vierailija
pakko avautua ennenkuin pää räjähtää.
Itselläni on taustalla monia lyhyempiä suhteita jotka päättyneet mikä mistäkin syystä. Lapsesta asti itsetuntoni on ollut melko pohjamudissa, näin ollen herkästi vertailen itseäni muihin ja koen riittämättömyyden tunteita ilman mitään validia syytä.
Nyt mörköksi vuoden suhteen aikana on muodostunut -ikävä kyllä avopuolisoni ex- vaimo. Heillä teini-iästä lähtenyt reilu 10 vuoden suhde, josta siunaantunut kaksi lasta ja olivat aviossa. Avioliitto päättyi vaimon päätöksestä n. 4 vuotta sitten.
En osaa itsekään sanoa, miksi ahdistaa niin hirveästi tuo pitkä historia ja lukuisat yhteiset suuremmat ja pienemmät yhteiset kokemukset. Tunnen olevani kakkosvaihtoehto ja kyseenalaistan mieheni sanomiset ja tekemiset, jotka kieltämättä sotivat täysin omien sekopäisten ajatusteni kanssa. Olen ilmeisesti onnistunut tekemään tästä exästä jonkinlaisen pakkomielteen, automaattisesti liitän hänet mukaan kaikkeen meidänkin yhteisiin juttuihin. (Esim. Tämänkin kauppareissun tekisi vaimonsa kanssa mielummin, nyt joutuu tyytymään minuun..) lapsellista ja typerää on, mutten voi tälle enää mitään omin voimin. Voiko mies koskaan päästä henkisesti täysin yli pitkästä liitosta ja lastensa äidistä?
Homma alkaa saada jo sellaisia mittasuhteita että elämäniloni alkaa kadota ja olen aivan paskana, ja voitte uskoa että on raskasta avomiehellenikin.
Toivon ettette hirveästi soimaisi minua, mutta jos niin käy, ymmärrän senkin.
Olen Urpo, totaalinen superidiootti kauniisti sanottuna. Kiitos, olen puhunut.
Itselläni on taustalla monia lyhyempiä suhteita jotka päättyneet mikä mistäkin syystä. Lapsesta asti itsetuntoni on ollut melko pohjamudissa, näin ollen herkästi vertailen itseäni muihin ja koen riittämättömyyden tunteita ilman mitään validia syytä.
Nyt mörköksi vuoden suhteen aikana on muodostunut -ikävä kyllä avopuolisoni ex- vaimo. Heillä teini-iästä lähtenyt reilu 10 vuoden suhde, josta siunaantunut kaksi lasta ja olivat aviossa. Avioliitto päättyi vaimon päätöksestä n. 4 vuotta sitten.
En osaa itsekään sanoa, miksi ahdistaa niin hirveästi tuo pitkä historia ja lukuisat yhteiset suuremmat ja pienemmät yhteiset kokemukset. Tunnen olevani kakkosvaihtoehto ja kyseenalaistan mieheni sanomiset ja tekemiset, jotka kieltämättä sotivat täysin omien sekopäisten ajatusteni kanssa. Olen ilmeisesti onnistunut tekemään tästä exästä jonkinlaisen pakkomielteen, automaattisesti liitän hänet mukaan kaikkeen meidänkin yhteisiin juttuihin. (Esim. Tämänkin kauppareissun tekisi vaimonsa kanssa mielummin, nyt joutuu tyytymään minuun..) lapsellista ja typerää on, mutten voi tälle enää mitään omin voimin. Voiko mies koskaan päästä henkisesti täysin yli pitkästä liitosta ja lastensa äidistä?
Homma alkaa saada jo sellaisia mittasuhteita että elämäniloni alkaa kadota ja olen aivan paskana, ja voitte uskoa että on raskasta avomiehellenikin.
Toivon ettette hirveästi soimaisi minua, mutta jos niin käy, ymmärrän senkin.
Olen Urpo, totaalinen superidiootti kauniisti sanottuna. Kiitos, olen puhunut.