Luin tässä parin päivän aikana koko ketjun läpi ja nyt on sitten pakko itsekin kirjoitella, vaikka näyttää kovasti hiipuneen täällä....
Meillä on kaksi kouluikäistä lasta ja pitkään olimme sitä mieltä että lapsiluku on meidän osaltamme täynnä. Saamme olla erittäin kiitollisia, että meillä on kaksi tervettä lasta. Olimmehan jo saaneet tuomion, ettemme voi koskaan lasta luomuna saada. Mutta kuinka ollakaan, tuon uutisen jälkeen esikoisemme ilmoitti tulostaan ja vajaa 2 vuotta myöhemmin, oli kuopuskin jo maailmassa.
Itse olisin vielä kolmatta lasta halunnut, mutta mies ei innostunut - kunnes sitten - kuin salama kirkkaalta taivaalta eräänä kauniina kesäiltana tänä kesänä hän kysyi - josko sittenkin sitä kolmatta

)))) (Nuorimmainen on nyt 10 v.)
Itkuhan siinä tuli...
Ehkäisyä emme ole käyttäneet nuorimmaisen syntymän jälkeen, vaan luottaneet varmoihin päiviin

Noh, ensimmäinen kierto ei tuottanut tulosta. Emme niin hirveästi odottele ja toivo, sillä kokemuksesta tiedämme että voi mennä pitkäänkin ennen kuin tärppää - jos tärppää - ikää kuitenkin reilusti 30+.
Nyt meneillään kp 41/31-33 ja kroppani pursuaa erilaisia raskausoireita.
Menkkamaisia kipuja ollut jo viikon verran - alavatsassa jatkuva paineentunne ja aaltomaista kipua, pissattaa, närästää, rintoja pakottaa/vihloo - mutta ovat kuitenkin ihan pehmeät, alaselkään vihloo ja särkee, jonkin verran ilmavaivoja, vihlontaa alavatsassa, varsinkin iltaisin tulee kuumia aaltoja, vasemmasta rinnasta tulee puristaessa maitotippoja ja viimeisenä tänään pissalla käynnin jälkeen hassua poltetta/kirvelyä - jos sitä nyt sillä sanalla voi kuvata.
Mutta sitten - testejä on nyt tehty 3 kpl, viimeksi eilen terkkarilla eli kp 40/33 - ja kaikki niin puhtaita negoja kuin olla ja voi!!!!! Kiertoni on ollut viimeiset 9 vuotta kokolailla säännöllinen, 31-33 - vain muutamia kertoja lipsahtanut 35:een. Hormooneissa ei mitään mullistuksia pitäisi olla tapahtunut, eihän tässä olla muuta kuin lopetettu luottaminen varmoihin päiviin
En ymmärrä miksi näin vahvoja oireita jos kerran nega....varsinkin nuo maitotipat mietityttävät....
Ennen en ole näille palstoille kirjoittanut, vain sivusta seurannut, mutta nyt oli ihan pakko. Mikäli tästä pieniin päin päästään, tulee se olemaan kaikille läheisille TOD. suuri yllätys, siksi tästä en kenellekään voi edes puhua - toivottavasti täältä löytyy hieman kanssasisaria
Terv.hoitaja varasi eilen ultran perjantaille, jos siihen mennessä ei tilanne ole muuttunut.
Toivottavasti siellä sitten selviää oireiden syy, jos sitä ennen ei menkat ala.
Väläytteli jo kohdun ulkoisen raskaudenkin mahdollisuutta.
Toki toivoisin olevani raskaana, mutta noi negat nyt vaan ei oikein puolla tätä. Suurin toive on kuitenkin ettei mistään vakavammasta ole kyse, vaan joku häiriö jos ei kerran plussa.
Katsellaan mitä lähipäivät tuovat tullessaan