Pilaavatko platoniset suhteet seurustelun

Olen kohta seurustellut parisen kuukautta erään miehen kanssa (tätä ennen olin noin kymmenen vuotta sinkkuna..

Minulla on muutamia miespuolisia ystäviä tai hyvänpäivän tuttuja. Yhtä heistä voisin kutsua melkein parhaaksi kaverikseni, koska tapaamme melkein viikoittain ja soittelemme usein. Suhteemme on platoninen, ja olen tuntenut tämän miehen jo vuosia - mitään välillämme ei ole tapahtunut koskaan. Nyt kuitenkin epäilen, että uusi miesystäväni ei katso kovinkaan suopeasti tätä ystävyyssuhdetta, vaikka väittääkin kiven kovaan, ettei se ole hänelle ongelma. Häntä on petetty aikaisemmissa suhteessaan naisen "ystävien" kanssa.

Voiko tällaiset ystävyyssuhteet pilata luottamuksen seurustelu suhteessa? Ja miten tällainen tilanne tulisi ratkaista, jotta kaikki olisivat tyytyväisiä?

Kuulisin mielelläni ajatuksia ja mielipiteitä aiheesta...

 

Tapaat ystävääsi teidän makkarissa ja seurustelukumppanisi katselee teitä salaa komeron oven raosta...

 

Elämä on valintoja. Ehkäpä on seurustelukumppanisi ajattelee, että parinvalinnassa ollaan toistensa parhaita ystäviä. Jos sinulla on toinen paras miespuolinen ystävä, niin mikä hän? Pelkkää seksiä? Ei riitä naisellekaan kovin kauaa.

Miten se pitäisi ratkaista? Jos te olette ystävämiehen kanssa ystäviä, ystävyys kantaa vaikka ette tapailisikaan. Jos taas luovut mieluummin seurustelumiehestä jatkaaksesi platonista suhdetta - niin, mitä sinä sanot?

Ei tuohon voi antaa vastausta.

 

Joo.. kuulostaa hienolta ratkaisulta ;-)

 

Elämä on valintoja. Ehkäpä on seurustelukumppanisi ajattelee, että parinvalinnassa ollaan toistensa parhaita ystäviä. Jos sinulla on toinen paras miespuolinen ystävä, niin mikä hän? Pelkkää seksiä? Ei riitä naisellekaan kovin kauaa.

Miten se pitäisi ratkaista? Jos te olette ystävämiehen kanssa ystäviä, ystävyys kantaa vaikka ette tapailisikaan. Jos taas luovut mieluummin seurustelumiehestä jatkaaksesi platonista suhdetta - niin, mitä sinä sanot?

Ei tuohon voi antaa vastausta.

Niin, en ehkä kaipaakaan varsinaisesti täydellistä vastausta ongelmaan, vaan nimenomaa mielipiteitä. Ja vastauksesi on hyvä.

 

Mulla oli aikoinaan useitakin 'poikaystäviä' mutta ne jäivät yksi toisensa jälkeen pois, kun löysivät oman kumppanin joka pystyi antamaan sen mikä meidän suhteesta puuttui. Ja loputkin jäivät kakkoseksi, kun löysin oman puolisoni.

Yksi ainoa lukioaikainen ystävä (siis miespuolinen) on vielä jotenkin satunnaisilla sähköposteilla mukana elämässäni. Kyllä mulla on tietty ikävä niitä syvällisiä keskusteluja... oman siipan kanssa välillä kaikki peittyy arjen alle.

Sama muuten koskee tyttökavereita. Joskus ystävä, jonka kanssa kuvitteli olevansa sielunsisko ja pitävänsä yhtä maailman tappiin kasvaakin eri tahdissa tai ihan eri suuntaan. Mutta tulee myös uusia ystävyyksiä. Ja todelliset ystävät pysyvät ajasta ja välimatkasta riippumatta.

 

Minä ja mieheni olemme ainakin toistemme parhaat ystävät. Hän on se yksi ja ainoa joka tietää eniten minun elämästäni ja tuntemuksistani, ja minä olen ainoa joka tietää hänestä tiettyjä asioita ja jolle hän kertoo tarkasti iloistaan ja suruistaan. Jo tämän takia muut ihmiset jäävät hieman toiselle sijalle.

Minun miehenikään ei luota siihen että minulla olisi hyviä miespuolisia ystäviä, häntä on myös petetty aiemmissa suhteissa. Ei minulla mitään miespuolisia sydänystäviä olekaan joten se ei ole ongelma, kunnioitan myös mieheni toivetta enkä edes yritä hankkia läheisiä miesystäviä. Tietysti on työkaverit mutta ne pysyvät asiallisemmalla tasolla. Miehenikään ei pidä tiivistä yhteyttä vanhoihin naispuolisiin ystäviinsä enää, suurinpiirtein joulutervehdyksen nykyään lähettää.

 

Kyllähän ihmisellä saa ystäviä olla, mutta joskus totuutta voi hienosäätää ja vähän katsastella miten toinen asian ottaa.

Jos hyvä ystäväsi on hyvä ystäväsi, niin hänen on myös totuttava sinun uuteen suhteeseen ja annettava tilaa teille kahdelle. Ja kannattaa sinunkin pohtia millaisia ihmissuhteita painotat elämässäsi, koska jos mietit että menisitte uuden mieskaverisi kanssa vaikkapa jollekin iki-ihanalle sokerihuuruiselle romanttiselle reissulle ja sinun pitäisi koko ajan sieltä käsin pitää yhteyksiä ystäviisi, niin kuka tahansa miettisi oletko aivan varma kenen kanssa haluat olla(karkea esimerkki, mutta joskus niidenkin kautta voi oivaltaa mistä on yleensä kyse).

Hyvät ystävät ovat maailman tärkeimpiä asioita, mutta nekin punnitaan elämänmuutoksissa. Miten itse tekisit, jos hyvä ystäväsi seurustelisi innokkaasti ja sinä olisit yksin?

Joka tapauksessa uusi miesystäväsi vaikuttaa ymmärtäväiseltä ihmiseltä ja tuskin on liian mustasukkainen, joten vain sinä voit vaikuttaa ettei hänestä sellaista tulekaan

Kaikkea hyvää teille kaikille!

 

Mut mitä arvoa on toisaalta semmoisella "ystävällä", jolle ystävä tulee elämässä jossain sijalla sata ja joka ottaa yhteyttä vain silloin kun parisuhteessa menee huonosti ja tarvitsee tukea? Kun suhde on kunnossa tai uusi kumppani löytyy, "ystävä" katoaakin taas kuin pieru saharaan. Viis siitä, milloin itse tarvitsisit häntä tai tahtoisit viettää aikaa yhdessä...

Jos parisuhteessa on kyse tosirakkaudesta, niin luulisi sen kestävän vaikka toisen elämään mahtuu muitakin tärkeitä ihmisiä kuin kumppani. En oikein tajua, miten romanttisella reissullakaan tai ihan vastarakastuneena olisi kohtuutonta käyttää vaikka 15min. päivässä ystävien kanssa viestittelyyn tai soitteluun. Kai herranjumala siellä nyt se toinenkin on senverran päivässä omissa puuhissaan, vai käyvätkö tosirakastavaiset paskallakin käsi kädessä? Sensijaan mielestäni aika kohtuutonta on kyllä odottaa ystävän "antavan tilaa" loputtomiin eli jaksavan mahdollisesti vuosia odotella varalla että suhteen ensihuumavaihe menee ohi ja ystävällä olisi taas aikaa nähdä. En nyt tarkoita, että ystävien tulisi mennä aina edellekään yhteisestä ajankäytöstä parisuhteessa, vaan että jonkun tasapainon voisi säilyttää näiden välillä uhraamatta kumpaakaan toisen vuoksi. Jos asuu kumppanin kanssa, ja viettää hänen kanssaa käytännössä melkein kaiken vapaa-aikansa, tuntuu aika omituiselta jos kumppanista on uhka parisuhteelle että viettää muutaman tunnin viikossa jonkun ystävänkin kanssa. Aiempien pettämistenkin aiheuttama aiheeton mustasukkaisuus on asia, jonka voi puhumalla selvittää, ei mikään syy hylätä ystäviään.

 

Jos parisuhteessa on kyse tosirakkaudesta, niin luulisi sen kestävän vaikka toisen elämään mahtuu muitakin tärkeitä ihmisiä kuin kumppani

.En nyt tarkoita, että ystävien tulisi mennä aina edellekään yhteisestä ajankäytöstä parisuhteessa, vaan että jonkun tasapainon voisi säilyttää näiden välillä uhraamatta kumpaakaan toisen vuoksi. Jos asuu kumppanin kanssa, ja viettää hänen kanssaa käytännössä melkein kaiken vapaa-aikansa, tuntuu aika omituiselta jos kumppanista on uhka parisuhteelle että viettää muutaman tunnin viikossa jonkun ystävänkin kanssa. Aiempien pettämistenkin aiheuttama aiheeton mustasukkaisuus on asia, jonka voi puhumalla selvittää, ei mikään syy hylätä ystäviään.

Komppaan tata. Minun mielestani on todella surullista, jos joku omistautuu parisuhteelleen niin taydellisesti, etta luopuu jopa omista ystavistaan. Onhan tosiaan naisia (niinkuin joku jo aiemmin mainitsikin), joilta jaavat myos tyttokaverit ja oma elama yleensakin, kunhan joku kumppani vain loytyy. Asiaa voisi katsoa myos silta kantilta, etta jos toinen puoliso lakkaa elamasta omaa elamaansa, saattaa kumppani pahimmassa tapauksessa aikaamyoten lakata pitamasta tata mielenkiintoisena (ja ehkapa ahdistua taman takertuvaisuudesta), ja alkaa etsia taas uutta seuraa ihmisista joilla on oma elama ja jotain omaakin kerrottavaa.

 

Voiko tällaiset ystävyyssuhteet pilata luottamuksen seurustelu suhteessa? Ja miten tällainen tilanne tulisi ratkaista, jotta kaikki olisivat tyytyväisiä?

Mielestäni sinulla on oivallinen mittari nykyisen miesystäväsi suhteen, nimenomaan siihen, kuinka paljon hän sinusta pitää. Puhdas ystävyys toiseen sukupuoleen ei saisi vaikuttaa parisuhteeseen millään tavalla. Jos näin tapahtuu ja sitä jatkuu, valintasi parisuhteeseen saattaa olla väärä?

Toinen asia on aikasi jakaminen. Pitäisi olla sitä omaa tilaa ja aikaa, johon luonnollisesti kuuluu harrastukset, kaverit, läheiset ystävät jne. Luulisin, että tällaiset asiat räätälöityy yksilöllisesti, aivan kuten pelisäännöt seurusteluun. Kysymykseesi; Ei ole sinun asiasi ratkoa yhtään mitään, vaan jatkat sitä linjaa joka tuntuu hyvältä. Tämä on minun näkemykseni yleisellä tasolla, kuvioitasi paremmin tuntematta.

 

Ehkäpä miehellä olisi helpompi suhtautua tähän miespuoliseen ystävääsi, jos tutustuttaisit heidät toisiinsa. Eli lähtisitte vaikka joskus tuplatreffeille tai kolmistaan ulos tms.

Minun mielestäni sellaiset ystävät voi lukea oikeiksi ystäviksi, joihin myös oma kumppani ajan myötä tutustuu. Muut ovat tuttuja tai kavereita.

 

Todella hyviä mielipiteitä täällä..
Ne todellakin saivat minut ajattelemaan asiaa toiselta kantilta. Miesystäväni on todellakin ymmärtäväinen, eikä puuttuisi mitenkään ystäväsuhteisiini. Mutta nyt ymmärrän kuitenkin, että muutoksia joihinkin asioihin täytyy tulla, jos ajattelee pidemmällä tähtäyksellä. Enhän voi täysin huomiotta jättää mahdollisia epäilyksiä ystävyyssuhteitteni laadusta. Ja olisihan se väärin hylätä ystävä sillä perusteella, että seurustelee. Toisiinsa tutustuttaminen varmaankin olisi kaikkein paras keino häivyttää epäilykset. Kiitos kaikille vastauksista! :-D

 

Dr Philiä katselin jokin aika sitten sivusilmällä. Siinä oli juttua juuri vastaavantyyppisestä tilanteesta. Siinä miehellä oli monta naispuolista ystävää, joihin hän piti aktiivisesti yhteyttä. Nuo ystävät eivät halunneet tutustua miehen uuteen vaimoon. Vaimo taas mielessään kuvitteli mustasukkaisena heti, että kyse on muustakin kuin ystävyydestä.

Dr Phil tokaisi, että eri sukupuolta oleviin ystäviin yhteydenpito täytyy olla läpinäkyvää. Hänen mielestään esimerkiksi työaikaan ruokatunnilla on mieheltä väärin mennä käymään naispuolisen ystävän luona, koska siinä on liian paljon hämärää ja jos sellaista näkyy, tulee välittömästi mieleen, että kyse on muustakin. Hänen ehdotuksensa oli, että ystäville voisi järjestää kutsut, jolloin vaimo tutustuu miehen ystäviin ja näkee, millaisista ystävistä on kyse. Hän myös korosti sitä, että jos mies antaa runsaasti aikaa ystävilleen, niin hänen pitää vielä enemmän antaa aikaansa ja tukeansa vaimolle, sillä ystävät eivät saa mennä parisuhteen edelle.

Jos yhteydenpito ystäviin ei ole ongelma kummallekaan, niin mikäs siinä. Minusta kuitenkin on outoa, jos vapaa-aikaa vietetään enemmän ystävien kuin parisuhteen kanssa. Itse koen, että parisuhteessa kaveruus on tosi tärkeää ja se osaltaan vähentää yhteydenpitotarvetta kavereihin. Ihan sama tilanne on ystävilläni eli tapaamme vain 1-2 kertaa vuodessa, mutta väliaikoina soitellaan ja meilaillaan kuulumisia. Arki menee lasten ja miehen kanssa siinä järjestyksessä, että työpäivän jälkeen hoidetaan pakolliset askareet (kaupassakäynti, ruokailu, siivous, lasten läksyt) ja sitten on vapaa-aikaa koko perheen kanssa. Lasten mentyä nukkumaan alkaa vapaa-aika puolison kanssa.

Minusta kannattaa huomata se, että parikymppisillä ihmisillä on aktiiviset yhteydet ystäviinsä, niinkuin on ollut jo 10-15 vuotta. Vertailun vuoksi kannattaa miettiä omia vanhempia, että kuinka aktiivisesti he pitävät yhä yhteyttä ystäviinsä. Luulenpa, että hyvin monella 50-60 -vuotiaalla niitä tosiystäviä on vain 1-3 ja nekin saattavat kaikki olla työkavereita tai sukulaisia.

En olisi itse koskaan uskonut nuorempana, että ystävät eivät olisikaan joskus enää elämässäni tärkeimpiä. Kuitenkin oma mies ja lapset ovat ehdottomasti tärkeämmät tällä hetkellä. Myös yhteydenpito omiin vanhempiin on lisääntynyt omien lasten myötä. Nykyään saattaa mennä jopa 2 viikkoa, etten ole yhteydessä yhteenkään ystävääni.

 

Miksi ystävät pitäisi jättää jonnekin hyllylle silloin kun elää parisuhteessa? Ainakin naisena tarvitsen ystäviä, joiden kanssa voi keskustella ja vaikka harrastaa yhdessä jotain. Seurustelukumppanin ei tarvitse todellakaan olla se ainoa ihminen elämässä. Ennen pitkään se käy rasittamaan kumpaakin osapuolta, jos molempien elämässä on vain yksi ainoa ihminen eli se kumppani. Ystävä on ystävä ja kumppanin on kumppani. Toinen ei korvaa toista.
Seurustelin viimeksi narsistin kanssa ja hän yrittti eristää minut ystävistäni, sukulaisistani ja työkavereistani. Halusi olla minulle se ainoa ihminen elämässäni. Nyt olen tutustumassa mieheen, jonka kanssa voisin kuvitella seurustelevani. Olemme keskustelleet mm. siitä, miten tärkeitä ja rakkaita ystäväni, sukulaiseni ja työkaverini ovat minulle. Sanoinkin hänelle, että heistä en luovu mistään hinnasta. Kyllä ihminen ystäviä tarvitsee silloinkin kun seurustelee. Mitä sitten kun seurustelusuhde tai avo-/avioliitto joskus ehkä päättyy? Silloin ollaan taas ystäviä vailla ja ymmärretään niiden merkitys.
Mutta voiko ystävältä edes vaatia sitä, että tämä odottaa piippuhyllyllä sen aikaa kun toinen seurustelee ja sitten olisi käytettävissä, kun tällä toisella menee suhteessa huonosti. Ja sitten kun toinen ei seurustele, niin ystävä kelpaa "sen paremman puutteessa" juttukaveriksi.
Ystävyydelle ja ystäville on aina paikka elämässä. Eivät kilpaile mielestäni kumppanin kanssa, koska ystävien ja kumppanien merkitys on erilainen. Kumppanin kanssa eletään parisuhteessa ja harrastetaan seksiä, jutellaankin ja tehdään toivottavasti muutakin yhdessä. Ystävien kanssa keskustellaan ja tehdään jotain yhdessä, harrastetaan ja tavataan vaikkapa kahvikupposten vierellä. Ystävien kanssa ei eletä parisuhteessa eikä harrasteta seksiä.
Sitä en tiedä, pilaako platoniset ystävyydet miesten kanssa naisen ja miehen seurustelusuhteen. Minulla kun ei ole yhtään miespuolista ystävää koskaan ollutkaan. Mutta ajattelisin niin, että jos ja kun kyseessä on selvästi ystävyys ja jos/kun kaikki osapuolet ymmärtää sen olevan ystävyyttä, niin ei sen pitäisi haitata. Ellei seurustelukumppani sitten ole mustasukkaista laatua. Mutta samaa sukupuolta olevien ystävien olemassaolosta ei pitäisi olla yhtään mitään haittaa seurustelusuhteelle. Nainen tarvitsee naisia ja mies miehiä ystävikseen, seurusteli sitten tai ei.

 

Mielestäni nimimerkki Tahook kirjoitti tosi viisaasti. Ystävät tulevat ja menevät. Nuorena sitä kuvittelee, että ystävät ovat aina yhtä tärkeitä, mutta ajan kanssa huomaa, että perhe ja sukulaiset ovat tärkeämpiä.

Elämäntilanne ratkaisee myös pitkälti sen, kenen kanssa haluaa olla aktiivisesti tekemisissä. Jonkun työkaverin kanssa saattaa alkaa viihtyä paremmin kuin vanhojen ystävien. Sitten taas kun vaihtaa työpaikkaa, ne vanhat työkaverit jäävät taakse. Sitten taas joku vanha ystävä saattaa vuosien jälkeen yhtäkkiä alkaa tuntumaan tosi tärkeältä, vaikka välissä on ollut pitkä tauko.

Olen samaa mieltä siitä, että parisuhteen tulisi olla ensisijainen ystävyyssuhteisiin nähden. Vastakkaista sukupuolta olevat ystävät voivat tulla tavallaan hieman parisuhteen reviirille. Riippuu toki tapauksesta. Voihan sitä jonkun työkaverin kanssa lähteä kahville, eikä siinä mitään ihmeellistä ole. Mutta jos pitää tiiviisti yhteyttä johonkin vastakkaista sukupuolta olevaan henkilöön, esim. juttelee tuntikausia puhelimessa, niin kyllä se minusta vähän kummallista on sen parisuhteen näkökulmasta.

Jos se vastakkaista sukupuolta oleva ystävä on sellainen, jolle tilitetään esim. kun parisuhteessa on ongelmia, niin silloin ollaan vaaravyöhykkeellä.
Yksi tämän tyyppinen kuvio on tämä nykyään aika yleinen "kavereita exän kanssa" -kuvio, jossa ei osata tehdä irtiottoa exään, vaikka uusi kumppani on jo kuvioissa. Sitten exälle tilitetään, kun uudessa suhteessa menee huonosi. Tämä on mielestäni sopimatonta ja siinä se exä tulee parisuhteen reviirille.

Jos vastakkaista sukupuolta oleva ystävä on ollut kuvioissa vuosia, suhde on selkeästi platoninen ja saanut alkunsa esim. työkuvioista, niin silloin se on mielestäni ihan ok, kunhan yhteydenpito ystävään on läpinäkyvää parisuhteen suuntaan ja jos se ei ole liian tiivistä. Ne parisuhdeasiat olisi rajattava sen ystävyyssuhteen ulkopuolelle, eli kumppanin ja suhteen asioita ei kerrota ystävälle jne. Eli ei päästetä ulkopuolisia parisuhteen reviirille.

 

Ehkäpä miehellä olisi helpompi suhtautua tähän miespuoliseen ystävääsi, jos tutustuttaisit heidät toisiinsa. Eli lähtisitte vaikka joskus tuplatreffeille tai kolmistaan ulos tms.

Minun mielestäni sellaiset ystävät voi lukea oikeiksi ystäviksi, joihin myös oma kumppani ajan myötä tutustuu. Muut ovat tuttuja tai kavereita.

Itsekin ajattelin heti kun aloin lukea tätä ketjua, että olisi hyvä pitää ystäväbileet, johon kutsut nykyisen uuden ystäväsi ja kaikki entiset ystävät mukaan. On hyvä, jos vieraita on vähän enemmän kuin sinä, miesystäväsi ja tämä platoninen ystävä. Näin tulee juttuseuraa enemmän.
Esim. grillijuhlat näin kesällä sopisi hyvin.

 

Itsekin ajattelin heti kun aloin lukea tätä ketjua, että olisi hyvä pitää ystäväbileet, johon kutsut nykyisen uuden ystäväsi ja kaikki entiset ystävät mukaan.

yes, kunnon kimppakivameiningit niin kyllä se siitä tunnelma rentoutuu.....

 

Minun mieheni oli alussa hiukan mustasukkainen parista miespuolisesta ystävästäni, mutta olen tutustuttanut heidät toisiinsa ja nykypäivänä on ihan normaalia että nämä ystävät tulevat meillä kotona käymään kahvilla (siis miehenikin ollessa kotona) ja jos mennään "yhdelle" niin saatan soittaa näille että josko haluavat liittyä seuraan.
Sama toimii toki naispuolisten ystävienkin kanssa
En edes koe mitään tarvetta olla "kahdestaan" ystävieni kanssa, ei ole sellaisia asioita mistä pitäisi puhua ilman mieheni läsnäoloa.

 

Ymmärtäähän sen, että petetty epäilee kaikkia, mutta toisaalta ei ystäviä saa suhteen vuoksi hylätä ja alkaa hyppimään sen uuden kumppanin tahdon mukaan.
Jos ystävät, sukupuoleen katsomatta eivät hänelle käy, menköön vaihtoon, ei semmoisesta suhteesta mitään tulisikaan, ettei kavereita saa olla.

 

Mielestäni nimimerkki Tahook kirjoitti tosi viisaasti. Ystävät tulevat ja menevät. Nuorena sitä kuvittelee, että ystävät ovat aina yhtä tärkeitä, mutta ajan kanssa huomaa, että perhe ja sukulaiset ovat tärkeämpiä.

Voi myös huomata että ystävät ovat tärkeämpiä ja rakkaampia ja että sukulaiset/perhe ovat harmintuojia. Meitä on niin moneen junaan. Tärkeintä on tietysti olla niiden ihmisten parissa jotka tuovat hyvän mielen, olkoot he sitten ystäviä tai sukua

 

Ehkä asia on jo ratkennut, vähän epäilen, että ystävät ovat jäljellä ja seurustelukumppani on jo vaihtunut.

 

Entä sitten jos ei jostain syystä onnistuisi saamaan yhtäkään samaa sukupuolta olevaa ystävää. Jos kaikki ystävät olisivat eri sukupuolta, niin pitäisikö kaikki ystävyyssuhteet katkaista kun alkaa seurustella? Useimmat parisuhteet loppuvat joskus, mutta suhteen vuoksi hylättyjä ystäviä tuskin saa takaisin enää.