Toggle sidebar

Voiko pettämisen antaa anteeksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mies30kymenlaakso
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

Mies30kymenlaakso

Vieras
Täytyy sanoa että vaimo järjesti kunnon joulun tunnustamalla harha retkensä. Tunnustus tuli kuin kirkaalta taivaalta. Itse en ole pettänyt. Ikinä ketään. Siksi kai uskoin naivisti "meidän" maailman olevan erilainen. Ystäväpiirikin tuntuu pitävän suhdettamme ainutlaatuisena. Parisuhteemme oli molempien? mielestä todella hyvällä pohjalla. Siis seksikin luisti kahden lapsenkin jälkeen kun suhteen alkuaikoina. Pahimmalta tuntuu kuitenkin se että tunteet olivat pettämisessä mukana. Koko elämältä on viety pohja. Yritän kuitenkin antaa vaimolleni anteeksi. En tiedä miten se tapahtuu ja voiko noin pahaa haavaa tukkia. Rakastan vaimoani edelleen. Ja niin vaimonikin minulle väittää. Ja kun haluan yrittää jatkaa suhdetta mutta sisälläni on maailman pahin olotila, tunteiden ristiriidat, sydämen tykytys ja mahavaivat. Ymmärrän vaimoani ettei hän haluaisi kenenkään tietävän tapahtuneesta. Mutta onko minun tukipilareina sitten ainoastaan nämä internetin keskustelupalstat. Toki jotenkin haluaisin itsekin suojella illuusiota satusuhteestamme. Voisiko suhteemme edes jatkua jos tieto siitä leviäsi ystäväpiirissämme?

Kysymys mikä tällä hetkellä pyörii päässäni on: Tulisko minun vaatia vaimoni rakastajaa kertomaan suhteesta omalle puolisolleen. Heilläkin on pieni lapsi. Oma mielipiteeni toistaiseksi on että jos minun perheeni kärsii niin miksei kärsisi myös toisen perhe.

koska tämä ahdistus helpottaa
voiko toiseen enää luottaa
miten helppoa on uudelleen aloittaa seksi
haluaako vaimo jatkaa kanssani vain lasten takia, koska tunnusti tunteet toiseen.

Hyvää Joulua vaan kaikille!

Mies 30, 7vuotta aviossa, 2 pientä lasta.
 
Aikaa varmaan vaatii, mutta anteeksianto onnistuu jos tahtoa riittää. sun pitää käydä nyt tunteet laidasta laitaan läpi.

Voi mun mielestä jutella jonkun hyvän kaverisi kanssa luottamuksellisesti.

Miks vaimo tunnusti? Jäikö kiinni vai oliko tuliko huono omatunto. Jälkimmäinen parempi vaihtoehto.

Anna toisen perheen hoitaa itse omat sotkunsa.
 
Ensinnäkin minua ihmetyttää, mikä noinkin hyvässä suhteessa elävien joukossa saattaa tapahtua pettämistä.

Rauhallista keskustelua ehdottaisin.

Aluksi vaimo voisi kertoa, mikä oli se syy, miksi pettämislinjalle ryhtyi. Hetken mielijohteesta, harkinnut pidempään.

Oliko syrjähyppy kokemisen asvoinen juttu.

Haluaako jatkossakin jatkaa samaa linjaa.

Miksi hän halusi kertoa kaiken.

Samoin te voitte kertoa miltä teistä tuntuu.

Sovitte tekevänne kumpikin kaiken ettei kysinen tilanne toistu.

Toivottavasti hän voi pyytää anteeksi ja te voitte antaa anteeksi.

Senjälkeen lupaudutte toisianne rakastamaan ja huomioimaan. Lupaatte myös tyydyttää toistenne tarpeet. Lupaatte puhua asioita aina rauhallisesti.

Toivon että pystytte jatkamaan liittoanne.

Kostamalla toiselle pariskunnalle tiedottamalla, ei teidän tilanteenne parane yhtään. He käykööt omat keskustelunsa.
 
Olen saanut maistaa petetyn katkeraa kalkkia. Rakkaani, silloin kuvittelin niin, hän teki pikku huviretken x,n kanssa. Aika hassua. Hän jätti silloisen ja halusi minun kainaloon. Noin vuoden päästä petti minua xksänsä kanssa. Suoraan sanottuna hiukan syljetti.
Sama toistui jotain vuoden päästä, ainakin hän kärähti, taas xsänsä kanssa. Sitten meidän rakkaus loppui. Soitin tälle xlle, koska nussitaan samaa naista, sovitaan vuorot, sinun vuoro, minun vuoro. Sitten tämä xrakkaani jakoi sitä ihtiään aika reilusti kylän sinkuille.
Ilmeisesti hänelle ei kaksi riittänyt.
Nyt on ollut mustiksen vankina jonkun vuoden. Äijä vahtii haukkana. Taisi hänen rakkausasiat mennä ojasta allikkoon.
 
Tuossa jossain aikaisemmassa ihmettelin mistä ihmeen Junttilan tuvan seinästä nämä naiset on revitty, jotka yht´äkkiä rakastua repsahtavat toiseen mieheen - joko ennen tai jälkeen rakastelun.

Sillä rakastunuthan vaimosi on ja nyt alkaa jauhaminen eessun taassun kun hän miettii kumpi on tärkeämpää, uusi aito rakkaus vai sinä ja lapset. Ja voin vakuuttaa, että jos uusi urho on ottamassa naisen luokseen ja hyväksymässä lapset niin eikun menoksi. Mutta tämähän siis ei ole mahdollista kun rakastettu on myös tahollaan naimisissa.

Eli ei syytä huoleen, toinen osapuoli on mies eikä todellakaan ole valmis luopumaan rakkaasta perheestään jonkun syrjähypyn vuoksi. Mistä luonnollisesti seuraa, että väljähtynyt seksielämänne loppuu kokonaan ellei hän sitten päätä juhapyhien kunniaksi antaa säälipillua. Mikä suoritus yleensä päättyy hillittömään itkuun niin ettei sinulle jää epäselväksi, mikä ällö riistäjä olet ja kuinka hän kärsii kanssasi kun vierellä (päällä) pitäisi olla ihan muu kaveri.

Tietenkään et voi enää luottaa vaimoosi, koska hänhän ei hae seksuaalista tyydytystä vaan sitä Herttasarjojen ja Reginan tarjoamaa ikuista rakkautta. Ja se muuten ei ihan heti lopukaan.

Kysyn samaa kuin edelliseltäkin mieheltä, joka kärsi samasta ongelmasta: tapasitteko leikkikoulussa vai rippikoululeirillä?

Otan vilpittömästi osaa - naisena näiden uskottomuuksien kanssa on tullut paljonkin kärvisteltyä (siis ei oman vaan miehen) - vaikka tekstini on kovan sorttista. Aika tähän auttaa ja hyvät hermot. Itse tietenkin tiedät mihin olet valmis tyytymään. Se, että voi rakastua puolisoonsa aina uudestaan on paskapuhetta: kun se loppuu se loppuu ja muu on sitten sopimusta perheasioiden säällisestä hoitamisesta tms.
 
Jos mun muija sais kohtauksen ja alkais tunnustamaan juttuja joista en olis tienny mitään, niin sais varmaan lähteä... vaikka rakastankin häntä ja lapsiakin on 4.
Todella paskamaista tuollainen, kerta jos menee niin on mennäkseen, mutta ei niistä tarvi tulla synninpäästöä hakemaan. Itse olen sitä mieltä että tuollainen jäis kalvamaan suhdetta niin kauan, että ei olis mitään järkeä jatkaa sitä.
 
Hello,

Näin alkuun syvät pahoitteluni. Tiedän tunteesi ja osaan kuvitella myös vaimosi fiilikset. Yksi ainoa neuvo (tai ehkä parikin) - älä jää yksin. Apua saa ja kannattaa hakea, koska yksin pirunpyörästä voi olla todella hankala päästä pois ja sen myötä eteenpäin. Mä näkisin yhden ratkaisevan asian olevan vaa'ankielenä sille, miten homman pitäisi jatkua - onko suhde ohitse, katuuko vaimo sitä AIDOSTI ja onko hän AIDOSTI valmis jatkamaan (=yrittämään) sinun kanssasi. Pahinta olisi, että ette saisi hommaa selvitettyä ja jäisitte molemmat nk. löysään hirteen roikkumaan...

Olen kokenut vastaavan tilanteen pöydän toiselta puolelta katsottuna. En ole saanut vielä anteeksi, mutta tiedän itse muuttuneeni ajatusmaailmaa myöten. Tiedän tehneeni elämäni suurimman virheen riskeeraamalla itselleni kaikkein tärkeimmät asiat. Mutta NYT elän saadakseni asiat kuntoon. Arvet olen varmasti toimillani jättänyt, mutta teen kaikkeni niiden arpien vaalentamiseksi... Itselläni / meillä on keskustelusta ammattilaisen kanssa ollut suuri apu - älä siis jää yksin...

Toivon tsemppiä ja voimia! Lisäksi toivon liitollenne onnellista jatkoa... uskon teidän saavan asiat selvitettyä ajan kanssa - sen jälkeen se liitto on kuin kiveen hakattu ja kestää!
 
että ei voi antaa anteeksi. Menetettyä luottamusta toiseen et saa koskaan takaisin.
Asian kanssa voi vain yrittää elää.

Alkuperäinen kirjoittaja Mies30kymenlaakso:
Täytyy sanoa että vaimo järjesti kunnon joulun tunnustamalla harha retkensä. Tunnustus tuli kuin kirkaalta taivaalta. Itse en ole pettänyt. Ikinä ketään. Siksi kai uskoin naivisti "meidän" maailman olevan erilainen. Ystäväpiirikin tuntuu pitävän suhdettamme ainutlaatuisena. Parisuhteemme oli molempien? mielestä todella hyvällä pohjalla. Siis seksikin luisti kahden lapsenkin jälkeen kun suhteen alkuaikoina. Pahimmalta tuntuu kuitenkin se että tunteet olivat pettämisessä mukana. Koko elämältä on viety pohja. Yritän kuitenkin antaa vaimolleni anteeksi. En tiedä miten se tapahtuu ja voiko noin pahaa haavaa tukkia. Rakastan vaimoani edelleen. Ja niin vaimonikin minulle väittää. Ja kun haluan yrittää jatkaa suhdetta mutta sisälläni on maailman pahin olotila, tunteiden ristiriidat, sydämen tykytys ja mahavaivat. Ymmärrän vaimoani ettei hän haluaisi kenenkään tietävän tapahtuneesta. Mutta onko minun tukipilareina sitten ainoastaan nämä internetin keskustelupalstat. Toki jotenkin haluaisin itsekin suojella illuusiota satusuhteestamme. Voisiko suhteemme edes jatkua jos tieto siitä leviäsi ystäväpiirissämme?

Kysymys mikä tällä hetkellä pyörii päässäni on: Tulisko minun vaatia vaimoni rakastajaa kertomaan suhteesta omalle puolisolleen. Heilläkin on pieni lapsi. Oma mielipiteeni toistaiseksi on että jos minun perheeni kärsii niin miksei kärsisi myös toisen perhe.

koska tämä ahdistus helpottaa
voiko toiseen enää luottaa
miten helppoa on uudelleen aloittaa seksi
haluaako vaimo jatkaa kanssani vain lasten takia, koska tunnusti tunteet toiseen.

Hyvää Joulua vaan kaikille!

Mies 30, 7vuotta aviossa, 2 pientä lasta.
Click to expand...
 
Viimeksi muokattu:
Vaimo tunnusti kun näin hänen lävitseen että näin tapahtuu.

Pahimmalta tuntuu se kun en oikein tiedä katuuko hän tapahtumia aidosti. Ja hän sanoikin että tämän piti käydä. Hän ei osaa sanoa syytä miksi näin kävi. Ihmetystä aiheuttaa myös se että kertomansa mukaan he ovat "tapailleet" kaksi viikkoa joista jälkimmäisellä ovat harrastaneet seksiä muutaman kerran. Sitä ihmettelenkin että miten noin helposti voi mennä pettämään ja pilaamaan paljon asioita. keskustelunkin he ovat ilmeisesti hoitaneet internetin välityksellä...

Hän lupasi unohtaa ja työntää pois elämästään tämän rakastajansa. Mutta niinkuin joku sanoi, tekeeekö hän tämän meidän lasten ja rakastajansa lasten takia?

Uskon hänen kuitenkin olevan rehellinen ja vilpitön asioiden suhteen ja hän on tosiaan kertonut kaiken. Enkä tosiaan tiedä olisiko jokaista kysymystä pitänyt edes esittää mutta tällä hetkellä vain ja ainoastaan totuuden kertominen kuitenkin tuntuu hyvältä vaikka se rikkoo joka kerta.

Hän omasta halustaan kertoi olevansa valmis jonkinlaiselle terapeutille jotta se viimeinen syy tälle näin nopealle luonteen ja mielen muuttumiselle selviäisi. Mielestäni se on edistysaskel.

Tunteet heittelee laidasta laitaan. Mutta edelleen olen sitä mieltä että haluan yrittää. Haluan nähdä mihin tämä johtaa. Rakastan edelleen vaimoani.
 
Aikansa kutakin:
Kysyn samaa kuin edelliseltäkin mieheltä, joka kärsi samasta ongelmasta: tapasitteko leikkikoulussa vai rippikoululeirillä?



Ei tavattu noin nuorena tavattiin vasta aikuisina ihmisinä. Jo elämää kokeneina.

Mutta tosiaan on ihan riistäjä olo. ja sain kyllä kuulla puutteistani. Tosin myös lausahduksen että ei tämä näistä johtunut. Suurimmat puutteeni olivat suutelemisen puute ja välillä pienet huomautukset.´

Ja seksistä. Seksielämämme on ollut aina hyvää. ei mitään tiistai ja lauantai illan pakkopullaa.
 
ja jos tuo piirre on luonteessa, niin eipä taida sinulle paljoa arvoa antaa. Lisäksi hän on tyhmä. Suutelun puuttuminen ei ole kovin vakuuttava syy pettää. Asiasta kertominen on kyky, jollainen on kovaluonteisella ihmisellä. olet kyllä onnistunut saamaan vaimoksesi todellisen ongelmapesän, joka tarvitsisi monenlaista terapiaa. Pistä kiertoon, ei se tuosta parane.
 
Tunteet heittelee laidasta laitaan. Mutta edelleen olen sitä mieltä että haluan yrittää. Haluan nähdä mihin tämä johtaa. Rakastan edelleen vaimoani.
Click to expand...
Kyllä silloin kannattaa yrittää, kun olette itekin sitä mieltä, että haluatte katsoa mihin se johtaa.

Koska virheistäkin voi oppia myös.

Voihan nyt vaimonnekin huomata ettei se seksi sen toisen miehen kanssa ollut yhtään sen ihmeellisempää.

Itse voitte tietysti tulla vaimoa vastaan. Ei kai niiden suukkojen antaminen niin vaikeaa ole. Huomautusten tekoa myös yritätte välttää.

Siinä suukotellessa ja lähellä ollessa on myös hyvä jutella vaikka pienistä ongelmista tai vaikka tästä vähän isommastakin. Se läheisyys palauttaa sitä luottamusta. Suuttumatta kun pystytte keskustelemaan niin siinä on alku sille uudelle rakastumiselle.

Tuohon uudelleen rakastumisen tasolle kun pääsette, niin silloin nämä huonot kokemukset vahvistavat vaan liittoanne.

Muistakaa se rauhallinen puhuminen on se tärkein asia.

Eikä se avunhaku ole myskään pahitteeksi.

Jos kumpikin haluatte jatkaa liittoanne, niin varmasti onnistutte.
 
Anteeksi voi antaa, unohtaa ei koskaan. Ikävä kyllä tämä pitää paikkansa, annoin puolitoista vuotta sitten vaimolleni anteeksi mutta en ole unohtanut ja meidän elämä on parhallaan ihan perseestä. Nyt jos olis silloin niin olisin laittanut paperit vetämään vaikka onkin 2 pientä lasta. Kuten joku tuossa kirjoitti että kaikkia ei ole tehty parisuhdetta varten, ikävä kyllä se näyttää olevan totta ja vaimoni näyttää olevan yksi. Taitaa olla viimeinen yhteinen joulu edessä ja toivon että ensi jouluna olen taas onnellinen, joko lasten kanssa tai sitten, eihän sitä koskaan tiedä...

Täältä löydät lopuksi vana mielipiteitä, voit toki mennä myös jonkun ammatti auttajan kanssa juttelemaan mutta loppujen lopuksi sinä olet kuitenkin se joka täytyy päätökset tehdä ja jokainen tilanne on erillainen...
 
Mina taas ajattelen asiaa hiukan vaimonkin kannalta. En itse jaksaisi miesta, joka tekisi vain ikavia huomautuksia, ja jonka kanssa ei enaa olisi mitaan kipinaa (siihenhan tuo suutelemisen puute kai viittaa?). Ei ollut fiksusti toimittu vaimolta, mutta ymmarran kylla etta noinkin voi tehda jos on tarpeeksi kyllastynyt vakisuhteeseen. Useinhan lapsiperheissa aiti on se, jonka pitaa aina olla muiden kaytettavissa, mutta itse han ei saa mitaan. Ehka tuo toinen suhde oli jonkinlainen yritys kokea itsensa viela yksiloksi, eika vain perhetta hoitavaksi automaatiksi? Vaikea sanoa. Tassa tilanteessa pitaisi varmaan vain yrittaa selvittaa mita itse haluat elamalta jatkossa ja mita vaimo haluaa, ja sen jalkeen katsoa ovatko toiveet jotenkin yhdistettavissa.
 
En tiedä voiko antaa anteeksi, itselläni prosessi vielä kesken, vaikka miehen pettämisestä on jo pari vuotta. Eli aikaa se ainakin tulee viemään, siihen kannattaa varautua. Ja helppoa se ei ole, ero on tavallaan helpoin tie ulos tilanteesta, mutta etenkin jos on lapsia niin kannattaa yrittää.

Heti ensimmäiseksi neuvoisin hakemaan ammattiapua asian selvittämiseen, vaikka se tuntuisikin vieraalta ajatukselta. Mieheni kanssa "selvitimme" välejämme alkuun itse, mikä johti vain huonompaan. Asiantuntevan avun kanssa voitte saada asioita selväksi paljon paremmin.

Muista, että mitkään sinun tekosi eivät ole syynä pettämiseen. Pettäminen on VAIN pettäjän vastuulla ja hänen valintansa. Suhteen ongelmat ovat varmastikin molemmista johtuvia, mutta silloin asioista tulee keskustella tai vaikka erota, pettäminen ei ole mikään ratkaisu eikä oikeutettua missään tilanteessa.

Vältä äkkiratkaisuja suuntaan tai toiseen. Tilanne on ahdistava ja siitä saattaa pyrkiä pois yrittämällä äkkiä unohtaa ja anteeksiantaa, tai vaihtoehtoisesti erota. Mutta mitään oikotietä ei valitettavasti ole, asia vie aikaa väkisinkin.

Olet ilman muuta oikeutettu puhumaan jonkun läheisesi kanssa asiasta. Vaimosi olisi pitänyt ajatella ennen tekoaan sen mahdollisia seurauksia, aivan turha nyt enää yrittää peitellä, tai vaatia sinua kestämään asia yksin ilman ystäviesi tukea. Väestöliiton nettisivuilta löytyy muuten hyvää luettavaa sekä ptetylle että pettäjälle.

Jotta teillä olisi mitään mahdollisuutta vielä jatkaa, niin vaimosi täytyy laittaa kaikki yhteydenpito poikki tämän sivusuhteensa kanssa. Ymmärrän, että haluaisit myös tälle kakkoselle kostaa kertomalla hänen perheelleen, se on aivan inhimillinen reaktio. Kosto ei ehkä ole paras motiivi, mutta siitä huolimatta itse olisin sitä mieltä että tuon toisen miehen vaimolla on oikeus tietää, itse ainakin toivoisin hänen asemassaan. Totuus on julma, mutta kamalampaa on elää tietämättään valheessa. Lapsia ajatellen voisi ehkä siirtää joulun yli sitä.
 
Niin kyllähän se onnistumisen edellytys on, että molemmat tiedostavat virheensä ja on halu korjata tilanne.

Tuskin ammattiauttajakaan saa tuloksia aikaan, jos molemmilla ei ole halua korja ja korjaantua.

Tuon asian voivat asianosaiset keskustella ensin keskenään, onko halua yhteiselämään tai ei.

Tuo yhteinen tahto kun löytyy, niin senjälkeen ammattiauttaja voi saada tuloksia.

Miehen kirjoitusten perusteella voisi päätellä halun löytyvän. Mutta meillähän on vaan toisen osapuolen kuvaus asiasta. Joten emme voi saada täydellistä kuvaa tilanteesta.

Mahdollinen ammattiauttaja saisi molemmilta kuvauksen tilanteesa, ja näinollen voisi antaa selkeämpiä ohjeita.

Ellei tilanne ole niin paha, että tämänhetkinen keskustelu ei suju ilman ulkopuolista apua. Silloin ulkopuolinen joutuu paneutumaan ensin siihen keskusteluyhteyden luomiseen.
 
Pettämisen voi antaa anteeksi. Ensin täytyy olla halu antaa anteeksi. Anteeksiantaminen on pitkä prosessi. Vaikka suhde ei jatkuisikaan, niin anteeksi on hyvä antaa jossain vaiheessa. Se auttaa sinua jatkamaan elämääsi. Unohtaminen on ihan eri juttu.

Yhdessä jatkaminen tarkoittaa sitä, että lähdette luomaan luottamusta alusta. Se tapahtuu päivä kerrallaan ja teko kerrallaan. Jos luottamus syntyy, niin suhteella on mahdollisuudet jatkua.
 
Luottamus on kristallinkirkas, virheetön. Kun sen rikkoo, se myös on mennyttä sen ihmisen kohdalla. Loukattu on aina loukattu, sitä ei paranna se että loukatun pitäisi vielä unohtaa koko asia. Anteeksi voi toki antaa, sehän on pelkkää sananhelinää ja sitähän joudumme tekemään päivästä toiseen jo arkipäivässäkin.

Se taas, että onko itselle eduksi koskaan luottaa toiseen ihmiseen täysin, se onkin jo jokaisen oma asia. Itse en voi koskaan luottaa toiseen ihmiseen, sillähän on ihan omat aivotkin, joilla se ajattelee maailman menoa ja tekee päätöksiä aivan minusta ja mielipiteistäni huolimatta.
 
antamaan pettämistä anteeksi. Mieheni ei olisi enää se ihminen johon luotan kuin kallioon jos pettämistä tapahtuisi. Anteeksi voisin antaa, mutta en pystyisi luottamaan häneen enää koskaan. Enkä voisi myöskään unohtaa tapahtunutta koskaan.

Mutta jokainen ihminen miettiköön omalta kohdaltaan mihin pystyy ja tekee päätökset sitten sillä perusteella.
 
No, "myötä- ja vastamäessä" on juuri tämmöstä. Pitää tehdä kompromisseja ja ennenkaikkea työskennellä anteeksiantamisen eteen. Ei se ole tunnetila vaan tahdonalaista; PÄÄTÄN antaa anteeksi, enkä katkeroidu.

Olen nainen, 3 vuotta nyt naimisissa, meillä 1,5 vuotias lapsi. Mies petti kun lapsemme ihan pienija mulle tän ilmitulo romahdutti maailman; meillä niin paljon suunnitelmia ja minä niin rakastunut.
Tästä on vuosi kun tää tuli ilmi, ja ei ole elämämme entisellään. Itken usein, olen masentunut, mietin et miksi tämä kävi mulle, meille, meidän perheellemme. Miehellä kävi vielä semmonen nakki et tää nainen kenen kanssa hän petti mua, hankkiutui raskaaksi ja nyt meidän lapsella on sisarpuoli, vuoden ikäerolla, noin suurinpiirtein. Kamala tilanne, koska mieheni tulee AINA olemaan tuon lapsen isä, ja lapsi tulee meille jossakin vaiheessa kylään ja minäkin ehkä joudun tekemisiin sen naisen kanssa. Mutta toisinaan mietin että opetus sille naisellekin, jos yhdessä jatkamme miehen kanssa, et hän joutuu työstää asiaa et hänen lapsensa tulee mulle jonakin päivänä ehkä viikonlopukylään. Tää nainen oli niin rakastunut mieheeni, moni suhde kuulemma hänellä kariutui kun elätteli toiveita mieheni kanssa, hän muutti pitkien matkojen takaa lähemmäs meitä (tai siis miestä), ja aloitti suhteen tietäen et hän on naimisissa ja pienen lapsen isä. No, tietysti syytän miestäni, en tätä naista, enhän mä tiedä mitä hän on syöttänyt naiselle, luvannut ehkä että eroamme ja he saavat toisensa jne. Onhan noita, pelimiehiä- ja naisia.

Joka päivä tää asia on mielessä, usein näen siitä unia. Ajattelen että tämän asian PITI tapahtua jotta musta tulisi parempi ihminen; ainakin omanarvontuntoisempi ja ylpeämpi. Kuitenkin, koko ajan pelkään että tämä tapahtuu uudestaan, näen merkkejä uudesta pettämisestä. On todela vaikeeta, enkä tiedä että jaksanko oikeasti kauaa tämmöstä epävarmuuttaa ja surua. tosin, miten sitten koskaan oppisin kehenkään muuhunkaan luottamaan?
 
Oletko sä käynyt terapiassa? Tai oletteko harkinneet pariterapiaa? Eihän ne kaikille auta, mutta ehkä ainakin saattaisi saada jotain apuja noiden epävarmuuksien, surun ja kysymysten käsittelyyn.

Jos ei terapia kiinnosta, niin entäpä selfhelp-kirjallisuus?

Aika raskas taakka tarpoa omin voimin tommonen, että pettämisen seurauksena vielä tulee lapsi lisää kuvioon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja edelliselle:
Oletko sä käynyt terapiassa? Tai oletteko harkinneet pariterapiaa? Eihän ne kaikille auta, mutta ehkä ainakin saattaisi saada jotain apuja noiden epävarmuuksien, surun ja kysymysten käsittelyyn.

Jos ei terapia kiinnosta, niin entäpä selfhelp-kirjallisuus?

Aika raskas taakka tarpoa omin voimin tommonen, että pettämisen seurauksena vielä tulee lapsi lisää kuvioon.
Click to expand...

Juu, kävimme silloin ku palasimme kesän korvilla yhteen, yksityisellä pariterapiassa. Se tuntui ainakin pikkasen auttavan, saatiin joitakin asioita juteltua siellä ja hyviä vinkkeleitä ja luettavaa. No, jotenkin siinä kävi kuitenkin niin että mies ei sit enää halunnutkaan neljättä kertaa terapiaan, joten menin yksinäni ja puhuttiinkin terapeutin kanssa että yksinään meno on mulle ihan jees, pääsen määrittelemään mitä haluan elämältä jne (jeesus et tämmösiä asioita joutuu terapeutin kanssa puhumaan, en ois voinu ikuna uskoa et tähän tilaan päädytään...).. Olen lukenut kirjallisuutta aika paljonkin, oon aina ollut semmonen tutkimusten lukija jne (jolle mies nauraa, et aina sä olet olevas niin fiksu jne jos otan jotain esimerkkejä jostain mitä olen lukenut). Terapian ainoa miinus et nyt kun olen takas työelämässä, en voi enää kesken päivää mennä sinne, plus et se on todella kallista puuhaa.

Aikamoisen saviset saappaat on mulla jalassa, tuntuu että on tosi vaikea päästä eteenpäin. Nyt ku katon sitä aikaa jolloin asuttiin erossa, tuntuu että olin paljon terveempi, vaikka olinkin toki yksinäinen. Tämä aika joka ollaan taas oltu yhdessä, on ollut aika pitkälti yhtä itkua, riitelyä ja riittämättömyyden- ja syyllisyydentunnetta. Että ku musta aina tuntui et mulla on maailman paras aviomies, olin niin onnellinen et löysin hänet. Hyvä isä, hyvä kotitöissä, tekee ruokaa ja siivoaa, on komea ja suplikki ja näytti avoimesti hellyytensä. No, tuntuu että nää viimoiset ajat ei ole ku kerran tainnut sanoa et rakastaa, ei juurikaan halaa tai pussaa ellen itse tee eka aloitetta, ja jotenkin se tuntuu niin pirun vaikealta se aloitteen teko, ku hän on niin syvästi mua loukannut. Mut sit kuulemma mä loukkaan häntä ku en osoita että kunnioittaisin (kunnioitus pitänee ansaita tämmöisen jälkeen!?), vaan olen joustamaton ja valitan koko ajan joka päivä.

Mun elämä, miten siitä tuli näin hirveä? Kauheeta sanoa mut koko ajan rukoilen että törmäisin ihmiseen jolla olis voimaa nostaa mut tästä pois, veis mut täältä ja pitäis mun sydäntä kämmennellään oikein varoen. Tietysti eniten toivon että ko. henkilö olis mun aviomieheni... mutta...
 
Viimeksi muokattu:
Voi sinua, 'missStress'. Aika vahvistaa sinua. Jonain päivänä huomaat, että et enää ajattele asiaa joka päivä. Tästä sitten seuraa joko liittonne vahvistuminen, tai sitten sinun itsenäistyminen. Nyt jos olet tehnyt päätöksen jatkaa, niin sitoudu sinä siihen päätökseen. Koita päästä asian yli ajattelemalla, että kaikki paska mitä tapahtui, ei ollut sinun syysi. Jos mies ei osottaudu luottamuksesi arvoiseksi, niin kasva hänen tekojensa yläpuolelle. Ajattele, että se on hänen mokansa, jos virheistään ei opi. Ei sinun.

Nyt keskity, vaikka itsekkäästikin, omaan hyvinvointiisi. Mielestäni miehesi täytyy tehdä se suurin työ elämän tasoittumiseksi. Hänellä ei ole mitään oikeutta jättää asioita puolitiehen mikäli haluaa liittonne onnistuvan. Mitä tulee tuohon sisaruspuoleen, niin vaikka lapsi on viaton aikuisten hölmöilyyn, niin sinun ei tarvitse tavata lasta, eikä lapsen äitiä jos et siihen kykene. Mies hoitakoon sotkunsa itse. Sinä voi lähteä vaikka kylpylälomille niinä päivinä kun mies on lapsen kanssa. Tästä saattaa muodostua myös rahallinen aspekti. Mielestäni sinä olet oikeutettu käyttämään, jos teillä yhteistalous, omiin menoihisi elareita vastaavan summan.

Tuota ylläolevaa ei tarvitse tehdä katkeruus mentaliteetilla, vaan tosiasioihin perustuvana faktana. Kun ja jos jonain päivänä, oli se sitten vuoden tai viiden kulutta, kykenet erilaisiin ratkaisuihin, niin asioita voi aina muuttaa, esim. noiden tapaamisten ym suhteen.
 
Mut sit kuulemma mä loukkaan häntä ku en osoita että kunnioittaisin (kunnioitus pitänee ansaita tämmöisen jälkeen!?), vaan olen joustamaton ja valitan koko ajan joka päivä.
Click to expand...

Nimenomaan, se täytyy ansaita, mutta et voi tätä ansaitsemista pitkittää kuukausikaupalla. Auutaisiko teillä pienet askeleet? Juttelette mitä toivoisitte toisen tekevän nykytilanteessa toisin ja teette vaihtokaupat -'sinä lupaat olla xxxx ja hän puolestaan xxxx. Kun yksi asia on saatu toimimaan, otetaan seuraava etappi.

Paljon on kiviä polullanne potkittavana, mutta sisulla eteenpäin! Tiedät ainakin tehneesi kaiken ja jos onnistutte, on tämä episodi vain pieni mutka koko taipaleellanne. Nyt ei siltä tunnu, mutta joskus kun katsot taaksepäin, huomaat, että näinhän se on. Särö varmasti jää, mutta jospa siitä tuleekin se 'maljakon vahvin kohta'.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa