Apuaaa, siis tää just pelottaa Mut ihanaa, jos aika kultaa sit kuitenki muistotMulla on joka raskaudessa ollut ihan jäätävää pahoinvointia ja oksentelua. Joka kerta oon itkenyt miehelle että ei enää ikinä.. kahden viimeisen raskauden aikaba jouduin osastolle tiputukseenkin kun kuivuin niin pahasti. Aika todellakin kultaa muistot.
Joooo synnytys oli rankka ja järisyttävä kokemus, mutta siitä on jääny ainoastaan kaikki hyvä mieleen, vaikka synnytyksestä seuraavana päivänä muistan edelleen tärisseeni ja miettineeni, että miten ikinä tuun pääsemään tästä traumasta yli. Nyt vaan haluaisin taas kokea raskauden ja synnytyksenApuaaa, siis tää just pelottaa Mut ihanaa, jos aika kultaa sit kuitenki muistot
Edit. Niin se on kai synnytyksessäkin, vai mitä mieltä synnyttäneet?
Ihana kuulla!Joooo synnytys oli rankka ja järisyttävä kokemus, mutta siitä on jääny ainoastaan kaikki hyvä mieleen, vaikka synnytyksestä seuraavana päivänä muistan edelleen tärisseeni ja miettineeni, että miten ikinä tuun pääsemään tästä traumasta yli. Nyt vaan haluaisin taas kokea raskauden ja synnytyksen
Ite en kyllä muista että mulla olis nää vihlonnat menkkoihin liittyny,vaan niitä oli myös raskaana. Menkkasäryt paria päivää ennen menkkoja on sellasta kouristuksen omasta,"tunkeilevaa",silloin tuntuu jotta koko kohtu venyy pihalle ku paine ja kipu on niin kova.Täällä useampi maininnut vihlonnan kohdussa. Mä oon itse nyt tässä yrittelyssä ja yhdessä kesken menneessä raskaudessa huomannut että mulla ainakin alkaa yleensä viimeistään dpo5 nega kierroissa semmonen kairaaminen kohdun seudulle. Muistuttaa ekan raskauden sukkapuikkokipuja. Sen kerran kun tammikuussa olinkin raskaana noita ei sitten tullutkaan... Ite oon pohtinut liittyiskö jotenkin kohdun limakalvon poistumiseen valmistautumiseen tms. Huomaan kyllä että joko synnytys tai ikä on tehnyt sen että muutenkin tulee kyl kierron tuntemukset vahvemmin kun silloin nuorena (oon siis esikoisen saanut 22v 2014 ja siitä asti ollut hormoonaalinen ehkäisy).
Nii, jokasella on eri oireet menkoissa ja raskaana Mullakaan ei oo menkat oireillu ikinä näin pitkäkestosilla tuntemuksilla. Tosi epätavallisia oireita, olinpa raskaana tai en ja otan nää positiivisin mielin nyt vastaan odottaen parasta, koska tottakai vedän nyt uusista oireista sen johtopäätöksen, että ne kielis raskaudesta. Päätin, että lauantaina aamulla teen testin ja siinä pysynIte en kyllä muista että mulla olis nää vihlonnat menkkoihin liittyny,vaan niitä oli myös raskaana. Menkkasäryt paria päivää ennen menkkoja on sellasta kouristuksen omasta,"tunkeilevaa",silloin tuntuu jotta koko kohtu venyy pihalle ku paine ja kipu on niin kova.
Mutta,edelleenkin nää mun juilinnat tuntuu.
Niinpä. Ja kun vielä ottais niistä oireista selvää tai ei piittais niistä mitäänNii, jokasella on eri oireet menkoissa ja raskaana Mullakaan ei oo menkat oireillu ikinä näin pitkäkestosilla tuntemuksilla. Tosi epätavallisia oireita, olinpa raskaana tai en ja otan nää positiivisin mielin nyt vastaan odottaen parasta, koska tottakai vedän nyt uusista oireista sen johtopäätöksen, että ne kielis raskaudesta. Päätin, että lauantaina aamulla teen testin ja siinä pysyn
Mulla on kokemus aivan helvetin hirveestä synnytyksestä ja aivan mahtavasta synnytyksestä. Mutta kummastakin selviää ja palkinto pyhittää kaiken sen tuskan <3.Apuaaa, siis tää just pelottaa Mut ihanaa, jos aika kultaa sit kuitenki muistot
Edit. Niin se on kai synnytyksessäkin, vai mitä mieltä synnyttäneet?
Mulla meinasi pää levitä just jossain yk4-6 aikoihin, nyt jo tosiaan jotenkin tottunut tai turtunut. Muistan kyllä edelleen sen epätoivon, vitutuksen ja hermostumisen, mikä tuli ensimmäisten pettymysten jälkeen. Nyt on erilaista suru, mutta armollisuutta itseä kohtaan oppii koko ajan.Huhhuh kyllä tää odottelu on pitkää. Tuntuu, että mahdollinen ovulaatio on miljoonan päivän päässä. Meillä on takana kaksi raskautta (ja yksi lapsi) ja kumpikin raskaus lähti ensimmäisestä kierrosta. Nyt tilannetta mutkistaa toki juuri lopetettu imetys ja mahdollinen palautuminen edellisestä raskaudesta, sillä lapsi on vasta reilu 1-vuotias. Nyt mennään tosiaan jo kolmatta kiertoa, eikä maltti meinaa millään pysyä matkassa. Täytyy nostaa kyllä hattua heille, jotka oikeasti kauan ovat plussaa odottaaneet, kun itsellä ei meinaa järki pysyä edes muutaman kuukauden odottelussa mukana.
Ikävä kuulla, että synnytys oli kamala. Jos saa udella, niin miksi näin?No niin, nyt kun lapsi nukkuu, voi vähän paremmin kirjoitella. Me ollaan edetty aika sopivaan tahtiin. 2015 tavattiin, seuraavana vuonna kihloihin, sitä seuraavana naimisiin. Ehkäisy jätettiin pois häiden jälkeen ja tokasta kierrosta tärppäs. Tyttö syntyi 2018, viime vuonna alettiin rakentaa taloa ja tänä vuonna päästiin muuttamaan. Tammikuussa jätettiin ehkäisy pois mutta vasta helmikuussa oli seksiä silleen, että raskaus olis mahdollinen. Viime kierto päättyi kemialliseen ja nyt on isot toiveet tässä kierrossa.
Eka raskaus oli välillä varsin rankka tai oikeestaan siitä teki rankan se, että mulla oli just ollu välilevyntyrä. Pahoinvoinnin kesti mutta en ois voinut oksentaa, kun ei selkä taipunut pöntölle yökkimiseen. Sit viikolta 33 lähtien vaivas supistukset ja viikon jouduin olee saikullakin. Loppujen lopuks synnytys oli ihan kamala. Aika ei valitettavasti kultaa muistoja. Mulla oli kuitenkin vika lääkäri tosi ihana ja se pelasti koko homman. Kävin synnytyksen jälkeen juttelee pelkopolilla ja herkästi sinne suuntaan seuraavan raskauden aikanakin.
Voin tietenkin sanoa vaan omien kokemusteni puolesta, enkä tiedä mikä tilanne olisi, jos vielä pitkäänkin menisi eikä lasta kuuluisi ja meistä vaikkapa löydettäisiin jotain vikaa, mutta mä olen ainakin vielä ottanut hyvin kaikkien muiden raskaudet. Ei ne multa ole pois ja onhan lähimpien ihmisten lapset myös minun elämääni vaikutuksessa ja niistä saa iloa. Jos taas on etäämpi tuttu yms. niin olen sitten muuten vain onnellinen, koska haluaisin niidenkin iloitsevan puolestani jos tilanteet olisivat päinvastaiset. Sehän on kans tietynlainen tabu näissä lapsihaaveryhmissä, että miten iloita omasta mahdollisesta raskaudesta jos niin onnellisesti kävisi. Itselle tulisi varmasti vaikea olo ja pohdituttaa jo nyt, että mitenkä sitä voisi jatkaa ryhmässäoloa sopuisasti niiden kanssa keillä ei sitten vaan tärppäisi kun tietää kuinka kamalaa aikaa se niille on.Tänään soitin sinne klinikalle. Aivan ihana kätilö siellä vastasi ja varattiin jo toinenkin aika hoitoja varten (psykologin aika). Selvisi myös et heillä on kans ja siis kaikkialla vissiin yksityisellä hoidot jäissä. Täytyy toivoa et korona helpottaisi siihen heinäkuulle, milloin meillä olisi tarkoitus aloittaa hoidot. Tää odottaminen on raastavaa.
No onneksi on nuo kaks alkukäyntiä varattuna kk päähän, niin on jotain mitä odottaa
Mites te muut ootte "suhtautuneet" lähipiiriin raskausuutisiin. Tälleen jo jonkun aikaa lapsettomuuden kokemusta kokeneena tuntuu aina hieman raskaalle, kun lähipiiriin osuu raskausuutisia. Toki onnellinen olen, mut haikeus aina ekana.