Suomessa on kovaa ja vaativaa olla äiti

[Mimosa]

No täydellistä äitiä ei kyllä ole. Mutta onkohan tuo ongelma syyllistyminen vai syyllistäminen? Siis ottaako ihmiset kaiken huonosta omatunnosta itseensä, vaikkei sanoja mitään pahaa tarkottaisikaan? Vai onko minulla niin onnellinen sattuma käynyt, että ihan Helsingin kaltaisessa omaan napaan katsovassa kaupungissa olen saanut apua ja perhekahvilassa kaikki on kavereita. Kertaakaa en ole kuullut syyllistämistä tai kieroon katsomista. Useimmiten avataan ovet ja vaunut saa tilaa mennäkseen. Toki on niitä ihmisiä jotka eivät auta, mutta monet on omissa ajatuksissaan eikä ehkä huomaa avun tarvitsijaa. Tai joskus joutuu huutelemaan vähän tietä täydessä metrossa. Tosin pyrin välttämään ruuhka-aikana liikkumista. En muiden takia vaan ihan siksi että vaunujen kanssa ruuhkassa ja ahtaassa tilassa on rasittavaa itseni mielestä. On toki päiviä että asiat on toisin. Mutta mietin vaan ihan neutraalisti, että miksi minä en ole törmännyt ilkeilyyn tai huomautteleviin mummoihin tai ihmisiin joilta ei saa apua? Johtuuko se siitä että en vain huomaa että näin käy koko ajan minullekin? Ehkä en odota oven avausta ja sitten kun niin tapahtuukin, olen iloisesti yllättynyt. Enimmäkseen nimittäin käy näin.

Mitä tulee täydelliseen äitiin niin sitä tuskin olen. Imettänyt olen koska se lopulta onnistui. Imetin pitkään koska se tuntui hyvältä ja helpolta ja lapsi söi. Lapseni harvoin kitisee julkisesti. Viikko sitten teki niin ja huusi ravintolassa. Sitten pyrin viihdyttämään sitä ja kävelemään välillä kierroksen että jaksoi odottaa muiden ruokailut ja sain itse ahmittua lautaseni tyhjäksi. Ei kukaan sanonut pahasti siitäkään, tosin tein parhaani että häiriö olisi mahdollisimman pieni. Jos lapsi karjuu vaikka kirjastossa, lähden pois ja palaan paremmalla ajalla. Mitä tulee ulkonäköön niin kyllä, minulla on jäänyt kiloja ja makea maistuu edelleen. Mutta kuntosalin kortti pilkistää taskusta ihan oman itsen vuoksi, koska minulla on parempi olo kun olen terve ja jaksan nostella lastani. Käyn siellä pari kertaa viikossa, en siis joka päivä tai jatkuvasti. Lähikauppaan lähden räjähtäneen näköisenä, enkä juuri välitä mitä muut siitä piittaa. Eikä kukaan ole mielestäni katsonut kieroon sitäkään. Eikä kyllä kiinnostaisikaan muiden mielipiteet asiasta. Jos kaupungille lähden, pistän ehkä vähän paremmat vaatteet ja ripsiväriä mutta en edes muuten meikkaa. Lapsentulon jälkeen tukkamuotikin on ratkennut pitkillä hiuksilla ja ponnarilla. En siis laita hiuksia lainkaan. Ennen kyllä laitoin. Voisin toki surra ja voivotella kuinka alas olen vajonnut kun hiukset eivät ole viimeisen mallin mukaan enkä jaksa tai ehdi meikkailla. Vaatteetkin pääsääntöisesti on jotain, mikä on mukavaa päällä, farkkuja ja tennareita. Eli naiselliset korkkarit on jäänyt kaappiin.

Meillä lapsi saa kotiruokaa. joskus saa purkista. En tee ruoanlaitosta numeroa. Olen tosin kehittänyt keinot tehdä nopeita kotiruokia ja kerralla enemmän. PErhekahvilaan vien aina purkkiruoan, eikä kukaan katso sitäkään. Kestovaipat on jäänyt ja kasvata vaippavuorta liberoilla. Tästäkään ei kukaan perhekahvilan äiti ole pahasti katsonut, enkä sitä edes salaile. Meillä on myös kestoiltu aikansa. Meillä on sotkusta ja pölypallot huristaa menemään. Lapsi nuolee joskus kenkiä ja kähmii rattaitaan. Kipeänä tuo ei ole ollut lainkaan. Pyrin siivoamaan kerran viikossa mutta sillonkin harvoin ehdin sekä imuroimaan että pesemään lattiat, siis harvemmin kaikkea. Joka viikko en pyyhi myöskään pölyjä. Vaatteita pesen sitten kun ei ole päälle pantavaa.

Eli olenko nyt se täydellinen äiti kun käyn salilla, imetin aikani pitkään, teen hyvää kotiruokaa ja pyrin antamaan virikkeitä ja rauhaa lapselleni sopivassa suhteessa. Kyllä, olen minä omalle lapselleni täydellinen mutta mikään ihanne äiti en ole. Olen monesti väsynyt ja poissaoleva. Kiukuttaakin univelat. En jaksa aina leikkiäkään. olen ihan tavallinen ihminen.

Mietin vaan silti että voiko oma syyllisyys vaikuttaa siihen, että luulee toistenkin syyllistävän vaikkei niin ole. Itse esim juttelen kaikeasta ja monesti on tullut olo että joku on saattanut syyllistyä jutuista. Minulla on aivan se ja sama, antaako toinen äiti lapselleen korviketta ja purkkiruokaa ja miten heillä elämän hoidetaan. Ainoa joka kiinnostaa on, että mitä lapselle kuuluu, miten on mennyt jne. Siis vertaisjuttelu elämästä ilman arvostelua ja tuomiota. Jokaisen tekee omien ratkasuiden mukaan.

Syyllistäjiä itse en ole tavannut muualla kuin tällä palstalla. Tämä on varmasti yksi pahimmista, ja valheellisimmista. Kiillotetaan omaa kuorta ja arvostellaan muita, vaikka varmasti joka äiti joskus väsyy ja rähjää, laittaa lapselleen eilisen paidan, jättää siivoamatta ja oikasee ruokahommissa. Se vaan on elämää, äitinä olemista ja arkea. Toivottavasti äidit osaisivat tukea toisiansa tässä vaativassa hommassa. Äitiys ei ole helppoa, ja siksi tukiverkot ja vertainen juttuseura on ainakin itselleni yksi tärkeimmistä asioista. Ai niin, ja minä kyllä uskallan puhua muille, ikävistäkin jutuista. Ja onneksi olen puhunut, koska on helpottava kuulla että niin muillakin menee välillä.

Tsemppiä kaikille ja uskaltakaa vaan olla itseänne. mitä muista välittämään, kaikilla niillä on omat luurangot kaapissaan. Se on hyvä muistaa. JA niillä syyllistäjillä varmaan itsellä huonoin omatunto, kun pitää yrittää päteä.

 

[vieras]

Ihan totta Mimosa, vaikutat fiksulta ihmiseltä!

 

[----neito----]

Olen mimosan kanssa samoilla linjoilla. Mimosa, hyvä kirjoitus!

Jokainen äiti pyrkii olemaan omalle lapselleen se paras äiti. Se käyttääkö kestovaippoja tai tekeekö ruuat itse, on ihan jokaisen oma juttu eikä tee kenestäkään huonoa tai hyvää. Eikä kukaan ole täydellinen. Miksi sitä pitäisi verrata itseäänsä johonkin kuvitteeliseen "naapurin täydelliseen äitiin"? Miksi ei voi tehdä itselleen ja lapselleen parhaimmat ratkaisut, juuri ne jotka sopivat teille? Miksi pitää aina vertailla? Ja jos joukkoon mahtuu joku kaikki tietävä, niin antaa olla, anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sinä teet niin kuin parhaaksi näet.


Itse olen ollut sillä linjalla, että ole muille sellainen kuin toivoisit heidän olevan sinulle. Ainakin minulle metsä on vastannut niinkuin olen sinne huudellut. Kun olen ollut tasaisen peruspositiivinen ja ystävällinen, neuvonnut jos olen osannut, niin minulle ollaan oltu takaisin samanlaisia. Itse olen törmännyt vain ystävällisiin äiti ihmisiin, vaikka täällä "kamalassa etelä-suomessa" asunkin.

 

[Ei vain oma asenne]

Itse olen törmännyt ihan livenä suomalaisäiteihin, jotka ovat päivitelleet toisille äideille päin naamaa heidän päivähoitoratkaisujaan tyyliin "kauheaa, mä en voisi viedä alle 3-vuotiasta hoitoon" tai heidän tapaansa ruokkia lastaan tyyliin "mä en kyllä ikinä anna lapselle mitään mehuja/keksejä/karkkeja/ranskalaisia" tai "vieläkö sä imetät noin isoa lasta". Onneksi nämä tahdittomat äidit ovat vähemmistö mutta he eivät siis ole vain näiden nettipalstojen vitsaus.

Mutta siihen jokainen voi tietysti vaikuttaa miten noteeraa näiden ihmisten kommentit. Esikoisen kanssa saattaa olla paljon herkempi ulkopuolisten sanomisille kuin sitten kun lapsia on enemmän. Itse olen sitä mieltä että äiti voi olla äidille susi mutta mummoilta ja vaareilta olen kyllä saanut lapsen kanssa liikkuessani pelkkää kivaa palautetta, on toivotettu siunausta sekä äidille että lapselle ja kerrottu omista lapsenlapsista. Ja minun lapsukaiseni on hyvin temperamentikas tapaus, jonka eriävän mielipiteen kuulee melkein korttelin päähän. Joten vanhemmista ihmisistä ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Sen sijaan kaikista perhekahvilassa ja leikkipuistossa tavatuista takakireistä äideistä ei voi sanoa samaa.

 

[^^^^]

Taitaa olla niin, että ihmisten huono itsetunto se vaan laittaa kirjoittelemaan näitä ketjuja. Jokapaikassa ollan muka silmätikkuna ja muut vaativat sitä ja tätä. On kovaa ja ankeaa.
Elämä on elämää ja banaanipuun alla on omat ilonsa, mutta siellä elämä toisaalta olisi todella kovaa, näin suomalaisen taidoilla ja kokemuksella.

 

[mom for two]

Itse olen törmännyt ihan livenä suomalaisäiteihin, jotka ovat päivitelleet toisille äideille päin naamaa heidän päivähoitoratkaisujaan tyyliin "kauheaa, mä en voisi viedä alle 3-vuotiasta hoitoon" tai heidän tapaansa ruokkia lastaan tyyliin "mä en kyllä ikinä anna lapselle mitään mehuja/keksejä/karkkeja/ranskalaisia" tai "vieläkö sä imetät noin isoa lasta".

En mä pidä tuollaista ongelmana. Onhan jokaisella meistä mielipide näistä jutuista. En mäkään anna lapsilleni esim. kaupan lihapiirakkaa, koska siihen on jauhettu mukaan sydäntä ja muita epämääräisiä liha-aineksia. En tee niin siksi, että nostaisin itseäni muita ylemmäksi, vaan siksi, että pyrin itse syömään terveellisesti ja sitä yritän noudattaa lastenkin ruokavaliossa.

Samoin mielestäni subjektiivisessa hoito-oikeudessa on menty takapakkia, kun työssäkäyvät vanhemmat joutuvat pahimmillaan viemään lapsensa eri päiväkoteihin vain siksi, että kotona olevat vanhemmat pitävät hoito-oikeuden vuoksi lapsiaan hoidossa (vaikka kaikilla siihen ei edes olisi tarvetta). Tässäkään asiassa en ole sen parempi äiti kuin muutkaan enkä yritäkään olla mitenkään täydellinen äiti, mutta kai minulla nyt sentään saa mielipide olla siitä, että minun mielestäni hoitosysteemiä pitäisi uudistaa.

Minusta tuo huono omatunto viittaa huonoon itsetuntoon ja/tai masennukseen tms. Jokainen meistä itse tietää sen, että antaako muiden kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos vai antaako niiden jäädä aiheuttamaan pahaa mieltä kerta toisensa jälkeen. Eiköhän pääasia ole se, että on onnellinen, hoitaa lapsiaan niin hyvin kuin kykenee ja yksinkertaisesti voi olla tyytyväinen, että on selvinnyt näinkin pitkälle. Minusta arki on usein nimenomaan SELVIYTYMISTÄ päivästä toiseen. On paljon päiviä, jotka menevät päin seinää esim. kuopus kitisee ja valvottaa jo ties monennettako yötä, esikoinen oksennustaudissa, mies työmatkalla, miehellä YT-neuvottelut menossa, ikuinen ruoanlaitto tympäsee ja sitä haaveilee jopa erosta, jotta jaksaisi paremmin ja saisi nukkua. Niistä kaikista on selvitty miehen kanssa juttelemalla, äidiltä apua pyytämällä (kiitos KIITOS rakas äiti!!!), miehen kanssa vpari kertaa vuodessa vietettyjen minilomien yms. ansiosta. Pitää itse päättää, että jos ei jaksa, niin mistä päästä löysätään, jotta jaksaa sinnitellä.

Olen muuten itse äitiyden myötä alkanut itse olemaan sellainen läheinen, jota muiltakin toivoisin: pysäytän auton suojatien eteen, pidän ovia auki vanhuksille ja vaunuilla kulkeville, tarjoudun vapaaehtoisesti nostamaan rattaita junaan jne. Kannattaa ihan ekaksi tarkistaa oma asenne, ennen kuin lähtee sitä vaatimaan muilta. Aika moni perheenäidin näköinen esimerkiksi ei tosiaankaan pysäytä autoaan ennen suojatietä, vaan pyyhkäisee autollaan korkeintaan loskalumet vaunujen päälle...:/

Iso osa äitiyden vaatimuksista ja kovuudesta on oman pään sisällä. Kannattaa tosiaan muistaa, että tosiaan monissa maissa vaihtoehtoja ei ole. Jos haluaa lapsen, pitää jäädä kotiäidiksi tai muussa tapauksessa pitää olla todella hyvätuloinen äiti, jotta on varaa palkata lastenhoitaja. Kunnallisia hoitopaikkoja ei välttämättä ole ja hoitopaikoissa saattaa olla todella suuria laadullisia eroja. Itse olisin halunnut jäädä kotiäidiksi edes 1-2 vuodeksi, mutta kotikunta ei maksa kodinhoitolisää ja miehen palkka ei riittänyt perheen elatukseen, joten töihin olen joutunut menemään liian aikaisin. Siksi toivon, että ne teistä, jotka oikeasti ovat saaneet valita työn ja kotiäitiyden välillä, muistatte olla kiitollisia siitä. Moni sen tuntuu unohtavan.

 

[amélie]

Tässäpä myös hyvä kirjoitus.

 

[Nyt ilman nimimerkkiä]

No kyse on tuossakin aika pitkälle siitä, miten ilmaisee asiat. Vaikka kuinka olisi hyvä itsetunto, niin kyllä mua ainakin ärsyttää sellainen kauhisteleva voivottelu päin naamaa. Se ei yksinkertaisesti ole sopivaa eikä korrektia käytöstä. Eihän sitä muistakaan toisen ihmisen asioista mennä laukomaan arvostelevaan sävyyn, ainakaan puolitutuille mammakavereille. Eihän työpaikalla kollegallekaan mennä sanomaan, että kauheaa, noinko sina hoidat tuon ja tuon jutun. Tai puhuminen sävyyn "mä en ainakaan tekisi niin ja niin" sellaisista asioista, joista toisen tietää juuri kyseisellä tavalla tekevän. Kyllä minulla ainakin kalskahtaa korvaan sellainen, eikä kiinnnosta sellaisen ihmisen kanssa juttua jatkaa. Tähän voi toki sanoa että jokainen voi valita itse seuransa, kenen kanssa juttelee, mutta entäpä jos juuri siinä oman pihan hiekkalaatikolla on joku, tai useampikin tällainen tapaus? Ei sitä kuitenkaan lopulta pakoon pääse. Ja esimerkiksi itse taas en koskaan osaa "sanoa takaisin", tai alkaa perustelemaan kantaani tai väittelemään tällaisissa tilanteissa, se ei vaan minun luonteeseeni kuulu. Minusta on muutenkin tyhmää, että omia valintojaan täytyisi puolustella tai perustella puolitutuille.

Mutta mitä tuohon huonoon itsetuntoon tulee, tai jopa lievään masennukseen, se nyt vain on monen ongelma valitettavasti. Suomalaisten kansantautihan on juuri huono itsetunto, mitä muut musta ajttelee -tyyli. Varmaan suurin osa kärsii ainakin jonkulaisista itsetunto-ongelmista, varsinkin omaan äitiyteen liittyen. Toiset ovat herkempiä, haavoittuvampia. Ei se mene niin, että minä nyt vain päätän, etten anna muiden kommenttein häiritä elämääni. kaikki eivät pysty vain päättämään olla syyllistymättä. Vain ne, joilla on tarpeeksi vahva itsetunto, voivat niin tehdä, mutta olen aika varma, että he ovat vähemmistö.

Niin ja vielä tästä palstasta, että tämä nyt ei todellakaan ole pahin paikka! itse kävin ennen Perhekerhon foorumilla, ja siellä homma vasta kamalaa oli. Suomi24:n hylkäsin parin viikon jälkeen, koska siellä on niin ilkeää porukkaa. Olen myös käynyt vauva.fi:n ja kasplussan avoimilla foorumeilla, ja pöyristynyt sielläkin monta kertaa. Siksi en todellakaan usko, että nämä tuomitsija ja täydellisyyden tavoittelija -äidit olisivat kovin pieni vähemmistö, jotka vaan keskenään kinaavat.

Ja ettei nyt kukaan ymmärrä väärin, tämä kommentti ei siis ole kohdistettu kenellekkää teistä ketjuun kirjoittaneista. Fiksua porukkaa tässä ketjussa. Te ette kuulu täydellisten äitien maailmaan.

 

[nyt ilman nimim. jatkaa]

Niin, ja sellainen asia tuli vielä mieleeni kun tätä asiaa pohdin, että miksi ei saisi loukkaantua? Tarkoitan sitä, että kun meitä äitejä ensin surutta arvostellaan ja syyllistetään, ja sitten joku todella loukkaantuu ja syyllistyy, niin sitten sanotaan, että hänellä huono itsetunto ja lopulta onkin ikään kuin hänen omaa syytään, että hän loukkaantuu. En oikein ymmärrä tätä näkökantaa. Miksi äidin pitäisi sulattaa kaikki, antaa aina mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Eikö jokaisella ole oikeus myös loukkaantua? Monella äidillä olisi vähemmän itsetunto-ongelmia, jos ihmiset olisivat toisilleen ystävällisempiä, hienotunteisempia ja kannustavampia.

On totta, että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta on toinen asia, onko sen ilmaiseminen aina tarpeen. Kun siinä hiekkalaatikon reunalla istuskellaan, ei ehkä kannata päivitellä koivin suureen ääneen sitä, kuinka itse ei veisi alle kolmevuotiasta hoitoon tai kuinka itse ei syöttäisi sitä lihapiirakkaa lapselleen. Jos välttämättä haluaa virittää keskustelua vaikkapa noista lihapiirakoista, voi ilmaista mielipiteensä hienotunteisesti tyyliin, että alkoipa vähän epäilyttämään nuo kaupan lihapiirakat, kun perhedyin tuoteselosteeseen... Eli jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta tarve sen ilmaisemiseen on mielestäni joissakin aiheissa vähän kyseenalainen.

 

[kevennystä ketjuun]

Kun monilla vauvapalstoilla on päivittäin tämänkaltaisia aloituksia, ei ihme jos kotiäidillä jos toisella alkaa mennä todellisuudentaju solmuun:

Mielipiteitäni äitinä: - Keskustelut - Vauva.fi

Tämä tietysti oli selkeä provo, mutta pitäisi silti muistaa että keskustelupalstat ovat keskustelupalstoja ja oikea elämä on oikeaa elämää!

 

[siisti palsta]

Omasta mielestäni Ellit ei tosiaankaan ole mistään pahimmasta päästä, vaan päinvastoin tosi siisti. Ei tänne tule ihmisiä purkamaan turhautumistaan, ihan siksi ettei täällä saa sellaisiin aloituksiin vastauksia, tai niitä saa niin hitaasti, ettei se ole provojen tekijälle jännää ollenkaan.
Jokainen voi myös itse pitää huolen palstan hengestä. Mä vastaan täällä aina asiallisesti ja ystävällisesti, jos ylipäänsä vastaan. Enimmäkseen vain luen muiden vastauksia.

 

[äiti ja ylpeä siitä]

Äitiydessä päteminen ja äitiyden suorittaminen on ehkä osa sitä samaa uraputkea, mikä alkaa peruskoulussa ja päättyy eläkkeelle päästessä - tai viimeistään haudan lepoon. Kotiäideillä ei taida olla elämässään niin paljoa muita haasteita, että pitää päteä vaipoilla tai leivonnaisilla. Älytöntähän on syyllistyä tällaisesta. Jos joku saa kicksit kestoilulla pätemisestä, niin suotakoon se ilo. Kaikkien kanssa on tultava toimeen, jollakin tasolla, tässä elämässä. Kaikille ei kuitenkaan tarvitse juurta jaksain selitellä omaa elämäntapaa tai valintojaan. Kaikkea itselle merkityksellistä ei myöskään tarvitse jakaa henkilöiden kanssa, jotka eivät osaa iloita kanssa.

Mikä on taydellinen äiti ylipäänsä tai täydellinen nainen? Miksi juuri se ulkoapäin annettu, yhteiskunnassa vallitseva, täydellinen nais- tai äitikuva olisi tavoittelemisen arvoinen? Miksi se olisi parempi? Jos oletamme, että yhteiskunnassa vallitsee täydellisen äidin myytti, miksi se olisi merkityksellisempi kuin esimerkiksi täydellisen naisvartalon malli? Ja jos mietitään esimerkiksi yhteiskunnassa valiitsevaa kauneusihannetta, pääsemmekö siltikään yhteisymmärrykseen siitä, mikä on kaunista? Ymmärrättekö: yksi pitää hoikasta, toinen rehevästä. Miten voisi olla olemassa ulkoapäin annettu täydellisen äidin ja naisen muotti, johon tulisi pyrkiä? Miksi niin moni pyrkii kohti jotain ulkoapäin annettua?

Äitiys on tässä - ja elämä ylipäänsä. Keskeneräisenä, rikkinäisenä, masentuneena, nuhjuisena, pölyisenä, kiukkuisena ja kaikkenä sinä hyvänä, mitä sillä on annettavana. Elämästä ja äitiydesstä nauttiminen alkaa hyväksyttäessä vajavaisuus. Jatkuva iloton suorittamainen ja pyrkiminen kohti epärealistisia tavoitteita oman jaksamisen äärirajoilla liian pitkään vetää mielen matalaksi - vain ja ainoastaan, koska niin kuuluu tehdä. Se masentaa tämän pohjoisen kansan.

 

[Lok]

Musta tuntuu että suomalaisten lapsikielteisyys johtuu siitä, kun nykyajan lapsilla ei ole mitään kuria. Ne riehuvat joka paikassa ja vanhemmat eivät ole näkevinäänkään eikä mistään kielletä. Jos vielä kielletään niin ei valvota, että totellaan. Muissa Euroopan maissa kasvatetaan vielä lapsia, joten lapsista tulee hyvin käyttäytyviä ja siksi lapsista pidetään. Eihän kukaan tykkää keljusta aikuisestakaan. Ravintolassa usein joutuu sietämään riehuvien lasten temmellystä, vaikka täällä on usein omat lastennurkkaukset. Muissa Euroopan maissa (lukuunottamatta Pohjoismaita) lapset istuvat kiltisti koko ruokailun ajan pöydässä nurisematta. Meillä on muutamia tuttavia Saksassa, Italiassa, Hollannissa ja todentotta meillä käydessään lapset istuvat pöydässä niin kauan kuin aikuisetkin ja kiltisti vielä.

Ennen lapset kasvatettiin siinä sivussa muiden töiden ohella. Nykyään vanhemmat paapovat ja silittävät lapsille niin sileän tien, että jos kaikki ei ole Hop Loppia, Vesipuistoa, Linnanmäkeä ym. niin heti kiukutellaan. Aina pitää olla jotain virikettä. Tavallinen kotiarki ei riitä. Tarkoitan kotiarjella sitä, että lapset otetaan mukaan arkiaskareisiin. Ai niin mutta nykyajan äidithän ostavat kaiken valmiina eivätkä edes jaksa siivota puhumattakaan leipomisesta ym.

Nykysukupolvi ei osaa kotitöitä eikä viitsi tehdä mitään, jos on hoidettavan yksi lapsi. Ihan huvittaa, kun kuulee jonkun sanovan ettei yhden vauvan kanssa pysty mitään kotitöitä tekemään. Naiset menkää itseenne ja ottakaa niskasta kiinni. Eipähän tarvitse sitten täällä palstoilla valitella, että mitään ei jaksa tehdä ja ettei teitä arvosteta... Kyllä onneksi vielä maaseudulta löytyy äitejä, jotka ehtivät pitää huushollin kunnossa ja hoitaa siinä sivussa monta lasta ja ehkä vielä karjankin.

 

[näinpä on]

Aina pitää olla jotain virikettä.

Tämä on aika lailla totta, ikävä kyllä. Kaupoissa on minikärryjä joilla hurjastella, ravintoloissa leikkinurkkaukset jne. Onhan se kiva että lapsille on viihdykettä, mutta on sekin aika epätervettä opettaa lapselle että KOSKAAN ei tarvitse olla hetken hiljaa, paikallaan tai jopa - hui kamala! - tekemättä jotain kivaa.
Ihmettelen miten tällaisten kivakiva-vanhempien lapset pärjää koulussa, siellähän pitäisi jaksaa kokonainen tunti olla niin, että päästää opettajaa ja muitakin välillä ääneen, ja yleensä luokkarauha edellyttää ettei temmelletä ympäriinsä. Toisaalta, tämä ehkä selittää sen miksi kouluissa on yhä useampi oppilaista "erityislapsia".

 

[Lok]

Jatkan vielä vähän sillä monessa muussa maassa, jossa vielä kasvatetaan lapsia kunnioittamaan aikuisia ja tottelemaan niin yllätys yllätys niistä lapsista kasvaa hyvän itsetunnon omaavia aikuisia. Eli vanha sanonta pitää edelleen paikkansa: Joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee...

Hyvä itsetunto tulee siitä, että ihmistä arvostetaan ja eihän kukaan arvosta kuritonta lasta eikä nuorta. Ihmettelen nykyään mitä näistä nykylapsista ja nuorista tulee aikanaan, kun ei mitään opeteta eikä kotoonta saa mitään mallia elämään. Koulussa ja kotona saa riehua mielin määrin. Mitään ei myöskään viitsitä tehdä. Hyvä olo tulee siitä, että saa jotain aikaiseksi. Siksi nämä äidit, jotka eivät viitsi mitään perheensä eteen tehdä valittelevat täällä palstoilla ja masentuvat tekemättömyyteen ja siirtävät oman pahan olonsa lapsiinsa. Kaikki ostetaan valmiina, ja aikaa kulutetaan kauppakeskuksissa koko perheen voimin. Yritetään ostamalla poistaa omaa pahaa oloaan.

Viekää lapset ulos luontoon ja keksikää mielekästä tekemistä ja aikatauluttakaa päivänne. Lapset tarvitsevat päivään samat rutiinit samoihin kellonaikoihin. Se tuo sitä turvallisuutta. Ei tarvita mitään ihmeellisiä virikkeitä. Lapset keksivät itse tekemistä, kun ei ole liikaa virikkeitä jolloin ne eivät jaksa keskittyä mihinkään.

 

[Kiinalainen]

Minunkin mielestäni on raskasta olla suomalainen äiti - ei siitä syytä että muut arvostelee vaan siitä syystä että äiti jätetään yksin hoitamaan lapset. Siis 2 vrk synnytyksestä äiti ja lapsi työnnetään synnäriltä vielä verta vuotavana kotiin neljän seinän sisälle ja sen jälkeen pitää hoitaa vauva, koti ja isommat lapset - yksin. Mies saattaa olla isyyslomalla, ellei säästä lomiaan esim.joulun yhteyteen tai kesäloman jatkoksi.

Uskon että monessa muussa kulttuurissa on itsestään selvää että joku sukulainen (mummo, täti, sukulaistyttö, sisko) tulee auttamaan vauvan äitiä. Tiedänpä tutun joka on kiinalaisen kanssa naimisissa ja hän ei saanut synnytyksen jälkeen edes suurin piirtein nousta sängystä kahteen viikkoon ja ainoa sallittu ruoka oli lihaisa kanakeitto, jota anoppi tarjoili hänelle kaiken muun täysihoidon lisäksi. Kuulemma joku vanha perinne. En sano että olisi paras mahdollinen tilanne että joutuisin syömään kanakeittoa, mutta mielestäni osoitus äitiyden arvostamisesta ja myös osoitus siitä että muut ymmärtävät että äidin ei tarvitse pärjätä yksin vaan ansaitsee apua, hoivaa ja lepoa.

 

[Entisaika]

Ennenvanhaan nainen kävi synnyttämässä saunassa jonkun avustamana. Ei aikaakaan, jos oli kesäaika, kohta tuore äiti oli heinäpellolla uuden ihmisen kanssa. Ei kellään tullut kanakeitot eikä kahden viikon makuuttaminen kysymykseenkään. Talvisaikaan tupahommia hoiteli heti synnytyksen jälkeen. Miten lie Kiinassa?

 

[jaahajaaha]

Vertailukohteena on siis Italia, jossa lapset saavat olla mukana ravintoloissa, pitää melua ja muutenkin perhe tuntuu olevan siellä suuremmassa arvossa. Totta kyllä, että valtiolta heruu tukia ja avustuksia, kotiäitiyden taloudellinen mahdollistaminen siis on ihan ok. Kysymys olikin henkisestä ilmapiiristä, joka täällä vallitsee.

Oma mieheni, joka on optimisti luonteeltaan, on myös kiinnittänyt huomiota äitiyden aliarvioimiseen. Oli kerran ihmetellyt ravintolassa olevaa äitiä vaunujen kanssa, jolle muut asiakkaat nyrpistelivät nenää, eivät auttaneet tai avanneet ovea jne. Myös vaunujen kanssa liikkuminen aiheutti muille asiakkaille paheksuvia ilmeitä, kun heidän piti siirtää tuoleja vaunujen tieltä muutama millimetri. Tämä siis esimerkkinä siitä, että minullekin tulee joskus ihan syyllinen olo, kun olen vaunujen kanssa liikkeellä.

Toki mummojen kommentoimisen sietäminen on asennekysymys, mutta silti...miksi lapsista ei saa kuulla itkua ja ääntä? Miksi pitää tulla heti kyselemään ja neuvomaan sellaisella negatiivisella tavalla?

Tajusin kirjoittaessani, että yhdenmukaisuuden paine äitinä on kova - koen etten jollain kirjoittamattomalla tavalla mahdu äitiyden normeihin ja siksi koen vaativana olla äiti tässä maassa. Juuri tuo Ranska-esimerkki valottaa asiaa; kuinka siellä on hyväksyttyä olla millainen äiti tahansa. Yksityiskohtiin ei kiinnitetä niin mahdotonta huomiota. (imetys, purkki vs. itsetehty ruoka, kestovaipat vs. kertovaipat jne..)

Paljon hyväähän Suomessa on vanhemmuuden kannalta - turvallisuus, puhtaus, terveydenhuolto ja sosiaaliturva, mutta omasta mielestäni ilmapiiri on kylmähkö äitejä kohtaan ja jopa äitien kesken.

Missä kaupungissa te oikein asutte??? Täällä Tampereella mulle ainakin aukaistaan ovi 99% kerroista ja aina jos on rappusia ym. joku tulee auttamaan. Ravintolassa jos joku katsoo kieroon niin se on yleensä keskinkertaisen ravintolan kulahtanut 50v. tarjoilija, ei kukaan muu. Ja jos katsoisikin, mitä sitten? Ei minua ainakaan kiinnosta mitä muut ajattelevat vaunuistani.

Ja tuosta että pitäisi olla hoikka ja meikata ja leipoa ja siivota ja ym. No mä teen näitä juttuja koska TYKKÄÄN siitä että kotona on siistiä. Toki mies siivoo ihan yhtä lailla. Meikkaan ja olen saanut kaikki raskauskilot pois koska tällaisena minä viihdyn omassa kropassani. Ei minua häiritse jos joku toinen ei ole näin tehnyt. Ja sitäpaitsi yleensä sitä katsotaan (muut äidit) pahalla jos meikkaa eikä tykkää tuulihousuista. Sehän on lapsilta pois jos käyttää 20min päivässä omaan ulkonäköönsä..

SUOMESSA ON IHANA OLLA ÄITI

 

[-----neito------------]

Miksi ihmeessä äitien pitäisi tehdä kaikki aivan itse? Miksi ihmeessä minun pitäisi lapsen synnyttyä ruveta pitämään leipomisesta ja ruuanlaitosta, jos en ole niistä ennen lastakaan pitänyt? Laitan kyllä ruokaa tarpeen mukaan ja onneksi mulla on mies joka tykkää laittaa ruokaa, ja laittaa ruuan viikonloppuisin ja sitten syömme niitä viikolla ja loppuviikolla väsään jotain helppoa. Leipomaan mua ei saa mistään hinnasta. Mies hoitaa senkin jos sattuu jotain haluaamaan, valmis tuotteita ei meillä osteta, ja mieluummin olemme sitten ilman, jos emme leivo. Meillä mies tekee tosi paljon kotihommia ja on paljon pojan kanssa, kohta minä menen töihin ja mies jää pojan kanssa useammaksi kuukaudeksi.

Kämppä meillä on aina ollut siisti. Ilmeisesti teillä kodinhengettärillä on ollut tosi helpot lapset, jotka ovat nukkuneet paljon. Meidän ukko ei alle puolivuotiaan nukkunut paljoakaan päikkäreitä, ja hereillä olo ajan halusi olla liikkeessä sylissä, kantoreput ja liinat eivät sopineet, koska ukko tykkäsi vaihtuvasta asennosta myös. Miten silloin teet niitä kotitöitä? Yhdellä kädellä? Koska meillä mies aina tehnyt paljon kotihommia, niin siksi meillä koti pysyi siistinä, ja itse tehtyä ruokaa riitti. Koska vaativasta pojasta huolimatta, meillä oli kaksi hoitamassa asioita, vaikka minä olinkin pojan kanssa päivät kaksin.

Mun mielestä tähän asti suomessa on ollut ihanaa olla äiti, vaikka tuo poika vaatiikin paljon. Meidän poika sopii passelisti meidän perheeseen ja meillä on hauskaa, poika on nyt päälle vuoden. Joka maassa on hyvät ja huonot puolensa, suomessa on pitkät äitiys ja vanhempain vapaat ja hoitovapaat ja niiden kautta mahdollisuus palata vielä samaan työpaikkaan, siis jos on ollut vakipaikka. Myös isillä on mahdollisuus jäädä kotiin. Monessa maassa ei ole mahdollista olla näin pitkään kotona menettämättä työpaikkaansa.

Itse lähtisin kyllä siitä, että niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jos olet epäkohtelias ja töykeä, niin kyllä sinulle ollaan takaisinkin samanlaisia. Muutenkin turha sitä miettiä ja vatvoa mitä ne muut tekee tai on tekemättä, tee sinä sinulle ja teidän perheellenne parhaat ratkaisut. Minun esimerkkini on serkkuni, jolla kouluikäiset lapset, ja he ovat mielestäni malliesimerkki hyväkäytöksisistä lapsista, ystävällisiä ja mukavia lapsia, heistä näkyy, että vanhemmat ovat olleet paljon heidän kanssaan ja eläneet tavallista arkea. Samanlaiksi haluan kasvattaa omani.

 

[Mummo]

Osuin sattumalta tälle keskustelupalstalle ja teki mieli kertoa oma mielipiteeni mummon näkökulmasta. Sivusta seuranneena olen aikalailla samaa mieltä enemmistön kanssa siitä, että nykyäideiltä vaaditaan tosi paljon. Ja yhteiskunta on tänä päivänä paljon kylmempi asenteiltaan kuin silloin ennen vanhaan. Oikein sielua kylmää tämä nykymeno. Itselläni on 2 lasta ja heillä yhteensä 4 lasta eli olen 4 lapsen mummo. Lastenlapseni ovat kaikki hyvin kasvatettuja ja heidän kanssa voi mennä mihin tahansa ja voi olla varma siitä, että osaavat käyttäytyä kauniisti. (Vaikka aikuiset eivät välttämättä aina osaa)
Sanoisin teille nykyäidit, että nauttikaa lapsistanne ja viis veisatkaa ympäristön kommenteista! Lapsuus kestää todella lyhyen ajan ja tärkeintä on, että vanhemmat ovat läsnä lapsilleen. Pölypallot ja epäjärjestys saa odottaa, mutta lapset ei. Kyllä 60-luvullakin joskus sain näitä epämiellyttäviä kommentteja, mutta en välittänyt. Esim. silloin oltiin sitä mieltä, että lapselle ei saa laulaa nukutettaessa (ja jopa nukuttaminenkin oli väärin. Ei muuta kuin sänkyyn vaan, huusi tai ei), varsinkin, jos laulu oli "epävireistä". Nykyäänhän tämäkin väite on tutkitusti teilattu ja olen hyvilläni, että lauloin. Samoja vanhoja lauluja laulelen lastenlapsilleni nykyisin.
Meitä on moneksi, myös meitä mummoja.
Mutta kaikenkaikkiaan on tosi surullista, että me suomalaiset olemme niin ilkeitä ja pahansuopia toisillemme ja varsinkin lapsia kohtaan. Perheet ja lapset ovat kaikki erilaisia. Suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden sietokykyä sekä empatiaa meiltä suomalaisilta tuntuu puuttuvan.

Kaikkea hyvää teille nykyäidit!

 

[kjhg]

Lastenlapseni ovat kaikki hyvin kasvatettuja ja heidän kanssa voi mennä mihin tahansa ja voi olla varma siitä, että osaavat käyttäytyä kauniisti.

Sitten heihin varmaan suhtaudutaankin enimmäkseen mukavasti. Myös lasten kohdalla pätee hyvin pitkälle ns. metsä vastaa -periaate.

(Vaikka aikuiset eivät välttämättä aina osaa)

Niin, ne käytötapahaasteiset aikuiset ovat niitä, joille ei lapsena opetettu tapoja.

 

[Ei näitä!]

Ennenvanhaan nainen kävi synnyttämässä saunassa jonkun avustamana. Ei aikaakaan, jos oli kesäaika, kohta tuore äiti oli heinäpellolla uuden ihmisen kanssa. Ei kellään tullut kanakeitot eikä kahden viikon makuuttaminen kysymykseenkään. Talvisaikaan tupahommia hoiteli heti synnytyksen jälkeen. Miten lie Kiinassa?

No justjoo.. Mistähän lapsivuodeaika-nimitys on saanut alkunsa? On melkoisen vanha termi. Jos nainen on menettänyt paljon verta / vammautunut synnytyksessä, niin ei se siellä pellolla huhkinut, välillä pyörtyillen, vertavuotavana. Ennenvanhaan ihmiset pitivät huolta toisistaan, naisistakin.

 

[Äidit on pohjasakkaa]

Suomi ei ole lapsivastainen maa, vaan äitivastainen. Kukas sitä kissan häntää nostaisi ellei kissa itse, joten äidit.. OLLAAN YLPEITÄ SIITÄ MITÄ OLLAAN, KUKIN OMALLA TAVALLAAN!! Me ollaan TÄRKEITÄ. Naapurin tädit ja mummot ovat saaneet tilaisuutensa hoitaa lapsensa miten tykkäävät tai eivät ole sitä koskaan saaneet kokea. Nyt on meidän vuoro. Jokainen on oman aikansa lapsi ja tämä maailma on aivan erilainen missä meidän äidit ja heidän äitinsä ovat eläneet.

 

[Kiinalainen]

Ennenvanhaan nainen kävi synnyttämässä saunassa jonkun avustamana. Ei aikaakaan, jos oli kesäaika, kohta tuore äiti oli heinäpellolla uuden ihmisen kanssa. Ei kellään tullut kanakeitot eikä kahden viikon makuuttaminen kysymykseenkään. Talvisaikaan tupahommia hoiteli heti synnytyksen jälkeen. Miten lie Kiinassa?

Nimenomaan just toi käsitys että kaikki naiset ois ennen vaan "kävässyt" synnyttämässä ja sitten takaisin töihin on varmana ihan legendaa. Yksi syy miksi nykyäidit tuntee itsensä riittämättömiksi on juuri tuollaiset jutut että ennen vanhaan naiset oli niin paljon tehokkaampia äitejä. Tai siis varmaan niitäkin on, mutta se onkin ollut sellainen teräsäiti että juttua on kannattanut kertoo eteenpäin. Enemmistö ei oo tehny niin. 1-2% synnytyksestä jo päättyi naisen kuolemaan, eli ainakaan ne ei oo varmaan hirveesti haravaa heiluttaneet.

Ennen vanhaan väkeä oli ihan älyttömästi ja kun isot lapset ei ollu koulussa niin kyllä oli kotona auttavia käsiä vähän eri määrä kuin ennen. Ja kaikkia piikoja ja mummoja ja naimattomia sukulaisia nurkissa lojumassa, tai pellolla apuna.

 

[----neito-----]

Niin, jos ennen muinon joku nainen on mennyt suoraan synnyttämästä pellolle töihin, niin kyllä siellä talossa on ollut joku joka sitä lasta on katsonut. Tuskin sinne pellolle on menty lapsen kanssa. Ennen talot oli täynnä piikoja, mummoja, pikku-tyttöjä, jotka siten laitettiin katsomaan sitä vauvaa. Äiti imetti, mutta nämä vähempi väki hoiteli lasta nukkumaan, piti sylissä tms. Äiti pystyi sitten tekemään talon töitä. Nykyään äidit ovat lasten kanssa yksin kotonaan eikä valitettavasti ole apua tarjolla, ainakaan suurimmalle osalle ihmisiä.