Riitaa rahasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja as oy persauki
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tosi moni on _ihan pihalla_ eri alojen palkoista. Onko sitä tullut luettlua TalSaa liikaa missä on toisinaan muhkeita tutkimuksia esim keskivertoansioista? Olihan eräs kansanedustajakin aivan ulalla kun määritteli köyhyyden rajaksi 3000 eur:kk että sattuuhan niitä harhakuvitelmia huonommissakin piireissä kuten nettipalstoilla. :DDD Näissä kaiken karvaisissa tutkimuksissa jopa kaupan kassat saadaan rikkaiksi; vaikka aika moni on varmasti toista mieltä. Kun näitä tarpeeksi lukee niin alkaa uskoa lukemaansa ja voi ihan rauhassa kuvitella että alalla kuin alalla revitään kymppitonneja kuussa. Totuus on kuitenkin se että monella paljon koulutustakin vaativalla alalla on surkea palkka jolla ei nyky kustannuksilla pärjää kuin jotenkuten. (Naiset barrikadeille!!!1) Ja se pärjääminen on sitä sentin venyttelyä päivästä toiseen eikä tarvitte elää edes yli varojen vaan kaikki menee siihen perustoimeentuloon missä jopa embo vessapaperi on harvinaista luxusta. Sikälimikäli mitään alaa voi edes paskaksi sanoa niin alan paskuus ei välttämättä korreloi palkkatason kanssa. Esimerkkinä otettakoon roskakuski, paskana hommana pidetty mutta rahaa tulee niin että ranteita pakottaa. Taikka putkari elikkäs putkimies, ei mikään haaveammatti mutta palkkataso on hyvä. (Terveisiä appiukolle joka on putkari ===)))) Ei muutako pää pois pensaasta ! Vähän kieli poskella kirjoittelin mutta eppäilen että olisi ehken totuuden siemenkin joukossa !
 
ja miten saamarissa kirjastonhoitajan työ olisi muka missään määrin vaativaa?


Tunnet ilmeisesti vain sen harjoittelijan, joka merkitsee lainat tulleeksi ja lähteviksi??

Kirjastovirkailijan työ on sekin ihan muuta kuin se lainaustiskillä istuminen, mikä on noin prosentti työn asiasisällöstä ja tehtävistä. Kirjastonhoitajan työ sitten taas on täysin muuta, huomattavasti enemmän sisältävää, mutta palkka vajaan satasen korkeampi, yleensä. Kirjastonhoitajan on oltava vähintään ammattikorkean käynyt, tunnettava kirjallisuus, musiikki, hallittava tietotekniikka, luettelointi (sen sisällön voit opiskella lähdeteoksista, niitä tarvitsee lukea vain muutama kymmen, tosin paksuja), kunnan talous ja hallinto, kehityspsykologia, tiedonhakua opiskellaan vuosia (esim. kirjastossa etsitään ne tutkijan tarvitsemat tiedot paljolti), nettisisältöjen tuottamisia, ja sitten toki pitää osata myös se ala, jonka parissa kirjasto toimii, esim. tutkimuslaitosten kirjastojen korkeakoulutettu henkilökunta on sivutyönään kemistejä, biologeja, lääketieteen koulutuksen hankkineita, jne., että selviävät työstä ko. kirjastossa. Ai niin, ja ne kirjat pitää myös lukea, joita asiakkaille etsitään, satoja vuodessa, se tehdään kotona omalla vapaa-ajalla, tuotekin kun on tunnettava. Sitten tietenkin on kaikki kirjavinkkaus, lastenteatteri, niiden materiaalien valmistus, ja muu sivutoimi, erilaisten netin portaalien teko ja muu. Kielet on tietysti myös hallittava, koulutukseen ja työn vaatimuksiin kuuluvatkin pitkät ja monipuoliset kieliopinnot. Näitä tarvitaan esim. tiedonhakuun ulkomaisista tietokannoista asiakkaille. Ynnä muuta. Pikku juttu. Kirjastotoimenjohtajaksi tarvitaan sitten pitempi yliopistokoulutus, mutta kirjaston toimintalinjoja suunnittelevat myös kirjastonhoitajat.

No, tämä nyt oli vain esimerkki, jonka satun lähipiiristä tietämään. Lähinnä pitkän koulutuksen vaativaa, ja erittäin vaativaa ilmaistyötä, moneen muuhun alaan verrattuna. En tiedä, mikä on ap:n ala, mutta näitä vastaavia palkattomia korkeakoulutöitä tässä maassa on paljonkin.
 
Viimeksi muokattu:
Asumismenojen (asuntolaina, vastike, sähkö, kotivakuutus) lisäksi maksan puolet myös auton vakuutuksista, huolloista, korjauksista, diesel-verosta. Mies siis ostaa auton, mutta minun on pakko osallistua muihin kustannuksiin. Esim. keväällä piti ostaa renkaat, 600 euroa sarja. Syksyllä talvirenkaat, taas 600 euroa sarja. Marraskuussa diesel-vero ja vakuutukset 1500 euroa. Vuosihuolto 500 euroa. Näistä kaikista pirun tötteröistä maksan tasan puolet!

Minkä ihmeen takia sinä maksat auton menoja??? Auto on ilmeisesti miehesi nimissä (koska hän sen osti) ja kun mies lähtee, menevät kaikki siihen uhraamasi rahat kankkulan kaivoon.

Etkö sinä ollenkaan osaa itse ajatella vaan suostut miehesi kynnysmatoksi ja maksat vaikkakin kitisten tuollaisia menoja.

Ota nyt hyvä nainen lusikka kauniiseen käteen ja kerro miehellesi, että tämä ei ole oikein etkä sinä siihen enää suostu, tai muuten pannaan tavarat jakoon samantein. Tajuatko sinä edes, että yksin tulisit todennäköisesti huomattavasti paremmin toimeen? Rahaa riittäisi muuhunkin kuin pennin venyttämiseen, kun jäisivät miehen itsekkäät ostokset, joihin sinä osallistu, pois.

Mistä näitä miehiä oikein sikiää ja vielä enemmän ihmettelen naisia, jotka tällaiseen suostuvat.
 
Viimeksi muokattu:
[QUOT Tajuatko sinä edes, että yksin tulisit todennäköisesti huomattavasti paremmin toimeen? [/QUOTE]

Huomasin saman. Eron jälkeen raha on riittänyt paaaljon paremmin.
 
Hieman kohtuullistamista luulisin rakkaussuhteissa tapahtuvan... Jos kaikki Suomen avo- ja avioparit laittaisivat maksamansa menot tasan puoliksi, ei Suomen suurituloisimmilla miehillä pitäisi olla lainkaan mahdollisuutta parisuhteeseen ;) Ainakaan tuolta suurituloisimpien listalta ei juuri naisia löydy.

...

Hieman kuvittelisin, että yleensä kun puolisoista toinen tienaa enemmän, on menotkin suhteutettu tulojen mukaan. Tietenkään en tiedä. Voihan olla, että herrat Erkko tai Ollila tuumaavat aamupalalla puolisolleen, että "ostin meille uuden palatsin, laitahan rahaa tilille, kun asumiskulut kerran on yhteiset".
Ja miksi ihmeessä herra Erkolla tai Ollilalla olisi yksinvaltius päättää, että palatsin kulut ovat yhteisiä kuluja? Nimenomaanhan sanoin, että YHDESSÄ pitää päättää mitkä kulut ovat yhteisiä (ja millä elintasolla eletään), ja NE kulut kuuluu sitten maksaa puoliksi (*). Toisella ei ole oikeutta määritellä yhteisiksi kuluiksi palatseja tai kahta uutta rengassarjaa vuodessa, mutta toisellakaan ei ole oikeutta olettaa että parempituloinen kustantaa hänen "ei-raha-ole-minulle-tärkeää" -koulutusvalintansa seuraukset (kummasti sillä rahalla ei ole väliä uravaihtoehtoja miettiessä, mutta sitten se onkin tärkeää kun kumppanin pitäisi maksaa eläminen..).

Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että elintaso on joko pienempituloisen palkan mukainen (jotta hän pystyy siitä puolet kustantamaan) tai sitten parempituloinen maksaa vapaaehtoisesti koko perheelle paremman elintason jos sellaista haluaa. Kumpaakaan ei siis saa eikä pidä pakottaa mihinkään, sillä kummankaan velvollisuus ei ole maksaa toisen valinnoista. Järjestely on molemmille reilu ja tasapuolinen.

Ja ap: niinkuin jo sanoin, jos mies käyttää autoa 90% ajasta ja yhdessä käytte sillä vain kerran viikossa kaupassa, niin miehen pitää sitten maksaakin 90% kuluista. Auton hankintaan ja käyttöön pitää olla molempien suostumus, ja jos sinä et ole halunnut uutta kallista autoa tai edes autoreissuja kauppaan (kyllä nekin sujuu pyörällä), ei sinun kuulu siitä myöskään maksaa. Et kai ole lapatossu, joka marttyyrina suostuu kaikkeen ja sitten vain itkee ympäriinsä kuinka on niin kurjaa? Olet aikuinen ihminen ja on sinun omalla vastuullasi ettei sinua käytetä hyväksi.

(*) Oletan että kaikki ymmärtävät, että tilanteet joissa esim. toinen on yhteisestä sopimuksesta hoitamassa kotona lapsia, tai sairastuu/jää työttömäksi ovat erikoistilanteita. Turha siis alkaa jankata "mites sitä sitten voi jäädä äitiyslomalle jos pitää kaikesta maksaa puolet" tai "sitten vain kumppani mäkeen jos hän sairastuu". Nyt puhutaan ns. normaalitilanteesta ja erikoistilanteet tietysti vaativat erilaisen käytännön. Erikoistilanne ei kuitenkaan ole se, että joku on tietoisesti kouluttautunut huonopalkkaiseen ammattiin ja palkkatilanteeseen ei ole näkyvissä muutoksia.
 
Viimeksi muokattu:
Olen joskus lukenut "monttu auki" esimerkiksi täällä Ellien Kahvitunnilla-osiossa olevaa palkkakeskustelua ja ihmetellyt, että miten hyvin "kaikki" tienaavatkaan. Liekö sitten niin, että kyseisenlaisiin ketjuihin vastaavat vain ne, jotka tienaavat hyvin, vai pyöristääköhän joku omat tienistinsä ylös päin...

Niin tai näin, on todellakin paljon aloja, joilla ei - korkeasta tai korkeahkosta - koulutuksesta huolimatta tienaa huimia summia. Monelle, kuten esim. minulle, työn sisältö ja mielekkyys ovat kuitenkin sen verran tärkeitä, että mieluummin tekee huonohkolla palkalla työtä, josta pitää ja jossa viihtyy, jos vaihtoehtona olisi itselleen epämieluisa työ ja suuri palkka. Ei, en tarkoita sitä, etteikö suuripalkkaisissakin töissä varmasti ole mielekkäitä töitä (esimerkkinä tulee mieleen vaikkapa lääkärin ammatti), mutta ihan kaikista ei ole ihan kaikkiin hommiin. Minulla on esimerkiksi kaikki ikälisät ja olen oman alani korkeimmassa palkkaluokassa, enkä tienaa kuin piirun yli 2 500 euroa bruttona.

No se asian ohi menevästä osuudesta, ja sitten asiaan. Minä olen lähes aina tienannut paremmin kuin mieheni (hänellä on ollut työttömyysjaksoja, opiskelua ja osa-aikatöitä opintojen ohessa), eikä meillä ole koskaan laskettu, että nämä ovat sinun rahojasi ja nuo ovat minun rahojani. Kummallakin on omat tilit, mutta käytämme niitä käytännössä yhteisesti, eli se maksaa, jolla on rahaa - ja ellei kummallakaan ole, niin sitten ollaan ilman. Tällä hetkellä tienaan kuukaudessa nettona kolmisen sataa enemmän kuin mieheni, mutta kyllä sekin summa käyetään molempien hyväksi.

Tunsin kerran pariskunnan, joilla oli jääkaapissa omat maitopurkitkin. Jos toiselta maito loppui, piti kysyä toiselta lupaa lainata maitoa - eikä sitä lupaa välttämättä hellinnyt. Erohan heille tuli. Eli suosittelen asiallista keskustelua ap:lle ja puolisolleen, kyllä tulot on jollakin tavalla otettava huomioon parisuhteessa. Eri juttu olisi se, jos toinen olisi tahallaan vain tekemättä töitä, eikä ikinä tienaisi mitään, vaan haluaisi loisia toisen kustannuksella.
 
"Eli suosittelen asiallista keskustelua ap:lle ja puolisolleen, kyllä tulot on jollakin tavalla otettava huomioon parisuhteessa."

Jos ap. jatkat entisellä tyylillä palkkasi pienuuden surkuttelua ja et liity takaisin kirkkoon niin
sinulle käy huonosti:)

Elin avioliitossa hyvätuloisen miehen kanssa. Hän ei osallistunut lasten menoihin. Maksoin mm.
korkeimman luokan päivähoitomaksut.

Kun ero tuli sain kuulla eläneeni miehen siivellä. Elatusmaksuina hän ei ensin suostunut maksamaan mitään. Pitkän väännön jälkeen hän suostui minimielatusmaksuun.

Näin jälkikäteen saan syyttää vain itseäni. Olin maailman sinisilmäisin ihminen.
Typerä hyväuskoinen houkka.

Aamulla sain puhelinsoiton, kun olin laittamassa tavaroita pukukoppiin. Erittäin lempeä-ääninen
Askel-lehden myyjä soitti heti aamusta. Lehti on kuulema uudistunut eikä enää kirjoita julkuista vaan meistä ihan tavallisista ihmisistä.

Saan lukea lehteä muutenkin enkä tarttunut tarjoukseen.

Vaikka elämäni olisi miten tiukkaa niin ikinä en eroaisi kirkosta. Uskon avulla selvitin vaikeimmat vuodet ja nytkin olin helpotuksesta vetelä, kun en saanut suruviestiä. Exäni kamppailee elämästän teho-osastolla. En ole mistään katkera. Terveyttä ei saa rahalla.
 
Meillä ei laskeskella kuka maksaa mitäkin ja meneekö nyt varmasti puoliksi, mutta rahojen käyttö on jakaantunut jotenkin ihan luonnostaan sen mukaan paljonko tienaa. (Ja valitettavasti vähän sen mukaan mitä pitää tärkeänä.)

Itse olen pienituloinen, käytän alennusmyyntejä ja kirppiksiä, autoni on huonompi, en käy koskaan kampaajalla, vedän jopa ajoittain nuudelikuureja jne. Mutta ei minua mitenkään erityisesti harmita, olen ollut aina pihi. Enkä erityisesti minkäänlaisten "hömpötysten" perään. Ja jos rahalla olisi minulle suurempi merkitys niin varmaankin olisin jo alunperin tai edes jossain vaiheessa miettinyt ammattiani vähän toiselta kantilta.

Mies taas tienaa enemmän. Ehkä joskus olen harmitellut hänen valintojaan mutta aika vähän olen puuttunut. Hänen on pitänyt saada uusia televisioita, pleikkareita, videotykki, parempi auto, moottoripyörä, videokamera, tietokoneita.... jne. No, ne ovat hänen rahojaan, ja tietenkään hän ei ole vaatinut minua maksumieheksi jos itse välttämättä haluaa videotykin vaikka saankin toki sitä katsella.
 
Pitää osata aakkoset etteivät kirjat mene väärään järjestykseen. Lisäksi on osattava laskea ettei osta kirjoja enemmän kuin vuosibudjetti sallii...

No just. Katsokaa nyt vaikka täältä Avoimia työpaikkoja , monessako paikassa tärkeintä on aakkostaminen. Eräässäkin ilmoituksessa etsitään tyyppiä, joka ammattinsa lisäksi hallitsee saamen ja norjan kielen.

Muista on hiukan outoa ajatella, että ammattiurapäätökset tehtäisiin pelkästään rahaa miettien. Vaikka joo, tuskinpa se paperimiehen yövuoron koneidenvalvonta ihan kauhian mielenkiintoista tai palkitsevaa on. Liksaa kyllä kilahtaa tilille kuussa kolme kertaa sen verran kuin meille humanistihörhöille, jotka emme mitään osaa...
 
Viimeksi muokattu:
Omaa kokemusta on ollut avoliitosta, jossa molemmat tienasivat suunnilleen saman verran. Rahasta emme riidelleet ja kulut laitettiin puoliksi. Molemmille jäi yhdessä asuttaessa enemmän säästöön (tai omiin hankintoihin) kuin yksin asuessa.

Tätä keskustelua luettuani olen tullut siihen johtopäätökseen, että tulen pitämään oman asuntoni ja talouteni, mikäli rakastuisin itseäni iso- tai pienituloisempaan. Vain suunnilleen saman verran ansaitsevan kanssa voisin laittaa hynttyyt yhteen ;)
 
Muista on hiukan outoa ajatella, että ammattiurapäätökset tehtäisiin pelkästään rahaa miettien.
Ei kai moni teekkään, eikä kukaan sellaista ole toisilta edellyttänyt. Mutta eihän se niinkään voi mennä, että

* Ensin ajatellaan: "Valitsen itselleni kiinnostavan uran, palkalla ei ole merkitystä."
* Ja sitten "Koska puolisoni on valinnut uran jossa saa enemmän palkkaa, pitää hänen kompensoida minun huono palkkani maksamalla yhteisistä kuluista enemmän."

Jos palkalla ei ole merkitystä, niin silloin pitää hyväksyä se että voi joutua elämään köyhemmin kuin joku toinen. Ja se, ettei sillä toisella ole mitään velvollisuutta antaa sinulle rahaa, vain siksi että "nokun tää nokkahuilusoneettien tutkiminen on vaan niin kivaa enkä mä niin rahasta välitä".

Tilannetta voi verrata siihen, että puoliso ostaa kalliin moottoripyörän ja käyttää siihen niin paljon rahaa ettei voi enää osallistua perheen yhteisiin kuluihin yhtä paljon kuin toinen. Pitääkö toisen silloin maksaa yhteisistä kuluista enemmän? Vain siksi, että motoristin harrastus nyt vain sattuu maksamaan niin paljon, ja se on valittu koska se on kivaa? Ihan samalla lailla pienipalkkainen on "tuhlannut" tulonsa siihen, että on valinnut kivan ammatin. Lopputuloksen kannalta on sama jääkö raha saamatta kivuuden takia vai tuhlaako ne saadut rahat johonkin kivaan - yhteisiin menoihin on käytettävissä X euroa, eikä toisen tarvitse niitä maksaa sen enempää toisen valintojen (huonopalkkainen ammatti tai kallis harrastus) takia.
 
Viimeksi muokattu:
No just. Katsokaa nyt vaikka täältä Avoimia työpaikkoja , monessako paikassa tärkeintä on aakkostaminen. Eräässäkin ilmoituksessa etsitään tyyppiä, joka ammattinsa lisäksi hallitsee saamen ja norjan kielen.

Muista on hiukan outoa ajatella, että ammattiurapäätökset tehtäisiin pelkästään rahaa miettien. Vaikka joo, tuskinpa se paperimiehen yövuoron koneidenvalvonta ihan kauhian mielenkiintoista tai palkitsevaa on. Liksaa kyllä kilahtaa tilille kuussa kolme kertaa sen verran kuin meille humanistihörhöille, jotka emme mitään osaa...

Olemme ihan vapaaehtoisesti valinneet tämän keskustelufoorumin.
Olen syntynyt lapsuuskotiin, jossa lukemista pidettiin ajanhukkana.

Kirjastoala on mielenkiintoinen, mutta työpaikat ovat tiukassa. Harmittaa, että työpaikallani
kirjasto on jatkuvasti ulkoistamisen uhan alla. Mieluummin tekisin kirjastotöitä kuin nykyistä toimenkuvaani.
 
Viimeksi muokattu:
Olen kotiäiti ja mieheni maksaa kaiken, siis ihan kaiken. Se pieni kotihoidontuki ja aimemin palkka menivät yhteiselle tilille, josta maksetaan pois pakoliset menot ja loppuja sitten käytetään, mihin tarvitaan. Ikinä ei mieheni ole kysellyt minun rahankäyttöni perään, vaikka perheemme elää pääsoin hänen tuloillaan. Minulla on myös luottokortti, jota voin tarvittaessa käyttää hankintoihin, olivat ne sitten yhteiseksi hyväksi tai omiin menoihini. Me olemme Oy Perhe Ab ja meidän perheessämme tulot ja menot yhteiset, riippumatta siitä, kuka tienaa. Kotiäitiys oli yhteinen valintamme. Eikä meillä ole avioehtoa. Ihan hyvin on pullat uunissa:). Minä olen tyytyväinen, mieheni on tyytyväinen, lapsemme ovat tyytyväisiä. Miksi siis riidellä rahasta ja siitä, kuka sitä kotiin kantaa? Vastineeksi ei miehen tarvitse tietenkään osallistua kotitöihin, minulla on riittämiin aikaa hoitaa ne kotona ollessani.
 
Tuo kuulostaa hyvältä työnjaolta. Harmi vaan, että kotiäitinä sinulle ei kerry noista työvuosista mitään eläkettä. Mielestäni se on epäoikeudenmukaista. Perheen hyväksi tehtyä työtä ei pidetä työnä, vaikka se on sitä. Vieläpä hyvin raskasta ja vastuullista sellaista!

Muuten olen kaikesta ihan samaa mieltä kuin kirjoittaja "Puoliksi vain pakolliset". Jos on valinnut matalapalkka-alan, on turha rutista ja olla kateellinen toiselle paremmista tuloista.

Muutenkin ihmettelen kirjoittajan tilannetta; miksi ihmeessä hän maksaa miehensä autokuluja?
Ja miksi hän on sitoutunut asuntolainaan, joka on tuloihin nähden liian suuri? Jos ap:n tulot olisivat oikeasti niin heikot mitä hän väittää, tuskin pankki olisi hänelle edes noin suurta lainaa myöntänyt. Jokin tuossa tarinassa mättää.

Kyllä normaalin keskituloisen, lapsettoman ihmisen pitäisi pystyä selviytymään ns. normaalista keskiluokkaisesta arjesta. Jos kerran muita velkoja ei ole, ei lapsia, ei harrastuksia, ei mitään... Miehenkö autovakuutuksiin ja muuhun hölöpölöön ne rahat sitten menevät ?!? Eihän tuossa ole järjen häivää.
 
Unohdin mainita, että maksamme (lue:mieheni maksaa) minulle tietysti yksityistä eläkettä. Eihän minun titenkään pidä jäädä huonommalle, koska päätös kotiin jäämisestä oli yhteinen, vai mitä? Nähtävästi olen erityisen onnekas, kun ei tarvitse riidellä rahasta.
 
Todellakin! Miehesi on todella fiksu ja reilu, ja osaa antaa arvoa tekemällesi työlle. Valitettavasti aika harva mies ajattelee noin. Usein saa kuulla miehen valittavan, että "akka elää siivellä" kun tämä hoitaa yhteiset lapset kotona. Mielestäni se on törkeää. Kuinka moni mies jäisi itse pois töistä vuosiksi kotiin tekemään töitä 24h muutaman satasen kuukausipalkalla?
 
Ei kai moni teekkään, eikä kukaan sellaista ole toisilta edellyttänyt. Mutta eihän se niinkään voi mennä, että

* Ensin ajatellaan: "Valitsen itselleni kiinnostavan uran, palkalla ei ole merkitystä."
* Ja sitten "Koska puolisoni on valinnut uran jossa saa enemmän palkkaa, pitää hänen kompensoida minun huono palkkani maksamalla yhteisistä kuluista enemmän."

Ihmisillä näkyy olevan aika erilaisia käsityksiä parisuhteen rahanjaosta. Minä ajattelen, että kumpikin osallistuu elämiskuluihin kykyjensä (ts. tulojensa) mukaan. Jos pariskunnasta toinen on vähän ansaitseva ammatinvalinnan tai pätkätöiden takia, reilu peli minusta sanoo, että asumiskulut hoidetaan suhteessa kummankin tuloihin. Jos toinen saa kuussa kolme tonnia ja toinen tonnin, niin kyllä mun moraalini ainakin huutaisi, jos molempien "pitää" laittaa asumiseen viisisataa. Se viisi sataa sattuu olemaan puolet toisen ansioista. Jos isopalkkainen ei halua kustantaa isompaa osaa, niin silloin pitäisi elää sellaisella tavalla, että köyhemmälläkin on siihen varaa.

Ja ei, en ole ajatellut, että toinen kompensoisi huonoa palkkaa, vaan että elämää (myös rahaelämää) eletään yhdessä. Ei jokaista euroa tarvitse jakaa, mutta perusasiat (asuminen, ruokakulut) kyllä. Ja jos tämmöinen yhtälö on hirveän epäreilun kuuloinen, ei mitään parisuhdettakaan ole. Tietty asenteet eivät paljastu ihan heti - pitäisiköhän näin sinkkuna alkaa heti ekoilla treffeillä kysyä, paljonko liksaa toinen saa ja selvittää, miten toinen käsittää parisuhteen rahanjaon? Muutenhan sitä voi haaskata aikaansa johonkuhun, jonka kanssa yhteistaloudessa eläminen paljastuu mahdottomaksi ajan mittaan. Ap:n tilanne kuulostaa juuri sellaiselta.

Mä muuten edellisessä parisuhteessani kustansin humanoidipalkastani meidän molempien lomamatkat, koska puolisko arvosti enemmän tietoteknisen tavaran ostamista kuin matkaelämyksiä. Vakavasti puhuen erilaiset arvostukset taitavat olla suhteissa yleisempi ongelma kuin kädenvääntö kulujen tasapuolisesta jakamisesta.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kai moni teekkään, eikä kukaan sellaista ole toisilta edellyttänyt. Mutta eihän se niinkään voi mennä, että

* Ensin ajatellaan: "Valitsen itselleni kiinnostavan uran, palkalla ei ole merkitystä."
* Ja sitten "Koska puolisoni on valinnut uran jossa saa enemmän palkkaa, pitää hänen kompensoida minun huono palkkani maksamalla yhteisistä kuluista enemmän."

Olen vähän samoilla raiteilla. Ja mielestäni menot kannattaisi ylipäätään jo lähtökohtaisesti sovittaa niin, että niihin voi molemmat osallistua tasapuolisesti. Ai niin mutta eihän se onnistukaan, kun jokaisella pitää nykyään olla omakotitalo ja 2 autoa ja muskelivene.

Minulle on kunniakysymys kyetä maksamaan oma puolikkaani yhteisistä kuluista (ja olen siis nainen), mutta meillä onkin hillitty elämäntyyli: asumme pienessä kaksiossa, autoa ei ole, emme harrasta ulkomaanmatkoja vaan lähijuttuja, liikuntaa ja paikallista kulttuuritarjontaa jne. Siksi rahaa jää mukavasti vielä välttämättömyyksien maksun jälkeenkin, vaikkei suurituloisia ollakaan :)
Sen sijaan jos mieheni tienaisi rutosti enemmän ja _hän_ haluaisi valtavan lukaalin ja autot ja veneet ja mökit - siis paljon yli tarpeellisen - niin siinä tapauksessa hän saisi kustantaa enemmän.

Vanha viisaus sanoo, ettei ystävyyttä ja raha-asioita kannata sotkea keskenään, ja mielestäni tuota kannattaa jossain määrin soveltaa parisuhteessakin. Se nyt vain on kiistämätön tosiasia, että hyvin moni pari eroaa jossain vaiheessa, vaikka ruusunpuna-romantikot eivät tätä totuutta tahdokaan sietää.
Minua kyllä rehellisesti sanoen potuttaisi jos mies ottaisi ja jättäisi, kun olisin ensin vuosikausia tai jopa -kymmeniä kustantanut hänelle hulppeaa elämää omasta pussistani. Ja toisaalta myös hävettäisi, jos itse olisin ensin miehen kukkaron päällä ja sitten haluaisinkin erota. Tarkoitan tässä siis sellaista "muuten vaan" toisen rahoilla leveästi elämistä, ns. pakolliset syyt kuten opiskeluaika, yhteisten lasten hoitaminen kotona tai vaikka sairastuminen ovat ihan eri juttu.
 
Viimeksi muokattu:
Jos toinen saa kuussa kolme tonnia ja toinen tonnin, niin kyllä mun moraalini ainakin huutaisi, jos molempien "pitää" laittaa asumiseen viisisataa. Se viisi sataa sattuu olemaan puolet toisen ansioista. Jos isopalkkainen ei halua kustantaa isompaa osaa, niin silloin pitäisi elää sellaisella tavalla, että köyhemmälläkin on siihen varaa.

Nimenomaan näinhän minäkin sanoin:

Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että elintaso on joko pienempituloisen palkan mukainen (jotta hän pystyy siitä puolet kustantamaan) tai sitten parempituloinen maksaa vapaaehtoisesti koko perheelle paremman elintason jos sellaista haluaa.

Olemme siis asiasta ihan samaa mieltä ;).

Ei jokaista euroa tarvitse jakaa, mutta perusasiat (asuminen, ruokakulut) kyllä. Ja jos tämmöinen yhtälö on hirveän epäreilun kuuloinen, ei mitään parisuhdettakaan ole.
Niin, SINUN mielestäsi. Minusta taas ei ole parisuhde vaan hyväksikäyttösuhde, jos laittaa toisen maksamaan enemmän yhteisistä menoista. Miksi aikuista ihmistä pitäisi elättää, edes puolison? En minä oleta että puolisoni maksaisi minun elämisestäni vaikka hänellä olisikin isommat tulot (eihän isompituloisuus tarkoita sitä, että oma vastuuni elättämisestäni siirtyy toiselle!), ja oletan myös että jos hänen tulonsa ovat pienemmät, hän aikuisena ihmisenä kantaa ITSE vastuun uravalinnoistaan ja sovittaa (/sovitamme) yhteiset menot sellaisiksi että hän niistä pystyy puolet maksamaan. Olisi aika törkeää kaivata suurempaa elintasoa mihin itse kykenee, ja pistää sitten toinen maksamaan. Eikö se ole aika lapseksi heittäytymistä?

Meillä esim. minä saan nettona noin 700 euroa enemmän kuin puoliso. Kun olemme puolittaneet yhteiset menot ja maksaneet asumiskulut (molemmilla omat lainat), jää hänellä käteen 700 euroa ja minulla 1400 euroa. Kumpikaan ei siis varmasti "kidu" tällä taskurahalla, joten miksi ihmeessä minun pitäisi lahjoittaa puolisolleni muutama satanen kuussa lisää rahaa? Miten se tekisi parisuhteestamme aidomman tai paremman? Käytännössä kun tuo tarkoittaisi, että kumppani ostaisi kuussa parilla sadalla tietokonehärpäkkeitä, ja minä laittaisin säästöön pari sataa vähemmän kuin nyt. En näe, että hänen elämänsä hirveästi kärsii siitä että nuo härpäkkeet jäävät ostamatta, kun en niitä kustanna.

Ja todellakin kulut sekä asumisen olemme valinneet niin, että niihin on molemmilla varaa. Jos olisin halunnut talon ja uuden auton (jollaiset esim. kollegoillani + muilla saman tulotason ihmisillä yleensä on) niin en tietenkään pistäisi kumppania maksamaan niistä. Mutta samoin hänkään ei oleta, että alan ostelemaan meille taloja ja autoja vaikka teoriassa varaa siihen olisikin - jos siis minä ne maksaisin.
 
Viimeksi muokattu:
Nimenomaan näinhän minäkin sanoin:



Olemme siis asiasta ihan samaa mieltä ;).


Niin, SINUN mielestäsi. Minusta taas ei ole parisuhde vaan hyväksikäyttösuhde, jos laittaa toisen maksamaan enemmän yhteisistä menoista. Miksi aikuista ihmistä pitäisi elättää, edes puolison? En minä oleta että puolisoni maksaisi minun elämisestäni vaikka hänellä olisikin isommat tulot (eihän isompituloisuus tarkoita sitä, että oma vastuuni elättämisestäni siirtyy toiselle!), ja oletan myös että jos hänen tulonsa ovat pienemmät, hän aikuisena ihmisenä kantaa ITSE vastuun uravalinnoistaan ja sovittaa (/sovitamme) yhteiset menot sellaisiksi että hän niistä pystyy puolet maksamaan. Olisi aika törkeää kaivata suurempaa elintasoa mihin itse kykenee, ja pistää sitten toinen maksamaan. Eikö se ole aika lapseksi heittäytymistä?

Meillä esim. minä saan nettona noin 700 euroa enemmän kuin puoliso. Kun olemme puolittaneet yhteiset menot ja maksaneet asumiskulut (molemmilla omat lainat), jää hänellä käteen 700 euroa ja minulla 1400 euroa. Kumpikaan ei siis varmasti "kidu" tällä taskurahalla, joten miksi ihmeessä minun pitäisi lahjoittaa puolisolleni muutama satanen kuussa lisää rahaa? Miten se tekisi parisuhteestamme aidomman tai paremman? Käytännössä kun tuo tarkoittaisi, että kumppani ostaisi kuussa parilla sadalla tietokonehärpäkkeitä, ja minä laittaisin säästöön pari sataa vähemmän kuin nyt. En näe, että hänen elämänsä hirveästi kärsii siitä että nuo härpäkkeet jäävät ostamatta, kun en niitä kustanna.

Ja todellakin kulut sekä asumisen olemme valinneet niin, että niihin on molemmilla varaa. Jos olisin halunnut talon ja uuden auton (jollaiset esim. kollegoillani + muilla saman tulotason ihmisillä yleensä on) niin en tietenkään pistäisi kumppania maksamaan niistä. Mutta samoin hänkään ei oleta, että alan ostelemaan meille taloja ja autoja vaikka teoriassa varaa siihen olisikin - jos siis minä ne maksaisin.
1400 eurolla kuussa ei vielä paljoa taloja eikä autoja maksella. Lohduttaudu sillä.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Lukeminen ja ymmärtäminen;10897239:
Ei nimimerkki "Puoliksi vain pakolliset"sillä 1400;- kaikkea rahoitakaan, sehän oli pakollisten menojen ylijäämä.
uudet talot ja uudet autot, kuten kolleekoilla on ja hänen ne olisi maksettava sitten säälittävillä "ylijäämillä".
 
En asu Helsingissä, joten täällä siihen uuteen taloon ja autoon riittäisi kyllä ihan hyvin noin 500 euron lisäpanostus kuussa (Huom, pakollisiin menoihin on tuo nykyinen asuntolaina jo laskettu) ja laina-ajan pidentäminen nykyisestä 7 vuodesta 20 vuoteen... Varmaan jossain pääkaupunkiseudulla onkin eri asia, jos/kun taloon pitää laittaa se 400-500 tonnia. Täällä uuden saa reilulla 200 tonnilla.
 
"Tietty asenteet eivät paljastu ihan heti - pitäisiköhän näin sinkkuna alkaa heti ekoilla treffeillä kysyä, paljonko liksaa toinen saa ja selvittää, miten toinen käsittää parisuhteen rahanjaon? Muutenhan sitä voi haaskata aikaansa johonkuhun, jonka kanssa yhteistaloudessa eläminen paljastuu mahdottomaksi ajan mittaan. Ap:n tilanne kuulostaa juuri sellaiselta."

Suosittelen asian ottamista puheeksi ekoilla treffeillä.

Kosiopuheissa ex-mieheni sanoi monen monta kertaa ettei rahasta ikinä tule olemaan puutetta.
En ajattele elämää rahassa. Elämän rikkaus on ihan muualla kuin tilillä olevan saldon numero.

Kaikki on vain maallista.

Huvittaa työkaverini. Hän kysyi englanniksi onko huomenna vapaapäivä ja miksi sitä juhlitaan.
Selitin helatorstain alkuperän ja totesin, että tuskinpa vain sitä juhlitaan ryyppäämällä.

On ihana tavata noin umpitietämätön ihminen. Samalla oikein havainnollistin surkealla englannilla miten Jeesus nousi takaisin taivaaseen.

Tämäkin tapaus jos mikä on elämänrikkautta.
 

Yhteistyössä