varpunen
Ihan muutamia päiviä sitten tulin lukeneeksi aleksitymiasta. Hämmästyin, mieheni on juuri sellainen tunneälyltään viileä mies. Ei yksinkertaisesti ymmärrä tarvetta pukea tunteita sanoiksi, ei edes osaa sitä, ei ymmärrä naisen tarvetta tuntea hellyyttä. Ymmärrän sen nyt siitä luettuani. Heidän lapsuuden kodissaan ei ilmaistu tunteita (ei edes äitinsä), ei juteltu asioista sen syvemmin. Yhtäkkiä ymmärrän myös hänen siskoaan, joka puhuu kyllä asioista ja muiden ihmisen tekemisistä, muttei itsestään tai vielä vähemmän tunteistaan.
Miten ihmeessä aleksityymikon kanssa jaksaa? Keskustelu sujuu asia-asioita koskien, mutta tunteita ei saisi ilmaista. Kyyneleistä hän järkyttyy, jopa kieltää itkemästä. Ilonilmaisutkin ovat hänestä liioiteltuja. Meillä on ihanat lapset ja ymmärrän, että minun varassani on heidän tunneälynsä kehittyminen. Heidänkin lapsenomaiset tunteiden purkaukset kauhistuttavat häntä, miestä joka haluaisi kaiken olevan hiljaista ja rauhallista. Kuitenkin hän huolehtii perheensä aineellisesta puolesta hyvin ja on tunnollinen työntekijä.
Onko ainoa keino jakaa tunteita ystävieni kanssa jutellen ja lapsille niitä ammentaen? Miten aleksityymikko itse tämän kokee, tuntee? Millaisia kokemuksia teillä on?
Miten ihmeessä aleksityymikon kanssa jaksaa? Keskustelu sujuu asia-asioita koskien, mutta tunteita ei saisi ilmaista. Kyyneleistä hän järkyttyy, jopa kieltää itkemästä. Ilonilmaisutkin ovat hänestä liioiteltuja. Meillä on ihanat lapset ja ymmärrän, että minun varassani on heidän tunneälynsä kehittyminen. Heidänkin lapsenomaiset tunteiden purkaukset kauhistuttavat häntä, miestä joka haluaisi kaiken olevan hiljaista ja rauhallista. Kuitenkin hän huolehtii perheensä aineellisesta puolesta hyvin ja on tunnollinen työntekijä.
Onko ainoa keino jakaa tunteita ystävieni kanssa jutellen ja lapsille niitä ammentaen? Miten aleksityymikko itse tämän kokee, tuntee? Millaisia kokemuksia teillä on?