Eroko?

[Ap]

En ole missään väittänyt olevani täydellinen kaunotar. Kyse on siitä, että omasta kumppanistaan pitäisi joskus voida löytää jotakin hyvää sanottavaa.

Meillä tämä on täysin yksipuolista, mies ottaa kehut vastaan kyllä, mutta ei koskaan sano mitään kaunista takaisin. minä haluankin nähdä vähän vaivaa ulkonäköni eteen, ehkä juuri siksi etten tunne olevani "riittävän hyvä", kun ei toiselta saa palautetta takaisinpäin.

Onhan se minullekin selvinnyt, että miehellä oikeasti on vakavia tunne-elämän ongelmia. Alussa niitä ei huomannut ja sitten niihin kai vain turtui. jos olisikin jokin "hyvä" syy lähtemiseen, mies kun osaa taitavasti saada kaikki ongelmat siirrettyä minun viakseni.

 

[teippipidennys]

jos olisikin jokin "hyvä" syy lähtemiseen, mies kun osaa taitavasti saada kaikki ongelmat siirrettyä minun viakseni.

On meitä ihmisiä niin erilaisia. Mulle ois hyvä syy lähtemiseen tuo, että toisen mielestä kaikki ongelmat johtuisivat vain minusta. Lisäksi hyviä syitä mulle olisivat myös kaikki kuvailemasi käytös. Vähintäänkin ryhtyisin ns. elämään omaa elämääni.

 

[olen]

Mulle ois hyvä syy lähtemiseen tuo, että toisen mielestä kaikki ongelmat johtuisivat vain minusta.

lähtenyt siitä syystä

 

[Jaa]

Hanki koira ja tuhlaa siihen tuo hellyydenkaipuusi. Miehet on niin yksinkertaisia, että ne tulee jopa koiralle mustasukkaiseksi.

 

[ap]

Juu kyllä eilen tuli viimeinen niitti. Mies tuli illalla töistä, menin viereen kevyesti vitsaillen, mies ponkasi ylös ja huikkasi "öitä"! wtf? Ihan alkoi jo huvittaa, joten uhallakin menin perään ja sängyssä viereen (en siis edes lähentelymielessä) niin käänsi kylkeään ja totesi surkealla äänellä, että nyt on yö, nukutaan... Luulikohan raukka että aion raiskata!

Kysyin, että mikä on, onko sulla toinen, oletko homo vai enkö vaan todellakaan kiinnosta? Ei kuulemma mitään näistä, sitten nukahti tyytyväisenä ja minä jäin taas miettimään, että mikä minussa on vikana? Reunat ne on minunkin kupissa, ei kukaan ansaitse tuommoista välinpitämättömyyttä ihmiseltä, jonka pitäisi olla elämän tärkein. Asuntoa etsimään siis!

 

[Eikö kannattaisi]

Ennen kuin alat katsella sitä asuntoa, katso kotipaikkasi perhe- ja avioliittoneuvojien yhteystietoja. Varaa aika pikimmiten, sillä ihan selvästi miehesi on lukossa, jota ette omin voimin saa auki. Hän ei pysty puhumaan kanssasi asioista, jotka mielessä pyörivät. Ammattilainen osaa johdatella ja saada avautumaan, molemmat voivat käydä siellä yksin ja yhdessä, miten se teille on parasta.

Taustalla voi olla mm. terveyteen, työpainesiin, rahaan kuin tunne-elämään liittyviä asioita. Kuten tiedetään, miesten on hyvin vaikea puhua, he lukkiutuvat. Tiedäthän, jotta miehilläkin voi olla hormoonihäiriöitä, jotka vaikuttavat halukkuuteen? Nekin ovat korjattavissa, mutta siihen tarvitaan lääkärin tutkimuksia. Olisi suunnaton harmi, jos hyvä puoliso ja isä hylätään tällaisia asioita tutkimatta.

Teillä on 3 lasta, joten kyllä teillä on hyvätkin hetkenne ja aikanne olleet. Tee töitä avioliittonne eteen, mutta älä vielä etsi uutta osoitetta. Mielestäni teet suuren virheen, jos niin teet.

Ennen kaikkea nyt pitää osata olla syyllistämättä ja painostamatta, sillä se pahentaa tilannetta. Miehesi taitaa olla aika epätoivoinen ja itsetuno maassa. Älä lisää taakkaa.

 

[toinen tarina]

Ennen kuin alat katsella sitä asuntoa, katso kotipaikkasi perhe- ja avioliittoneuvojien yhteystietoja. Varaa aika pikimmiten, sillä ihan selvästi miehesi on lukossa, jota ette omin voimin saa auki. Hän ei pysty puhumaan kanssasi asioista, jotka mielessä pyörivät. Ammattilainen osaa johdatella ja saada avautumaan, molemmat voivat käydä siellä yksin ja yhdessä, miten se teille on parasta.

Taustalla voi olla mm. terveyteen, työpainesiin, rahaan kuin tunne-elämään liittyviä asioita. Kuten tiedetään, miesten on hyvin vaikea puhua, he lukkiutuvat. Tiedäthän, jotta miehilläkin voi olla hormoonihäiriöitä, jotka vaikuttavat halukkuuteen? Nekin ovat korjattavissa, mutta siihen tarvitaan lääkärin tutkimuksia. Olisi suunnaton harmi, jos hyvä puoliso ja isä hylätään tällaisia asioita tutkimatta.

Teillä on 3 lasta, joten kyllä teillä on hyvätkin hetkenne ja aikanne olleet. Tee töitä avioliittonne eteen, mutta älä vielä etsi uutta osoitetta. Mielestäni teet suuren virheen, jos niin teet.

Ennen kaikkea nyt pitää osata olla syyllistämättä ja painostamatta, sillä se pahentaa tilannetta. Miehesi taitaa olla aika epätoivoinen ja itsetuno maassa. Älä lisää taakkaa.

En tajua, miksi toisen osapuolen pitäisi kannatella koko liittoa vuosikausia ja jaksaa omavoimaisesti sekä tsempata itseään että tukea, ymmärtää ja rohkaista puolisoa. Ap:n kuvaama tilanne ei käsittääkseni ole mikään hetkellisen stressin aiheuttama tilapäinen ilmiö, vaan kyse on miehen erilaisuudesta, eikä ap:n kumppani edes pidä käytöstään ongelmallisena. Toki hänen päässään voi liikkua monenlaisia ajatuksia, mutta jos hän ei mitenkään tuo niitä julki, niin hänen voi olettaa olevan ihan tyytyväinen tilanteeseen.

Perhe- ja avioliittoneuvonta perustuu aikas pitkälle siihen, että kumpikin suhteessa on kykenevä sanallistamaan omia tunteitaan. Ap:n tapauksessa vaikuttaa siltä, ettei mies edes tiedä, mitä tuntee, saati että osaisi sitä kuvata muille ihmisille.

 

[ainokainen]

Taitaa olla miehellä toinen nainen!

 

[Eikö kannattaisi]

"Perhe- ja avioliittoneuvonta perustuu aikas pitkälle siihen, että kumpikin suhteessa on kykenevä sanallistamaan omia tunteitaan. Ap:n tapauksessa vaikuttaa siltä, ettei mies edes tiedä, mitä tuntee, saati että osaisi sitä kuvata muille ihmisille."

Pitää paikkansa, mutta ammattilaiset osaavat asiansa ja johdatella ihmistä puhumaan, tuppisuunkin. Vieraalle on usein helpompi puhua, kuin kumppanille tai muille läheisille. Puelueeton ammattilainen myös lukee ihmistä ihan toisin, kuin valmiiksi asennoitunut puoliso. Silloin päästään eteenpäin ja löydetään keino ilmaista asiat, mitä mielessä pyörii.

Sen olen oppinut, jotta en itse ole edes lähimpieni kanssa viisain ja tietävin, vaan solmut avataan ennenkuin ne ovat liian tiukkaan menneet. Ylpeyden parisuhteessa olen unohtanut kokonaan, yritän muistaa, jotta en syyllistä, kiristä tai painosta toista, vaikka mikä olisi asiana. Kun ihminen tuntee olevansa vapaa noista asioista, uskaltaa puhua. Vaikeita asioita pitää lähestyä hienotunteisesti.

Nuorellakin miehellä voi olla erektiovaikeuksia ja haluttomuutta monesta eri syystä, mutta sitähän he eivät uskalla ääneen tunnustaa. Mieluummin sitten käännetään kylkeä ja äristään, sillä ongelma käy itsetunnolle ihan hirveästi!

Kyllä tässä urologia tarvitaan ja muutakin apua, ennenkuin ero ap:n tapauksessa kannattaa ottaa puheeksi. Noihin ongelmiin on nykyään saatavissa apua ja helpotusta, sitä täytyy vain alkaa hakemaan.

 

[Karma]

Kyllä ajatus erosta on kypsynnyt jo sen aikaa, että alan olla siihen valmis. Mies ei siis missään tapauksessa aio lähteä minkäänlaiseen terapiaan (olen ehdottanut), koska vika on kuulemma vain minun päässäni. Jos suhteeseen, ei kuulu läheisyys, yhdessä tekeminen ja seksi niin sitten vika todella on minun päässäni, olkoon niin.

Ehkä miehessä on narsistia, kun ei koskaan vika ole hänessä. Jopa sen yhden kerran, kun yhteenotto meni fyysiseksi (miehen taholta), hän pyysi kyllä anteeksi, mutta anteeksipyyntö jatkui lauseella "mutta se oli omaa syytäsi, kun et tehnyt niinkuin minä sanon".

Nyt suorastaan huvittaa, mitä kaikkea mies voi saada suhteellisen fiksunkin naisen uskomaan, kun tarpeeksi monta vuotta "aivopesee" Nyt uskon kuitenkin parempaan huomiseen, tästä suhteesta ei tämän parempaa enää tule. Kiitos kaikille aiallisesti kommentoineille

 

[minä vaan]

Kaipailisin näkökulmia tilanteeseeni, sillä olen itse aika hukassa. Olen kolmekymppinen, minulla ja miehelläni on kolme lasta. Tiedän, että pitäisi olla kiitollinen miehestä, joka ei ryyppää, ei ole väkivaltainen, on hyvä isä ja käy töissä (molemmat kyllä tuovat rahaa talouteen). Silti jotain puuttuu, nimittäin läheisyys ja hellyys. Mies on jotenkin tunneköyhä, on aina ollut. Rakastuneena en sitä niin huomannut, mutta se hiertää suhdettamme jatkuvasti.

Suhteessamme ei ole ollenkaan halailua, pussailua, seksi on miehelle pikainen suoritus johon liittyy ehkä pari hätäistä puristusta ja päälle kampeaminen. Olen yrittänyt puhua (hyvällä ja pahalla) ja kertoa mitä kaipaisin jotta kaikki olisivat onnellisia. Olen pitänyt itsestäni huolta ja olen ihan näpsäkän näköinen, ongelman ei pitäisi johtua siitä.

olen romantikko, mutta realistisoin rankasti omia odotuksiani, jotta suhde toimisi. Mies on lupaillut yrittävänsä, mutta mitään ei silti asialle ole tehnyt. Vain minä olen tullut vastaan. Pidän seksistä, mutta varovaisiin ehdotuksiini pienestä halailusta tai pususesta ennen kimppuun hyökkäystä en ole saanut vastakaikua, sitten olen kuulemma pihtari... eikö molempien toiveet pitäisi huomioida?

mies on sanonut että jos läheisyyttä kaipaan niin menisin itse lähelle. Yritetty on, mies vetäytyy pois milloin milläkin verukkeella, seisoo paskanjäykkänä jos halaan, pyytäessäni laittamaan käden ympärille roikottaa sitä kuin lahnaa... En minä halua kerjätä sitä mikä kuuluisi normaaliin käytökseen ilman muuta! Jos mies tuo pakollisen äitienpäiväkukkasen, hän tömäyttää sen pöydälle sanomatta mitään, onko ihan normaalia?

En halua että lapset saavat tälläisen suhteen mallin, niin ilmeisesti mieheni on saanut. Riitelemme asiasta jatkuvasti. Alussa mainituista syistä vain tuntuu vaikealta lähteä, olisin varsin onnellinen, jos mies vähän tulisi vastaan. vaadinko todella liikaa?

Niin tunnistan itseni aivan kuin olisin miehesi ja samanikäinenkin olen.... pystyn samaistumaan hänen tunne elämäänsä ja sinun...

totta kai ero on aina vaihtoehto ja oman hyvin vointisi kanalta varmaan lopulta vältämätön jos asiat ei rupea oikeneen..

minä näkisin että parisuhteessa molemmat ovat vastuussa omasta hyvin voinnista ja vastuu siitä pitää kantaa, ei voi olettaa että toinen tietää mitä milloinkin haluan...

asioista täytyy puhua!! nostaa kissa pöydälle kunnolla , tiedän että olet sanonut asioista mutta se ei vain mene jakeluun.....

ok sano rehellisesti kuinka ajattelet.. älä uhkaile.. älä pakota nurkkaan. ole avoin... sano että ajattelet eroa että sinulla on paha olo, älä syytä toista siitä.... anna toisen rauhassa kuunnella ja miettiä.. se tulee olemaan vitun rankkaa kuultavaa luutavasti... älä pakota heti vastaamaan

luultavasti miehelläsikin on jotain joka kaivaa mieltä, mutta hänkää ei sa a syyttää sinua... teillä molemmilla on vastuu siittä mitä sanotte toisille ja ette voi pistää sanoja ja tai selittää topisen puolesta toisen tekemisiä...

tämän päälle suosittelisin pari terapiaa....
ja jotain suunnitelmaa parisuhteenne hoitoon 1kk/ miniloma tms.

kyllä se siitä..... voimia

 

[olinko tuo ihmettelijä]

Minäkin joskus mietin miksi jaksoin katsoa exääni niin kauan. Mutta syitä oli paljon.
Avioeron hoitaminen on iso juttu. Jopa pankin rahoitusasiantuntija sanoi tutkimuksessaan, että avioero on ihmiselämän suurin taloudellinen tappio eikä sen varalle ole olemassa vakuutusta.

Vastamäkeä ylös meneminen ottaa voimille ja ihminen aina kuvittelee, että kohta huristellaan loivaa alastuloa. Mutta sitä päivää ei sitten tullutkaan.

Ihmettelin päivällä ja nyt tässä kotikoneen äärellä olenko joskus kirjoittanut tämän viestin.
Viestin kirjoittamisen aikaa elimme niin kriitttisiä aikoja.

Sitä se on kun ei haua rekkautua eikä käyttää vakionimimerkkiä.
En enää vatvo omaa eroa, mutta muiden yllättävät erot järkyttävät.
On surullista nähdä aikuisten lasten hätä vanhempien erotessa. Sanoihin siihen, että onneksi me erosimme kauan sitten. En tiedä miten jaksaisin suplia eroasioita tässä iässä. Olisihan siinä ainakin yksi hyvä puoli. Kukaan tuskin hokisi mantraa "hommaa uusi mies" perusteena sitä sun tätä.
Tänä keväänä en ole saanut yhtään kohteliaisuutta ja se on ihana asia. Kaikkeen kyllästyy.
Huh tätä hellettä.

 

[olinko tuo ihmettelijä]

Minäkin joskus mietin miksi jaksoin katsoa exääni niin kauan. Mutta syitä oli paljon.
Avioeron hoitaminen on iso juttu. Jopa pankin rahoitusasiantuntija sanoi tutkimuksessaan, että avioero on ihmiselämän suurin taloudellinen tappio eikä sen varalle ole olemassa vakuutusta.

Vastamäkeä ylös meneminen ottaa voimille ja ihminen aina kuvittelee, että kohta huristellaan loivaa alastuloa. Mutta sitä päivää ei sitten tullutkaan.

Ihmettelin päivällä ja nyt tässä kotikoneen äärellä olenko joskus kirjoittanut tämän viestin.
Viestin kirjoittamisen aikaan elimme kriitttisiä aikoja.

Sitä se on kun ei halua rekkautua eikä käyttää vakionimimerkkiä.
En enää vatvo omaa eroa, mutta muiden yllättävät erot järkyttävät.
On surullista nähdä aikuisten lasten hätä vanhempien erotessa. Sanoinkin siihen, että onneksi me erosimme kauan sitten. En tiedä miten jaksaisin sumplia eroasioita tässä iässä. Olisihan siinä ainakin yksi hyvä puoli. Kukaan tuskin hokisi mantraa "hommaa uusi mies" perusteena sitä sun tätä.
Tänä keväänä en ole saanut yhtään kohteliaisuutta ja se on ihana asia. Kaikkeen kyllästyy.
Huh tätä hellettä.

 

[hep]

Niin tunnistan itseni aivan kuin olisin miehesi ja samanikäinenkin olen.... pystyn samaistumaan hänen tunne elämäänsä ja sinun...

totta kai ero on aina vaihtoehto ja oman hyvin vointisi kanalta varmaan lopulta vältämätön jos asiat ei rupea oikeneen..

minä näkisin että parisuhteessa molemmat ovat vastuussa omasta hyvin voinnista ja vastuu siitä pitää kantaa, ei voi olettaa että toinen tietää mitä milloinkin haluan...

asioista täytyy puhua!! nostaa kissa pöydälle kunnolla , tiedän että olet sanonut asioista mutta se ei vain mene jakeluun.....

ok sano rehellisesti kuinka ajattelet.. älä uhkaile.. älä pakota nurkkaan. ole avoin... sano että ajattelet eroa että sinulla on paha olo, älä syytä toista siitä.... anna toisen rauhassa kuunnella ja miettiä.. se tulee olemaan vitun rankkaa kuultavaa luutavasti... älä pakota heti vastaamaan

luultavasti miehelläsikin on jotain joka kaivaa mieltä, mutta hänkää ei sa a syyttää sinua... teillä molemmilla on vastuu siittä mitä sanotte toisille ja ette voi pistää sanoja ja tai selittää topisen puolesta toisen tekemisiä...

tämän päälle suosittelisin pari terapiaa....
ja jotain suunnitelmaa parisuhteenne hoitoon 1kk/ miniloma tms.

kyllä se siitä..... voimia

Ettei kuules olis miehellä samanmoinen onkelma kuin meikäläisellä oli pahimmillaan, josta nyt olen edistynyt aikaslailla. Elikkäs miehes tuntisi tunteensa normaalisti, mutta ei jaa niitä vaan pitää itsellään. Oma isäni ja lapsuuden kaverit olivat omalla kohdallani syypäitä siihen, että pidin tunteista tulevat reaktiot piilossa, eli nautin tunteista vain ja ainoastaan yksin. Isäni torui aina kun näytin heikolta. Ala-asteella toiset lapset kiusasivat jos annoin esille herkkyyden merkkejä. Täyti siis piilottaa kaikki mahdolliset herkkyyteen/heikkouteen viittaavat tunnereaktiot jotta minua ei kiusattaisi. Tunnereaktioni jäi siis jonnekkin tuonne lapsuusvuosille, kunnes vuosia sitten naiseni nosti leijonan kokoisen kissan pöydälle. Olin hämilläni että häh. En tiedostanut, ettei tunteeni näy läpi. Tunsin, rakastin ja luulin että toinen tuntee/näkee sen, mutta ei. Vaikka olen tätä asiaa työstänyt oikein kunnolla, niin silti se on ihan vaiheessa. Aion jossain kohtaa käydä ammattihenkilön luona availemassa "sisäistä lastani", mutta siihen asti yritän tsempata itse. Elikkäs kun tunnen jotain toista kohtaan, niin yritän saada sen ilmoille. Aina se ei onnistu heti, mutta hiukan myöhässäkin reagointi on auttanut asiaan. Kyllä tää tästä vielä iloksi muuttuu.

Tässä tilanteessa kysyisin mieheltä, että hänellä tunteita. Sen jälkeen sanoisin että ne ei näy eikä tunnu. Kannattaa koittaa saada mies puhumaan lapsuudestaan, josko sieltä löytyisi jotain miksi tunteet on kielletty. Jos mies sattuisi huomaamaan saman kuin minä, eli helkkari en jaakkaan itseäni toiselle vaikka niin luulen, niin varmasti mies yrittää muuttua. Se vaatii pitkää pinnaa kumppanilta ja eritoten positiivista huomioimista kun toinen pystyykin näyttämään tunteensa. Jos mies kerta on muutoin hyvä mies, niin ei kannata luovuttaa. Hän saattaa olla tilanteeseen tyystin syytön.