenkin. Exälläni on kuulemma ikävä mua, mutta mulla ei ole mitään kiinnostusta palata takaisin.

 

[tylsimys naimisissa 12v]

Mä en ainakaan jätä koskaan tylsää kunnollista miestäni. Saan itsekin olla ihan luvan kanssa yhtä tylsä. Joskus tosin nauramme yhdessä niin että vatsaan sattuu.

 

[nainen, 27 v]

En jaksanut lukea ihan koko ketjua, mutta pakko kommentoida: älkää nyt hyvät ihmiset olettako että tylsyys=kunnollisuus! Kunnollinen mies ja tylsä mies ei tarkoita mielestäni samaa! Renttukin voi olla tylsä. Ihan oikeasti tunnen renttuja, jotka ovat kuolemaakin tylsempiä. Samoin hyvin monet kunnolliset miehet ovat äärimmäisen mielenkiintoisia ja tietyllä tavalla "kiihkeitä" ihmisiä (vaikkapa vain makuuhuoneen puolella).

Mielestäni toisen ihmisen kutsuminen tylsäksi kertoo lähinnä siitä, ettei kemiat ja mielenkiinnon kohteet ihan kohtaa. Tylsän ihmisen kanssa ei ole mitään puhuttavaa eikä mitään tekemistä. Eikä seksikään oikein nappaa.

Itse olen jättänyt kaksi tylsää ja peruskunnollista miestä. Minulle ei riitä se, että mies ei ole alkoholisti tai narkkari, ei lyö, ja että miehellä on asunto ja säännölliset tulot. Peruskunnollisuuden lisäksi pitää olla yhteistä intohimoa, yhteisiä mielenkiinnonkohteita, aitoa halua olla toisen seurassa... Olen ollut oikein tyytyväinen päätöksiini jättää kunnollinen mutta tylsä mies. Samoin miehille on loppujen lopuksi ollut hyvä juttu, että suhde päättyi. Esim. entinen miesystäväni nautti kovasti siitä että sai katsoa töiden jälkeen 4 tuntia telkkaria putkeen. MInusta se oli kammottavan tylsää eikä sopinut yhtään yhteen aktiivisen elämäntapani kanssa. Ero tuli ja nyt tuolla miehellä on naisystävä, joka on kanssa sohvaperuna ja he voivat katsoa telkkaria yhdessä sen 4 tuntia

Minä taasen vielä etsin "sitä oikeaa", mutta ei varmaankaan paljoa haittaa vaikkei sellaista koskaan löytyisikään. Sen olen nimittäin huomannut, että paljon mieluummin olen sinkkuna kuin tylsässä suhteessa, jossa ei ole aitoa tunnetta mukana!

 

[vela38]

Minä "poimin" muutama vuosi sitten sellaisen hylätyn, ilmeisesti tylsäksi koetun miehen enkä ole katunut. Hän teki aloitteen ja pohdin, että no mikä ettei...
Kiltti, hyvä, hellä mies, joka vielä sietää mun luonnetta

sille jättäjänaiselle ei käynyt ihan yhtä hyvin, hän löysi uuden, jännittävän sähäkän miehen, joka valitettavasti kaiketi lyö häntä: löi ainakin aluksi, en tiedä lyökö vielä; ovat siis edelleen yhdessä.
Lyömisestä tiedän; liekö totta, siksi, että jättäjänainen sanoi tälle ihanalle miehelleni, että "jollei minun "x" kanssa onnistu, niin hän haluaisi alkaa uudelleen"...

taisi katua, että heitti sellaisen kultamurun menemään.

 

[no]

Olikin hyvä havainto, että ei ole kokenut suurta ihastusta/rakkautta, mutta tuntuu ihmeelliseltä, että sen voi kokea vain uuden ihmisen seurassa.

Miksi? Ovatko suhteet kuitenkin Omaa kasvamista? Ovatko kumppanit kasvuvälineitä keskenkasvuiselle? Aika julmaa, mutta niin se vaan menee. Kannattais varmaan poiketa peilikaupassa ja suorittaa joitakin katumusharjoituksia ja pyytää anteeksi

 

[*Vaimo*]

Asuin monta vuotta aktiivisen pintaliitäjä tyypin kanssa ja meillä oli ihan tarkoitus perustaa perhe. Alussa olin se joka melkeinpä saneli tekmisemme. Jokusen vuoden kuluttua huomasin, että asiat oli menneet nurin kurin ja mieheni tarpeet olivat aina etusijalla, minä vain seurasin perässä ja myötäilin ja miellytin. Vaikka rakkauteni miestäni kohtaan vain kasvoi, niin hän alkoi alkoi luultavasti vain näkemään minut tylsimyksenä. Onhan se ihanaa katsoa jotain ylöspäin ja arvostaa tätä - Tätä hän ei siis minussa enää nähnyt.

Ero tuli ja mies löysi siihen samaan syssyyn uuden kiinnostavan ja halutun naisen. Aika hetimmiten saivat lapsia. Enää en tiedä kuinka heillä menee, mutta mitään positiivistä en ole heistä kuullut. (Sanottakoon, että nainen kuulemma näyttää aina kulkevan aika k***ä otsassa.)

Muutama vuosi tämän eron jälkeen löysin uuden. Todellinen hissukka, jonka ulkonäkö ei välttämättä kaikkien silmiä hivele. Hän on mielestäni maailman kiltein, rauhallinen, täydellinen. Minun sankarini.

Mieheni exä oli jättänyt hänet juuri siksi, että lähti etsimään jotain tapahtumarikkaampaa. Tämä nainen on varmastikin suuri syy, miksi mieheni heidän aikanaan oli entistäkin tylsempi... Tämä nainen on hyvinkin dominoiva. Sittemmin vinkui miestäni takaisin, mutta selvähän se, että mieheni rakastaa minua enemmän.

Tosiaankin, mieheni on juuri se kiltti mies. Hän on aivan ihana. Ihmisessä on aina jotain miksi alussa on menty edes yhteen. Tämä jokin vain tuntuu unohtuvan. Suhteessa täytyy olla jollakin tasolla tasapuolisia. Suhteet yleensä lähtevät siitä, että molemmat näkevät toisessa jotain himottavaa ja katsovat toinen toistaan ylöspäin... "Kunpa saisin tuon". Tämä jokin sitten kuihtuu pois. Toinen saattaa jopa alkaa ällöttämään. Suhteita tulee siis hoitaa. Toinen muuttuu tylsäksi, jollet itse jotenkin kannusta häntä enempään. Ei nämä asiat vaadi paljoa. Kun toinen lihoo, kannusta terveisiin elämäntapoihin. Jos hiki haisee, käy hakemassa apteekista erikoisaineita. Jos hiukset repsottavat, vie puolisosi parturiin. Jos vaatekerta tarvitsee uusia, lähtekää shoppailemaan. Kun tekee edes jotain tällaista pientä, niin se tulee kyllä takaisin. Puoliso kyllä huomaa, että toinen välittää ja haluaa osoittaa välittämistä takaisin skarppaamalla. Kyllä siitä saa energiaa. Se on se hyvä itsetunto, joka kiihottaa. Ei se paljoa vaadi, että tekee aina välillä toisenkin olon hyväksi, niin omakin kohenee. Tehkää toisistanne haluttavia.

 

[boooooring]

Määritelkääpä mitä tarkoitatte tylsällä ja kunnollisella.

Mun mielestäni tylsä mies on sellainen, joka säätää vaan säätämistään. Ainoa hauska mitä tietää on viina ja naiset. Tylsä mies retostelee olevansa "mies" tai "äijä". Häntä ei kiinnosta parisuhteen hoitaminen tai vaimon huomioiminen. Tylsä mies rakastaa draamaa ja niinpä riitaa tulee mitä typerimmistäkin asioista.

Kunnollinen mies puolestaan hoitaa työnsä ja kotinsa (jälkimmäistä yhdessä vaimon kanssa). On tasapainoinen, vakava mutta huumorintajuinen. Ei juo eikä lyö. Sanalla sanoen on aikuinen eikä mikään pentu.

Oma mies on kunnollinen muttei tylsä. Vaikkakin hänen exänsä jätti hänet tylsyyden vuoksi ja itki vuosia myöhemmin takaisin. Enää ei mies kai ollutkaan niin tylsä. Vai oliko exä muuttunut itsekin tylsäksi. Mene ja tiedä.

Itse jätin puolestani tylsän exäni. Hänen tylsyytensä ilmeni päättämättömyytenä, pentumaisena naisten naurattamisena, draaman hakuisuutena ja yleisenä lapsellisuutena. On aina tylsää, kun aikuinen ihminen ei kykene olemaan aikuinen.

 

[sivuhuomautusta]

Ainakin tämän ketjun perusteella naistenlehtien "jätin tylsän avioliiton ja vasta nykysuhteessa tiedän, mitä rakkaus on" -hehkutukset ovat täyttä huuhaata. Pitäkää hyvät naiset niistä kunnon miehistä kiinni, he ovat kultaakin arvokkaampia.

 

[sananas]

Kokemusta myös minulla "tylsästä" suhteesta, jossa kaikki kyllä periaatteessa hyvin, turvallisuutta ja kumppanuutta oli, mutta jotenkin koko ajan halusin enemmän. Lähtöä tein varmaan kaksi vuotta ja jopa oma äitini sanoi, että tulet katumaan.

Mutta katunut en ole päivääkään. Löysin uuden miehen aika pian ja hän on juuri minulle sopiva. Turvallinen ja kiltti kyllä myös, mutta lisäksi kiinnostunut samoista asioista, hauska, romanttinen ja kaikin puolin vaan minulle sopiva. Meistä on oikeasti mukavaa viettää aikaa yhdessä, keskustella ja tehdä asioita, mikä edellisestä suhteesta puuttui.

Miksi sitä pitäisi elämäänsä tuhlata epäsopivan ihmisen kanssa? En tietenkään kehota ketään eroamaan hetken mielijohteesta, mutta jos siltä tuntuu pitkään, niin ehkä kannattaa repäistä. Itse en ainakaan ole ollut koskaan onnellisempi kuin nyt.

 

[juusto]

Mä pidän että miehessä on haastetta. Ei ole sellainen nysvääjä vaan oikea mies ja miehekäs sellainen. En nyt tarkoita että olisi väkivaltainen tai juoppo, mutta enemmän renttu kun intellektuelli jos yleistää pitää.

Nuorempana kaduin kun jätin ne kunnon miehet ja rakastuin renttuihin. Nyt vanhemmiten huomaan saman, mutta nyt etsin sitä kunnon miestä ja rentut kierrän kaukaa, tai suhteeseen en ainakaan ala. Vaikka kyllä ne saa multa jalat edelleen veteläksi, ne kunnon miehet ei....

 

[juusto]

Jaa a. Itselläni päättyi 10 vuoden avoliitto, kunnon miehen kanssa, tai oikeastaan suoraan sanottuna loppujen lopuksi "pelkästään" "parhaan ystävän" kanssa. "Ystävyys" ei riitä kunnolliseen parisuhteeseen vaikka haluaisikin.

Tähän tulokseen tulimme haluamattammekin vaikka erot eivät miltei koskaan ole helppoja. Enkä ole päivääkään katunut, eikä exäkään. Molemmilla uudet kumppanit ja olemme molemmat onnellisempia, kumpikaan ei käsittääkseni ole ehkä samalla tavalla paras ystävä nykyise kumppaninsa kanssa vaan jotain enemmän. Ero entiseen on valtavan suuri.

 

[Lapseton]

Minulla on tosi ihana mies joka ei halua lapsia. Pelottaa erota jos joudunkin ojasta allikkoon. Ehkä löydän miehen joka haluaa lapsia muttei kohtelekkaan hyvin. Olen jo kolmekymppinen niin pitäisi uskaltaa tehdä päätös. Nykyinen mies ei käytä alkoholia tai tupakoi. On korkeasti koulutettu ja auttaa kotitöissä. Harrastaakin yhdessä. Hänen kanssa voi jutella kaikesta ja on tukena vaikeina aikoina. Ja on hauskaa ja huumoria riittää. Seksikin toimii. Vaikea päätös, varsinkin kun nuoruudessa on taustalla väkivaltainen, välinpitämätön suhde. Pitäisikö unohtaa haaveet lapsista ja ottaa suosiolla kissa..?

 

[enjaksasua]

Minulla on tosi ihana mies joka ei halua lapsia. Pelottaa erota jos joudunkin ojasta allikkoon. Ehkä löydän miehen joka haluaa lapsia muttei kohtelekkaan hyvin. Olen jo kolmekymppinen niin pitäisi uskaltaa tehdä päätös. Nykyinen mies ei käytä alkoholia tai tupakoi. On korkeasti koulutettu ja auttaa kotitöissä. Harrastaakin yhdessä. Hänen kanssa voi jutella kaikesta ja on tukena vaikeina aikoina. Ja on hauskaa ja huumoria riittää. Seksikin toimii. Vaikea päätös, varsinkin kun nuoruudessa on taustalla väkivaltainen, välinpitämätön suhde. Pitäisikö unohtaa haaveet lapsista ja ottaa suosiolla kissa..?

sun kyvyt riittää vaan kissan hoitamiseen, joten ota ihmeessä se kissa!
Äläkä ikinä tee lasta.

 

[suokkis]

Voihan sen lapsen tehdä yksinkin. Ei siihen miestä tarvita.

 

[siittiösolu]

Voihan sen lapsen tehdä yksinkin. Ei siihen miestä tarvita.

Ellet ole kokonaan keksinyt biologiaa uudestaan, tarvitaan lapsentekoon sentään miestäkin ainakin spermanluovuttajaksi.

 

[Pol pot]

Ellet ole kokonaan keksinyt biologiaa uudestaan, tarvitaan lapsentekoon sentään miestäkin ainakin spermanluovuttajaksi.

Saahan sitä spermaa mistä tahansa ei siihen miestä tarvita ku sisään viemiseen jos enää siihenkään. Mutta kirjoittaja pelkää joutuvansa miehen takia ojasta allikkoon, ajatelkoon yksinkertaisemmin, tarviiko sitä miestä jos haluaa lapsen?