Taidat olla vielä aika nuori? Ja uskot, että kaiken elämässä voi päättää hallita - esim. uran, ammatillisen kehityksen, terveyden? Miksi minun pitäisi pitää kiinni omista rahoistani, mitä iloa minä siitä saan, jos vaan valppaasti vahdin, että minun omani pysyy käsissäni?
Asioilla on kääntöpuolensa. Minua pelottaisi olla suhteessa, jossa oletus on, että kumpikin huolehtii ensisijaisesti omasta leiviskästään. On tullut nähtyä, että siinä hyvinpalkatussa työpaikssa voi esim. sairastua uupumukseen ja joutua sairaslomalle, päätyä uudelleenkoulutukseen ja työpaikanvaihtoon. Yks kaks tulot tippuvat puoleen. Olisi ikävä elää pelko persiissä siitä, että jos omalle työkyvylle tapahtuisi jotain, samassa yhtälössä hajoaisi myös parisuhde, kun ei enää kykenisikään maksamaan siitä vaadittavaa hintaa. Eipä ole kovin hääppöinen perusta suhteelle - kelvata toiselle vain hyvinä aikoina.
Tältäkin paatokselta olisit säästynyt, jos olisit lukenut koko ketjun. Sanoin nimittäin jo ajat sitten, että:
(*) Oletan että kaikki ymmärtävät, että tilanteet joissa esim. toinen on yhteisestä sopimuksesta hoitamassa kotona lapsia, tai sairastuu/jää työttömäksi ovat erikoistilanteita. Turha siis alkaa jankata "mites sitä sitten voi jäädä äitiyslomalle jos pitää kaikesta maksaa puolet" tai "sitten vain kumppani mäkeen jos hän sairastuu". Nyt puhutaan ns. normaalitilanteesta ja erikoistilanteet tietysti vaativat erilaisen käytännön. Erikoistilanne ei kuitenkaan ole se, että joku on tietoisesti kouluttautunut huonopalkkaiseen ammattiin ja palkkatilanteeseen ei ole näkyvissä muutoksia.
Pitäisikö lisätä tämä "disclaimer" joka ikisen viestin perään, kun muuten tähän itsestäänselvyyteen tartutaan näköjään ihan varmasti? Eli ei, en ole nuori ja kyllä, olen ottanut nuo sairastumiset yms erikoistilanteet näkökannassani huomioon. Sinä taidat sen sijaan olla todella vanha, kun joko näössä, lukemisen ymmärtämisessä tai muistissa on vikaa kun et tätä huomannut? Vai tykkäätkö vain olkiukkoilla?
Mutta jos ihminen on omassa työssään ihan hyvä ja siinä viihtyvä, mutta yhteiskunnan arvostuksissa tämä työ ei kuulu ns. hyväpalkkaisiin, niin ei häntä tämmöisen yhteiskunnan arvomaailman nyrjähtelyn perusteella sovi syytellä lapseksi tai vastuuta pakoilevaksi. Terveisiä vaan kodinhoitajille, perushoitajille, kirjastoammattilaisille, vahtimestareille, kaupan kassoille, laboratoriohoitajille, lastenhoitajille jne...
Terveisiä vaan ihan vapaasti, ja sellaisia terveisiä että kukaan ei ole heitä sanonut automaattisesti lapsiksi - vain silloin, jos he olettavat automaationa että isopalkkaisen puolison nappaamalla heille kuuluu automaattisesti korkeampi elintaso kuin mihin heillä itsekseen olisi varaa. Silloin vastuu omasta elatuksesta on ulkoistettu, ja se ON lapsellista vastuun pakoilua. Lapsia elätetään, ei aikuisia (*).
Pienipalkkaiset siis voivat kyllä rauhassa jatkossakin alkaa parisuhteeseen kenen tahansa kanssa, samoin isopalkkaisemmat. Mutta pienipalkkaisen ei pidä olettaa että isopalkkaisen kumppanin "nappaamalla" hänelle automaattisesti kuuluu parempi elintaso mihin hänellä muuten olisi varaa - ja isopalkkaisen pitää ymmärtää, että jos hän menee yhteen köyhemmän kanssa niin silloin joko eletään köyhemmän elintasolla tai sitten hän kustantaa itse suuremman osan kuluista jos haluaa paremman elintason (=isomman ja hienomman asunnon, uuden auton, parempaa ruokaa...).
Jos toisella ei ole varaa ostaa autoon bensaa, kävelköön tai ajakoon pyörällä.. tai jos hänellä ei ole varaa lähteä ulkomaan matkalle, niin ei voi mitään.. jääköön kotiin..
No ei, hohhoijaa. VAAN, jos ei ole varaa autoon/bensaan, niin silloin ei voi VAATIA toista puolisoa ostamaan autoa ja bensaa. Tai jos ei ole varaa matkailuun, niin ei voi VAATIA parempituloista kustantamaan matkustelua. Ettekö oikeasti ymmärrä eroa?! Tämä on selitetty jo moneen kertaan sekä minun ja muiden puolesta, kuten zdlgh:kin sanoo:
Tietenkin varakkaampi puoliso voi _halutessaan_ kustantaa vähätuloiselle kumppanilleen miten tasokkaan luxuselämän tahansa (ja jos jostain miljardööristä puhutaan, niin se varmaan käy ihan luontevasti, mutta nyt puhutaan siis ihmisistä jotka on vielä siellä "normaalitulojen" ylä- ja alapäässä), mutta ei se mun mielestäni ole mikään lähtökohtainen _vaatimus_. Jos on, niin voidaan tietysti katsoa sitä rahakeskeisyyttä ja pinnallisuutta myös vähän toisestakin suunnasta..?
Todellakin kummasti me kulujen puolittamisen puolesta puhujat "ajatellaan vain rahaa ja ollaan kylmiä talousihmisiä", mutta kun kyse on siitä että halutaan käyttää toisen ansaitsemia rahoja niinkuin ne olisivat omia, onkin kyse vain tosirakkaudesta ja Oikeasta Parisuhteesta... Vaan niinhän se menee politiikassakin; jos haluaa pitää itse ansaitsemansa rahat on riistäjä porvari sika, mutta jos haluaa ottaa muiden rahat itselle onkin hyvinvointivaltiota ajatteleva humaani rakkauden lähettiläs.