Lokakuiset 2020

Elinanen
Meillä sama nettavierailija viime neuvolassa:) älä huoli, ystäväpiirissä ainakin nuo sf mitat menneet ihan pieleen muutenkin kokoarvioissa :) ja mitäpä siinä jos kasvukontrolliin joutuu, todennäköisesti kaikki on kuitenkin ihan kunnossa!
 
Heipä hei! Kuun alussa oli neuvola piiiiitkästä aikaa ja ensimmäinen kerta tässä raskaudessa kun mitattiin sf-mittaa. Silloin viikkoja oli 30+1 ja sf oli 26 cm. Hb katottiin myös kun oon syönyt rautaa kesäkuusta lähtien ja se oli noussut, nyt 130.

Esikoinen täytti 2 vuotta heinäkuussa ja sillä viikolla alko kivuliaat supistukset. Ne on nyt rauhottuneet, mutta jännä nähdä onko tehneet paikoille jotain kypsytystä kun lääkäri ens kuun alussa ja ensimmäinen kerta kun tehdään sisätutkimus tässä raskaudessa. Jännä tuokin, esikoisen raskaudessa tehtiin joku kolme kertaa :ROFLMAO:

Tosi voimakas fiilis, että ei oikeen olla enää toisen kohdalla kiinnostuneita eikä tehdä seurantaa mistään. Neuvolakäynneissä kahden kuun tauko ja ei olla mitattu sf-mittaa, koska uuden ohjeistuksen mukaan täällä mitataan vasta rv 25 eteenpäin eli munkin kohdalla tosiaan yli 30 viikoilla... Mutta onneksi kaikki vaikutti olevan hyvin ja oma olo ihan ok.

Tänään rv 31+1 ja päikkäreitä on nukuttu. Näläntunne on kadonnut melkein kokonaan. Pakko koittaa silti syödä säännöllisesti.
 
Oletteko tehneet liikeseurantaa? Minä seurasin viikon neuvolan ohjeiden mukaan, mutta 10 liikettä en yhdellekään seurantatunnille saanut. Nyt sitten ylimääräinen käynti ultraan, mutta aika on vasta ensi viikolla. Sydänäänet kuuluvat hyvin, kaikki on mennyt tähän saakka hyvin. Liikkeitäkin tuntuu pitkin päivää, mutta yksittäisiä, silloin tällöin.
 
Oletteko te saaneet sitä 10 liikettä tuntiin?
 
vierailija
Vieraileva lokakuinen täällä! Joskus aiemmin tein liikeseurantaa kun yhtäkkiä huomasin illalla ettei vauva ole mielestäni juuri liikkunut. En saanut 10 liikettä laskettua, mutta tilanne korjaantui kun laskin vielä toisen tunnin perään. Nyt olen huomannut että vauvan asento vaikuttaa siihen, miten paljon tunnen liikkeitä. Yleensä voisin arvioida että 10 liikettä tulee helposti täyteen, mutta en ole nyt tehnyt varsinaista liikelaskentaa vauvan vilkkauden takia. Jos alkaa meno hiljetä niin sitten taas. Rakenneultrassa sanoivat että kannattaa soittaa polille jos liikkeet yhtäkkiä rajusti vähenevät tai katoavat.
 
vierailija
Mä en nyt tässä raskaudessa oo tehnyt, kun vasta alko viikko 30, ja sitä ennen sillä ei kai ole niin väliä. Mut aattelen kans et kyllähän sitä yksittäisiä tunteja helposti menee ilman, että liikkeitä on kovin paljoa. Ja jos liikkeitä on kuitenkin tuntunut, niin sehän on tärkeintä. Viime raskaudessa kävin kerran liikelaskennan takia sairaalassa käyrillä, ja siellä ne kyllä sanoivat lapsen liikkuvan, vaikken itse juuri mitään tuntenut. Eli aika loppuraskaudessakin on ilmeisesti ihan hyvin mahdollista, että vauva liikkuu vaikkei sitä juuri huomaisikaan. Ootko ite käynyt liikelaskennan takia noilla sairaalan polikäynneillä? Joka tapauksessa hyvä että pääset ultraan ja tarkistetaan asiat. Pidän peukkuja että kaikki on siellä hyvin!

Mä olin tänään ylimääräisessä kokoseurantaultrassa, jossa kaikki oli hyvin, painoarvio oli nyt noin 1600g, mikä vastasi viikkoja (30). Viiden viikon päästä sitten vielä ainakin yksi ultra tulossa mulla. Jos olisin pelkällä neuvolan seurannalla ja ilman lisäultria, mullakin ois varmasti samanlainen olo kuin fiksulikalla siitä, ettei olla enää niin kiinnostuneita. Neuvolakäyntejä kun on ollut ekaa raskautta vähemmän ja ne on olleet tosi lyhyitä. Lisäultrien ansiosta kuitenkin tuntuu, että nyt tässä raskaudessa meistä huolehditaan kokonaisuudessaan aiempaa paremmin. Toisaalta huomaan kyllä myös omassa asennoitumisessa, että on tää toka raskaus selkeesti enemmän mennyt jotenkin tässä muiden asioiden sivussa, ilman että ihan niin tarkkaan mietin esim. syömisiä, liikuntoja tai ylipäänsä tulevaa vauvaa.
 
Hei!
Pakko kysyä, että missä paikkakunnalla sf-mittaa seurataan vasta rv25 viikosta lähtien ja missä käynnit ovat lyhyitä/harvemmin? Porissa ainakin käynnit ovat täysin samanlaisia olit sitten ensi- tai uudelleensynnyttäjä sekä sf-mittaa seuraillaan rv22 alkaen!
 
Tässä just vertaan esikoisen ajalta äitiyskorttia ja nyt tästä raskaudesta niin esikoisesta on 10 terveydenhuollon käyntikertaa joista yksi oli neuvolalääkäri ja näiden lisäksi kaksi ultraa (nt- ja rakenneultra) eli käyntejä yhteensä 12.

Tässä raskaudessa 6 käyntikertaa joista kaksi kertaa on ollut niitä 5 minuutin lääkärikäyntejä eli vaan 4 terveydenhoitajan neuvolakäyntiä ja kaksi ultraa eli yhteensä 8 käyntiä. Huomenna vaihtuu rv 37+0 eli saavutetaan täysiaikaisuus.

Viime raskaudessa sf mitattu ekan kerran rv 22+6 ja yhteensä keritty mitata 7 kertaa(!!). Tässä raskaudessa mitattu kaksi kertaa ja huomenna tosiaan täysiaikainen että niinkin kovaa "seurantaa" :ROFLMAO: :rolleyes: Ekan kerran mitattiin rv 30+1 ja sanottiin että ohjeistus on mitata vasta viikolta 25 eteenpäin ja tosiaan uudelleen synnyttäjillä ei ole tuossa välissä ollenkaan neuvolaa (mullakin siis oli neuvola 22+1 ja seuraava 30+1 ja tämä on normi uudelleensynnyttäjillä). Näin siis Espoossa ja pääkaupunkiseudulla ilmeisesti ihan yleisesti.
 
Yhteistyössä