Olisitteko itse valmis hyväksymään miehenne huonotpuolet, jos alapään liikehdintä olisi kohdallaan?
Toivon kuitenkin tuon umpisolmun aukeavan, ja rakkauden kaiken pahanolon voittan.
Pääsääntöisesti näin kyllä. Seksihän on hyvän tekemistä toiselle ja purkaa paineita, siis myös toisesta henkilöstä johtuvia paineita. Joten toisen huonotkin puolet siinä suhteutuvat paremmin kokonaisuuteen, eivätkä välttämättä korostu sellaisiksi, että hallitsevat liikaan yhdessäoloa.
Sen sijaan sitä en hyväksy, että seksillä hallitaan suhdetta. Siten, että seksiä on lähinnä vain silloin, kun yksipuolisesti toinen sitä haluaa tai vain toisen toivomalla tavalla. Esimerkiksi ns. pihtaajalla saattaa olla epärealistisen kaikkivoipainen käsitys omsta seksuaalisuudestaa siten, että hän kuvittelee itsellään olevan varaa ikään kuin annostella ja säädellä tätä ihanuuden antamista toiselle. Siis jonkilaisena palkkiona siitä, että toinen vain pysyisi tyytyväisenä ja ylipäätään suhteessa. Ja toisen on sitten vain odoteltava, milloin näitä "armopaloja" saisi, vaikka toki niistä sitten oikeasti nauttisikin. Pihtaajaltahan tämä on oikeasti heikkoa itsetuntoa, jonkilaista pelkoa, siitä ettei anna lupaa itsellle olla sellainen kuin on. Mutta kysehän voi olla yksinkertaisesti myös seksitaitojen puutteesta, siitä ettei osaa ottaa huomioon toista ja mukauttaa omaa seksuaalisuuttaa tähän.
Joka tapauksessa tällöin ei ole kyse tasapuolisesta seksitarpeiden tyydyttämisestä, saamisesta ja antamisesta yhteisen hyvinvoinnin eteen. Se ei ole rakastamista, vaan toisen hallintaa alentavalla tavalla, minkä toinen tuntee kärsimyksenä. Jos kyse on seksitaitojen puutteesta, niin tämä "hallinta" tapahtuu todennököisesti ihan ns. viattomasti pihtaajan sitä itsekään ymmärtämättä.
Mielestäni avioliitossa molemien kumppanienn velvollisuus on huolehtia siitä, että myös seksitarpeet tyydyttyvät molempien toivomalla tavalla. Se on liian arvokas nautinto uhrattavaksi "kissanhännän" vedolle, eikä silloin voimauta ihmistä (paitsi sitä, joka tätä hallinnointia tekee).
Toivon itsekin kaikille kykyjä ja rohkeutta avata parisuhteen ei-nautinnollisia umpisolmuja hyvinvoinnin ja onnen kokemiseksi!