Toiveissa vauva 2021

Niin ja me ei olla kerrottu kellekkään vielä yrittämisen alottamisesta. Parille kaverille sanoin viime vuoden puolella että katellaan kesällä josko alkais kolmatta yrittämään. Moni tietää että kolmatta toivotaan, mutta että milloin. Esikoisesta kerrottin tuleville isovanhemmillekin vasta jossain raskausviikon 10 tuntumilla, Tokasta taisin lähettää äidille jo plusstestistä kuvan.

Minä asustelen Etelä-Suomessa.

Ainiin, muistin tänään kun aamulla nenä oli tukossa, että mulla on molemmissa raskauksissa ollut plussatessa ihan jäätävän hirvee flunssa. Onko muilla ollut flunssaoireita plussatessa. Hassua, että tollastakin voi tulla. Tokan kohdalla arvasin siitä olevani raskaana, että väsytti ihan julmetusti ja flunssa oli kerrassaan kamala.

Voimia kaikille kellä lasta ei ole pitkästä yrityksestä huolimatta ole vielä kuulunut. Syndäntä särkevää lukea tarinoita, mutta hyvä että juttelette tänne fiiliksiä, me kuunnellaan ja tuetaan parhaamme mukaan <3. Hirmuisia plussatuulia kaikille tänne.
 
Meidän vauvahaaveesta tietää muutama miun kaveri. Veljelleni syntyi tammikuussa lapsi ja miehen serkulle on tässä kuukauden sisällä syntymässä kolmas lapsi. Olemme ainut lapseton pari molempien puolelta.
Olen Pohjois-Karjalasta
 
Meillä tietää yrityksestä 2 kaveria, mutta moni osaa tätä varmasti odottaa. Mulla on kaveripiirissä melkeinpä kaikilla jo lapsia, joka korostaa vähän tätä omaa haavetta. Asiat kun ei aina mee niinkun suunnittelis tai haluais. Olen silti onnellinen että ollaan nyt yrittämässä :) me ollaan keski-suomesta.

Mä alotin foolihapon muutama kuukaus ennen kun yritys alkoi. Nyt syön mama monivitamiinia. Välillä tikutan, välillä en. Nyt tilasin taas ovistikkuja. Mulla on oireet niin selkeät ettei voi erehtyä ovulaation ajankohdasta :) muuten yritän mahdollisimman normaalisti elellä, terveellistä ruokaa ja vähän liikuntaa jne. Tilasin hedelmöityskupin ja otan ens kierrossa käyttöön, katotaan onko sillä mitää osaa tai arpaa asiassa :D
 
Meillä on vain puolitutuille syntynyt/syntymässä vauvoja. Ja veikkaan että jos nyt raskaudun ni se on todella iso yllätys monelle:) meillä ku piti lapset olla jo tehtynä<3 ja ite viel syksyllä en todellakaan haaveillut vauvasta:D
Vitsit ku nää pari viikkoo menis nopeaa! Toki ei kerrota kenellekään ennen np-ultraa,jos vain en kovasti oksentele ni lapsillekin vasta sitte:)
 
Hei!
Itsekin voisin liittyä keskusteluun. Olen aiemmin kirjoittanut tuolla Haaveena vauva 2020 ryhmässä myös. Itse täytän kesällä 30,kihlattuni täyttää 33. Olemme aloittaneet yrittämisen viime kesänä heinäkuun kierrosta, mutta meillä on ollut välissä useampiakin kiertoja, että talletukset eivät ole onnistuneet.

Tällä hetkellä haaveilemme /suunnittelemme muuttoa miehen kotipaikkakunnalle siellä meillä olisi enemmän turvaverkkoja kuin täällä missä nyt asumme, minäkään en ole täältä kotoisin eli vain ystäväni asuvat täällä. Mahdollinen muutto ja uuden työn etsintä on kyllä melkoinen stressin aihe.

Tässä kierrossa menossa kp 16,luulen että dpo 1. Mut ei toivoa raskaudesta tässä kierrossa, koska vaikka seksiä oli jopa kaksi kertaa, emme päässeet maaliin asti. Joten seuraavasta kierrosta yritämme koti-inseminaatiota, vaikka ei miehestä tunnu luontevalta ajatukselta, joten jännitän, onnistuuko.

Itse syön raskausmonivitamiinia, d-vitamiinia,sekä alhaisen ferritiinin vuoksi pitäis syödä rautaa ja c-vitamiinia mut on onnistunut vähän huonosti. Miehelle yritän muistaa antaa myös D-vitamiinia ja sinkkiä. Joku kyseli, mitä vitamiineja ja hivenaineita miehen pitäis saada niin itse olen kuullut lähinnä sinkistä ja seleenistä. Sinkki ainakin tukee miehen testosteronituotantoa.
 
Me ei puhuttu kenellekään, kun alettiin ekaa yrittämään ja tokaa ei oikeastaan yritettykään, mentiin varmoilla päivillä, ajatuksena että ei haittaa, vaikka vauva tuliskin.
Molemmista kerrottiin vasta joskus viikolla 16 vanhemmillekin ja muille vasta sen jälkeen. Mulla on ollut aika minimaha läpi raskauksien, joten ei oo sen suhteen ollut kiire kertoa :D nyt oon kyllä avoimesti puhunut, että yhdestä lapsesta vielä haaveilen, mutta että mies jarruttelee. Nyt oon siskolleni ja yhdelle kaverille kertonut, että mieskin on vihdoin hieman suostunut asiaan :)
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni ja 3milia
Pitänee uskoa, että kuukautiset on tulossa huomenna ja kohti uutta yritystä sitten vaan. Aiemmista kierroista poiketen rinnat tulleet aroiksi tässä kylläkin. En ainakaan yhtään testiä tuhlaa enää tähän kiertoon, täytyy koittaa löytää muuta ajateltavaa. Vehnänalkioöljyä mietin tilailla, onko muilla kokemuksia? Tsemppiä kaikille, joilla tässä kp 1 taas starttailee!
 
  • Surullinen
Reactions: Millimetrii
Pitänee uskoa, että kuukautiset on tulossa huomenna ja kohti uutta yritystä sitten vaan. Aiemmista kierroista poiketen rinnat tulleet aroiksi tässä kylläkin. En ainakaan yhtään testiä tuhlaa enää tähän kiertoon, täytyy koittaa löytää muuta ajateltavaa. Vehnänalkioöljyä mietin tilailla, onko muilla kokemuksia? Tsemppiä kaikille, joilla tässä kp 1 taas starttailee!
Olen käyttänyt jo 10kk, meillä myös mies ottaa sitä. Hirveen makustahan se on mut siihen tottuu kyllä :D
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni ja Mans115
Tervetuloa kaikille siirtyneille! Toivottavasti tärppäisi nopeasti. :giggle:

Mulla käytössä kierron seuraamiseen Flo. Raskautumisen kannalta siitä ei kyllä mun tapauksessa ole mitään hyötyä, kun ovis tulee silloin kun tulee. Tällä hetkellä jostakin syystä kierron alku venyy ja ovikset on olleet siinä kp 26 kohdalla, vaikka Flo veikkaa ne kp 16 kohdalle...
 
Täällä flo käytössä ja suht hyvin se osaa ennustaa ovikset ja menkkojen alkamisen. Toisinaan käytän ovistikkuja varmistaakseni omat tuntemukset. Tämä kierto oli poikkeus ja ovis tuli aivan yllättäen, kun yleensä siihen osaa varautua jo 3pvä ennen.

Vehnänalkioöljyä kokeilin, kahtena päivänä :D Se oli niin karsean makuista, että ei kyennyt sit mitenkään päin jatkaa sen ottamista :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Mulla on kanssa Flo käytössä.

Meidän lapsi haaveista tietää molempien äidit ja puolison sisko, sekä lähimmät ystävät. Siitä et hoitojen ajankohta alkaa olla nyt kesällä nii ei tiedä kun vasta yks ystävä. Enkä tiedä kerrotaanko vielä muille vai vasta sitten raskaana/kun on jotain kerrottavaa..

Asutaan Uudellamaalla
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Olen tämän päivän hämmästellyt, kuinka en ollut koskaan kuullut näistä:
1.) Sylki ja liukkarit tappaa siittiöitä (myös ne siittiöystävälliset, parempi ilman jos mahdollista)
2.) Naisen orgasmi hommailun päätteeksi auttaa siittiöitä menemään oikeaan paikkaan
3.) Hommailun jälkeen olisi hyvä odottaa puolituntinen, että siittiöt pääsee uimaan pelipaikoille

Kaikki nämä on meillä ainaki aiemmissa kierroissa menny ihan päin honkia, ärsyttää kun vasta viimeyönä epätoivoisena selailin nettiä ja löysin nämä. Kaikki asiaa käsittelevät artikkelit ja foorumikeskustelut ovat aina vain puhuneet että elintavat ja vitamiinitasot kuntoon, älä stressaa, juo greippimehut, ota äljyt, ajoita yhdyntä oikein jne. mutta tollaset vinkit on myös tosi tärkeitä..
 
minulla moni läheinen raskaana tai juuri vauvan saanut. Tällä hetkellä on 3 sukulaista/ystävää raskaana, yhdellä vauva työn alla ja 2 juuri vastasyntyneet vauvat. Eli paljon on vauvajuttuja lähipiirissä.
Minä olen yhdelle ystävälle kertonut vauvahaaveistamme, mutta sovittiin ettei hän utele minulta olenko jo raskaana. Ettei se mene sitten siihen, että joka kerta kun näemme niin hän sitten utelisi ”joko?” Kysymyksiä.
Kerroin aluksi yhdelle kaverille ja hän kysyi joka kerta ja laittoi viestiä, että mikä tilanne, joko olen raskaana. Kun kerroin lapsettomuustutkimuksista, kyseli sitten niistä, mutta nyt kun kaikki tauolla koronan takia, ei ole kysellyt. Olen kyllä sanonut, että kerron kun on kerrottavaa, se on hillinnyt vähän kyselyjä. Toisaalta mukavaa, että kysytään, mutta aina vaan muistuttaa siitä, että ei onnistu. Mukavaa olisi, jos ei aina tarvitsisi muistaa tätä asiaa, mutta toisaalta se asia kulkee minulla matkassa aina joka tapauksessa. Ristiriitaista siis :/
 
Olen tämän päivän hämmästellyt, kuinka en ollut koskaan kuullut näistä:
1.) Sylki ja liukkarit tappaa siittiöitä (myös ne siittiöystävälliset, parempi ilman jos mahdollista)
2.) Naisen orgasmi hommailun päätteeksi auttaa siittiöitä menemään oikeaan paikkaan
3.) Hommailun jälkeen olisi hyvä odottaa puolituntinen, että siittiöt pääsee uimaan pelipaikoille

Kaikki nämä on meillä ainaki aiemmissa kierroissa menny ihan päin honkia, ärsyttää kun vasta viimeyönä epätoivoisena selailin nettiä ja löysin nämä. Kaikki asiaa käsittelevät artikkelit ja foorumikeskustelut ovat aina vain puhuneet että elintavat ja vitamiinitasot kuntoon, älä stressaa, juo greippimehut, ota äljyt, ajoita yhdyntä oikein jne. mutta tollaset vinkit on myös tosi tärkeitä..
Meillä kaikki nämä tiedossa ja silti ei tärppää, hemmetti. Oho paitsi sylki oli uusi asia, toisaalta sitä ei liity meidän puuhasteluun :D On tullut selattua nettiä aika paljon ja olen oppinut vaikka mitä. Palstailusta varmaan kaikista eniten, käytännön kokemuksia. Ja kaikenlaista ollaan ehditty testata yritysaikana.
 
Minulla on myös flo käytössä. Aluksi jaksoin merkata ylös joka risauksen, mutta nyt vain oviksen. Ja ehkä seksikerrat. Haluan sitten katsoa, millä tekniikalla/päivillä onnisti :D myös aamulämmön olen merkannut, mutta tässä kierrossa en ole mitannut. Nimittäin suurin masis iski aina, kun loppukierrosta lämmöt laski. Nyt vain odotan vuotoa tai sen pois jäämistä.

Muistelen lukeneeni, että miehelle suositellaan sinkin lisäksi e-vitaminia. Että jossain olis tutkittu sen vaikutuksia testosteronin/siittiöiden tuotantoon. Tosi luotettava tämä mun kertomus, saatan väärinkin muistaa :D mies söi muutaman kuukauden vahvempaa sinkkiä, nyt joku monivitamini ostettiin. Olen itse syönyt jo ennen yrityksen aloittamista multivitan mama vitamineja. Gelee royalea myös muutaman kierron, mutta jätin pois kun alkoi thyroxin lääkitys kilpparin vajaatoimintaan. Vehnänalkioöljyä tai macaa en ole kokeillut. Voisikohan lääkkeen kanssa käyttää. Pitää tutkia.
 
Olen tämän päivän hämmästellyt, kuinka en ollut koskaan kuullut näistä:
1.) Sylki ja liukkarit tappaa siittiöitä (myös ne siittiöystävälliset, parempi ilman jos mahdollista)
2.) Naisen orgasmi hommailun päätteeksi auttaa siittiöitä menemään oikeaan paikkaan
3.) Hommailun jälkeen olisi hyvä odottaa puolituntinen, että siittiöt pääsee uimaan pelipaikoille

Kaikki nämä on meillä ainaki aiemmissa kierroissa menny ihan päin honkia, ärsyttää kun vasta viimeyönä epätoivoisena selailin nettiä ja löysin nämä. Kaikki asiaa käsittelevät artikkelit ja foorumikeskustelut ovat aina vain puhuneet että elintavat ja vitamiinitasot kuntoon, älä stressaa, juo greippimehut, ota äljyt, ajoita yhdyntä oikein jne. mutta tollaset vinkit on myös tosi tärkeitä..
No ainakaan tosta kolmoskohdasta ei ole mitään tieteellistä näyttöä; siittiöstähän huomattava enemmistö tulee lastin kärjessä ja siinä kohtaa kun mies on kokonaan tullut niin siittiöt ovat menneet jo menojaan. Loput mitä yleensä valuu ulos on vain siemennestettä. :)
 
Meillä yrityksestä tietää meidän molempien sisarukset ja heidän puolisot (molemmilla kolme sisarusta) ja sitten molemmat kertonut osalle kavereista. Aluksi ei tiennyt niin moni, mutta osa on arvannut että yritetään ja osalle ollaan kerrottu tässä matkan varrella. Ja mun vanhemmat tietää, mun äiti soitti mulle kerran tässä pari kuukautta sitten ja mulla oli just ennen sitä alkanu jälleen kerran menkat niin se kuuli äänestä että joku oli vialla ja sit kerroin mistä huono mieli johtui. :) Itse koen tavallaan että on helpottavaa ku ihmiset tietää yrityksestä, koska tämä ainakin mun mieleen vaikuttaa vahvasti. Mutta toisaalta taas välillä tuntuu että oliko nyt pakko kertoa noin monelle, kun on itellä kuukaudesta toiseen epäonnistunut fiilis.

Ja oon Keski-Pohjanmaalta :)

Ja itse käytän foolihappoa, eskimo kalaöljyä, joku öljy e-vitamiini kapseli, sinkki, b-vitamiini sekä e-vitamiini. Niin ja rautaa syön myös tällä hetkellä, otan sitä aina kuureina silloin tällöin, että pysyisi arvot kohdillaan. Vehnänalkioöljyä kokeilin muutaman kuukauden ja siis mun kierto lyheni kun käyton sitä. Normi on 27-29 pvä, niin yhtäkkiä oli 23-24. Ja luteaali lyheni myös,niin siksi jätin sen pois ja aloin syömään noita öljy e-vitamiini kapseleita.

Ovulaatio on vihdoin tuloillaan! Siis voi juku mitkä limat nyt kun on juonut sitä tropicana greippimehua. Toimii mulla huomattavasti paremmin kuin se verigreippimehu.
 
  • Rakkaus
Reactions: minttuni

Yhteistyössä