Petin mieheni

Puoli vuotta sitten petin kaikista rakkaimpaa ja tärkeimpää ihmistä.

Tiesin miehen jonka kanssa petin, olin joskus muutama vuosi sitten tavannut hänet ohi mennen, oman mieheni seurassa. Muistan ajatelleeni silloin hänestä, että ihan kivan oloinen tyyppi. Tapasin sitten hänet baarireissulla ja juttelimme koko illan niitä näitä, mitä nyt normaalistikin puhutaan. Minulla ei käynyt mielessäkään, että haluaisin häneltä jotain muuta, kuin juttelua. Ilta eteni normaalisti ja drinkkiä tuli juotua, joku ehdotti, että lähdettäisiin saunomaan ja olin ajatuksessa mukana, voisin lähteä saunaan, olihan siellä muitakin naisia ja nämä miehet tiesivät, että seurustelen heidän tuttavan kanssa. Saunaan mentiin ja olin siellä kahdestaan tämän miehen kanssa, en ollut alasti missään vaiheessa vaan alusvaatteet päällä. Juttelimme sielläkin. Lähdin saunasta pois ja menin suihkuun, tämä mies tuli taakseni ja alkoi suuteleen, en halunnut sitä, irrotin itseni tilanteesta pois ja lähdin saunasta pois. Puin vaatteeni päälle ja sanoin, että lähden ja että hänen pitäisin tulla saattamaan, olin järkyttynyt ja ihmeissäni tilanteesta, tiesin ettei noin pitänyt tapahtua.

Hän saattoin minut ovelle asti ja tuli sisään, juttelimme lisää, olin juonut koko ajan jotakin. Jossakin vaiheessa, sanoin, että hänen on parempi lähteä, hän sanoi, että voisi nukkua siinä vieressä, jossain vaiheessa tilanne riistäyty käsistä ja aloimme suutelemaan, hän repi housujani jalasta, ja suuteli minua, enkä osannut laittaa vastaan, vasta kun sitten kun hän yritti tulla sisääni, sanoin, että ei, menin jotenkin paniikkiin, enkä pystynyt työntämään häntä pois vaikka niin olisi pitänyt tehdä. Tätä hetkeä kesti muutaman minuutin ja sen jälkeen se loppu, hän ei ollut sisälläni missään vaiheessa, sanoin että nyt lähdet ja niin hän lähti.

Olin paniikissa ja humalassa, enkä tiennyt mitä tehdä. Ajattelin ensimmäisenä, että mitä olen tehnyt ja miksi? En vieläkään löydä mielestäni oikeaa vastausta siihen miksi annoin kaiken tapahtua? Olen miettinyt, että ihastuinko siihen ihmiseen illan juttutuokioiden aikana? Olin viikko ennen tapahtumaa menettänyt unelmatyöpaikan ja oma mieheni oli lähtenyt sitä ennen reissuun, itkin monta iltaa työpaikan menetystä ja olisin tarvinnut miestäni lähelle, mutta häntä ei ollut, hainko turvaa ja läheisyyden tunnetta tätä kautta ja halusinko, että näen, että olen "hyvä" ihminen vaikka luulin olevani työpaikan menetettyä todella huono, vaikka erottaminen ei johtunut minusta, niin minulle sanottiin, minusta se kuitenkin johtui.

Tietenkin en halunnut uskoa koko tapahtumaa ensin, en pystynyt kertomaan totuutta miehelleni, valehtelin, koska tuntui niin pahalta, loppupeleissä kerroin illan tapahtuman niin hyvin kuin muistin, mieheni halusi tietää kaiken, jotta voi alkaa käsittelemään asiaa. En ollut uskoa kuinka paljon hän minua rakastaa, koska ei halunnut jättää minua, olin ihan rikki, enkä osannut oikein sanoa tai tehdä mitään. Olemme yrittäneet puhua asiasta, mutta se on minulle vaikeaa, en osaa aloittaa keskusteluja vaikka haluaisin, minua vain pelottaa milloin hän jättää minut. Hän on sanonut, että minussa on enemmän hyviä puolia ja vain yksi huono puoli, tämä pettäminen, ja haluaa yrittää kaikensa jotta voimme jatkaa yhteistä elämää. Emme halua erota, mutta asia vaivaa meitä molempia, miten ihmeessä selviämme eteenpäin. Miten voin puhua asiasta, miten voin hyväksyä tekoni itse? En ole aikaisemmin pettänyt, mieheni ei usko tietenkään sitä, emme ole enää mitään teinejä vaan kolmekymmentä ja se hänestä tuntuu uskomattomalta etten olisi aikaisemmin tehnyt näin, mutta en ole. Tottakai on ollut aikaisempia suhteita, ja tapahtunut ikäviä asioita, mutta ei tälläistä koskaan. Minua on myös petetty joskus, olisin antanut anteeksi hänelle, muttei hän enää halunnut jatkaa, koska oli ihastunut siihen kenen kans minua petti. Olen myös ajatellut asiaa toisin päin, vaikka olen aina sanonut miehelleni, että jos pettää, silloin erotaan, mutta jos mieheni olisi tehnyt saman, en olisi pystynyt jättämään häntä, olisin antanut anteeksi, meillä on mahtava suhde, kaikki on ihanaa, ihan kaikki, voi sanoa oikeasti, että luotuja toisille, vaikka se kuulostaa pahalta. Meillä on ihan hyvä olla kun olemme toisen lähellä ja yhdessä, mutta heti kun toinen lähtee jonnekin tulee paha olla ja tuntuu ettei tästä selvitä.

Mieheni on sanonut, että haluaa antaa anteeksi, mutta ei ole vielä pystynyt antamaan kokonaan. Asia on vähän jäänyt kesän aikana, eikä kumpikaan ole kauhean mielellään asiaa ottanut esille, meillä on ollut tosi ihana kesä. Nyt kuitenkin pitäisi alkaa puhumaan asiasta ja kertoa tunteista, jos haluamme jatkaa suhdetta, tiedän ettei tälläistä asiaa voi vain unohtaa. Mutta ongelmana on, etten osaa sanoa syytä miksi näin tapahtui? Ellen löydä jotain syytä, suhteemme on mennyttä, yritän ja olen yrittänyt miettiä ja ajatella tapahtunutta, mutta se ei tunnu hyvältä, en tiedä syytä? Mistä voin tietää miksi tein niin? Rakastan miestäni maailman eniten, enkä ikinä satuta häntä enää näin, olen oppinut ja ottanut opikseni virheestä, suuurimmasta virheestä elämässä. Meillä oli kaikki hyvin, kun petin!

Mieheni pyysi minua kihloihin puolitoista vuotta sitten, siitä ilmoitettiin kavereille ja mieheni vanhemmille. Itkin ilosta, kukaan ei ollut aikaisemmin rakastanut minua näin paljon enkä minä ollut rakastanut ja ollut niin onnellinen koskaan. Odotin kuin kuuta nousevaa päivää jolloin menisimme kihloihin, ajattelin että hän haluaa yllättää minut, vieläkään ei kuitenkaan olla kihloissa, eikä asiasta puhuttu sen jälkeen, petyin aika paljon. Luotan mieheeni paljon, tottakai joskus olen mustasukkainen, mutta harvemmin. Hän on myös minusta mustasukkainen, muttei liikaa.

En tiedä miten selviämme ilman toisia, auttaisiko jos eroaisimme ja aloittaisimme alusta? Mitä voin sanoa miehelleni, jotta hänen olo parantuu? Puhumalla, aloitammeko keskustelut alusta asti, minua inhottaa asia, mutta pakko kai puhua? En halua menettää miestäni, eikä hän haluaisi missään nimessä menettää minua. Tuntuu, että tapahtuman jälkeen rakastan vain entistä enemmän miestäni ja hän minua.

Mitä teen?

 

Se nyt vaan on niin, että asia pitää nostaa pöydälle, jos se kerran vaivaa molempia. Laittakaa vaikka kalenteriin aika, avatkaa viinipullo ja sitten vaan juttelemaan.

Ei sille pettämiselle tarvitse mitään syytä löytyä, todennäköisesti ei löydykään, jos kerran miestäsi kovasti rakastat. Ihminen vaan on heikko ja saattaa olla vietävissä, etsii ehkä varmistusta omalle viehätysvoimalleen jne.

Ja virheistä oppii. Toiset tekevät isompia, toiset pienempiä virheitä. Niitä ei kuitenkaan pidä toistaa, vaan oppia pitää kerralla.

Selvität miehellesi, kuinka paljon häntä rakastat ja arvostat ja kerrot, että jos vaan sen teon saisi tekemättömäksi, niin sen tekisit heti. Laittakaa vaikka paperille viivan kahden puolen suhteenne hyvät ja jatkamisen arvoiset asiat ja toiselle puolelle huonot. Jos sinne huonojen puolelle tulee lähestulkoon vain tämä yksi pettäminen, niin ei hyvä suhde voi olla niin pienestä kiinni.

Ylipääseminen voi kestää kuukausia, vuosiakin. Hyvä neuvo on se, että kun asia tulee mieleen, rupeaa aktiivisesti ajattelemaan jotian muuta. Ihminen ei näet pysty ajattelmaan kahta asiaa samanaaikaisesti, joten ikävä asia jää pois mielestä. Pikkuhiljaa kokonaan.

Vaalikaa suhteenne hvyiä puolia ja tehkää asioita, jotka teidät tekevät onnelliseksi. Niitä toistamalla, jopa silloin, kun ei huvittaisi, painuu ikävä asia vähitellen unholaan. Ja jollei sitä voi kokonaan unohtaa, voi sen kanssa elää.

Itselläni tapahtuneesta on aikaa jo toistakymmentä vuotta; muistan sen esim. lukiessani tällaisia juttuja, mutta asia ei millään tavoin häiritse elämääni/ elämäämme. Meillä on hyvä avioliitto, joka vain lujittui tapahtuneen jälkeen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Aikaa se vei, mutta kannatti!

 

Rauhoitu ja puhukaa...asiat selviää aina jollakin tavalla.Tietysti luottamuksen takaisin saaminen kestää ja on vaikeaa, vaikkei mahdotontakaan.

Minua ihmetyttää tuo kun sanot pettäneesi...mutta et kuitenkaan tainnut rakastella sen miehen kanssa? Jos ymmärsin oikein.Silloinhan se ei nyt aivan niin paha asia ole kuin konkreettinen pettäminen.Toivottavasti miehesi ymmärtää asian.

 

Niin. Missä se raja menee. Yhteissauna oli vielä ihan viatonta, mutta vaatteet päällä hytissä jo pettämisen puolella.

Itse olen ollut tilanteissa, joissa en ehkä olisi halunnut seksiä, mutta en sitä nuoruuttani ja kokemattomuuttani osannut kieltääkään. Lisäksi ajattelin, että jos kerran olen antanut tilanteen edetä tähän asti, niin en voi enää kieltäytyäkään.

Kyseessä on ollut hienonhieno ero raiskaukseen. Yhdyntä on tapahtunut painostuksesta. Mutta se minusta. Otin opikseni. Olen oppinut sanomaan "mene pois" ajoissa.

Ymmärrän tilanteesi. On aina mukavaa, kun joku huomio. Varsinkin, jos on kokenut moisen kolhun yhdellä elämän saralla. Ajattelee, että kiltteyteen tulee vastata kiltteydellä ja torjuminen tuntuu tylyltä teolta. Tosin tähän voisi muistuttaa itseään, että hän ehkä halusi enemmän hyvää itselleen, kuin sinulle.

 

Ja tulit sitte tänne sitä leuhtottaan. Viestis oli niin sekava ja pitkä, että en kyllä ensinäkemältä edes löytänyt mitään pettämistä. Vaan jos näin on, niin toivottavasti asian näytölle ja kaikelle kansalle purkaminen helpotti oloasi

 

Kihlaus ei vaadi sormusta

 

No, mitä mieltä olette, pitäisikö kertoa ollenkaan yhden illan kännimokaa? Kannattaako? Mitä sillä voittaa? Saa vain itseltä kuormaa pois, mutta pahoittaa toisen mielen. Moka on moka, ei voi mitään. Minun mielestä tekevälle sattuu ja pitkässä suhteessa monenmoista tapahtuu. Emmekö ole aikuisia ihmisiä ja tiedä kuitenkin tunnetasolla missä mennään. Jos pettäminen on yksi ainoa kännin sumuinen hairahdus, hetken huumaa ja jurrissa tuskin muistaa koko tapahtumaa, niin onko se sen arvoista, että pahoittaa toisen mielen pitkäksi aikaa?
Mutta miten itse voi käsitellä syyllisyytensä ilman kertomista? Unohtaako vaan? Pystyykö? Näin kävi. Meilläkin pitkä liitto takana, eikä tällaisia juttuja ole tapahtunut. En itse oikein usko edes itseänikään, että olen moisen jutun mennyt tekemään. Olen niin ehdoton tällaisissa aina. Olo on mitä herkullisin tietenkin. Tyyppi oli aivan vieras mies kapakasta. Ja minä kaatokännissä. Toivottavasti ei törmätä, tietenkin huonolla tuurilla sitten törmätään. Pitäisikö laittaa tekstria, että unohda äläkä ole tuntevinasikaan. Voi paska. Äijä on työkomennuksella, että sikäli saan täällä itsekseni touhuilla ja paluuseen vielä aikaa, että on aikaa miettiä. Mitä pitäisi tehdä? Tai olen päättänyt oikeastaan jo, että aivan turhaa kertoa koko jutusta mitään, kun en näe siitä mitään apua olevan, edes omaan syyllisyyden tunteeseen, päinvastoin, sehän vain taitaa lisätä sitä. Olo on todella mahtava, voi kun tehdyn saisi tekemättömäksi.....
Miten te muut olette onnistuneet selvittämään tällaiset tilanteet? Itsenne kanssa?

 

vaikka olenkin sitä mieltä, että rehellisyys maan perii, joissain tapauksissa vaikeneminen on tosiaan kultaa. niin kuin ap. maintsit itsekin, avautuminen tapahtuneesta lähinnä helpottaisi SINUN painolastiasi. tieto "pettämisestä" ei mitenkään edistä puolisosi etua. jos tosissasi haluat jatkaa, miettisin kahteen kertaan kertoisinko kys. tapauksesta. miksi tosiaan turhaan pahoittaa toisen mieltä, kun kyse oli mitä ilmeisemmin kertaluontoisesta suuresta kännivirheestä. eiköhän siinä jo rangaistusta tarpeeksi, että itse joudut asian kanssa päivittäin elämään. älä pakota miestäsikin siihen..
yli pääset vain ajan kanssa, jos pääset. kaikilla ei omatunto anna myöten, mutta kokemuskesta tiedän, että kertominen vaikeutuu ajan kuluessa.jos et sitä heti tee, et luultavasti tee sitä koskaan. ehkä kyseessä kuitenkin on niin pieni hairahdus, että pystyt hyväksymään itsessäsi moisen epätäydellisyyden ja toivoa, ettei sama toistu enää koskaan ja jatkat onnellisena miehesi kanssa eteenpäin

 

Olen sitä mieltä, että tällaista kerran tapahtunutta kännipettämistä ei kannata mennä toiselle kertomaan. tehty mikä tehty ja itse kantaa omantunnon tuskaansa aikansa ja unohtaa koko asian. Omalle kohdalle tällainen sattui ja vielä niin että laivareissulla tehty kännimoka jatkui toiseen kertaan maissa, tai siis olisi jatkunut jos olisin antanut, mutta onnekseni sillä tapaamisella se mies tuntuikin jotenkin vastenmieliseltä ja tuli ihan hirveä pahanolon tunne ja sanoin sille suoraan, että ei käy, enkä ole ollut sen jälkeen missään tekemisissä. enkä enään koskaan lähde tällaiseen mukaan, oppi ja ikä kaikki, se tuli koettua ja pettämistä ei toista kertaa tapahdu...näin ajattelen nyt ja toivottavasti vielä vuosia tästä eteenpäin. Meillä on molemmilla mieheni kanssa niin liikkuva työ, että tilanteita on kymmenen vuoden aikaan ollut tuhansia, nyt se tapahtui minulle ja tehtyä tuli ja inhoan itseäni siltä osin, mutta en aijo sitä koskaan miehelleni kertoa, eikä hän sitä mistään koskaan tietää saa. Enhän minäkään tiedä mitä hän tekee pitkillä, viikkoja kestävillä ulkomaan matkoillaan.

 

Huh huh. Täällä tunnontuskissani teutaroin yksin kotona. Soipa siinä sitten kännykkäkin ja näköjään kännissä oon sitten numeroni antanut tälle hairahdukselle....nooh, sielläpä olikin vanhemman herrasmiehen kokenut rintaääni. Soitti huolestuneena, että onko kaikki hyvin, siis seurauksien kannalta ja lohdutteli että tekevälle sattuu. Mutta siinä puhuikin eronnut heppu, heh heh. Itseasiassa helpotti hieman lohdun sanat. Kenellekään edes ystävättärelle en voi asiasta mitään puhua paljastumisen pelossa. Kauhea fiilis, voi mätä. Miten pystyn pitämään salaisuuden.... kaipa tää tuska tästä jossain vaiheessa laantuu... en kyllä vieläkään pysty löytämään järkeviä perusteluita kertomiselle, pitää lopettaa juominen, etten kännissä avaudu miehelleni.... voi herra isä! Itkettää ja hihityttää yhtäaikaa.

 

eka kerta on vaikein. toinen ja kolmas jne. menevät jo tottumuksella. kokemusta on!

 

Ap. Sinä olet nyt vähän hassusti pyöräyttänyt kärpäsestä härkäsen.

Tavallaan itse kun olen nyt jo eroamassa tuollaisesta rakkausliitosta, niin olen aika kyyninen-
mutta jotenkin näyttää että ensimmäinen virheesi oli kertoa tuosta miehellesi, koska kai sinä kuitenkin luotat omaan vilpittömyyteesi asiasta? Että kadut tekoasi, et aio tehdä niin uudelleen ja rakastat miestäsi.

Miksi sinä halusit kertoa sen miehellesi?
Haluat olla yltiörehellinen, toteuttaa rakkauden jokaisen osa-alueen täydellisesti.
Mutta elämä ei ole täydellistä. Teillä oli jokin särö miehesi kanssa alunperin, tuo pettämisesi voi olla oikku joka kertoo että et olekaan valmis sitoutumaan mieheesi

Olet ollut täysin päättämättömässä tilassa, kännissä tai ei, niin silti et osannut edes päättää oletko sen miehen kanssa vai ei, ja ajoit hänet lopulta paniikissa pois.
Ehkä et ole kypsä rakkauteen ja parisuhteeseen ollenkaan, ja teidän suhdettanne ei tule nyt ainakaan helpottamaan se että sekoitit vielä miehesikin pään kertomalla.

Tuo että itket onnesta koska kukaan ei ole sinua "rakastanut" koskaan niin paljon että pyytää kihloihin, kertoo myös että olet hieman epävarma itsestäsi, hullaannut kun sua rakastetaan sensijaan että pitäisit sitä lähinnä itsestään selvyytenä että joku voisi haluta sun kanssasi olla.

Laita jäitä hattuun äläkä meuhkaa nyt yhen ukon takia, vaikka se sut jättäisikin. Joku siinä on syynä että olet tuon sopan keittänyt.
Suosittelisin ammattiapua, koska kuulostaa siltä että kärsit nyt todella pahasti, ja koet suurta ja aitoa tuskaa. Sinun pitää saada asiat mittasuhteisiin ja lähestyä tuota kysymystä nyt vähän laajemmin kuin pelkän miehesi loukkaamisen kannalta.

MInua on loukattu tosi pahasti, mutta en soisi että mieheni sitä itkee vaan olisi tehnyt sen ratkaisun puoleen ja toiseen ennen seurusteluamme, tai koittaisi parantaa aidosti päänsä. Miehet harvoin ymmärtää naisen pettämisen syytä, ja siksi sun ei olisi tuota kannattanut ensimmäisenä miehen kanssa alkaa puimaan, siinä nimittäin vain sokea taluttaa rampaa kun toinen pelkää ja toinen kärsii.
Aina siihen ei kykene, analysoimaan itseään ja motiivejaan ennen suhdetta, koska ihminen on sokea itselleen, mutta ei tuo kärsimyksen maksimoiminen nyt tuo vastauksia sen enempää.

Toivotan voimia, ja sanon että pahemmastakin on selvitty elämässä, ja ihminen kestää kyllä sen mitä täytyy. Ja aikakin antaa perspektiiviä, ei tuossa nyt koko elämä ole pilalla usko pois.

 

Puoli vuotta sitten petin kaikista rakkaimpaa ja tärkeimpää ihmistä.

Tiesin miehen jonka kanssa petin, olin joskus muutama vuosi sitten tavannut hänet ohi mennen, oman mieheni seurassa. Muistan ajatelleeni silloin hänestä, että ihan kivan oloinen tyyppi. Tapasin sitten hänet baarireissulla ja juttelimme koko illan niitä näitä, mitä nyt normaalistikin puhutaan. Minulla ei käynyt mielessäkään, että haluaisin häneltä jotain muuta, kuin juttelua. Ilta eteni normaalisti ja drinkkiä tuli juotua, joku ehdotti, että lähdettäisiin saunomaan ja olin ajatuksessa mukana, voisin lähteä saunaan, olihan siellä muitakin naisia ja nämä miehet tiesivät, että seurustelen heidän tuttavan kanssa. Saunaan mentiin ja olin siellä kahdestaan tämän miehen kanssa, en ollut alasti missään vaiheessa vaan alusvaatteet päällä. Juttelimme sielläkin. Lähdin saunasta pois ja menin suihkuun, tämä mies tuli taakseni ja alkoi suuteleen, en halunnut sitä, irrotin itseni tilanteesta pois ja lähdin saunasta pois. Puin vaatteeni päälle ja sanoin, että lähden ja että hänen pitäisin tulla saattamaan, olin järkyttynyt ja ihmeissäni tilanteesta, tiesin ettei noin pitänyt tapahtua.

Hän saattoin minut ovelle asti ja tuli sisään, juttelimme lisää, olin juonut koko ajan jotakin. Jossakin vaiheessa, sanoin, että hänen on parempi lähteä, hän sanoi, että voisi nukkua siinä vieressä, jossain vaiheessa tilanne riistäyty käsistä ja aloimme suutelemaan, hän repi housujani jalasta, ja suuteli minua, enkä osannut laittaa vastaan, vasta kun sitten kun hän yritti tulla sisääni, sanoin, että ei, menin jotenkin paniikkiin, enkä pystynyt työntämään häntä pois vaikka niin olisi pitänyt tehdä. Tätä hetkeä kesti muutaman minuutin ja sen jälkeen se loppu, hän ei ollut sisälläni missään vaiheessa, sanoin että nyt lähdet ja niin hän lähti.

Olin paniikissa ja humalassa, enkä tiennyt mitä tehdä. Ajattelin ensimmäisenä, että mitä olen tehnyt ja miksi? En vieläkään löydä mielestäni oikeaa vastausta siihen miksi annoin kaiken tapahtua? Olen miettinyt, että ihastuinko siihen ihmiseen illan juttutuokioiden aikana? Olin viikko ennen tapahtumaa menettänyt unelmatyöpaikan ja oma mieheni oli lähtenyt sitä ennen reissuun, itkin monta iltaa työpaikan menetystä ja olisin tarvinnut miestäni lähelle, mutta häntä ei ollut, hainko turvaa ja läheisyyden tunnetta tätä kautta ja halusinko, että näen, että olen "hyvä" ihminen vaikka luulin olevani työpaikan menetettyä todella huono, vaikka erottaminen ei johtunut minusta, niin minulle sanottiin, minusta se kuitenkin johtui.

Tietenkin en halunnut uskoa koko tapahtumaa ensin, en pystynyt kertomaan totuutta miehelleni, valehtelin, koska tuntui niin pahalta, loppupeleissä kerroin illan tapahtuman niin hyvin kuin muistin, mieheni halusi tietää kaiken, jotta voi alkaa käsittelemään asiaa. En ollut uskoa kuinka paljon hän minua rakastaa, koska ei halunnut jättää minua, olin ihan rikki, enkä osannut oikein sanoa tai tehdä mitään. Olemme yrittäneet puhua asiasta, mutta se on minulle vaikeaa, en osaa aloittaa keskusteluja vaikka haluaisin, minua vain pelottaa milloin hän jättää minut. Hän on sanonut, että minussa on enemmän hyviä puolia ja vain yksi huono puoli, tämä pettäminen, ja haluaa yrittää kaikensa jotta voimme jatkaa yhteistä elämää. Emme halua erota, mutta asia vaivaa meitä molempia, miten ihmeessä selviämme eteenpäin. Miten voin puhua asiasta, miten voin hyväksyä tekoni itse? En ole aikaisemmin pettänyt, mieheni ei usko tietenkään sitä, emme ole enää mitään teinejä vaan kolmekymmentä ja se hänestä tuntuu uskomattomalta etten olisi aikaisemmin tehnyt näin, mutta en ole. Tottakai on ollut aikaisempia suhteita, ja tapahtunut ikäviä asioita, mutta ei tälläistä koskaan. Minua on myös petetty joskus, olisin antanut anteeksi hänelle, muttei hän enää halunnut jatkaa, koska oli ihastunut siihen kenen kans minua petti. Olen myös ajatellut asiaa toisin päin, vaikka olen aina sanonut miehelleni, että jos pettää, silloin erotaan, mutta jos mieheni olisi tehnyt saman, en olisi pystynyt jättämään häntä, olisin antanut anteeksi, meillä on mahtava suhde, kaikki on ihanaa, ihan kaikki, voi sanoa oikeasti, että luotuja toisille, vaikka se kuulostaa pahalta. Meillä on ihan hyvä olla kun olemme toisen lähellä ja yhdessä, mutta heti kun toinen lähtee jonnekin tulee paha olla ja tuntuu ettei tästä selvitä.

Mieheni on sanonut, että haluaa antaa anteeksi, mutta ei ole vielä pystynyt antamaan kokonaan. Asia on vähän jäänyt kesän aikana, eikä kumpikaan ole kauhean mielellään asiaa ottanut esille, meillä on ollut tosi ihana kesä. Nyt kuitenkin pitäisi alkaa puhumaan asiasta ja kertoa tunteista, jos haluamme jatkaa suhdetta, tiedän ettei tälläistä asiaa voi vain unohtaa. Mutta ongelmana on, etten osaa sanoa syytä miksi näin tapahtui? Ellen löydä jotain syytä, suhteemme on mennyttä, yritän ja olen yrittänyt miettiä ja ajatella tapahtunutta, mutta se ei tunnu hyvältä, en tiedä syytä? Mistä voin tietää miksi tein niin? Rakastan miestäni maailman eniten, enkä ikinä satuta häntä enää näin, olen oppinut ja ottanut opikseni virheestä, suuurimmasta virheestä elämässä. Meillä oli kaikki hyvin, kun petin!

Mieheni pyysi minua kihloihin puolitoista vuotta sitten, siitä ilmoitettiin kavereille ja mieheni vanhemmille. Itkin ilosta, kukaan ei ollut aikaisemmin rakastanut minua näin paljon enkä minä ollut rakastanut ja ollut niin onnellinen koskaan. Odotin kuin kuuta nousevaa päivää jolloin menisimme kihloihin, ajattelin että hän haluaa yllättää minut, vieläkään ei kuitenkaan olla kihloissa, eikä asiasta puhuttu sen jälkeen, petyin aika paljon. Luotan mieheeni paljon, tottakai joskus olen mustasukkainen, mutta harvemmin. Hän on myös minusta mustasukkainen, muttei liikaa.

En tiedä miten selviämme ilman toisia, auttaisiko jos eroaisimme ja aloittaisimme alusta? Mitä voin sanoa miehelleni, jotta hänen olo parantuu? Puhumalla, aloitammeko keskustelut alusta asti, minua inhottaa asia, mutta pakko kai puhua? En halua menettää miestäni, eikä hän haluaisi missään nimessä menettää minua. Tuntuu, että tapahtuman jälkeen rakastan vain entistä enemmän miestäni ja hän minua.

Mitä teen?

ammu itsesi

 

Puoli vuotta sitten petin kaikista rakkaimpaa ja tärkeimpää ihmistä.

Tiesin miehen jonka kanssa petin, olin joskus muutama vuosi sitten tavannut hänet ohi mennen, oman mieheni seurassa. Muistan ajatelleeni silloin hänestä, että ihan kivan oloinen tyyppi. Tapasin sitten hänet baarireissulla ja juttelimme koko illan niitä näitä, mitä nyt normaalistikin puhutaan. Minulla ei käynyt mielessäkään, että haluaisin häneltä jotain muuta, kuin juttelua. Ilta eteni normaalisti ja drinkkiä tuli juotua, joku ehdotti, että lähdettäisiin saunomaan ja olin ajatuksessa mukana, voisin lähteä saunaan, olihan siellä muitakin naisia ja nämä miehet tiesivät, että seurustelen heidän tuttavan kanssa. Saunaan mentiin ja olin siellä kahdestaan tämän miehen kanssa, en ollut alasti missään vaiheessa vaan alusvaatteet päällä. Juttelimme sielläkin. Lähdin saunasta pois ja menin suihkuun, tämä mies tuli taakseni ja alkoi suuteleen, en halunnut sitä, irrotin itseni tilanteesta pois ja lähdin saunasta pois. Puin vaatteeni päälle ja sanoin, että lähden ja että hänen pitäisin tulla saattamaan, olin järkyttynyt ja ihmeissäni tilanteesta, tiesin ettei noin pitänyt tapahtua.

Hän saattoin minut ovelle asti ja tuli sisään, juttelimme lisää, olin juonut koko ajan jotakin. Jossakin vaiheessa, sanoin, että hänen on parempi lähteä, hän sanoi, että voisi nukkua siinä vieressä, jossain vaiheessa tilanne riistäyty käsistä ja aloimme suutelemaan, hän repi housujani jalasta, ja suuteli minua, enkä osannut laittaa vastaan, vasta kun sitten kun hän yritti tulla sisääni, sanoin, että ei, menin jotenkin paniikkiin, enkä pystynyt työntämään häntä pois vaikka niin olisi pitänyt tehdä. Tätä hetkeä kesti muutaman minuutin ja sen jälkeen se loppu, hän ei ollut sisälläni missään vaiheessa, sanoin että nyt lähdet ja niin hän lähti.

Olin paniikissa ja humalassa, enkä tiennyt mitä tehdä. Ajattelin ensimmäisenä, että mitä olen tehnyt ja miksi? En vieläkään löydä mielestäni oikeaa vastausta siihen miksi annoin kaiken tapahtua? Olen miettinyt, että ihastuinko siihen ihmiseen illan juttutuokioiden aikana? Olin viikko ennen tapahtumaa menettänyt unelmatyöpaikan ja oma mieheni oli lähtenyt sitä ennen reissuun, itkin monta iltaa työpaikan menetystä ja olisin tarvinnut miestäni lähelle, mutta häntä ei ollut, hainko turvaa ja läheisyyden tunnetta tätä kautta ja halusinko, että näen, että olen "hyvä" ihminen vaikka luulin olevani työpaikan menetettyä todella huono, vaikka erottaminen ei johtunut minusta, niin minulle sanottiin, minusta se kuitenkin johtui.

Tietenkin en halunnut uskoa koko tapahtumaa ensin, en pystynyt kertomaan totuutta miehelleni, valehtelin, koska tuntui niin pahalta, loppupeleissä kerroin illan tapahtuman niin hyvin kuin muistin, mieheni halusi tietää kaiken, jotta voi alkaa käsittelemään asiaa. En ollut uskoa kuinka paljon hän minua rakastaa, koska ei halunnut jättää minua, olin ihan rikki, enkä osannut oikein sanoa tai tehdä mitään. Olemme yrittäneet puhua asiasta, mutta se on minulle vaikeaa, en osaa aloittaa keskusteluja vaikka haluaisin, minua vain pelottaa milloin hän jättää minut. Hän on sanonut, että minussa on enemmän hyviä puolia ja vain yksi huono puoli, tämä pettäminen, ja haluaa yrittää kaikensa jotta voimme jatkaa yhteistä elämää. Emme halua erota, mutta asia vaivaa meitä molempia, miten ihmeessä selviämme eteenpäin. Miten voin puhua asiasta, miten voin hyväksyä tekoni itse? En ole aikaisemmin pettänyt, mieheni ei usko tietenkään sitä, emme ole enää mitään teinejä vaan kolmekymmentä ja se hänestä tuntuu uskomattomalta etten olisi aikaisemmin tehnyt näin, mutta en ole. Tottakai on ollut aikaisempia suhteita, ja tapahtunut ikäviä asioita, mutta ei tälläistä koskaan. Minua on myös petetty joskus, olisin antanut anteeksi hänelle, muttei hän enää halunnut jatkaa, koska oli ihastunut siihen kenen kans minua petti. Olen myös ajatellut asiaa toisin päin, vaikka olen aina sanonut miehelleni, että jos pettää, silloin erotaan, mutta jos mieheni olisi tehnyt saman, en olisi pystynyt jättämään häntä, olisin antanut anteeksi, meillä on mahtava suhde, kaikki on ihanaa, ihan kaikki, voi sanoa oikeasti, että luotuja toisille, vaikka se kuulostaa pahalta. Meillä on ihan hyvä olla kun olemme toisen lähellä ja yhdessä, mutta heti kun toinen lähtee jonnekin tulee paha olla ja tuntuu ettei tästä selvitä.

Mieheni on sanonut, että haluaa antaa anteeksi, mutta ei ole vielä pystynyt antamaan kokonaan. Asia on vähän jäänyt kesän aikana, eikä kumpikaan ole kauhean mielellään asiaa ottanut esille, meillä on ollut tosi ihana kesä. Nyt kuitenkin pitäisi alkaa puhumaan asiasta ja kertoa tunteista, jos haluamme jatkaa suhdetta, tiedän ettei tälläistä asiaa voi vain unohtaa. Mutta ongelmana on, etten osaa sanoa syytä miksi näin tapahtui? Ellen löydä jotain syytä, suhteemme on mennyttä, yritän ja olen yrittänyt miettiä ja ajatella tapahtunutta, mutta se ei tunnu hyvältä, en tiedä syytä? Mistä voin tietää miksi tein niin? Rakastan miestäni maailman eniten, enkä ikinä satuta häntä enää näin, olen oppinut ja ottanut opikseni virheestä, suuurimmasta virheestä elämässä. Meillä oli kaikki hyvin, kun petin!

Mieheni pyysi minua kihloihin puolitoista vuotta sitten, siitä ilmoitettiin kavereille ja mieheni vanhemmille. Itkin ilosta, kukaan ei ollut aikaisemmin rakastanut minua näin paljon enkä minä ollut rakastanut ja ollut niin onnellinen koskaan. Odotin kuin kuuta nousevaa päivää jolloin menisimme kihloihin, ajattelin että hän haluaa yllättää minut, vieläkään ei kuitenkaan olla kihloissa, eikä asiasta puhuttu sen jälkeen, petyin aika paljon. Luotan mieheeni paljon, tottakai joskus olen mustasukkainen, mutta harvemmin. Hän on myös minusta mustasukkainen, muttei liikaa.

En tiedä miten selviämme ilman toisia, auttaisiko jos eroaisimme ja aloittaisimme alusta? Mitä voin sanoa miehelleni, jotta hänen olo parantuu? Puhumalla, aloitammeko keskustelut alusta asti, minua inhottaa asia, mutta pakko kai puhua? En halua menettää miestäni, eikä hän haluaisi missään nimessä menettää minua. Tuntuu, että tapahtuman jälkeen rakastan vain entistä enemmän miestäni ja hän minua.

Mitä teen?

Koko stoori on kopioitu jostain Reginasta tai jostain muusta nyyhkysarja-kirjallisuudesta? On aika hyvin kirjoitettu teksti, mutta siitä puuttuu se tunne ja häpeä, kun ihminen huomaa oman mokansa. Katuu aidosti tekemisiään ja kokee syyllisyyttä. Siinä tilanteessa ei pysty kirjoittamaan sujuvaa proosaa tai taiten koottua kertomusta.