Seksuaalisesti eri planeetoilta?

Moi!
Täällä onkin varmasti tätäkin aihetta käsitelty lukemattomia kertoja. Tilanne on edennyt jo niin pahaan umpisolmuun seksielämässä, että en tiedä mitä tehdä, joten kirjoitetaan tänne koska uskon, että täällä on varmasti samassa tilanteessa olleita ihmisiä. Ongelma on tuon vaimoni saamattomuus seksin suhteen, tuntuu, että häntä ei kiinnosta seksi yhtään, eikä ole kiinnostanut enää vuosiin. Vaimoni sanoo, että asia ei johdu minusta. Pettämiseen en usko myöskään ja voin olla tästä 99,9% varma , että toista miestä ei ole kuvioissa tai mitään sellaista. Olen ottanut tämän asian asiallisesti puheeksi jo 5-6 vuotta sitten, mutta tuloksetta. Seksiä on kyllä harvoin, mutta se ei ole tyydyttävää, koska toisessa ei ole sellaista innostumista mukana yhtään. Joten käytännössä olen elänyt puutteessa viimeiset 5-6 vuotta. Olen yrittänyt omasta mielestäni kaikkea. Ostanut leluja lahjaksi (eivät innostanut), laittanut romanttisia illallisia ja hieronut ( joskus erittäin harvoin jopa tepsinyt), viennyt ulos, ostanut eroottisia elokuvia, pelejä, öljyjä, ehdottanut roolileikkejä, oikeastaan ihan kaikkea, huoh Olen myös kiltti, huumorintajuinen, mukava, varmaan komeakin, pidän huolta myös ulkonäöstäni, siivoan, teen ruokaa ja muutenki kotitöitä mielelläni joten en usko, että tästä voi olla kyse. Voisiko vain olla, että me emme vain yksinkertaisesti kohtaa seksuaalisesti. Itse kaipaisin huomattavasti villimpää seksiä ja tuntuu, että toista ei kiinnosta yhtään tämä. Rakkautta on kyllä suhteessamme. Itselleni erotiikka on erittäin iso osa minua ja tuntuu, että osa minusta tukahdutetaan. Joudun jollain tasolla elämään jopa kaapissa, koska en saa toteuttaa omaa seksuaalisuuttani ja joudun nöyrtymään kerjäämiseen, milloin tyydytys ei ole koskaan kokonaisvaltaista. Olen jutellut tästä aiheesta rakentavasti ja ymmärtäen satoja kertoja ja yrittänyt saada ratkaisua siihen, että hän innostuisi myös seksistä, tuloksetta. Kertonut miten paljon tämä asia vaikuttaa jopa ihan yleisesti elämän laatuuni ja sitä kautta hänen elämäänsä negatiivisesti, tuloksetta myös. Seksi on paljon enemmänkin kuin se itse tapahtuma, ainakin itselleni. Lapsiakaan ei ole, joten senkään puolesta ei tarvitsisi järjestellä aikaa seksille. Kaipaisin sellaista leikkimielistä, tuhmaa, villiä ja välillä myös vastapainoksi romantiikka ja romanttista seksiä. Onko mahdollista, että toinen muuttuu jos hän ei ole muuttunut näiden vuosien aikana? Mitä tehdä jos kumppani onkin seksuaalisesti ilmeisesti täysin eri planeetalta kotoisin, mutta rakastatte kuitenki toisianne jolloin erokaan ei tunnu hyvältä ja oikealta ratkaisulta? Pettämisen kautta en usko, että saisin myöskään muuta kuin fyysisen tyydytyksen ja niin kuin aikaisemmin kerroin seksi on mielestäni tai pitäisi olla myös henkistä ja kokonaisvaltaisempi osa elämää kuin pelkkä ”akti”.

 

Tilannehan on tuttu, ja valitettavasti ratkaisun löytyminen siihen on vaikeaa.

Parasta on, kun yritätte unohtaa aktiivisen seksin.
Muuten onko se joskus toiminut moitteettomasti?

Kehotan teitä panostamaan omaan mielikuvitusmaailmaan.
Siellähän on kaikenlaiset jutut sallittuja.

Sitä minä olen aina ihmetellyt, miksi se vähempään tyytyväinen osapuoli ei voi milloinkaan tulla tahdonvoimalla yhtään vastaan.

Kyse kun ei ole siitä etteikö muuarki ei toimisi.
Jääneekö tuohon haluttomuuteen muuta syytä, kun hormonien toimimattomuus.

Ihmeellistähän se on, kun luulisi kaikkien aikuisten tietävän mitä hyviä tuntemuksia seksi aiheuttaa, niin miksi niitä ei haluaisi herätellä esiin.

 

Kyllä seksi joskus alkuaikoina toimi. Silloin seksi oli vielä hauskaa ja nautittavaa, mitä se ei nykyään ole. Vähempään tyytyväinen osapuoli eli vaimoni sanoo, ettei tämä ole hänestäkään hyvä asia, mutta hän ei silti ole valmis tekemään asian eteen mitään. Toisaalta vaikuttaa myös ettei häntä haittaa vaikka seksiä ei olisi yhtään, eikä asiaa otettaisiin esille koskaan ylipäätään. Mikäli otan asian puheeksi tästä syntyy useimmiten riita, joten en halua ottaa tätä edes esiin nykyään. Itselleni seksi ja erotiikka on vain hyvin huomattava ja tärkeä osa elämääni. Nyt olen tavallaan joutunut tilanteeseen missä toinen ihminen on päättänyt puolestani minun seksuaalisuudestani, kieltämällä minulta tämän nautinnon. Varmasti sanottu jyrkästi, mutta näinhän se on, vaimoni on kieltänyt minulta ison osan elämääni. En saa hänen päätöksestään ja saamattomuudesta johtuen suhteessamme nauttia seksistä tai erotiikasta. Olen myös hyvin avoin, leikkimielinen ja kokeilunhaluinen. Voisin kuvitella, että seksi kanssani olisi miellyttävää, ottaisin myös huomioon vaimoni haaveet ja halut jos vain voisin. Näistä en edes tiedä, koska hän ei osaa puhua tai flirttailla saati sanoa suoraan. Hän ei myöskään tee aloitetta koskaan. Seksiä on nykyään ehkä kerran kuussa. Silloinkaan se ei ole tyydyttävää, koska alitajunnassa kokoajan se tunne, että toinen tekee sen velvollisuudesta. Eikä sen takia ole missään tapauksessa tyydyttävää, koska seksi on tavallaan lakaistu maton alle täysin. Varmasti tuttua rutinaa monelle, mutta en voi ymmärtää ihmistä joka ei halua omaan elämäänsä nautittavia asioita ja kieltää ne itseltään ja samalla itsekkäästi silloin myös toiselta. Ehkä tämä on end of the game. En ainakaan itse enää tiedä mitään keinoa miten saisin toisen innostumaan, kun ei häntä vaikuta vain kiinnostavan yhtään. Saisin kyllä seksiseuraa vaikka ravintolasta, mutta tämmöinen ei kiinnosta, koska sellainen yhdenyön seksi on ”tyhjää” missä päämäärä on vain fyysinen tyydytys ja pelkästä fyysisestä tyydytyksestä ilman henkistä jää tyydyttämätön olo. Sekä tietysti se olisi myös pettämistä, tosin voisin pitää sitä ihan ihmisoikeutenani, myös minun oikeudesta nauttia seksistä Mielestäni ihmiset jotka kieltävät toiselta seksuaalisuuden ovat hyvin julmia ja itsekkäitä. Tässä ei olisi mitään ongelmaa lähteä, mutta kun satun rakastamaan vaimoani ja uskoakseni hän myös minua. Tosin voisin kysyä, mitä rakkauta on sellainen, missä toista pidetään tietoisesti tilanteessa mikä vaikuttaa negatiivisesti hänen koko elämänlaatuun?

 

Kyllä seksi joskus alkuaikoina toimi. Silloin seksi oli vielä hauskaa ja nautittavaa, mitä se ei nykyään ole. Vähempään tyytyväinen osapuoli eli vaimoni sanoo, ettei tämä ole hänestäkään hyvä asia, mutta hän ei silti ole valmis tekemään asian eteen mitään. Toisaalta vaikuttaa myös ettei häntä haittaa vaikka seksiä ei olisi yhtään, eikä asiaa otettaisiin esille koskaan ylipäätään. Mikäli otan asian puheeksi tästä syntyy useimmiten riita, joten en halua ottaa tätä edes esiin nykyään. Itselleni seksi ja erotiikka on vain hyvin huomattava ja tärkeä osa elämääni. Nyt olen tavallaan joutunut tilanteeseen missä toinen ihminen on päättänyt puolestani minun seksuaalisuudestani, kieltämällä minulta tämän nautinnon. Varmasti sanottu jyrkästi, mutta näinhän se on, vaimoni on kieltänyt minulta ison osan elämääni. En saa hänen päätöksestään ja saamattomuudesta johtuen suhteessamme nauttia seksistä tai erotiikasta. Olen myös hyvin avoin, leikkimielinen ja kokeilunhaluinen. Voisin kuvitella, että seksi kanssani olisi miellyttävää, ottaisin myös huomioon vaimoni haaveet ja halut jos vain voisin. Näistä en edes tiedä, koska hän ei osaa puhua tai flirttailla saati sanoa suoraan. Hän ei myöskään tee aloitetta koskaan. Seksiä on nykyään ehkä kerran kuussa. Silloinkaan se ei ole tyydyttävää, koska alitajunnassa kokoajan se tunne, että toinen tekee sen velvollisuudesta. Eikä sen takia ole missään tapauksessa tyydyttävää, koska seksi on tavallaan lakaistu maton alle täysin. Varmasti tuttua rutinaa monelle, mutta en voi ymmärtää ihmistä joka ei halua omaan elämäänsä nautittavia asioita ja kieltää ne itseltään ja samalla itsekkäästi silloin myös toiselta. Ehkä tämä on end of the game. En ainakaan itse enää tiedä mitään keinoa miten saisin toisen innostumaan, kun ei häntä vaikuta vain kiinnostavan yhtään. Saisin kyllä seksiseuraa vaikka ravintolasta, mutta tämmöinen ei kiinnosta, koska sellainen yhdenyön seksi on ”tyhjää” missä päämäärä on vain fyysinen tyydytys ja pelkästä fyysisestä tyydytyksestä ilman henkistä jää tyydyttämätön olo. Sekä tietysti se olisi myös pettämistä, tosin voisin pitää sitä ihan ihmisoikeutenani, myös minun oikeudesta nauttia seksistä Mielestäni ihmiset jotka kieltävät toiselta seksuaalisuuden ovat hyvin julmia ja itsekkäitä. Tässä ei olisi mitään ongelmaa lähteä, mutta kun satun rakastamaan vaimoani ja uskoakseni hän myös minua. Tosin voisin kysyä, mitä rakkauta on sellainen, missä toista pidetään tietoisesti tilanteessa mikä vaikuttaa negatiivisesti hänen koko elämänlaatuun?

Jos tarinasi on tosi, niin kannattaisi vaimosi pyytää gynegologilta estrogeenilääkitys. Kyseessä on todennäköisesti hormoonivaje.

 

Tuttuja tuntemuksia nuo ovat, vaikka kuinka hyvä haluaisi olla, niin se ei käy.

En osaa neuvoa teitäkään, kun itsekään en ole ratkaisua löytänyt.

Toista kun ei pysty muuttamaan, niin muutos pitäisi koskea itseä.

Yhdyntä nyt ensimmäisenä kannattaa hylätä, mutta mitä tilalle.
Halailua suukottelua, jos se vaan käy.
Ne hyväilyt kun koette nautinnollisiksi, niin siitä voi aloittaa.
Muistakaa kehua niiden tuomaa tunnetta.
Jos alastomuus sopisi kuvioihin, niin tilannehan helpottuisi entisestään.
Asioista puhuminen tuo oman seksuaalisuuden mukaan arkeen.
Vaikka seksistä puhuisitte kielteisesti, niin sekin voi herättää hyviä tuntemuksia.
Pelkkä sukuelimiin koskeminenkin voisi olla tyydyttävä vaihtoehto, tai alastoman vartalon ihailu.

Jostakin pienestä se voi lähteä liikkeelle, mutta ei välttämättä.

Onnea kekseliäisyyteen.

Itse jaksatte kaiken kestää, kun otatte huumorin mukaan.
Eikä hyvä mielikuvituskaan pahitteeksi ole.

 

Jos tarinasi on tosi, niin kannattaisi vaimosi pyytää gynegologilta estrogeenilääkitys. Kyseessä on todennäköisesti hormoonivaje.

Voihan olla tuo syynä.
Entäpä vaimon mielikuva omasta itsestään, kehostaan, seksuaalisesta vetovoimastaan? Ts. onko itseluottamus niin ulkoisesti kuin sisäisesti suht kunnossa?
Purkaako vaimo huomattavan paljon energiaansa muuhun 'vipeltämiseen', harrastuksien kautta ym.? Vältteleekö hän kaikkea läheisyyttä (esim. viihtyykö kainalossa, saako suukotella, silitellä, ja osoittaako itse vs. huomiota) vai ainoastaan varsinaista seksiä?

Mainitset ettei lapsia ole - siis ei kotona enää (minkä ikäisiä olette?), vai ei ollenkaan? Onko vaimo sinut asian kanssa jollei lapsia ole, ts. oma vakaa, harkittu päätös?

Toisaalta pitää huomioida sekin, että joskus kyseessä on ihan vaan erilaisuus. Kaikki eivät ole niin seksuaalisia. Intoa voi riittää alussa, uutuudenviehätystä, mutta se laimenee vähitellen eikä sitä mikään enää herätä. Voisi ajatella että sellainen pitäisi mainita suhteeseen ryhtyessä, mutta ehkä asia on selvinnyt vaimollekin vasta vuosien myötä.

Tilanne on enemmän haluavalle puolisolle tosi kurja ja päätökset vaikeita, kun rakkautta kuitenkin on. Ei kukaan jaksa loputtomiin koettaa houkutella saati 'terapoida'. Sekin on väärin että pitää luopua omasta seksuaalisuudestaan. En ole pettämisen kannalla mutta kyllä tuollainen tilanne laittaa miettimään.

 

Voihan olla tuo syynä.
Entäpä vaimon mielikuva omasta itsestään, kehostaan, seksuaalisesta vetovoimastaan? Ts. onko itseluottamus niin ulkoisesti kuin sisäisesti suht kunnossa?
Purkaako vaimo huomattavan paljon energiaansa muuhun 'vipeltämiseen', harrastuksien kautta ym.? Vältteleekö hän kaikkea läheisyyttä (esim. viihtyykö kainalossa, saako suukotella, silitellä, ja osoittaako itse vs. huomiota) vai ainoastaan varsinaista seksiä?

Mainitset ettei lapsia ole - siis ei kotona enää (minkä ikäisiä olette?), vai ei ollenkaan? Onko vaimo sinut asian kanssa jollei lapsia ole, ts. oma vakaa, harkittu päätös?

Toisaalta pitää huomioida sekin, että joskus kyseessä on ihan vaan erilaisuus. Kaikki eivät ole niin seksuaalisia. Intoa voi riittää alussa, uutuudenviehätystä, mutta se laimenee vähitellen eikä sitä mikään enää herätä. Voisi ajatella että sellainen pitäisi mainita suhteeseen ryhtyessä, mutta ehkä asia on selvinnyt vaimollekin vasta vuosien myötä.

Tilanne on enemmän haluavalle puolisolle tosi kurja ja päätökset vaikeita, kun rakkautta kuitenkin on. Ei kukaan jaksa loputtomiin koettaa houkutella saati 'terapoida'. Sekin on väärin että pitää luopua omasta seksuaalisuudestaan. En ole pettämisen kannalla mutta kyllä tuollainen tilanne laittaa miettimään.

Vaimoni ei välttele läheisyyttä varsinaisesti, mutta harvoin oma-aloitteisesti¬ tulee myöskään halaamaan tai pussaamaan, tai jälkimmäistä ei oikeastaan koskaan. En myöskään ole vaatimassa mitään. Olen sanonut suoraan, että tämä vaivaa minua todella paljon, koska en saa elämääni sitä osaa mikä olisi minulle luonnollista ja tarvitsen sitä. Itselleni seksi ja erotiikka on erittäin iso osa identiteettiäni. Tästä keskustelu hänen kanssaan ei johda myöskään eteenpäin, saan tyhjiä lupauksia, mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Mikäli en myöskään itse ota asiaa puheeksi, ollaan niin kuin tätä asiaa ei olisi olemassakaan. Olen myös ruvennut tuntemaan asian takia katkeruutta viime aikoina ja tämä ei ole hyvä merkki. Lähinnä mietin voiko muutosta syntyä, voiko asia olla yksinkertaisesti niin, että toista ei seksi kiinnosta sen enempää kuin sen kerran kuukaudessa ”pimeässä peiton alla” ? Tämä on johtanut myös siihen, että ne harvat kerrat kun seksiä on, se ei ole itselleni vapautunutta eikä tätä kautta edes mainittavan miellyttävää, ajaa tietysti fyysisen tarpeen jollain tasolla. Nautin huomattavasti enemmän jopa omasta vasemmasta kädestäni kuin näistä kerran kuussa ruinauksen takia nöyryyttäviltä ja väkinäisiltä tuntuvista hetkistä. Visuaalisen puolen kun hoitaa internet hyvin nykyään siinä sivussa. Tämä onkin se ainut muoto miten voin nauttia omasta seksuaalisuudestani. Se vain aiheuttaa aika isoa katkeruutta kun ajattelee mitä kaikkea mahtavaa seksielämässä voisikin olla, mutta ei ole. Tätä en myöskään ole salaillut mitenkään pyyhkimällä vaikka sivuhistoria läppäristä tai muuten, enkä koe siihen aikuisena ihmisenä omassa kodissani tarvettakaan. Ulkoisesti vaimoni on kaunis, urheilullinen ja seksikäs. Tämän myös hän tiedostaa ja myös mainitsenkin hänelle tämän usein. En usko hänellä olevan tämän suhteen kriisiä tai itsetunto ongelmia. Sisäisesti voi jotain ongelmia olla, niin kuin kaikilla meillä ihmisillä joskus. Tarkoitan lähinnä stressiä töistä, rahasta, matkoista, sukulaisista, mistä milloinkin, mutta nämä ovat elämän normaaleja tunteita eikä niiden sinänsä pitäisi vaikuttaa näin radikaalisti ja pitkäkestoisesti. Stressaan itsekin huomattavan paljon mm. eri projekteja minkä parissa työskentelen, mutta ei se silti vie pois ajatuksia seksistä, tosin olenki tietysti myös mies Jollain tasolla haluaisin vaimoni olevan kiinnostunut seksistä ihan yleisesti, että siitä voisi jutella, nauttia, se voisi olla osa normaalia elämää, siinä missä vaikka yhteinen harrastus. Tämänkin seikan olen tuonut esille kyllä, mutta mitään ei tapahdu. En voi olla aina se joka joutuu nöyrtymään asian edessä ja tuntemaan jopa häpeää mikäli uskallan ehdottaa jotain uutta minkä ajattelen tuovan piristystä, koska se ei tuota tulosta oikeastaan koskaan.

Olemme n. 35 vuotiaita. Lapsia ei vain ole haluttu ja se on ollut yhteinen päätös. Tähän kerkeää kyllä tietenkin tulla vielä muutos jos näin haluamme. Pyhästä hengestä sitä muutosta nyt ainakaan harvemmin syntyy, joten eka pitäisi kyllä tulla ratkaiseva muutos tähän toiseen asiaan. Olemme olleet melko nuorista asti yhdessä. Voisiko tosiaan olla, että olemme niin erilaisia, mitäs sitten eteen? Ero? Voiko tämmöisessä päästä kompromissiin? En usko, että voisin koskaan nauttia erotiikasta ja seksistä mikäli tiedostan sen olevan toiselle jonkun asteinen kompromissi ratkaisu, eikä hän ole siinä mukana tunne tasolla ja muutenkaan. Onko kokemuksia ihmisillä, siis sellaisia jotka johtaneet positiiviseen lopputulokseen?

 

Kyllä tuo teidän tilanteenne on hyvin tuttu, joten uskon sen täysin todeksi.

Ehdotettu hormonihoito on tietysti paikallaan, mutta sen toteuttaminen onkin vaikeampijuttu.

Uskoisin teidän tuntevan tyytyväisyyttä, jos saisitte puhua seksuaalisuudesta.
Mutta kun vaimonne ei puhu, niin se on ongelma, ja samoin on tuon visuaalisuuden kanssa.

Koska painin samojen asioiden kanssa mitä tekin, niin tuon tarpeen olen saanut tyydytettyä kirjoittamalla seksuaalisuudesta.
Nyt kun tekin löytäisitte avomielisen naisen jonka kanssa kirjottelisitte.
Näin yleisesti kirjoittaenkin löytyy hyviä ohjeita, mutta yksityisviestien kautta voi kirjoittaa vieläkin henkilökohtaisempia viestejä.
Eikä kukaan ole häiritsemässä.
Nythän se onnistuu, kun olette rekisteröitynyt.
Minä olen ainakin saanut paljon kirjoittelusta.

Usein kyselen itseltäni, eikö vieläkään kouluissa opeteta puhumaan seksuaalisuudesta luonnollisesti.
Jaa miksi hävettää puhua?

 

Vaikka ap sanot että teillä on rakkautta liitossanne, epäilen sitä, ainakin vaimosi puolelta. Olin itse aviossa 20 vuotta joista viimeiset vuodet meillä oli seksiä todella vähän. Itse en siis halunnut, mies olisi ollut tosi innokas. En vaan halunnut häntä enää seksuaalisesti koska rakkauden tunteet olivat kuolleet. Tilanne on tälläisissä tapauksissa äärimmäisen vaikea jos toinen haluaa ja toinen ei. Me sitten erosimme ja sen jälkeen en ole kokenut haluttomuutta eli olen nyt suhteessa jossa lempi leiskuu ja minusta on tullut todella seksuaalinen ja aktiivinen tekemään myös alotteita. Rakastan nykyään seksiä ja rakastelua kun oikea kumppani on rinnalla.

Valitettavasti hyvin harvoin se kipinä enää seksin suhteen löytyy jos se naisen puolelta on kadonnut! Näin se vaan elämässä menee. Ei se auta vaikka mies tekisi mitä temppuja jos sitä kemiaa ei vaan enää ole eikä fyysistä vetovoimaa ja rakkautta.

 

Tästä keskustelu hänen kanssaan ei johda myöskään eteenpäin, saan tyhjiä lupauksia, mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Mikäli en myöskään itse ota asiaa puheeksi, ollaan niin kuin tätä asiaa ei olisi olemassakaan.

Sisäisesti voi jotain ongelmia olla, niin kuin kaikilla meillä ihmisillä joskus. Tarkoitan lähinnä stressiä töistä, rahasta, matkoista, sukulaisista, mistä milloinkin, mutta nämä ovat elämän normaaleja tunteita eikä niiden sinänsä pitäisi vaikuttaa näin radikaalisti ja pitkäkestoisesti. Stressaan itsekin huomattavan paljon mm. eri projekteja minkä parissa työskentelen, mutta ei se silti vie pois ajatuksia seksistä, tosin olenki tietysti myös mies

En voi olla aina se joka joutuu nöyrtymään asian edessä ja tuntemaan jopa häpeää mikäli uskallan ehdottaa jotain uutta minkä ajattelen tuovan piristystä, koska se ei tuota tulosta oikeastaan koskaan.

Olemme n. 35 vuotiaita. Lapsia ei vain ole haluttu ja se on ollut yhteinen päätös. Olemme olleet melko nuorista asti yhdessä. Voisiko tosiaan olla, että olemme niin erilaisia, mitäs sitten eteen? Ero? Voiko tämmöisessä päästä kompromissiin?

Onko kokemuksia ihmisillä, siis sellaisia jotka johtaneet positiiviseen lopputulokseen?

Minulla ei valitettavasti ole varsinaisia neuvoja tilanteeseen, muuta kuin kehottaa sinua tarkoin miettimään oletko yhä vain valmis tuohon uhraukseen. Mutta näihin muutamiin vielä kommentti;

Kyllähän tuossa ihan vaimosi ehdoilla mennään, tyhjät lupaukset varsinkin on ikävä piirre. Kuinka kauan tilanne jatkuu sen voit yksin itse ratkaista - kun kerran keskustelua ei teillä synny. Fakta on se että vaimosi on tyytyväinen, sinä et, paine siis on sinulla.
Häpeää sinun ei ole tarve kantaa!

Olet oikeassa, eivät elämään kuuluvat stressit seksielämää, saati muuta hellyyttä kuihduta, jos se yhteys muuten toimii ja tässä puhun melkoisen pitkästä kokemuksesta.
Tilanteenne muistuttaa meidän asetelmaa puitteiltaan. Olemme n. 10 v. teitä vanhempia, nuoresta saakka yhdessä, ja oman valinnan myötä lapsettomia. Meillä tosin päätös oli alun perin varma.

Usein kuulee väitteen, että pitkä parisuhde ja intohimon säilyminen on mahdoton yhtälö. Ei ole.