Kerroit, että olet kärsinyt asiasta jo vuosikymmenet. Minkä ikäinen olet tällä hetkellä? Asia kiinnostaa, koska olen itse kokenut pitkälti samoja ongelmia kuin sinä, mutta ajatellut kuitenkin, että myöhemmässä elämänvaiheessa pienimunaisuus ei enää olisi niin suuri ongelma ja este normaalille elämälle. Omistan pienen peniksen sekä pienet kivekset. Nuoruusvuodet olen elänyt melko rajoittunutta elämää ja ystävyyssuhteet miespuolisten kanssa ovat olleet hankalia, kun jatkuvasti joutuu välttelemään tilanteita, joissa voisi joutua riisuutuman tai edes näyttäytymään alusvatteisillaan. Olen ehkä haaveillutkin, että joskus 30 ikävuoden jälkeen asialla ei olisi enää niin suurta painorvoa itselle, eikä myöskään samanikäisille ystäville. Voisi olla sinut asian kanssa ja elää vapautuneemmin, ilman jatkuvaa häpeää ja peittelyä.
Kuulisin siis mielelläni enemmän kokemuksiasi. Onko toivoa, että elämä helpottuisi joskus?
Vastaan, vaikkei kysytty. Koska olen kulkenut saman polun. Nyt on ikää jo 50v+
Olen niitä raukkoja ( ilmeisesti ), joilla lapsena on ollut liian alhainen mieshormooni taso. Vartuin suht hitaasti ja hintelänä. Naperot ei kasvaneet, vaikka kavereilla alkoi yksi toisensa jälkeen selvät muutokset jalkovälissä, eli karvaa tuli ja penis turposi ja kivekset laskeutui alas pussiin. Itsellä vaan ns pojan pippeli oli ja pysyi. Viimein alkoi karvaa tulla ja jotain pientä tapahtuikin, mutta ei läheskään tarpeeksi. Toiset pojat vinoili, mutta ei kaikki. Varsinkin ne, joilla oli isot, virnuili munieni pienelle koolle. Siihen aikaan ei ollut mitään nettejä, joten nuorilla ei tietenkään ollut tietoa, eikä vertailukohteita niin paljon kuin nykyään.
Siinä neljän/ viidentoista ikäisenä aloin vältellä kaikkia tilanteita, missä olisi pitänyt riisua housut. Jännä juttu, että naapurin samanikäinen tyttö ihmetteli, miksi en saa äänenmurrosta, vaikka toisilla pojilla röhisee jo kuin miehen ääni. En tiedä, osasiko hän yhdistää siihen pienimunaisuuteni ? Todennäköisesti ei. Aloin tahallaan puhumaan vähemmän ja niin alhaalta kuin pystyin, ettei kimitykseni olisi herättänyt epäilyksiä. Vasta joskus 17 v sain "lievän" äänenmurroksen, mutta edellen olen kyllä ns tenori.
Välttelin kaikenlaisia leirejä ja muita paikkoja, joissa pojat käy saunassa. Uimarannalla menin aina pitkälle pusikkoon vaihtamaan uikkarit. Alkkareissa pidin josku nenäliinaa tai sukkaa, esim voikkatuntien pukuhuoneessa. En koskaan mennyt suihkuun voikkatunnin jälkeen, vaan keksin aina jonkun selityksen ja välttelin opettajan silmää. Kerran kävi katastrofi kun vanha voikan ope tuli uimahallissa perään suhkuun, opettamaan meille pojille, miten alapesu tehdään oikein nahan alle tehtynä. Mulla ei esinahka silloin edes tullut yli, joten livahdin äkkiä saunaan karkuun ja siitä altaaseen.
Armeija oli kamala paikka, vaikka silloin olin jo kehittynyt sen, minkä tulin koskaan kehittymään. Pussit ei enää olleet valkoiset, vaan ruskeat, mutta surkean pienet. Kivekset ei ole vieläkään edes luumun kokoiset ja kylmällä ne vetäytyy ylös vatsaonteloon piiloon.
Armeijan lääkäri yskitytti minua monta kertaa, ennen kuin sain luvan nostaa housut takaisin. Siinä vieressä istu nuori naispuolinen sairaanhoitaja kijaamassa lääkärin kommentteja ylös. Hän puri selvästi alahuulta, ettei olisi tyrskähtänyt nauruun. Sitä ennen ei muniani ollut naiset nähneetkään.
Poikuus meni vasta pitkälti yli kakskymppisenä, kun vihdoin ja vimein uskalsin lähteä yhden humalaisen tytön kämpille. Sitä ennen keksin vaikka mitä selityksiä, miksi en voi lähteä naimaan, niinkuin muut miehet.
Samankaltaista taistelua se oli siitä eteenpäinkin. Pääasiassa singleseksiä, mutta iana silloin tällöin pääsin pillullekin. Lokaa tuli niskaan useimmiten, varsinkin kun nettijutut yleistyi ja naiset alkoi nähdä miesten isoja kaluja kuvissa ja videoissa.
Vasta neljänkympin ylitettyä olen hieman rohkaistunut, etten enää ihan kaikkia saunailtoja jätä väliin. Varsinkin oudommassa porukassa sitä uskaltaa mennä omana itsenään, mutta tuttussa porukassa aina vaan hävettää.
Ihme kyllä, naisten kanssa en juurikaan enää luimistele. Pidän toki omana tietonani kaluni koon. Jätän hauskan yllärin sinne sänkyyn tajuttavaksi. Eihän se kiva ole, kun pettymys näkyy kilometrin päähän. Ilmankin on saanut siitä syystä jäädä. Joskun oikein harvoin olen saanut eräänlaista kiiotstakin, kun kalu on pieni. Peppuseksi nimittäin on sillä nautittavampaa.
Ehkä se joskus vanhempana sitten helpottaa, tai en tiedä ?
Pienimunaisuus on satakertaa suuren tragedia kuin pienirintaisuus. Pienirintainen myös paremmin suhtautuu pieneen kaluun kuin isoryntäinen seksipommi. Myös seinäruusit ovat myönteisempiä, kuin suositut kaunottaret. Näin se vaan on.
Parisuhteessa tilanne on varmaan toisin.
Itse olen normi 15-16/4-5cm, mutta lelut on hauskoja ja piristäviä kuitenkin. Mutta jos kärsii kysyä, niin millaisia ne teidän pienet nyt sitten on? Mun kaverilla joka on ISO mies muuten, on sellanen micro, ettei haaroissa näy juuri muuta kuin karvoitus. Voin kuvitella, että asia on oikeasti vaikea ja hankaloittaa parisuhteen luomista.