G
Grandiosa
Vieras
Hei,
Ongelmani on parisuhteeni. Olen ollut puolivuotta yhdessä erään miehen kanssa, jota voisimme kutsua vaikka Kalleksi. Tapasin Kallen netissä ja keskustelimme ennen suhdetta kaikkea maan ja taivaan väliltä ja puhuimme, mitä etsimme kumppanista. Kalle on kahden pienen pojan isä, lapset eivät kuitenkaan asu hänen luonaan, vaan äidillänsä. Minua ei se asia häiritse, itse asiassa pidän lapsista kovasti ja olen iloinen, kun he tulevat käymään. Itse oikeastaan olen viettänyt hyvin paljon aikaa Kallen luona ja hän minun luonani 24/7, sillä asumme hyvin kaukana toisistamme, emmekä siksi voi tapailla vain silloin tällöin Ainakin on tullut esimakua siihen, minkälaista yhteiselämä olisi.
Mutta itse ongelmaan; kun keskustelimme alkuaikoina mesessä, sanoin, että aikaisemmista suhteista oppineena, en voi sietää valehtelua, pettämistä enkä huumeita. Tahdon suhteen, jossa voidaan keskustella ongelmista, eikä kuvitella, että toinen lukee ajatukset. Kalle oli täysin samaa mieltä, sanoi jopa, että olen ihan unelmanainen. Mainitsin silti myös, että minulla on eräs tarkka sääntö myös (viitaten edellisiin suhteisiin), jonka tiedän olevan jyrkkä, mutta se on minun periaatteeni ja toinen voi sen joko ottaa tai jättää: exien kanssa ei hengailla ja vietetä vapaa-aikaa. Itse pidän siitä kiinni ja oletan, että toinenkin pitää siitä kiinni. Kalle suostui tähän. Tähän väliin silti kommentoin, että totta kai hänen täytyy olla lastensa äitiin yhteydessä lapsiin liittyvissä asioissa, ofc!! Mutta ei muuten.
Ensimmäinen asia, jonka tulin pettyneenä huomaamaan Kalle oli huumeidenkäyttäjä. Ei kovinkaan usein, mutta silti silloin tällöin. Raha-asiat eivät niistä järkkyneet tms., mutta silti minulle erittäin suuri pettymys, johtuen hyvin paljon siitä, että mies oli valehdellut. Kalle ei ymmärtänyt pitkään aikaan, miksi olin vihainen taikka en voinut luottaa häneen. Vasta vähä aika sitten hän pyysi anteeksi valehteluaan, ihmetellen silti vieläkin, miksi en luota.
Luottamus meni siitäkin, sillä kun olin poissa, hän juuri silloin varsinkin käytti jotain ja vielä ex-vaimonsa kanssa. Luotan siihen, ettei heidän välillään tosiaankaan enää mitään ole, mutta silti asia kolautti pahasti. Kalle ei myöskään keskustele mistään. Hän ei halua puhua asioista, kunhan on silti pahalla tuulella sen purkautuen minuunkin. Kun yritän keskustella ja viitata siihen, että mainitsin keskustelemisen jalon taidon kuuluvan asioihin, joita odotan kumppaniltani (mistä muuten tiedän, mitä olen väärin tehnyt?!), Kalle suuttuu ja huutaa, että minä vain aina nalkutan ja dissaan häntä. Tosiasiassa, kun yritän keskustella, en korota ääntäni, pidän asiallisen linjan enkä ota aiheeksi aiheeseen sopimattomia juttuja enkä uhkaile. Kalle kuitenkin korottaa heti äänensä, eikä halua ymmärtää pointtiani. Sanoo vain, että hän ei jaksa muuttua toisen takia. Sitä en silti pyydäkään, haluaisin kompromisseja, mutta niitä on hankala tehdä, kun toinen ei tahdo joustaa missään. Tai edes keskustella niistä.
Juuri tänään oli taas riita. Sen tarina alkaa jo silti aikaisemmin. n. kk sitten Kallen ollessa luonani, päätin pakosti ottaa puheeksi pahan oloni ja kuinka en tykkää, että hän ryyppäilee ex-vaimonsa kanssa ym. Kalle tuntui ymmärtävän, sanoi minulle paljon kauniita sanoja ja lupasi ja vannoi, että minun takiani on valmis joustamaan siinä, kun olenhan minäkin antanut anteeksi niin paljon (monet periaatteeni kumppanista ovat kadonneen kankkulan kaivoon ja yritän elää Kallen mieliksi).
Tämän päivänen riita silti liittyy tuohon aikaisempaan. Kalle ja minä olemme järjestämässä juhlia, johon kutsutaan paljon porukkaa. Teimme siitä tapahtuman ja olinkin tyytyväinen, että Kalle tosiaan jätti kutsumatta exänsä Tai ainakin niin luulin. Kunnes sain sen selville, että hänet oli kutsuttu selkäni takana. Huomautin tästä, ja suuri riita sai alkunsa. Minä kuulemma yritän kontrolloida hänen elämäänsä ja nalkutan ja sanon jostakin JOKA IKINEN päivä. Yritin mainita, että se ei ole totta, onhan meillä ollut 2 viikkoa jo ilman minkäänlaista suukopua taikka mitään ja edellisetkin riidat ovat vain muodostuneet riidoiksi, kun olen yrittänyt puhua tunteistani. Kalle ei silti tahtonut kuunnella, meni vain ovet paukkuen vessaan. Tullessaan ulos, hän kyseli minulta, tiesinkö, mikä häntä oli vituttanut eilen En edes tiennyt, että häntä oli vituttanut, joten pudistelin päätäni ja odotin kuulevani vastauksen. Vastaus oli jos et itse sitä älyä, ni en kyllä kerrokaan. Yritin kysyä, johtuiko se minusta ja olenko tehnyt jotain loukkaavaa. Ei, Kalle ei tahdo puhua. (Minua edelleen häiritsee, kuinka paljon Kalle oikein ajattelee minusta pahaa, kun ei sano asioita suoraan).
Kalle ei myöskään koskaan huomioi minua esim. halauksilla tai pusuilla. Ei edes kysy, tahdonko kahvia samalla kun kaataa itselleen. Itse silti huomioin hänet koko aika ja aina kun rupea kokkaamaan, kysyn, onko hänelläkin nälkä. ym ym ym
Suurin ongelma on kuitenkin minä itse. Olen heikko ja aina se, joka matelee jokaisessa riidassa toisen luokse ja pyytelee anteeksi, vaikka ei olisi mitään, mitä olisin oikeasti tehnyt. Vihaan riitoja ja sitä kauheaa tunnetta, että tuleeko nyt ero?. Kalle ei koskaan sano itse olevansa pahoillaan (ei edes ollakseen vain kiltti ja kohtelias), nyökkäilee vain ja jatkaa pahan tuulisuuttaan Enkä edes tiedä, onko hän antanut anteeksi minulle. Kun kysyn oliko tämä tässä meidän suhteemme? en nimittäin jaksa tällaista käytöstä pitkään. Kalle suuttuu jälleen. Hän ei tahdo silti omien sanojensa mukaan eroa, en minäkään Miten silti jaksan?
Mietinpä mitä ratkaisua tahansa, kaikki tuntuu toivottomalta. Tämän suhteen aikana olen huomannut ryyppääväni enemmän ja viiltelevän - säälittävää, tiedän. En kuitenkaan siitäkään voi puhua, sillä Kalle on suoraan sanonut, että niin kauan kun hän ei puhu ongelmistaan, hän ei tahdo kuulla minunkaan ja olla terapeuttina. En edes tahtoisi puhua syvistä ongelmistani, sillä kun joskus kerroin hänelle menneisyyteni mainiten myös sen, että yritin hukuttautua, sain kuulla siitä seuraavassa riidassa sanoilla luuletko olevasi jotenkin erityinen, kun yritit tappaa itsesi? et ole ainoa, jolla on ongelmia
Tiedän myös, että kolikolla on kääntöpuolensa. Kallella olisi varmasti oma mielipiteensä tästä Ja tahtoisin kuulla sen! Mutta hän ei tahdo puhua. Joten saatte vain minun versioni.
Jos tosiaan jaksoit lukea tänne asti, hatun nosto!!
Ongelmani on parisuhteeni. Olen ollut puolivuotta yhdessä erään miehen kanssa, jota voisimme kutsua vaikka Kalleksi. Tapasin Kallen netissä ja keskustelimme ennen suhdetta kaikkea maan ja taivaan väliltä ja puhuimme, mitä etsimme kumppanista. Kalle on kahden pienen pojan isä, lapset eivät kuitenkaan asu hänen luonaan, vaan äidillänsä. Minua ei se asia häiritse, itse asiassa pidän lapsista kovasti ja olen iloinen, kun he tulevat käymään. Itse oikeastaan olen viettänyt hyvin paljon aikaa Kallen luona ja hän minun luonani 24/7, sillä asumme hyvin kaukana toisistamme, emmekä siksi voi tapailla vain silloin tällöin Ainakin on tullut esimakua siihen, minkälaista yhteiselämä olisi.
Mutta itse ongelmaan; kun keskustelimme alkuaikoina mesessä, sanoin, että aikaisemmista suhteista oppineena, en voi sietää valehtelua, pettämistä enkä huumeita. Tahdon suhteen, jossa voidaan keskustella ongelmista, eikä kuvitella, että toinen lukee ajatukset. Kalle oli täysin samaa mieltä, sanoi jopa, että olen ihan unelmanainen. Mainitsin silti myös, että minulla on eräs tarkka sääntö myös (viitaten edellisiin suhteisiin), jonka tiedän olevan jyrkkä, mutta se on minun periaatteeni ja toinen voi sen joko ottaa tai jättää: exien kanssa ei hengailla ja vietetä vapaa-aikaa. Itse pidän siitä kiinni ja oletan, että toinenkin pitää siitä kiinni. Kalle suostui tähän. Tähän väliin silti kommentoin, että totta kai hänen täytyy olla lastensa äitiin yhteydessä lapsiin liittyvissä asioissa, ofc!! Mutta ei muuten.
Ensimmäinen asia, jonka tulin pettyneenä huomaamaan Kalle oli huumeidenkäyttäjä. Ei kovinkaan usein, mutta silti silloin tällöin. Raha-asiat eivät niistä järkkyneet tms., mutta silti minulle erittäin suuri pettymys, johtuen hyvin paljon siitä, että mies oli valehdellut. Kalle ei ymmärtänyt pitkään aikaan, miksi olin vihainen taikka en voinut luottaa häneen. Vasta vähä aika sitten hän pyysi anteeksi valehteluaan, ihmetellen silti vieläkin, miksi en luota.
Luottamus meni siitäkin, sillä kun olin poissa, hän juuri silloin varsinkin käytti jotain ja vielä ex-vaimonsa kanssa. Luotan siihen, ettei heidän välillään tosiaankaan enää mitään ole, mutta silti asia kolautti pahasti. Kalle ei myöskään keskustele mistään. Hän ei halua puhua asioista, kunhan on silti pahalla tuulella sen purkautuen minuunkin. Kun yritän keskustella ja viitata siihen, että mainitsin keskustelemisen jalon taidon kuuluvan asioihin, joita odotan kumppaniltani (mistä muuten tiedän, mitä olen väärin tehnyt?!), Kalle suuttuu ja huutaa, että minä vain aina nalkutan ja dissaan häntä. Tosiasiassa, kun yritän keskustella, en korota ääntäni, pidän asiallisen linjan enkä ota aiheeksi aiheeseen sopimattomia juttuja enkä uhkaile. Kalle kuitenkin korottaa heti äänensä, eikä halua ymmärtää pointtiani. Sanoo vain, että hän ei jaksa muuttua toisen takia. Sitä en silti pyydäkään, haluaisin kompromisseja, mutta niitä on hankala tehdä, kun toinen ei tahdo joustaa missään. Tai edes keskustella niistä.
Juuri tänään oli taas riita. Sen tarina alkaa jo silti aikaisemmin. n. kk sitten Kallen ollessa luonani, päätin pakosti ottaa puheeksi pahan oloni ja kuinka en tykkää, että hän ryyppäilee ex-vaimonsa kanssa ym. Kalle tuntui ymmärtävän, sanoi minulle paljon kauniita sanoja ja lupasi ja vannoi, että minun takiani on valmis joustamaan siinä, kun olenhan minäkin antanut anteeksi niin paljon (monet periaatteeni kumppanista ovat kadonneen kankkulan kaivoon ja yritän elää Kallen mieliksi).
Tämän päivänen riita silti liittyy tuohon aikaisempaan. Kalle ja minä olemme järjestämässä juhlia, johon kutsutaan paljon porukkaa. Teimme siitä tapahtuman ja olinkin tyytyväinen, että Kalle tosiaan jätti kutsumatta exänsä Tai ainakin niin luulin. Kunnes sain sen selville, että hänet oli kutsuttu selkäni takana. Huomautin tästä, ja suuri riita sai alkunsa. Minä kuulemma yritän kontrolloida hänen elämäänsä ja nalkutan ja sanon jostakin JOKA IKINEN päivä. Yritin mainita, että se ei ole totta, onhan meillä ollut 2 viikkoa jo ilman minkäänlaista suukopua taikka mitään ja edellisetkin riidat ovat vain muodostuneet riidoiksi, kun olen yrittänyt puhua tunteistani. Kalle ei silti tahtonut kuunnella, meni vain ovet paukkuen vessaan. Tullessaan ulos, hän kyseli minulta, tiesinkö, mikä häntä oli vituttanut eilen En edes tiennyt, että häntä oli vituttanut, joten pudistelin päätäni ja odotin kuulevani vastauksen. Vastaus oli jos et itse sitä älyä, ni en kyllä kerrokaan. Yritin kysyä, johtuiko se minusta ja olenko tehnyt jotain loukkaavaa. Ei, Kalle ei tahdo puhua. (Minua edelleen häiritsee, kuinka paljon Kalle oikein ajattelee minusta pahaa, kun ei sano asioita suoraan).
Kalle ei myöskään koskaan huomioi minua esim. halauksilla tai pusuilla. Ei edes kysy, tahdonko kahvia samalla kun kaataa itselleen. Itse silti huomioin hänet koko aika ja aina kun rupea kokkaamaan, kysyn, onko hänelläkin nälkä. ym ym ym
Suurin ongelma on kuitenkin minä itse. Olen heikko ja aina se, joka matelee jokaisessa riidassa toisen luokse ja pyytelee anteeksi, vaikka ei olisi mitään, mitä olisin oikeasti tehnyt. Vihaan riitoja ja sitä kauheaa tunnetta, että tuleeko nyt ero?. Kalle ei koskaan sano itse olevansa pahoillaan (ei edes ollakseen vain kiltti ja kohtelias), nyökkäilee vain ja jatkaa pahan tuulisuuttaan Enkä edes tiedä, onko hän antanut anteeksi minulle. Kun kysyn oliko tämä tässä meidän suhteemme? en nimittäin jaksa tällaista käytöstä pitkään. Kalle suuttuu jälleen. Hän ei tahdo silti omien sanojensa mukaan eroa, en minäkään Miten silti jaksan?
Mietinpä mitä ratkaisua tahansa, kaikki tuntuu toivottomalta. Tämän suhteen aikana olen huomannut ryyppääväni enemmän ja viiltelevän - säälittävää, tiedän. En kuitenkaan siitäkään voi puhua, sillä Kalle on suoraan sanonut, että niin kauan kun hän ei puhu ongelmistaan, hän ei tahdo kuulla minunkaan ja olla terapeuttina. En edes tahtoisi puhua syvistä ongelmistani, sillä kun joskus kerroin hänelle menneisyyteni mainiten myös sen, että yritin hukuttautua, sain kuulla siitä seuraavassa riidassa sanoilla luuletko olevasi jotenkin erityinen, kun yritit tappaa itsesi? et ole ainoa, jolla on ongelmia
Tiedän myös, että kolikolla on kääntöpuolensa. Kallella olisi varmasti oma mielipiteensä tästä Ja tahtoisin kuulla sen! Mutta hän ei tahdo puhua. Joten saatte vain minun versioni.
Jos tosiaan jaksoit lukea tänne asti, hatun nosto!!
