kesäloman vietto uusioperheessä

  • Viestiketjun aloittaja lankakeränen
  • Ensimmäinen viesti
vieras lapsi
On kovin vaikeaa suhtautua vieraaseen lapseen, varsinkin jos itse haluaa ja tarvitsee kaiken rakkauden ja huomion lapsen vanhemmalta - isältä tai äidiltä.

Luultavasti vaikeakin lapsi saa paremmin hyväksyntää ja ymmärystä omasta perheestään, ehkä isovanhemmiltaan tai ihan ulkopuolisilta asiantuntijoilta, jotka ovat tuttuja, mutta silti neutraaleja tunteissaan. Uusioperheessä on niin paljon tunnekilpailua ja rakkaudenkipeyttä, että uusioperheessä vain ajoittain oleskeleva "vieras" lapsi jää vaille.

Tämä on se fakta, mikä taustalla lymyää. Äitipuolen on tunnetusti vaikea hyväksyä toisen naisen lasta saamaan aikaa ja huomiota isältään. Kilpailutilanne on jotenkin arkkityyppinen. Yleensä lapsen isä jää näissä tilanteissa jotenkin ulkopuoliseksi, ellei ole hyvin hallitseva itse tai kurilla lasta nujertava jo petusluonteeltaan.

Uusioperheet ovat usein lapselle paha paikka kasvaa ja kehittyä oman itsetunnon omaaviksi. Valitettavan moni on vanhempiensa ja ympärillä olevien aikuisten, jopa toisten uusioperheen lasten marjonetteja. Siinä roolissa, toisia miellyttäen voi ehkä jotenkin pärjätä, mutta lapsen oma tahto nitistetään. Seurauksena on joko ylikiltti, alistuva lapsi tai häirikkö, musta lammas.

Ilmeisesti nyt on kyse tuosta jälkimmäisestä lapsen roolista.
 
Apuva
Kirjoitusten perusteella näyttää siltä, että pojalta puuttuu vanhempi, joka osaisi ottaa vastuun pojasta, kasvattaa tätä, odottaa tältä jotain. Ei pelkkä hyvä hyvä ja pojat on poikia -asenne riitä mihinkään.

Ei olisi hullumpi idea, jos menisitte parina perheneuvontaan tai jonnekin keskustelemaan perheenne dynamiikasta, pojan isä pelkää ottaa vastuuta pojastaan, ettei olisi "tyhmä isi" on mielummin "kiva kaveri", mutta kun lapsi tarvitsisi isän...., ei reppanaa joka hyvittelee eroa pojalle sallimalla kaiken.

Sinunko pitäisi sitten vain tyytyä sivusta katsomaan kun kodissanne myllertää pieni hitlerin alku, jonka päätä isi taputtelee ja jonka navasta aurinko nousee? Otithan koko paketin...

Kun tämä on tätä nyt, mieti mitä se on muutaman vuoden päästä kun lapsi kasvaa, menkää jonnekin mistä saatte apua kommunikointiin ja isä vanhemmuuteensa ja parisuhteensakin olemassaolon oivaltamiseen...
 
Ankelika
En enää muista käymäni kurssin nimeä. Olisiko ollut Toimiva perhe Klaari-projektissa.
Kävin kurssin 90-luvun lopulla. Kurssin alkuun polkaisijana kävi Satu Silvo.

Suoraan sanottuna ap. vaikuttaa liian suorasanaiselta naiselta. Ehkä kohtalo on puuttunut peliin ja antanut hänelle elämänläksyn opittavaksi. Kaksi kovaa luuta vastakkain.

Lapsi on isälleen rakas. En lähtisi uusiovaimona arpomaan milloin ollaan yhdessä.
Uusioperheiden dynamiikasta en on perillä. En koskaan tuntenut tarvetta hommata uutta miestä.
 
mietitäänpä
Niinkin voi käydä että ko. lapse äiti vaikka kuolee tai muutoin ei pysty enää olemaan lapselle se lähivanhempi. Silloin lapsi luonnollisesti muuttaa kokonaan isänsä luokse asumaan. Miten ap. silloin lomansa viettää? Yksin vai "perheensä" kanssa? Samalla tavalla pitää toimia vaikkei lapsi isänsä kanssa kokoaikaisesti asukaan, isällä on kuitenkin lapsesta vastuu koko ajan, oli lapsi luonansa tai äidillään.

Jos ajatus tuntuu ap:stä mahdollomalta, niin suosittelen muuttoa pikaisesti muualle tämän perheen luota.
 
täh?
Ihan varmasti "paketti" on eri, jos äiti kuolee. Nyt äitiiliini on vahvasti kuvioissa mukana ja vetänee herneen nenuseensa, jos miehen puolisoa kehoitetaan suhtautumaan lapseen "kuin jos äiti olisi kuollut".
 
mietitäänpä
Alkuperäinen kirjoittaja täh?;11223167:
Ihan varmasti "paketti" on eri, jos äiti kuolee. Nyt äitiiliini on vahvasti kuvioissa mukana ja vetänee herneen nenuseensa, jos miehen puolisoa kehoitetaan suhtautumaan lapseen "kuin jos äiti olisi kuollut".

Äitiliinille tätä ajatuskuviota ei tarvinne kertoa. Omia ajatuskuvioita tämä kyllä selkiyttää ja tajuntaa siitä että mies todella on lapsen isä. Isällä on velvollisuksia. Se ei tee uusionaikkosesta lapsen äitiä. Edes se ei tee usionaikkosesta lapsen äitiä, että bio-äiti kuolisi. Mies voi silti heivata tämän kokelaan ja ottaa paremmin perheelleen sopivan jäsenen kuvioihin mukaan.
 
No joo
Alkuperäinen kirjoittaja mietitäänpä;11223169:
Äitiliinille tätä ajatuskuviota ei tarvinne kertoa. Omia ajatuskuvioita tämä kyllä selkiyttää ja tajuntaa siitä että mies todella on lapsen isä. Isällä on velvollisuksia. Se ei tee uusionaikkosesta lapsen äitiä. Edes se ei tee usionaikkosesta lapsen äitiä, että bio-äiti kuolisi. Mies voi silti heivata tämän kokelaan ja ottaa paremmin perheelleen sopivan jäsenen kuvioihin mukaan.

Mikä ihmeen kokelas? ja joo emme elä 1800 -lukua, harva nainen haluaa ryhtyä äitipuoleksi kenellekään, katsos kun naisella on nykyään työ mistä saa rahaa tai sosiaali. Jos mies haluaa naisen kun on eronnut ja lapsia plakkarissa, niin se vaatii sitten molempien osapuolten kuuntelua. Muuten täytyy tyytyä vain irtosuhteisiin, ja se tietysti vahingooittaa lasta, kuten monen yh-äipän lapsi omakohtaisesti tietää.
 
Kiitos rankaisija
Tyhmä. Onko jokainen ensimmäisen auton omistaja autoton? Aikamuodot hukassa? vrt. oli, on.

No sorry, uusi känny. Sattuiko jonnekin nyt pahasti. Teoriassa ei ensimmäisen lapsen saaneella ole mitään kokemusta lapsista ellei ole ammatin/sisarusten tms. kautta ollut lasten kanssa tekemisissä ja seurannut heidän kasvuaan. Kyllä ne ikäkauden jutut on ensimmäisen lapsen kanssa ihan yhtä uusia ja outoja kuin lapsettomalle.
 
Viimeksi muokattu:
vieras lapsi
Nämä uusioperheen ongelmat ovat usein, aina, ylennsä niin samanlaisia, että ihan kiusaa tämä meno. Vaikuttaa siltä, ettei vielä ole osattu antaa ja ymmärretty tilanteeseen sopivia neuvoja ja ratkaisuja, joita voisi tarjota vaikeuksissa ja ongelmatilanteissa. Tietenkin neuvottelut asiantuntijoiden kanssa, avioliitto- ja perhetarapiat on olemassa, mutta kiven alla. Lisäksi pitäisi ehkä terapoida molempia lapseden vanhempia ja lähipiiriä. Eli monin verroin on tekemistä, ja kalliiksi tulee yhteiskunnalle.

Eivätkä kaikki halua sellaista tai sitoude kuitenkaan. Varsinkin nimetty ongelmapakkaus, mustalammas ja se "vieras" oma lapsi voi kokea osansa kovin hankalaksi ja syylliseksi, koska on muka aiheutta sotkun. Todellisuudessahan sotku on aikuisten ja vanhempien aikaansaannosta, kun kasvualausta on revitty ja alettu heitellä sinne ja tänne tietenkin vanhempien ja aikuisten sopimuksten mukaan. On molempien vanhempien kesälomat ja uusioperheen lomat ja isän ja äidin yksityiselämä jne., jne.

Kyllä siinä on lapsella sietämistä. Ei siis ihme jos, pinna palaa, ei halua totella ja protestoi. Aika tervettä, eikö vain. Voisi aikuinen miettiä tilannetta lapsen näkökulmasta. vertailikohtana voisi pitää vaikkapa työpaikan lomajärjestelyjä, jotka usein koetaan epäoikeudenmukaisiksi.

Jotenkin tympii lukea tällaisia aikuisten naisten valituksia, kuinka miehen lapsi tai lapset häiritsevät suhdetta. Itsehän on valintansa tehnyt. Pitäisi miettiä, ennen kuin ryhtyy sellaiseen, mikä ei sovi itselle, jos on niin itsekä, että haluaa kaiken menevän oman mielen mukaan. Olisi ehkä hyvä väistää takavasemalle ja sopia, että lapsen isä viettää lomansa pojan kanssa kahden joko ihan muualla lomaillen tai ap lähtee siksi ajaksi jonnekin häiritsemästä isän ja pojan suhdetta.

Aika kurjaa tekstiä, mutta uusiosuhteessa pitää myös aikuisella olla rajat, ettei kohtele lapsia mielivaltaisesti. Voisi olettaa, että isän ja pojan suhde kahden kesken antaa lapselle enemmän ja parantaa ehkä sitä rakkaudenkipeyttä ja huomion tarvetta, mistä moni lapsi jää paitsi alkaen oirehtia jollain tavoin.
 
alkuperäinen
En ole missään vaiheessa väittänyt, että olisin ammatiltani psykologi tai toimisin hoitoalalla, sanoin vain että olen sitä aikoinaan opiskellut (en ammatikseni, vain puhtaasti huvikseni). Enkä tietääkseni ole sitäkään sanonut, että lapsessa olisi vika, vaan siinä miten sitä kasvatetaan ja miten sen annetaan toimia ja miten se käyttäytyy, koska sen annetaan käyttäytyä niin. Lapset oppii, kun niitä opettaa, eikä niin että niiden annetaan elää pellossa ja varotaan pahoittamasta niiden mieltä kielloilla. Tuollainen naurettava lapsen ehdoilla meneminen kostautuu aivan varmasti jossain vaiheessa.
 
eräsperäs.
Kun et tosiaan ole ammattilainen, niin jätä diagnoosit tekemättä.

Olet oikeassa. Lapsia kuuluu kasvattaa. Siksi pallo onkin teillä kaikilla hänen kanssaan tekemisissä olevilla aikuisilla.

Eli sen sijaan että nariset lapsesta ja tämän käytöksesta kuten tässäkin ketujussa olet tehnyt, osoita kommenttisi lapsen käytöksestä miehellesi.

Kun sinulle tulee lisää ikää, opit myös sen että kesiä tulee ja kesiä menee. Aina ja jokainen kesäloma ei ole juuri sitä mitä sinä haluat, mutta se nyt on vaan elämää.
 
No jopas
Alkuperäinen kirjoittaja eräsperäs.;11224365:
Kun et tosiaan ole ammattilainen, niin jätä diagnoosit tekemättä.

Olet oikeassa. Lapsia kuuluu kasvattaa. Siksi pallo onkin teillä kaikilla hänen kanssaan tekemisissä olevilla aikuisilla.

Eli sen sijaan että nariset lapsesta ja tämän käytöksesta kuten tässäkin ketujussa olet tehnyt, osoita kommenttisi lapsen käytöksestä miehellesi.

Kun sinulle tulee lisää ikää, opit myös sen että kesiä tulee ja kesiä menee. Aina ja jokainen kesäloma ei ole juuri sitä mitä sinä haluat, mutta se nyt on vaan elämää.

Kyse on nyt ap:n ainoasta lomaviikosta. Miehellä taas on vaikka koko kuukausi aikaa jakaa laatuaikaa lapsen kanssa. Ilmeisesti kyseessä on niin laiska äijä, että haluaa naisen passaamaan kakaraa. Ap:lla taas on oikeus omaan rentouttavaan lomaan, ilman stressitekijää. Lapsellekin voi jo lapsesta asti opettaa, että kesiä tulee ja menee, eikä aina pääse pohjoiseen vaikka nyt haluttaisi.
 
eräsperäs.
Lapsellekin voi jo lapsesta asti opettaa, että kesiä tulee ja menee, eikä aina pääse pohjoiseen vaikka nyt haluttaisi.
Niin voikin. Suorastaan kannattaa. Sen kun lapsi oppii, niin aikuisena sitten tajuaa, että ihmisen elämään mahtuu kaikenlaista. Vaikka yksi kesä jolloin kesäloma ei ollut aivan juuri sitä mitä olisi eniten halunnut ja joutui tekemään myönnytyksiä.
 
Viimeksi muokattu:
duunari-torsti
Vitun hölmö keskustelu kaiken kaikkiaan! Minä en ole pitänyt lomia sitten vuoden 1989, kun muka piti jäädä viikoksi ns. isyyslomalle, kun nuorimmainen syntyi. Kolme päivää jaksoin olla ja sitten oli pakko mennä töihin. Ei olisi pälli kestänyt enempää.

Aina sen jälkeen olen ottanut lomat rahana ja ylityökorvauksetkin.

Huilaamaan ehtii eläkkeelläkin. Tana!
 
Loma tarpeen

Tuo varmasti pätee kun tekee ruumiillista työtä. Voi ajatella vaikka naapurin Pirjoa samalla kun työtä tekee. Meikäläinen tekee aivoillaan töitä, jotka joskus kiireen ja stressin vuoksi kuormittuvat äärimmilleen. 4 viikon kesälomalla aivot saavat levätä ja jaksaa taas painaa töitä.
 
Viimeksi muokattu:
uusioliitossa
Mikä tässä nyt muka on ongelma. Isä on luvannut viedä poikansa lappiin. piste. Ap voi viettää lomaviikkonsa missä huvittaa. Näköjään huvittaa josain muualla kuin miehen ja tämän pojan kanssa. Isän ja lapsen suhde lähenee, ja se on hyvä. Se on kuitenkin se kaikkein tärkein suhde,kun lapsia on tehnyt. Naista voi aina vaihtaa, jos nykyinen ei sovi oman perheen tilanteeseen.
 
Vaihtoehto

Tuolla asenteella ei mies uutta naista saa, ainoastaan irtopanoja. Tai no, uusioperheen, jossa naisella on jo lapsia, ehkä se onkin miehelle parempi vaihtoehto, miettivät sitten kumman lapset joustaa lomissa ja kumman lapsen tarpeet menee toisen lapsen edelle.
 
Irtopanot parempi vaihtoehto kuin puoliso joka katsoo olevansa tärkeämpi kuin oma lapsi.
 
Viimeksi muokattu:
irtopanoista
Alkuperäinen kirjoittaja eräsperäs.;11224935:
Irtopanot parempi vaihtoehto kuin puoliso joka katsoo olevansa tärkeämpi kuin oma lapsi.

Mutta lapsen kannalta ne viikoittain vaihtuvat irtopanot sängyn pohjaa ryskyttämässä siinä pienessä yksiössä ei ole kenties paras vaihtoehto. Kaikenlaista baaripirkkoa ja oksennus-outia roudataan kotiin kun isä vähän toteuttaa halujaan kun ei normaaliin parisuhteeseen enää kykene kun eksä heitti ulos ja otti pystyvämmän miehen huusholliinsa. Siinä on pienten pilttien vähän tukala olla kun tekisi mieli ennemmin vaikka kellarissa nukkua kuin siinä tilassa.
 
Kysyjä
Toisaalta lapsen kanssa elänyt on aina valmiimpi parisuhteeseen...

Oletko sinä valmis parisuhteeseen? Koskaan? Menneisyyden haamut kummittelevat aina mielessäsi. Siksi suhteesi epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen. Minkälaisen mallin se antaa parisuhteesta lapsille, kun kasvattajalla on aina uusia virityksiä jotka eivät toimi? Myönnätkö koskaan omia vikojasi suhteessa, vai onko syy eroon aia siinä toisessa?

On se nyt kumma, että vuoden 52:ta viikosta ei sitä yhtä viikkoa voi järjestää aikuisten kahdenkeskiseksi lomaksi!
 
Viimeksi muokattu:
eräsperäs.
Mutta lapsen kannalta ne viikoittain vaihtuvat irtopanot sängyn pohjaa ryskyttämässä siinä pienessä yksiössä ei ole kenties paras vaihtoehto. Kaikenlaista baaripirkkoa ja oksennus-outia roudataan kotiin kun isä vähän toteuttaa halujaan kun ei normaaliin parisuhteeseen enää kykene kun eksä heitti ulos ja otti pystyvämmän miehen huusholliinsa. Siinä on pienten pilttien vähän tukala olla kun tekisi mieli ennemmin vaikka kellarissa nukkua kuin siinä tilassa.
Tjaa.. jos isä on hyvä isä lapselleen neljä päivää viikossa, niin tuskinpa lapsen kehitys kärsii, jos iskä loppuajanlapsen jyystää lähiöruusuja mennen tullen.

Mieluummin siis kuin että lapsi joutuu katselemaan iskän kotona neljä päivää kuusta naama norsun veellä oleva "hyvääja rakastavaa parisuhdetta", jonka mielestä lapsi on itse Damien.
 
Viimeksi muokattu:
alkuperäinen
Jos kävisi niin, että lapsen äiti kuolisi ja lapsi tulisi meille, niin siinä vaiheessa ilmoittaisin miehelleni että nyt tilanne on se, että joko sä alat pistää lapsesi kuriin tai sitten mä lähden, koska mä en katsele kun aikuinen ihminen mielistelee lasta ja pomppii sen mielitekojen mukaan, eikä uskalla pahoittaa sen mieltä esim.ilmoittamalla että muita ei tönitä, hakata tai potkita. Tai että omat sotkut siivotaan, eikä oleteta että "äitipuoli" tai isukki siivoaa kouluikäisen lapsen jogurttipurkkeja ympäri asuntoa tai siivoaa sen nurkkiin lojumaan jätettyjä leluja. Tuon ikäisen lapsen tulee ITSE siivota omat sotkunsa, eikä olettaa että muut tekee sen.
Siinä vaiheessa kun on 3v katsonut sitä, että lapselle ei uskalleta sanoa mitään mistä se voisi vahingossakaan pahoittaa mielensä, niin kyllä se pistää näköjään vituttaa ja ihan urakalla. Varsinkin jos julkeaa arvostella tätä toimintaa miehelle, joka ei uskalla määräillä kun pelkää, että lapsi möksähtää siitä.
Kyllä mä viime vuonna vietin lomani ihan hyvillä mielin "perheemme" kesken, suorastaan odotin sitä, mutta nyt kun huomaa että tuolle tapaukselle ei mene oikein mikään jakeluun kerrasta, kahdesta tai kolmannestakaan, niin ei vaan enää jaksa. varsinkin kun isukki tuppaa vetää herneet nessuun, jos julkean huomauttaa hänen "kasvatustavasta".
 
Yhteistyössä