älä kerro. Unohda vaan ja ota opiksi. Älä jää vellomaan syyllisyydessä. Yritä ajatella, että se nyt vaan sattui, et voi parjata itseäsi siitä, että haluaisit edes kerran kokea kunnon panon. Se ei ollut tämä, mutta ehkä sen vielä saat.
Mä petin miestäni vuosi sitten muutaman kerran. Juuri siksi, että olisin halunnut kokea vielä kunnon kiiman, isoja orgasmeja ja semmosta. No, kyllä osa niistä jutuista oli juuri sitä. En kärsinyt ihan kamalia tunnontuskia oikeastaan kuin ekan kerran jälkeen ja silloinkin sain järkeiltyä itselleni, että tästä on vaan mentävä yli. Huomasin taas kuinka tärkeä mieheni minulle onkaan. En kertonut miehelleni muista miehistä, mutta olin muuten seksin ja toiveideni suhteen rehellinen. Nyt seksielämämme alkaa olla niin hyvää etten olisi ikinä uskonut. Koita jutella nätisti ja asiallisesti naisesi kanssa toiveistasi ja kaikesta (paitsi pettämisestä). Uskon, että tekin pääsette asiassa vielä eteenpäin. Seksuaalisuus on iso osa elämää eikä kenenkään pitäisi joutua kärsimään huonon seksielämän takia.
Mielestäni kukaan ei voi kahlita toisen seksuaalisuutta edes parisuhteessa. Eli jos seksielämä on epätyydyttävää keskustelusta ja yrityksestä huolimatta, ei se pettäminen nyt niin suuri synti ole jos kumppani ei halua jakaa kanssasi molempia tyydyttävää seksielämää.