Televisioevankelista puhaltaa koronaviruksen pois: ”Tämä on Jumalan henkäys!”

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Miljonääriksi oman kristillisen organisaationsa avulla tullut televisioevankelista Kenneth Copeland on ottanut uudenlaiset keinot käyttöön koronavirusta parantaakseen. Hän puhaltaa taudin pois.

Uskonnollisen Kenneth Copeland Ministries -liikkeen perustanut Kenneth Copeland tuhoaa koronaviruksen puhaltamalla sen päälle Jumalan tuulen. Hän lupaa, että COVID-19 tulee tuhoutumaan tämän ansiosta, eikä se uusiudu enää koskaan.

Hän uskoo, että pian koittava kesä ja kuumuus tulee tappamaan viruksen kaikkialta. Hän kertoi Jumalan luovan niin suuren yliluonnollisen kuumuuden aallon, että COVID-19 kuolee. Valitettavasti viranomaisten mukaan kuumuus ja kosteus eivät yksin riitä tappamaan virusta.

Copeland on kehoittanut ihmisiä lahjoittamaan edelleen varojaan kirkolleen, vaikka he joutuisivat työttömäksi. Jeesus on hänen mukaansa töitä tärkeämpi hyvinvoinnin lähde. Hänen omaisuutensa arvo on useita satoja miljoonia euroja ja hän kertoo Jeesuksen kertoneen organisaation arvon nousevan tänä vuonna 300 miljoonalla dollarilla. Evankelista on myös parantanut sairaita televisioruudun kautta.

:)
 
  • Haha
Reactions: Latimeria
Selvä..

Mitäs EGO sanoo tästä?
Jos mä oon Ego, nii oo sä vaikka...Lego!
Copeland on menestysteologi nro 1.

En mä Jumalan voimaa epäile, tai etteikö jonkun saarnaajan kautta vois Jumala hiukan "sädettää" koronat pinnoilta veks.

Mutta sen puhujan, joka lupaa ihmettä, on oltava 100 % varma että Jumala on mukana siinä projektissa. Eli että se viesti tulee Jumalalta eikä omasta päästä.

Kyllä yks julkinen ihme, pieni tosin, koettiin sateisella Helsingin olympiastadionilla v.87-88, kun Billy Graham ilmoitti minuutilleen sateen loppumisajan. Ilman Forecaa. Ja se sade myös loppui just sillä minuutilla.
Mut Graham ei ollutkaan menestysteologi, ainakaan silloin.
 
:D

Huijari pikemminkin tuommoinen ukko ja kaltaisensa.
 
Mäkin osaan arvata sateen loppumisen sekunnilleen. Ei ole vaikeaa. Osaan arvata sen alkamisenkin. Tosi monta kertaa olen hakenut pyykit sisälle just, ennenko alko sataan. Joo, ja kerran ostin sateenvarjonkin etukäteen! Ja kerran laitoin aurinkorasvan valmiiksi, et pääsin paistatteleen silleen just, eikä melkein.
 
Et sä voi esim.tunnin päähän ennustaa sateen loppumista, jos et ole meteorologi. Graham sanoi tuon aika lailla kokouksen alkuun.
 
No joskus on mennyt tunti ja vartti. Molempiin suuntiin sekä sateen alkaessa että loppuessa. Ei se edes ole vaikeaa, kuka tahansa pystyy siihen, uskon ma. Siinä auttaa, jos on seuraillut ilmastotyyppejä. Esim. rannikolla sateet alkavat ja loppuvat vähän miten sattuu. Sisämaassa riittää, kun ennustaa kerran viikkoon.
Ilmankosteus, tuuli ja sensellaiset on helppo haistella, vaikka ei olisi johdatusta isolta herralta tai pekka poudalta.
 
Jaa. No seuraavan kerran kun teillpäin sataa, saat arvella sateen loppumisajan, minuutilleen. ;)
 
vierailija
Jaa. No seuraavan kerran kun teillpäin sataa, saat arvella sateen loppumisajan, minuutilleen.
Haaste otettu vastaan ja lupaan kertoa, miten kävi. Nyt joudutaan kuitenkin odottamaan seuraavia sateita pääsiäisen ylitse. Kahden päivän päästä yöllä saattaa tippa tulla, mutta en tiedä, olenko hereillä.
Voidaanhan rajata aika ainoastaan hereilläoloajan sateisiin? :)
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria
vierailija
Njaa. Copeland voi olla huijari, mut ei kaikki julistajat ole.
Homma menee melkein niin että mitä vaatimattomammin ja nöyremmin joku esiintyy, sen useammin sen sanomat toteutuu.
Näin se varmaan on. Fransiskus Assisilainen oli tällainen ja tietysti Jeesus itse. Nykyajan uskovaiset vai tuppaavat olemaan röyhkeitä, itsekkäitä ja jopa ilkeitä.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
Televisioevankelista puhaltaa koronaviruksen pois: ”Tämä on Jumalan henkäys!”
Miljonääriksi oman kristillisen organisaationsa avulla tullut televisioevankelista Kenneth Copeland on ottanut uudenlaiset keinot käyttöön koronavirusta parantaakseen. Hän puhaltaa taudin pois.

Uskonnollisen Kenneth Copeland Ministries -liikkeen perustanut Kenneth Copeland tuhoaa koronaviruksen puhaltamalla sen päälle Jumalan tuulen. Hän lupaa, että COVID-19 tulee tuhoutumaan tämän ansiosta, eikä se uusiudu enää koskaan.

Hän uskoo, että pian koittava kesä ja kuumuus tulee tappamaan viruksen kaikkialta. Hän kertoi Jumalan luovan niin suuren yliluonnollisen kuumuuden aallon, että COVID-19 kuolee. Valitettavasti viranomaisten mukaan kuumuus ja kosteus eivät yksin riitä tappamaan virusta.

Copeland on kehoittanut ihmisiä lahjoittamaan edelleen varojaan kirkolleen, vaikka he joutuisivat työttömäksi. Jeesus on hänen mukaansa töitä tärkeämpi hyvinvoinnin lähde. Hänen omaisuutensa arvo on useita satoja miljoonia euroja ja hän kertoo Jeesuksen kertoneen organisaation arvon nousevan tänä vuonna 300 miljoonalla dollarilla. Evankelista on myös parantanut sairaita televisioruudun kautta.
Tupakoitsijat taas puhaltaa koronaviruksen keuhkoistaan: ”Tämä on itsekkyyden henkäys!”
 
Yhteistyössä