Hyvät neuvot kalliit - lapsi 1v ja yöt menevät koko ajan huonommiksi

[MillaLilla]

Poika siis nukkunut koko elämänsä ajan huonosti. Ei ikinä yhtään kokonaista yötä. 3 yötä on nukkunut melkein aamuun asti omassa sängyssä ja parhaimmillaan olen päässyt 3:lla herätyksellä. Ensimmäiset 3,5 kk oli enemmän ja vähemmän itkuinen, oli ilmeisesti koliikikkia. Nukkunut melkein aina vieressä kun ei muuten rauhoitu ja ei aina viereenkään.
Putket korviin sai 11kk iässä. Omaan huoneeseenkin kokeiltiin siirtää muttei siitä mitään tullut. Nyt on kuitenkin omassa huoneessa ja mieheni kanssa vuorotellaan siellä vuodesohvalla pojan kanssa nukkumista.

Voisko sanoa, että viimeinen kuukausi on ollut pahinta. Ei nukahda itsekseen vaan pitää nukuttaa viereen (joskus onnistunut pinnikseen nukahtamaan kädestä kiinni pitäen), eikä tämäkään aina onnistu vaan saattaa saada huutokohtauksen, joka pahimmillaan kestää tunteja. Iltatoimet ovat aina samat, koska meillä on myös 3-vuotias perheessä, jonka vuoksi rutiinit ovat aina suunnilleen samat. Sitten kun nukahtaa saattaa parhaimmillaan nukkua 2-3 tuntia heräämättä (harvinaista), kunnes se levottomuus ja kitiseminen sekä itkeminen alkaa. En siis tuohon kerkeä vielä edes itse nukkumaan vaan laukkaan laittamassa tuttia suuhun ja rauhoittelemassa kotitöiden lomasta. Kun pääsen nukkumaan niin eipä juuri kerkeä uni tulla kun saa ravata pinnasängyn luona ja yleensä 02.00 viimeistään otan pojan viereen ja sen jälkeen ei juuri nukuttakaan. Poika on levoton kuin mikä ja kitisee minkä kerkeää. Aamuyöstä viimeistään alkaa itkemään niin, että pitää ottaa syliin ja kantaa. Muutamana aamuyönä olen ollut jo niin väsynyt, että olen vain yrittänyt pitää vieressä ja silitellä, kun en ole jaksanut nousta. Poika siis itkenyt. Lopulta pitää kuitenkin nousta kun ei rauhoitu. Poikakin on ihan rikki poikki väsy, mutta ei voi vain antaa periksi ja nukkua. Eli ei siis ole siitäkään kyse, ettei uni riittäisi. Mm. tänään olen noussut pojan kanssa 05.15 ja kun nukahti 06.00 syliini ja yritin laittaa vaunuihin, havahtui heti ja alkoi huutamaan.

Eikä ole mistään pikkuitkeskelystä kyse vaan huutaa naama punaisena suoraan huutoa ja raivoaa.

Jollain neuvola kerralla täti ehdotti unikoulua ja antoi tassuohjeet. No meidän poikaan ei mitkään silittelyt auta ja kun on aloittanut huudon sylissäkin menee aivan siltaan. Sitten kun pojan saa rauhoittumaan ja lasket sen sänkyyn alkaa jo laskumatkalla siltaan meno ja huuto.

Tiedä nyt saako ylläolevasta mitään tolkkua, kun omaa nuppikin on jo niin sekaisin, ettei tiedä oikein mikä on mitenkin.

Rakentavaa keskustelua kaipaan ja omakohtaisia kokemuksia. Mikä tai missä tässä on vika?? Miten kauan voi jaksaa nukkumatta?? Eikait tämä tilanne terveellinen ole lapsellekkaan?

 

[Jerrylee]

Meillä esikoisen kanssa mentiin suurin piirtein samalla tavalla. Koliikki-itku alkoi pojan ollessa 2vk ja kesti sinne 4kk ikään asti. Vähän saatiin helpotusta lääkkeillä ja vyöhyketerapialla, että ei sentään tuntikausia huutanut.
Katkonaiset yöt kuitenkin jatkui. Poika nukkui pinnasängyssä ja minä toisessa sängyssä siinä vieressä ja mies makuuhuoneessa, kun sillä oli joka aamu klo 6 töihin lähtö, niin en raaskinut sitä valvottaa. Vauva heräili 3-15 kertaa yössä kitisemään ja itkemään. Alkuyöstä tutti auttoi, mutta viimeistään klo 3 otin sen viereen kun ei enää muuten rauhoittunut. Tilanne oli pahimmillaan siinä 1-1,5v välillä, jolloin heräili noin 45min välein. Aamuyöstä oli sitten jo niin yliväsynyt ettei enää edes pystynyt nukahtamaan, huusi vaan. Välillä ummisti silmänsä ja hetken päästä säpsähti ja huuto jatkui.

Sitten 1,5-2v välissä tuli uusi ongelma eli poika heräsi vain 2-3 kertaa yössä, mutta valvoi sitten 1-2 tuntia. Ei vaan nukahtanut millään. Sitten kun lopulta nukahti, niin nukkui noin tunnin ja heräsi taas. Tämä oli siis jo aikaa kun olin itsekin töissä. Mukava oli mennä töihin kuudeksi tai seitsemäksi kun oli nukkunut pari vajaan tunnin pätkää.

Pojan olleessa vähän alta 2v siirryin pojan huoneesta makuuhuoneeseen nukkumaan ja sitten ravattiin yöt edestakaisin 3-10 kertaa seuraavat 5kk. Sitten ihan yllättäen tuli yö ettei tarvinutkaan lähteä. Siitä eteenpäin tilanne parani koko ajan ja nyt pojan ollessa 3v4kk, ei herää kuin ihan silloin tällöin kun näkee jonkun painajaisen.

Kaikenlaista tuli siinä 2,5 vuoden aikana kokeiltua ja lääkärissäkin ravattua jokusen kerran, eikä mikään sanottavasti auttanut eikä mitään vikaa löytynyt. Unikoulua ja tassutteluakin kokeiltiin, mutta siitä poika suorastaan raivostui. Lopulta neuvolassa nostettiin tädin kanssa kädet pystyyn ja tultiin siihen lopputulokseen, että kyllä se joskus sitten alkaa nukkumaan. Minä olin ainakin jo niin lopussa että en enää jaksanut miettiä mitään uusia jippoja.

En osaa sanoa onko tuo teidän veijari samaa sorttia kuin tämä meidän, että vain aika auttaa, mutta joka tapauksessa jaksamista siinä on. Kyllä siitä selviää, mutta on se ihan oikeasti niin rankkaa ettei sitä osaa kuvitella jos ei itse ole kokenut. En voi muuta sanoa kuin että koittakaa jaksaa.

 

[Voimia!]

Hei MillaLilla, kuulostaapa niin tutulta Ihmettelin kovasti miksi meidän poika huusi ja huusi vain yöt läpeensä. Myös huusi päivälläkin. Lämpöä ei ollut joten ajattelin ettei se nyt kipeekään voi olla. Mutta raukalla oli muhinut kunnon välikorvantulehdus, kuumettomana Mutta en usko että teidän tapauksessa on kyse siitä koska on ilmeisesti nukkunut aina huonosti. Mutta lapsen suoranaiseen huutoon on yleensä jokin selitys silloin kun kyse ei ole mistään pikkuitkusta tms. Pääsettekö kuitenkin käymään lastenlääkärillä?

 

[dsdf]

ensiksi kannattaa tosiaan käydä lastenlääkärillä tarkistuttamassa, ettei kyse ole mistään sairaudesta, joka aiheuttaa kipua. Korvat, ruuansulatus jne.

Jos lapsi on terve niin sitten vasta kannattaa lukea mielipiteeni loppuun.

Huomasin tekstistäsi muutamia "kasvatusvirheitä" heti.
- Lapsi ei saa päättää nukkumapaikkaa. Se on oltava aina sama, eli oma sänky.
- Lapsen on opittava nukahtamaan itsekseen, jotta keskellä yötäkin hän osaa sen tehdä jos herää (ellei olekipeä). Eli viereen ei jäädä, ei edes samaan huoneeseen.
- Tuttia ei kannata enää pitää nukahtaessa tai nukuessa. Sitä saa muuten etsiä pitkin yötä milloin mistäkin, kun lapsi oppii sen heittämään pois, eikä suostu nukkumaan ilman sitä. Ei ole kiva montaa kertaa yössä laittaa valoja tai etsiä taskulampun kanss joka nurkkaa, kun lapsi vaatii että se hänelle etsitään mihin vuorokauden aikaan tahansa.
- Aikuinen ei saa hermostua. Laittaa vaikka tulpat korviin ja oleilee oven takana. Aloittaa siitä että lapsi saa huutaa 2 minuuttia, ennen kuin käy sanomassa että nyt nukutaan ja peittelee lapsen uudelleen. Seuraaavana iltana odottaa 5 minuuttia ja sama rutiini, seuravana 10 minuuttia, eiä enää sanota mitään, peitellän vain ja poistutaan saman tien jne. Yölläkään ei kannata mennä heti luokse ja ei ainakaan nostaa lasta pois omasta sängystään...
- Lapsi oppii siihen miten hänen kanssaan toimitaan. Nyt on toimittu niin, että huutamalla hän saa syliä, pääsee viereen, saa tutin ja mitä ikinä vain kunhan huutaa tarpeeksi. Sen te olette lapselle opettaneet. Huutamalla saa. Jos ei pienell huudolla niin ainakin kun huutaa kovaa ja kauan. Viimenään saa periksi.
- Lapsi parka. Rankkaa tuo on hänellekin huutaa, kun tahtoo ja tietää saavansa kun huutaa kovaa. Rajat olisivat helpotus lapsellekin, aikuisen asettamat terveet, turvalliset rajat.

 

[argh!]

ensiksi kannattaa tosiaan käydä lastenlääkärillä tarkistuttamassa, ettei kyse ole mistään sairaudesta, joka aiheuttaa kipua. Korvat, ruuansulatus jne.

Jos lapsi on terve niin sitten vasta kannattaa lukea mielipiteeni loppuun.

Huomasin tekstistäsi muutamia "kasvatusvirheitä" heti.
- Lapsi ei saa päättää nukkumapaikkaa. Se on oltava aina sama, eli oma sänky.
- Lapsen on opittava nukahtamaan itsekseen, jotta keskellä yötäkin hän osaa sen tehdä jos herää (ellei olekipeä). Eli viereen ei jäädä, ei edes samaan huoneeseen.
- Tuttia ei kannata enää pitää nukahtaessa tai nukuessa. Sitä saa muuten etsiä pitkin yötä milloin mistäkin, kun lapsi oppii sen heittämään pois, eikä suostu nukkumaan ilman sitä. Ei ole kiva montaa kertaa yössä laittaa valoja tai etsiä taskulampun kanss joka nurkkaa, kun lapsi vaatii että se hänelle etsitään mihin vuorokauden aikaan tahansa.
- Aikuinen ei saa hermostua. Laittaa vaikka tulpat korviin ja oleilee oven takana. Aloittaa siitä että lapsi saa huutaa 2 minuuttia, ennen kuin käy sanomassa että nyt nukutaan ja peittelee lapsen uudelleen. Seuraaavana iltana odottaa 5 minuuttia ja sama rutiini, seuravana 10 minuuttia, eiä enää sanota mitään, peitellän vain ja poistutaan saman tien jne. Yölläkään ei kannata mennä heti luokse ja ei ainakaan nostaa lasta pois omasta sängystään...
- Lapsi oppii siihen miten hänen kanssaan toimitaan. Nyt on toimittu niin, että huutamalla hän saa syliä, pääsee viereen, saa tutin ja mitä ikinä vain kunhan huutaa tarpeeksi. Sen te olette lapselle opettaneet. Huutamalla saa. Jos ei pienell huudolla niin ainakin kun huutaa kovaa ja kauan. Viimenään saa periksi.
- Lapsi parka. Rankkaa tuo on hänellekin huutaa, kun tahtoo ja tietää saavansa kun huutaa kovaa. Rajat olisivat helpotus lapsellekin, aikuisen asettamat terveet, turvalliset rajat.

Pakko kommentoida. Kirjoitat sinänsä varmaan ihan asiaa, mutta ainakin itseä ottaisi päähän saada moinen ryöpytys. Kannattaisi opetella ilmaisemaan asiat HIEMAN ystävällisemmin ja hienotunteisemmin.

Tsemppiä ap:lle, joka toivottavasti ei syyllistynyt tästä kirjoituksesta.

 

[pepita]

ensiksi kannattaa tosiaan käydä lastenlääkärillä tarkistuttamassa, ettei kyse ole mistään sairaudesta, joka aiheuttaa kipua. Korvat, ruuansulatus jne.

Jos lapsi on terve niin sitten vasta kannattaa lukea mielipiteeni loppuun.

Huomasin tekstistäsi muutamia "kasvatusvirheitä" heti.
- Lapsi ei saa päättää nukkumapaikkaa. Se on oltava aina sama, eli oma sänky.
- Lapsen on opittava nukahtamaan itsekseen, jotta keskellä yötäkin hän osaa sen tehdä jos herää (ellei olekipeä). Eli viereen ei jäädä, ei edes samaan huoneeseen.
- Tuttia ei kannata enää pitää nukahtaessa tai nukuessa. Sitä saa muuten etsiä pitkin yötä milloin mistäkin, kun lapsi oppii sen heittämään pois, eikä suostu nukkumaan ilman sitä. Ei ole kiva montaa kertaa yössä laittaa valoja tai etsiä taskulampun kanss joka nurkkaa, kun lapsi vaatii että se hänelle etsitään mihin vuorokauden aikaan tahansa.
- Aikuinen ei saa hermostua. Laittaa vaikka tulpat korviin ja oleilee oven takana. Aloittaa siitä että lapsi saa huutaa 2 minuuttia, ennen kuin käy sanomassa että nyt nukutaan ja peittelee lapsen uudelleen. Seuraaavana iltana odottaa 5 minuuttia ja sama rutiini, seuravana 10 minuuttia, eiä enää sanota mitään, peitellän vain ja poistutaan saman tien jne. Yölläkään ei kannata mennä heti luokse ja ei ainakaan nostaa lasta pois omasta sängystään...
- Lapsi oppii siihen miten hänen kanssaan toimitaan. Nyt on toimittu niin, että huutamalla hän saa syliä, pääsee viereen, saa tutin ja mitä ikinä vain kunhan huutaa tarpeeksi. Sen te olette lapselle opettaneet. Huutamalla saa. Jos ei pienell huudolla niin ainakin kun huutaa kovaa ja kauan. Viimenään saa periksi.
- Lapsi parka. Rankkaa tuo on hänellekin huutaa, kun tahtoo ja tietää saavansa kun huutaa kovaa. Rajat olisivat helpotus lapsellekin, aikuisen asettamat terveet, turvalliset rajat.

Nämä olivat dsdf vain sinun mielipiteitäsi, eivät yleisiä totuuksia. Tiedäthän että kasvatuspsykologit ja lastenlääkärit/-psykiatrit eivät nykyään suosittele tuollaista huudatusunikoulua, jossa lapsi jätetään yksinään huutamaan.

 

[dsdf]

Nämä olivat dsdf vain sinun mielipiteitäsi, eivät yleisiä totuuksia. Tiedäthän että kasvatuspsykologit ja lastenlääkärit/-psykiatrit eivät nykyään suosittele tuollaista huudatusunikoulua, jossa lapsi jätetään yksinään huutamaan.

Tiedän uudet suuntaukset. Joidenkin kohdalla se voi toimiakin.
Ap:n tapauksessa kuitenkin näkisin koko perheen eduksi sen, että tämä huutaminen ja yövalvominen katkaistaan nopeasti ja tehokkaasti, jotta heidän kaikkien yöuni paranee.
Yliväsynyt äiti ei ole hyväksi lapsille eikä itselleen.
"Huudatusunikoulutus" on rankkaa. Todennäköisesti lapsi hutaa sängyssään ja äiti itkee ovan takana. Molemmilla on paha mieli. Kuitenkin uskon, että pitkäjänteisellä ja päättäväisellä yrittämisellä tämä olisi ohi mutamassa viikossa ja sen jälkeen koko perhe voi nukkua kunnon yöunia.

No, tämä on vain mielipiteeni, jota en osaa selitää pehmeämmin, empaattisemmin, koska olen niin useasti tätä samaa nähnyt ja tulen näkemään, että tämä on minulle jo itsestäänselvyyttä.

 

[MillaLilla]

JerryLee, kuulostaa juuri tuolta tuo meidänkin meininki.

Päivällä vaunuihin poika nukahtaa ihan itsekseen ja nukkuu 2-3h/pv.
Korvat on viikko sitten tarkistettu putkituksen kontrollissa. Mutta neuvolan täti kysyi myös tuosta lääkärissä käynnistä myös. Taidanpa varata ajan lastenlääkärille ja käyttää. Olen vain hieman huono lähtemään lääkäriin "turhaan", kun reilu 1kk iässä poikaa käytin huutamisen takia, niin lääkäri lähestulkoon nauroi minut ulos, että vauvat nyt itkee..... Kokeilin myös vyöhyketerapiaa muttei auttanut.

Rasvattoman maidon vaihdan nyt laktoosittomaan ja kokeillaan sitä.

Tuo huudattaminen.. Niin. Joitakin iltoja tuolla menetelmällä yritin poikaa saada oppimaan nukahtamaan itsekseen, mutta kun huuto vain yltyy ja yltyy eikä rauhoitu enää syliinkään kun huutamaan on alkanut. Niin kuin tällä viikollakin nukkumaan mennessä on parina iltana huutanut ja toissailtana jopa 1 1/2h!!

Ja totta on, vaikka pienenpieni lapsi onkin kyseessä, kait jo tajuaa, että huutamalla tosiaan saa periksi. Mutta miksi se vielä jatkuu koko yön vaikka vieressä onkin??! En tiedä onko minulla sydäntä ja voimia tarpeeksi huudattaa uneen.
Onko muilla kokemuksia??

Esikoisen opetin nukahtamaan itsekseen "huudattamalla" mutta ei sitä kyllä voi enää tämän pojan jälkeen sanoa huudattamiseksi jos kitisee muutaman minuutin ja sitten nukahtaa..

Huoh. Vaikeaa on. Päivällä ei niinkään tuo asia vaivaa, vaan illalla kun kitinä alkaa jo ennen nukkumaan menoa ja rasittaa jo etukäteen kun ei tiedä mitä tuleman pitää. Aamuyöt on kamalimpia. kello käy jo yli neljän ja tuntuu, ettei silmääkään ole nukkunut ja poika on hankala ja itkesekelee.

Ens viikolla varaan ajan sinne lääkäriin. Eihän se vara venettä kaada.

 

[MillaLilla]

dsdf, niin vielä, että kait tuo huudattaminen on ainoa keino jos haluamme nukkua yöllä. Tosin vasta sitten kun on konsultoitu lastenlääkäriä.
Ihan asiaa kirjoitit. En todellakaan vedä hernettä nenään vaikka toisaalta arka aihe onkin, kun kyse on äitiydesta, omien rakkaiden lasten hoidosta ja huolehtemisesta jne.

 

[kohtalotoveri]

MillaLilla, kuulostaa erittäin tutulta. Meillä kolme ekaa kuukautta huudettiin lähes koko hereilläoloaika. Poika on nyt 1v 9kk ja nyt vasta nukkui pari yötä hyvin, heräilemättä. Tähän asti on heräilty lähes joka yö tunnin, parin välein, välillä jopa tiuhempaa. Olettaisin, että asiaan on monta syytä. Poitsi on varmaan luonnostaan huono nukkumaan (niin olen itsekkin ollut pienestä pitäen) ja vähäuninen. Lisäksi pojalla on ainakin maito- ja muna-allergia ja todennäköisesti muitakin koska vatsa tuntuu vaivaavan. Lisäksi poskihampaiden tulo on ollut erittäin kivuliasta.
Useammaltakin lääkäriltä kyselin unikoulusta pojan ollessa nuorempi, mutta kaikki tyrmäsivät sen täysin. Unikoulu on tarkoitettu täysin terveille lapsille ja jos itkut johtuvat siis esim. vatsavaivoista, niin moiseen ei pidä missään tapauksessa ryhtyä. Pehmeämmän unikoulun keinoja olen kotona testannut ja todennut, että ei toimi meillä.
Pointti tässä oli nyt se, että oletko varma että itkut eivät johdu hammaskivuista, vatsavaivoista yms. Oletko kokeillut antaa illalla kipulääkettä ja testannut, että auttaako se yöuniin? On hyvä, että menet lääkärille, mutta ikävä kyllä allergiat eivät useimmiten näy testeissä (veri- ja ihokokeissa) näin pienillä, vaan ne pitäisi kokeilla välttämis- ja altistustesteillä...

 

[MillaLilla]

Kyllä on kokeiltu särkylääkettäkin antaa mutta sillä ei ole ollut mitään vaikutusta, joten ei ilmeisesti ainakaan mistään pikku särystä voi olla kyse. Hampaita on jo 8 kpl. ja olen kyllä odottanut lisääkin. Mutta eihän nyt lapsi voi hampaita itkeä vuotta? Allergioita en ole osannut edes ajatella kun ei ole iho-oireita ja pojan ollessa n.2kk iässä kokeiltiin almiron peptidiä ja olin lisäksi imetysdietillä, mutta tulokseton kokeilu oli tämäkin.

Tämä homma on vain tainnut mennä alusta asti ihan pieleen kun itki sen 3,5kk-4kk ja tuolloin tietysti teimme kaikkemme itkun lopettamiseksi: kantamista, viereen nukuttamista, pullolle ja rinnalle nukuttamista yms.

Toivottavasti lääkärireissun jälkeen ollaan viisampia asian suhteen ja osaamme aloittaa oikeanlaisen hoidon tai unikoulun pojalle. Näin ei kuitenkaan voi enää jatkua...

 

[Jerrylee]

Minä käytin poikaa lääkärissä useammankin kerran, otettiin verikokeita ja tehtiin ihokokeita. Maidosta ja viljoista tehtiin myös välttämistestit eikä mitään löytynyt. Tosin lääkäri jo etukäteen sanoikin että tuskin on allergiaa, kun vaivaa vain öisin eikä mitään ripulia, oksentelua tai iho-oireita ollut. Kannattaa joka tapauksessa nekin asiat tutkia, niin ei tarvi arvuutella, ja olisihan se tavallaan ihan hyväkin jos löytyisi jokin selvä ja hoidettavissa oleva syy siihen yöhulinaan.

Yksi lääkäri sitten sanoi, että hän arvelisi ongelmien johtuvan jostain neurologisesta syystä tai hermoston kypsymättömyydestä, joka aiheuttaa unettomuutta ja levottomuutta. Sanoi, että on muutaman sellaisen tapauksen nähnyt, jossa aivan toivoton nukkuja on äkkiä alkanutkin nukkua yöt läpeensä ilman mitään erityisiä toimenpiteitä, mutta koska näistä asioista ei kamalasti tutkimustietoa ole saatavilla, niin se oli vain hänen oma arvionsa.

Näin meillä sitten juuri tapahtui. Kaikki meni aivan kuten ennenkin ja sitten yhtenä yönä se vaan nukkui seitsemään asti ilman herätyksiä.

Nyt meillä on toinenkin lapsi, kohta 8kk vanha, ja on aivan eri maata. Aivan samalla tavalla sekin nukkui vieressä ekat kuukaudet, mutta se siis nukkui siinä eikä kitissyt ja heräillyt. Pariviikkoisesta asti tämä toinen on nukkunut sellaisia kahdeksan tunnin pätkiä ja nykyään nukkuu koko yön omassa sängyssään. On alusta asti osannut nukahtaa itsekseen ja kun se yöllä herää, niin se hetken vääntelehtii ja nukahtaa sitten uudestaan. On se ihme miten erilaisia ne voi olla. Itse asiassa vähän etukäteen pelkäsin että jos tää on samanlainen, niin miten mä jaksan taas sitä samaa, mutta onneksi ei ollut.

 

[double]

Meillä on 10 kuukautta vanhat kaksoset, jotka ovat nukkuneet koko ajan katkonaisesti. Tottuivat yöruokintaan niin paljon. Nykyään nukutaan perhesängyssä, että voi helposti yöllä reagoida itkuun eikä tarvitse nousta ylös kuin täyttämään pulloa välillä. Rankkaa on, kun ei ole 10 kuukauteen nukkunut yhtään yötä putkeen, mutta minkäs teet. Itkettämään en ala, mielestäni se ei ole hyväksi pienelle ihmiselle. Ehkä taas kohta kokeillaan sellaista unikoulua, että yritetään lopettaa pullon antaminen yöllä. Neljä kuukautta sitten yritettiin sitä ja päästiin muutama yö ihan vaan yhdellä tai kahdella herätyksellä. Nykyään heräillään välillä melkein tunnin välein, korkeintaan nukkuvat ehkä reilut kaksi tuntia kerrallaan. Elämä on silti ihan ihanaa kahden pienen kanssa Mutta rankkaa se on, voimia alkuperäiselle!

 

[dsdf]

Parempi käyttää lasta lääkärissä kerran liikaa, kuin kerrankin liian vähän. Oli lääkäri sitten millainen tahansa. Lääkärikin on vain ihminen ja saattaa erehtyä.

Kuitenkin huudatusunikoulua on itselle turvallisempi ja helpompi pitää, kun on tarkistettu ettei huutamisen syy ole jokin sairaus.

 

[MillaLilla]

Hyvähän se on sinne lääkäriin pistäytyä, vaikken usko, että mikään on vikana.
Toinen ilta nyt unikoulua takana ja tuntuu aika hirveältä. Mutta kait se on parempi huutaa ennen nukkumaan menoa kuin kesken unien keskellä yötä ja silloinkaan kun ei oikein mihinkään olla tyytyväisiä.. Viime yönä siis ei huutanut sitten nukahtamisen. Nukkumaan laittaminen on vain aivan järkyttävää. Nyt ei sitten paluuta ole kun kerran tämä on aloitettu. Kait pieni menisi entistä enemmän sekaisin jos nyt heltyisin ja antaisin periksi.

 

[satunnainen]

Huomasin tekstistäsi muutamia "kasvatusvirheitä" heti.

- Lapsi ei saa päättää nukkumapaikkaa. Se on oltava aina sama, eli oma sänky.

- Lapsen on opittava nukahtamaan itsekseen

- Aloittaa siitä että lapsi saa huutaa 2 minuuttia, ennen kuin käy sanomassa että nyt nukutaan ja peittelee lapsen uudelleen. Seuraaavana iltana odottaa 5 minuuttia ja sama rutiini, seuravana 10 minuuttia, eiä enää sanota mitään, peitellän vain ja poistutaan saman tien jne. Yölläkään ei kannata mennä heti luokse ja ei ainakaan nostaa lasta pois omasta sängystään...

- Lapsi oppii siihen miten hänen kanssaan toimitaan. Nyt on toimittu niin, että huutamalla hän saa syliä, pääsee viereen, saa tutin ja mitä ikinä vain kunhan huutaa tarpeeksi..

Varo vauvakouluttajia

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"
"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"
"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"
"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?

Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.

Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?

"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.

Sulkeutumisoireyhtymä

Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.


***************
Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Lähde:
Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

Lainaa

 

[satunnainen]

Vauvakoulutuksen näkökulmasta yöherääminen on tapa, josta vauva pitää opettaa pois, ei merkki siitä, että vauvalla olisi tarve kiinnittyä vanhempiinsa.

Vauvan lähellä nukkuminen - Nukkuminen ei ole valtakysymys

Nukkuminen, kuten syöminenkin, ei ole käyttäytymismuoto, jonka voisi opettaa lapselle pakolla. Korkeintaan voit luoda olosuhteet, jotka tekevät lapselle mahdolliseksi nukahtaa. Neuvottuani kolmen vuosikymmenen ajan vanhempia nukkumista koskevissa kysymyksissä olen tullut johtopäätökseen, että useimmat yöheräilijät ovat sellaisia syntyjään, eivät olosuhteiden vuoksi. Ei ole sinun vikasi, että vauvasi herää, eivätkä vauvasi nukkumatavat ole vanhemmuutesi heijastusta. Jos ystäväsi kehuvat, että heidän vauvansa nukkuvat läpi yön, luota meihin: he todennäköisesti liioittelevat - ja paljon.

Kuulemasi ristiriitaiset neuvot voivat valvottaa sinua enemmän kuin vauvasi. Pelkäät, että hemmottelet vauvasi pilalle, jos otat hänet vuoteeseesi tai hoidat vauvaa herkkävaistoisesti, kun hän herää keskellä yötä. Murehdit, jos epätoivon ja uupumuksen ajamana kokeilet hiukan vauvakoulutusta ja annat vauvasi itkeä muutamana yönä. Joskus on hyödyllistä ymmärtää, että jotkut vauvat ovat hyväunisia ja osaavat syntyjään rauhoittaa itsensä, kun taas toiset vauvat heräävät helposti yöllä ja ovat vaikeasti jälleen rauhoitettavissa. Jokainen vauva on erilainen ja unikäyttäytyminen liittyy enemmänkin synnynnäiseen tempperamenttiin (tai yöheräilyn kohdalla lääketieteellisiin syihin) kuin mihinkään äidin tai isän aikaansaamiin "huonoihin tapoihin". Tulee aika, jolloin sinnikkäänkin yövalvojan vanhemmat palkitaan keskeytymättömällä unella. Ikävaihe, jona perheet palkitaan tällä koko yön kestävällä autuudella, vaihtelee lapsesta toiseen. Odottaessanne kokeilkaa, mikä yöaikainen vanhemmuuden tyyli toimisi teidän tapauksessanne. Tätä varten teidän ei tarvitse konsultoida muita uniexperttejä kuin vauvaanne ja itseänne.

KIINNITTYMISEN JATKAMINEN YÖLLÄ
Yöajan kiintymysvanhemmuudessa on kysymys enemmästä kuin vain vauvan nukkumapaikasta. Kysymys on asenteesta vauvan öisiin tarpeisiin, sen hyväksymistä, että vauvasi on pieni ihminen, jolla on suuret tarpeet - ympäri vuorokauden ja läpi viikon. Vauvasi luottaa siihen että sinä, hänen vanhempansa, olet jatkuvasti saatavilla myös yöllä, kuten päivälläkin. Joten sopeutat yöhön liittyvät tapasi vauvan tarpeisiin. Jos olet halukas joustamaan ja luovut kulttuurissa yleisestä asenteesta, jonka mukaan vauvat pitäisi opettaa heti alusta lähtien nukkumaan itsekseen, tulet ymmärtämään, että vauvan toivottaminen tervetulleeksi omaan vuoteeseesi ei ole pilalle hemmottelua eikä vauvan komentoon alistumista.

Lisättäköön, ettei vauvalle ole mitään oikeaa tai väärää nukkumapaikkaa. Päämääräsi ei ole sopeuttaa vauvasi nukkumakäytäntöä jonkun muun neuvomiin periaatteisiin - tulivatpa neuvot sitten vauvakouluttajalta tai kiintymysvanhemmuuden kannattajalta. Päämääräsi on löytää yötä varten vanhemmuuden strategia, joka tekee kaikille perheessä mahdolliseksi nukkua hyvin. Me, ja monet muutkin vanhemmat olemme huomanneet, että vauvan lähellä nukkuminen on paras tapa mahdollistaa vauvan tarpeisiin reagoiminen myös yöllä, ja nukkua silti hyvin.

MIKSI VAUVAN LÄHELLÄ NUKKUMINEN TOIMII?
On kaksi pääsyytä sille, miksi vanhemmat nukkuvat lastensa lähellä. Ensinnäkin yhdessä nukkuminen jatkaa kiinnittymistä, jonka rakentamiseksi vanhemmat ponnistelevat päivät. Kun lapsen ei tarvitse päiväsaikaan itkeä yksinään, käy järkeen, ettei häntä yölläkään jätetä toiseen huoneeseen itkemään. Vauvan lähellä nukkuminen on vauvan kantamisen yöversio. Toiseksi vauvat, joiden kanssa nukutaan, nukkuvat paremmin ja tämä auttaa äitejäkin nukkumaan paremmin. Toisin sanoen yhdessä nukkuminen toimii.

Pikkulapsen uni on erilaista kuin aikuisilla. Tutkijat eivät tiedä, miksi vauvat viettävät niin paljon aikaa kevyessä unessa. Voi olla, että vauvat eivät vielä ole kyllin kehittyneitä voidakseen turvallisesti nukkua syväunta. Jos hyväksytään ajatus, että vauvoilla on hyvä syy nukkua kuten nukkuvat, alkaa tuntua järkevältä myös ajatus, että vauvojen pitäisi nukkua jonkun rakastamansa ihmisen vieressä.

Uneen vaipuminen äidin rinnoilla tai isän käsivarsilla luo tervettä suhtautumistapaa nukkumista kohtaan. Vauva oppii, että on mukava nukahtaa. Vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat eivät ainoastaan nuku tyytyväisempinä, he myös pysyvät unessa kauemmin.

Jos vauva on yksin, herääminen saattaa olla pelottavaa. Kun huoneessa ei ole vanhempaa, vauva päättelee olevansa yksin ja hylättynä. Jos vauva herää lähellä äitiä, herääminen ei ole niin pelottavaa. Vauva ymmärtää, että kaikki on hyvin, jos äiti on lähellä. Ja äiti voi ehkä ojentaa kätensä, taputtaa vauvan selkää, mumista muutaman lohdutuksen sanan ja saatella vauvan näin kevyestä unesta kohti syvempää ilman että hänen tarvitsisi itse edes kunnolla herätä.

Kuinka paljon mukavampaa onkaan pystyä tyydyttämään vauvan tarpeet yöllä lähtemättä ollenkaan sängystä.

Vertaa tätä tilanteeseen, jossa äiti ja vauva nukkuvat eri huoneissa. Kun yksin nukkuva vauva herää itkien, yksin ja herättää äidin syvästä unesta, äidin on noustava vuoteestaan ja kiiruhdettava vauvan luo. Sitten hänen on rauhoitettava vauva niin, että tämä pystyy imemään maitoa. Kun vauva viimein vaipuu uneen, äiti laskee tämän koriinsa, ja sitten hänen itsensä pitäisi pystyä nukahtamaan.

Vauvakoulutuksen näkökulmasta yöherääminen on tapa, josta vauva pitää opettaa pois, ei merkki siitä, että vauvalla olisi tarve kiinnittyä vanhempiinsa. Usein toistuva yöherääminen ei tunnu kuitenkaan vaivaavan useimpia vauvan kanssa nukkuvia äitejä. Useammin toistuvat ruokinnat, lisämaito ja lisäkosketus auttavat vauvaa kasvamaan paremmin.

Vauvoilla on oma tapansa tietää, miten he voivat saada vanhemmiltaan sen, mitä kasvaakseen tarvitsevat. Jos otat vinkistä vaarin ja nautit yöllä vauvasi läsnäolosta, tulet iloisemmaksi ja pysyt paremmin kiinnittyneenä vauvaasi.

Vauvan kanssa nukkuminen tekee sinulle mahdolliseksi välittää vauvallesi huolenpidon viestejä läpi koko yön, sanomatta sanaakaan. Kun olet lähellä vauvasi herätessä ahdistuneena, voit vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja asianmukaisesti. Tämä välittää vauvallesi viestin, että hän voi luottaa siihen että tyydytät hänen tarpeensa ja olet paikalla hänen tarvitessaan. Kun jätät kriitikot ja vauvakouluttajat omaan arvoonsa ja lasket vauvasi viereesi nukkumaan, viestität hänelle, että luotat hänen merkkeihinsä.


YHDESSÄ NUKKUMINEN - KUINKA SEN SAA TOIMIMAAN?

Varmistakaa, että kummatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä.
Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden olisi tarkoitus lähentää vanhempia, ei vieraannuttaa heitä toisistaan.

Käytä suurta sänkyä
Yhdessä nukkuminen on mukavampaa, kun on paljon tilaa jaettavaksi.

Laajenna sänkyäsi
Jotkut äidit ja vauvat tarvitsevat hieman etäisyyttä, jotta olo on mukava eikä herää liian usein. Kokeile sivuvaunua.

Kokeile erilaisia nukkumisjärjestelyjä
Monille perheille parempi järjestely on , että vauva nukkuu äidin ja seinän välissä

Nukkukaa yhdessä osa yöstä
Vauvan kanssa nukkuminen ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys.
Vauvan nukkuessa yksin vanhemmat voivat nauttia hetken kahdestaan. Vauvan herätessä vauva haetaan nukkumaan vanhempien sänkyyn.

Jaa vuoteesi vain yhden lapsen kanssa kerrallaan
Pikkuvauvan ja taaperon nukkuminen yhdessä ei ole turvallista. Järjestä taaperolle oma erikoissänky parisängyn viereen.

Joko heräät lastesi kanssa, kun he ovat vauvoja, tai sinun on herättävä heidän kanssaan, kun he ovat vanhempia.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja: Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

 

[satunnainen]

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa.

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-

Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.

Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.

Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"

PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.

"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.

"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.

"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.

"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.

Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.

Tieteen tuloksia

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-

Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.

Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.

EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

 

[satunnainen]

Babyidea - AP tutuksi: Granju: Attachment Parenting

Juliana, yksivuotiaan tyttären äiti, kertoo kokemuksensa huudattamisesta:

”Kokeilimme sitä, kun Jenna oli puolivuotias, vaativa ja suuritarpeinen vauva. Jenna alkoi huutaa kurkku suorana sillä sekunnilla, kun lähdimme huoneesta (siliteltyämme ja taputeltuamme häntä ensin, kuten Ferberin kirjassa suositellaan). Hän jatkoi hirvittävää, korviasärkevää karjuntaansa pieniä taukoja lukuunottamatta neljän tunnin ajan.

Silloin tällöin kävimme kertomassa hänelle, että rakastamme häntä ja teemme tätä vain hänen omaksi parhaakseen. Joka kerta, kun näin hänen pienet kyynelten juovittamat kasvonsa anelemassa, etten jättäisi häntä, minusta tuntui kuin kuolisin. Mutta kirjan mukaan meidän oli tehtävä se, mikä oli Jennalle parhaaksi, jos halusimme olla hyviä vanhempia. Muuten hän ei koskaan oppisi nukahtamaan itsekseen. No, lyhyesti sanottuna hän ei lopultakaan nukahtanut tuona yönä ja minä tunsin sisälläni, että se mitä teimme, oli todella väärin.

Viikkoja tapahtuman jälkeen Jenna ripustautui minuun kuin apinanpoikanen eikä halunnut päästää minua näkyvistään. Hänen kurkkunsa oli käheä huutamisesta. Hän alkoi itse asiassa nukkua paljon huonommin kuin aikaisemmin, koska hän pelkäsi, että jättäisimme hänet taas yksin. Koko kauhea kokemus sai minut etsimään uudenlaista tapaa käsitellä hänen persoonaansa. Olen todella iloinen, että löysin Tri Searsin kirjan (”The Fussy Baby: How To Bring Out the Best in Your High-Need Child”, Signet 1989). Se muutti elämämme.” (Juliana)

”Kysymys: Olen kuullut, että jos vauva tottuu nukahtamaan rinnalle tai isänsä syliin, hän ei herättyään osaa nukahtaa itsekseen. Onko tämä totta?

Tri Searsin vastaus: Totta, totta – ja entä sitten? (---) Vauva on pieni vain lyhyen aikaa, ja tänä aikana luodaan luottamuksen perusta. Mieti, mitä tapahtuu, jos vauva herää yksin ja hänet pakotetaan, ennen aikojaan, rauhoittamaan itse itsensä. Koulukunta, jonka mukaan vauvan pitäisi oppia rauhoittamaan itse itsensä ja nukahtamaan ilman äidin ja isän apua jo ihan pienenä, jättää huomiotta tärkeän asian lapsen kehityksessä: tarve, joka on tyydytetty varhaislapsuudessa, poistuu. Sen sijaan tarve, jota ei ole tyydytetty, ei koskaan poistu kokonaan, vaan ilmenee myöhemmin ’kiintymishäiriöinä’: aggressiona, kiukkuna, eristäytymisenä tai vetäytymisenä ja kurinpito-ongelmina. Meillä on käytännön nyrkkisääntö: ensimmäisen vuoden aikana lapsen halut ja tarpeet ovat yleensä yhtä.”
Lainaa

 

[satunnainen]

Nighttime Parenting -kirjassa Sears lähtee liikkeelle samasta asiasta kuin Pantley: unesta ja sen puutteesta. Hyvä uni kiinnostaa kaikkia, eikä vähiten heräilyistä räytyneitä pienten lasten vanhempia.

Kirjan läpikäyvä ajatus on siis se, että kun perheessä noudatetaan attachment parenting -käytäntöjä, lapset ja sen myötä myös vanhemmat saavat nukkua paremmin. Asian ymmärtämiseksi Sears esittelee tosiseikkoja ja tutkimustuloksia vauvojen ja pikkulasten unesta.

Kirja: Sears: Nighttime Parenting:

Babyidea - AP tutuksi: William Sears - Nighttime Parenting

 

[satunnainen]

On paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.

Vauvat nukkuvat parhaiten äitiensä läheisyydessä, koska heidän tarpeensa tulevat näin nopeammin tyydytetyiksi ja he ovat rentoutuneempia.

Terveiden pienten lasten uniongelmat ovat länsimainen ilmiö. Vauva itkee ja on levoton öisin, jos hän joutuu nukkumaan kaukana vanhemmistaan.

Amerikkalaisista äideistä melkein kaikki joutuvat valvomaan öisin vauvoja hoitaessaan. Suurin osa vauvoista nukkuu omassa sängyssä alusta saakka ja 6 kk ikään mennessä melkein kaikki vauvat on yleensä siirretty nukkumaan omaan huoneeseen. Vauvojen nukuttamiseen käytetään runsaasti aikaa sekä erilaisia apuvälineitä ja kikkoja: kehtoja, iltasatuja, yövaatteita, peseytymisrituaaleja ja leluja.

Maya-vanhemmat järkyttyvät kuullessaan, että amerikkalaisvauvat jätetään yksin nukkumaan, kun taas amerikkalaisvanhemmat uskovat, että yhdessä nukkuminen saattaa olla vahingollista lapsen henkisen kehityksen kannalta, ja vieressä nukutetusta lapsesta ei tule riittävän itsenäistä.

Loput artikkelista:

Hernekeppi » Uusvanhaa vanhemmuusoppia etsimässä

 

[satunnainen]

Kuinka moni aikuinen haluaa nukkua yksin? Jos aikuinen nukkuu toisen ihmisen kanssa, miksi oletetaan, että vastasyntynyt, joka ei edes välttämättä vielä ymmärrä olevansa äidistään erillinen olento, haluaisi nukkua yksin?

Käsitykset unesta ja vastasyntyneistä poikkeavat radikaalisti eri kulttuureissa. Länsimaissa ajatellaan, että jo ihan pientä vauvaa on syytä koulia jotta hänestä kasvaisi itsenäinen ja reipas.

Antroplogi ja unitutkija James Mckenna kiinnostui vauvojen unesta jo vuonna 1978. Siitä lähtien hän on tutkinut millaista vauvojen uni on ja miten vauvat parhaiten nukkuvat.


Hänellä on yksi ainoa ohje kaikille vanhemmille: "Nukkukaa lastenne kanssa!"

Loput: Hernekeppi » Yksin oot sinä vauva, huoneesi keskellä yksin

 

[satunnainen]

Alkaa tosiaan vaikuttaa päättömältä se, millaisia ponnistuksia länsimaiset vanhemmat suorittavat yrittäessään saada vastasyntyneen tai pienen vauvan nukkumaan omassa sängyssään.

Käy muun muassa selväksi, että yöheräily ja uniongelmat ovat harvinaisempia niissä ympyröissä, joissa vauvat nukkuvat vanhempiensa vieressä. Eli paradoksaalisesti tapa erottaa vauvat vanhemmistaan, jotta vanhemmat saisivat nukkua rauhassa, aiheuttaakin usein päinvastaista.

”Miksi ihmeessä ammattilaiset ovat niin huolestuneita toisista tavoista, mutta eivät toisista ollenkaan. Me puemme vauvalle vaipat ja tiedämme, että niistä päästään kyllä eroon siihen mennessä, kun lapsi täyttää kolmekymmentäviisi. Silti vauvojen, jotka tuuditetaan uneen tai otetaan vanhempien sänkyyn nukkumaan, uhkaillaan jäävän loppuiäkseen riippuvaisiksi. Älkää vain rakastako niitä liikaa tai ne rupeavat vaatimaan sitä.”

Loput täältä: Babyidea - AP tutuksi: Deborah Jackson - Three in a Bed: The Benefits of Sleeping with Your Baby

 

[satunnainen]

Vauvan jättäminen yksin huutamaan on kaikkea muuta kuin suositeltavaa. Se on piittaamattomuutta vauvan tarpeista ja tylsyttää vanhempien vaistoa lapsen viestejä kohtaan. Lisäksi pitkitetty itkeminen on haitallista vauvoille.

Kaiken huipuksi huudattaminen ei paranna yöunia yleensä kuin tilapäisesti.

Babyidea - AP tutuksi: Granju: Attachment Parenting

 

[satunnainen]

Erillään nukkuminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapa, joka ei pohjaudu ihmisen biologisiin tarpeisiin.

Imetystukilista.net - Äidin ja vauvan nukkuminen - perhepeti vaihtoehtona