Ajan lyhyt historia
Moi!
Täällä onkin varmasti tätäkin aihetta käsitelty lukemattomia kertoja. Tilanne on edennyt jo niin pahaan umpisolmuun seksielämässä, että en tiedä mitä tehdä, joten kirjoitetaan tänne koska uskon, että täällä on varmasti samassa tilanteessa olleita ihmisiä. Ongelma on tuon vaimoni saamattomuus seksin suhteen, tuntuu, että häntä ei kiinnosta seksi yhtään, eikä ole kiinnostanut enää vuosiin. Vaimoni sanoo, että asia ei johdu minusta. Pettämiseen en usko myöskään ja voin olla tästä 99,9% varma , että toista miestä ei ole kuvioissa tai mitään sellaista. Olen ottanut tämän asian asiallisesti puheeksi jo 5-6 vuotta sitten, mutta tuloksetta. Seksiä on kyllä harvoin, mutta se ei ole tyydyttävää, koska toisessa ei ole sellaista innostumista mukana yhtään. Joten käytännössä olen elänyt puutteessa viimeiset 5-6 vuotta. Olen yrittänyt omasta mielestäni kaikkea. Ostanut leluja lahjaksi (eivät innostanut), laittanut romanttisia illallisia ja hieronut ( joskus erittäin harvoin jopa tepsinyt), viennyt ulos, ostanut eroottisia elokuvia, pelejä, öljyjä, ehdottanut roolileikkejä, oikeastaan ihan kaikkea, huoh Olen myös kiltti, huumorintajuinen, mukava, varmaan komeakin, pidän huolta myös ulkonäöstäni, siivoan, teen ruokaa ja muutenki kotitöitä mielelläni joten en usko, että tästä voi olla kyse. Voisiko vain olla, että me emme vain yksinkertaisesti kohtaa seksuaalisesti. Itse kaipaisin huomattavasti villimpää seksiä ja tuntuu, että toista ei kiinnosta yhtään tämä. Rakkautta on kyllä suhteessamme. Itselleni erotiikka on erittäin iso osa minua ja tuntuu, että osa minusta tukahdutetaan. Joudun jollain tasolla elämään jopa kaapissa, koska en saa toteuttaa omaa seksuaalisuuttani ja joudun nöyrtymään kerjäämiseen, milloin tyydytys ei ole koskaan kokonaisvaltaista. Olen jutellut tästä aiheesta rakentavasti ja ymmärtäen satoja kertoja ja yrittänyt saada ratkaisua siihen, että hän innostuisi myös seksistä, tuloksetta. Kertonut miten paljon tämä asia vaikuttaa jopa ihan yleisesti elämän laatuuni ja sitä kautta hänen elämäänsä negatiivisesti, tuloksetta myös. Seksi on paljon enemmänkin kuin se itse tapahtuma, ainakin itselleni. Lapsiakaan ei ole, joten senkään puolesta ei tarvitsisi järjestellä aikaa seksille. Kaipaisin sellaista leikkimielistä, tuhmaa, villiä ja välillä myös vastapainoksi romantiikka ja romanttista seksiä. Onko mahdollista, että toinen muuttuu jos hän ei ole muuttunut näiden vuosien aikana? Mitä tehdä jos kumppani onkin seksuaalisesti ilmeisesti täysin eri planeetalta kotoisin, mutta rakastatte kuitenki toisianne jolloin erokaan ei tunnu hyvältä ja oikealta ratkaisulta? Pettämisen kautta en usko, että saisin myöskään muuta kuin fyysisen tyydytyksen ja niin kuin aikaisemmin kerroin seksi on mielestäni tai pitäisi olla myös henkistä ja kokonaisvaltaisempi osa elämää kuin pelkkä akti.