Uusi yritys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja eevlin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

eevlin

Vieras
Erosimme mieheni kanssa viime syksynä. Olimme olleet yhdessä yli 7 vuotta. Mieheni halusi erota, koska koki kaipaavansa omaa aikaa, ei halunnut olla parisuhteessa. Mitään riitoja ja ongelmia ei ollut, seksikin sujui ja sitä oli. Kaikesta puhuimme avoimesti. Ero tuli täytenä yllätyksenä.

Nyt keväällä exäni ilmoitti, että haluaisi yrittää uudelleen. Salassa kaikilta, katsoa rauhassa, voiko tämä toimia. Kertoi olevansa ihastunut minuun ja kaipaavansa minua. Läheisyys tuntui hyvältä, toisen kanssa oli luontevaa olla ja jutella. Aluksi epäröin, en ollut varma, haluanko yrittää uudelleen juuri, kun olin hänestä ns. päässyt yli ja yritin jatkaa elämääni eteenpäin.

Nyt olemme siis tapailleet noin puoli vuotta, mutta mitään edistystä ei ole tullut. Seksiä ja muutakin läheisyyttä on, se tuntuu kummastakin hyvältä. Kaikesta pystymme puhumaan. Nyt hän kuitenkin ilmoitti, että ei koe romanttisia tunteita minua kohtaan / kiintymystä, vaan pitää minua enemmän hyvänä ystävänä. Silti sanoo, että olisin unelmapuoliso, eikä voisi saada parempaa.
Toki hän on myös minun paras ystäväni. Silti haluaisin myös jotain muutakin. Miten saisin puolisoni ihastumaan minuun/kiinnostumaan muutakin kuin ystävänä. Haluaisin kovasti tämän toimivan.

Olen yrittänyt antaa aikaa ja tilaa, etten ahdista häntä. Kovin usein emme näe, koska toisella on paljon työmatkoja. Yhteisiä kiinnostuksen kohteita on paljon. Olen niihin liittyen yrittänyt ehdottaa treffejä. Mieheni ei kuitenkaan halua näyttäytyä missään julkisesti kanssani, pelkää muiden kysymyksiä ja sanoo, ettei osaa vastata, mikä tämä meidän tilanne on.

Olen osoittanut kaikin mahdollisin tavoin olevani kiinnostunut ja ihastunut häneen. Mm. kyselen kuulumisia, oikeasti kuuntelen, laitan hänen lempiruokiaan, kiitän, kehun, ostan pieniä yllätyksiä... Pitäisikö nyt alkaa esittää vaikeasti tavoiteltavaa, jotta kiinnostus heräisi uudelleen? En tajua.
Toivoisin niin, että meillä olisi yhteinen tulevaisuus.
Vinkkejä kaivataan, erityisesti miesnäkökulma tilanteeseen olisi kiva.
 
Mies saa nyt paljon. Seksin. Ja sinut paapomaan.

Olit juuri saanut elämäsi kuntoon, jätettyä miehen taakse.
Mitä ajattelit tehdä? Viettää enemmän aikaa ystävien kanssa ja harrastuksissa? Kenties käydä treffeillä?

Vietä enemmän aikaa ystävien kanssa. Lähde aktiivisemmin harrastuksiin. Lähde treffeille.

Jos mies ei halua näyttäytyä sinun kanssasi, ei sinulla ole mitään syytä jättää tutustumatta johonkin uuteen kiinnostavaan mieheen.

Jos mies ei tunne sinua kohtaan rakkautta, niin kannattaako sinun haaskata voimiasi häneen?
 
Mies saa nyt paljon. Seksin. Ja sinut paapomaan.

Olit juuri saanut elämäsi kuntoon, jätettyä miehen taakse.
Mitä ajattelit tehdä? Viettää enemmän aikaa ystävien kanssa ja harrastuksissa? Kenties käydä treffeillä?

Vietä enemmän aikaa ystävien kanssa. Lähde aktiivisemmin harrastuksiin. Lähde treffeille.

Jos mies ei halua näyttäytyä sinun kanssasi, ei sinulla ole mitään syytä jättää tutustumatta johonkin uuteen kiinnostavaan mieheen.

Jos mies ei tunne sinua kohtaan rakkautta, niin kannattaako sinun haaskata voimiasi häneen?

Näin se on. Ap:tä pidetään hirressä roikkumassa ja toivomassa jotain, mitä ei ole. Rakastava ei toimi, kuten hänen miehensä, oletpahan vain olemassa niin kauan, kuin kaveri löytää sen jalat alta pyyhkäisevän "tosirakkauden". Hän lienee tyyppi, joka ei osaa elää itsensä kanssa, vaan tarvitsee paapojan ja arjen pyörittäjän. Helppohan se on tulla tutun ihmisen luokse matkoiltaan ja tietää, että kohtelu on kuin kuninkaalla.

Katsele ympärillesi nainen, arvosta itseäsi. Älä ole kynnysmatto, joka matelee kuin koiranpentu silityksiä kerjäten.
 
Viimeksi muokattu:
Aika monella miehellä on tällainen pesänlämmittäjä. Kaverilla oli eroamassa ollut mies, kuulemma oli yhdessä vaimon kanssa koska talous. No kolmisen vuotta se kesti sitä pesänlämmittäjän virkaa kunnes tajus, mikä on homman nimi.
Mies on ainakin rehellinen, eli ei tunne sua kohtaan muuta, kuin ystävyyttä. Voithan sinä siirtää suhteen sitten kokonaan sille ystävätasolle, ja jättää seksin pois. Eihän kavereiden kanssa sekstata.
 
Miehen puheet ja tunnemaailma on hieman sekava, ei tiedä, mitä haluaa. Ota aikaero ja elä omaa elämää, avaa silmät maailman miehille.
Älä elä miehen kautta, vaan mieti mitä haluat ja katsele rauhassa ympärillesi.
Noiuta ukkoja on Suomi pullollaan.
 

Similar threads

J
Viestiä
1
Luettu
1K
K
P
Viestiä
9
Luettu
1K
Perhe-elämä
Ntt kirjautumatta
N
H
Viestiä
18
Luettu
1K
Perhe-elämä
havukka-ahon ajattelija
H
L
Viestiä
4
Luettu
359
Y
I
Viestiä
1
Luettu
2K
K

Yhteistyössä