Haaveena vauva 2020

Täälläkin menkat alkoi odotetusti eilen illalla/yöllä. Ovis oli jo kp 10 ja menkat alkoi dpo 12 joten kierron pituudeksi tuli huimat 21 päivää :ROFLMAO: Noh, eipähän tarvinnut odotella tällä kertaa uuteen kiertoon pääsyä. Ja suurimmat pms oireet pysyivät onneksi pois loppuun asti, mikä oli vaihteeksi mukavaa. Silti olin varma ettei tärpännyt joten nyt ihan ok rauhallinen mieli. Mun kohdalla se vaan on niin että se negatesti masentavaa mut ihan täysin, joten hyvä kun ei tarvinnut tässä kierrossa testailla. Tuo mun luonnollinen luteaali 11 pv oli myös lääkärin mukaan ihan ok raskautumista ajatellen, mut toki mulla on se luteaali lääkitys valmiina, jos haluan sitä vielä käyttää.

Mut voi poistaa dpo ja kp listalta. Mietiskelen täällä nyt rauhassa jonkun aikaa missä mennään tämän yrityksen kanssa, joten en tule nyt mukaan listoille. Näen miehen työmatkojen vuoksi vasta ensi viikolla, ja toivon mukaan saisin silloin ehkä otettua puheeksi nuo hoidot yksityisellä. Ehtii tässä nyt miettiä vielä olenko itsekään niihin valmis lähtemään. Mietin myös sitä verikoetta joka kertoisi siitä munasolujen laadusta, sekin toisi vähän selvyyttä, että kannattaako tässä luomuna enää edes yrittää. Toisaalta se pieni toivon kipinä on koko ajan, kun letroilla mulla irtoaa kerralla 2-3 munarakkulaa. Että jos sieltä vielä se yksi hedelmöittymiskykyinen munasolu löytyisi.

Kiitos taas kaikille tuesta viime aikojen ajatusten kanssa ❤ Peukuttelen ja tsemppailen täällä taustalla teille muille ainakin, sen minkä kerkeän :love:
 
Jaahas, taisi one stepit vain näyttää turhia viivoja ilman raskautta. Tai sitten joku kiinnittymisyritys. Tänään apteekin ultra nega :poop: Ehkä se on nyt uskottava että sieltä ne menkat huomenna alkaa. On tää kyllä raastavaa kierrosta toiseen pitää toivoa yllä ja aina romahtaa kun menkat lopulta alkaa :cry:
 
Pitäisiköhän tulla taas listoille, eli huomenna kp11/27-28.

Tänään ollut sellanen fiilis, et ketut tämäkään kierto ole meidän. Ovistestit näyttää haaleaa, eli toivon kovasti, että se ovis on vasta tuloillaan ja greippimehu tekee vain tepposia mulle :D Mut osaisko ottaa rennommin, jos heittää nyt jo kirveen kaivoon? :cautious: No EI TIETENKÄÄN :whistle:
Eilen talleteltu. Pitäiskö yhden välipäivän, jos ovis ois vasta kp13? Eikös se liika tallettelukin ollut ei_hyvästä :cautious:
 
Mä olen myös miettinyt et miksi on niin vaikeaa odottaa sen testailun kanssa, kun innostun aina haamuloista ja valeplussista :unsure:
Miten voi aikuiselle ihmiselle 2 viikkoa tuntua niin pitkältä odottamiselta !?
 
@Lilmi89 haamulaiset ovistestissä ei niinkään haittaa, paitsi jos se prkl meni jo ohi :unsure: Mutta jaksan elätellä toiveita, että se ei ollut ajoissa ja se plussa on vasta oviksen kohdalla tulossa :) Silti jotenkin fiilis, et ei tärppää :cautious: Hyvä tällain ennakoida jo tulevaa :LOL::LOL::LOL:
 
Pitäisiköhän tulla taas listoille, eli huomenna kp11/27-28.

Tänään ollut sellanen fiilis, et ketut tämäkään kierto ole meidän. Ovistestit näyttää haaleaa, eli toivon kovasti, että se ovis on vasta tuloillaan ja greippimehu tekee vain tepposia mulle :D Mut osaisko ottaa rennommin, jos heittää nyt jo kirveen kaivoon? :cautious: No EI TIETENKÄÄN :whistle:
Eilen talleteltu. Pitäiskö yhden välipäivän, jos ovis ois vasta kp13? Eikös se liika tallettelukin ollut ei_hyvästä :cautious:
Joka toinen päivä oli muistaakseni ohjeistus, kun siittiöissä häikkää. Tän mukaan mennään.
 
@Kasikuus vahingossa sinut täppäsin tuohon mutta tarkotin haavejutun negaa, hitsi ku menee jo nimimerkitki sekasin! :LOL:Monesko yrityskierto teillä oli nyt menossa?? Pitäis joka viestiin laittaa joku oma elämäntarina että pysyy kartalla! :alien:
Se ois hyvä, kun viesteihin sais semmoisen automaattisen allekirjoituksen tallennettua. Yritys alkanut 2/19, tutkimukset menossa, hoidot alkaa kevään aikana tms. :LOL:
 
Että jos sieltä vielä se yksi hedelmöittymiskykyinen munasolu löytyisi.
Samaa minäkin omalla kohdallani toivon ja jokainen kierto on siksi tosi tärkeä. Jaksuhalit sinulle uuteen kiertoon.

@Haavejuttu Voi kurja minkä testit teki. Toivottavasti uusi yritys tuottaa tulosta. Isosti tsemppiä! :love:

Minut voi poistaa piinailijoista ja huomenna kp 2/25.
Menkat alkoi ja pudotus pilvilinnoista -> :poop: oli aika suuri siitä negatestistä huolimatta. Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti, kun kierron puolesta periaatteessa näyttäisi olevan teoriassa mahdollista raskautua. Vielä tarvitaan elinkelpoinen yhdistelmä soluja... kuinka vaikeaa se voi olla. :rolleyes::ROFLMAO::cry::LOL:
 
Tuli mieleen tuosta saunomisesta, greippimehuista ja kaikista muista kikkakolmosista, mitä itsekin on kokeillut, että mitä jos miehillä olisikin vastaavanlainen epätoivoisen intohimoinen suhtautuminen tähän yritykseen, kuin meillä naisilla.
- saunailloissa killuttimet kelluisi kylmävesikupissa, ettei siittiötuotanto kärsisi
- aamupalaan kuuluisi olennaisena osana sinkkitabletit, parapähkinät, papa-vitskut, ja muut siemennesteen laatua maksimoivat lisäravinteet
- naisen menkkojen aikaan olisi itsestäänselvää suorittaa omakätinen pussien tyhjennys joka toinen päivä, ettei siittiöt ”vanhene”; jos siis ei pupuilua
- auton penkinlämmitin ei olisi koskaan päällä, koska: siittiöt.
- ryyppyreissut vähenisivät lähelle nollaa, koska rankka ryyppyilta vaikuttaa siittiöiden tuotantoon jopa seuraavat kolme kuukautta
- naiselle tosin pitää muistaa käydä hakemassa punkkupullo ja selittää mitä hyötyä punkkulasillisesta kiinnittymisen aikoihin on
- muutenkin pitää pitää miehenä huolta, että nainen syö myös tarvittavat vitskut ja ravintolisät ja tekee säännöllisesti ovulaatiotestit ja seurailee ovislimojen ilmaantuvuutta, ettei sentään ihan yksin tarvitse tämän lapsenyritysasian kanssa painia
- ja kaikkihan tietää sen tilanteen, kun naisella on juuri ovisaikaan työreissu ja googlella koitat selvittää ”postipaketin lähetys pikana” ”pakettiautomaattien säilytyslämpötila” Äh, ei näitä hakusanoja keksi. Vai sittenkin Matkahuollon kautta (n)
Tuli vaikka mitä esimerkkejä mieleen, mutta tässä nyt muutama :ROFLMAO:

Ja vaikka onkin hauska naureskella, niin joskus toivoisi kyllä miehen ottavan omatoimisesti enemmän osaa tähän yritykseen, ettei kaikki painolasti ja asioiden selvittely ja ”miehen neuvominen” olisi naisen harteilla :unsure:
 
Viimeksi muokattu:
@Kasikuus vahingossa sinut täppäsin tuohon mutta tarkotin haavejutun negaa, hitsi ku menee jo nimimerkitki sekasin! :LOL:Monesko yrityskierto teillä oli nyt menossa?? Pitäis joka viestiin laittaa joku oma elämäntarina että pysyy kartalla! :alien:
No mä mietinkin, et meniköhän nyt sekaisin :D Mut se on ihan normaalia, kun täällä niin paljon porukkaa ja ei millään meinaa pysyä perässä.
Meillä menossa yk11
 
Tuli mieleen tuosta saunomisesta, greippimehuista ja kaikista muista kikkakolmosista, mitä itsekin on kokeillut, että mitä jos miehillä olisikin vastaavanlainen epätoivoisen intohimoinen suhtautuminen tähän yritykseen, kuin meillä naisilla.
- saunailloissa killuttimet kelluisi kylmävesikupissa, ettei siittiötuotanto kärsisi
- aamupalaan kuuluisi olennaisena osana sinkkitabletit, parapähkinät, papa-vitskut, ja muut siemennesteen laatua maksimoivat lisäravinteet
- naisen menkkojen aikaan olisi itsestäänselvää suorittaa omakätinen pussien tyhjennys joka toinen päivä, ettei siittiöt ”vanhene”; jos siis ei pupuilua
- auton penkinlämmitin ei olisi koskaan päällä, koska: siittiöt.
- ryyppyreissut vähenisivät lähelle nollaa, koska rankka ryyppyilta vaikuttaa siittiöiden tuotantoon jopa seuraavat kolme kuukautta
- naiselle tosin pitää muistaa käydä hakemassa punkkupullo ja selittää mitä hyötyä punkkulasillisesta kiinnittymisen aikoihin on
- muutenkin pitää pitää miehenä huolta, että nainen syö myös tarvittavat vitskut ja ravintolisät ja tekee säännöllisesti ovulaatiotestit ja seurailee ovislimojen ilmaantuvuutta, ettei sentään ihan yksin tarvitse tämän lapsenyritysasian kanssa painia
- ja kaikkihan tietää sen tilanteen, kun naisella on juuri ovisaikaan työreissu ja googlella koitat selvittää ”postipaketin lähetys pikana” ”pakettiautomaattien säilytyslämpötila” Äh, ei näitä hakusanoja keksi. Vai sittenkin Matkahuollon kautta (n)
Tuli vaikka mitä esimerkkejä mieleen, mutta tässä nyt muutama :ROFLMAO:

Ja vaikka onkin hauska naureskella, niin joskus toivoisi kyllä miehen ottavan omatoimisesti enemmän osaa tähän yritykseen, ettei kaikki painolasti ja asioiden selvittely ja ”miehen neuvominen” olisi naisen harteilla :unsure:
Miehelle vois kans laittaa! Paras :LOL:

@Kasikuus Mulle gyne sanoi, että liika on huono. Meille ehdotti n. 3 päivän välein. Ja meillä on kaikki ok.

Pitäisikö huomenna testata!? Ei pitäny, mut silti vähän tekis mieli. :whistle:
 
Ovistestiin piirtyy tummempi viiva kuin eilen (ei kuitenkaan plussa) ja plussa saattaa olla huomenna. Täällä alkaa jo analysoimaan liikaa, että koska eilen oli seksiä, ni tänään ei viittis, kun varmuutta ei ole onko siittiöt hyvälaatuisia. Sit taas ei viittis odottaa huomiseen, kun sit on pian myöhästä :LOL: Joten mitähän tässä tekis :whistle: Enpä ole kyllä ikinä ihan näin tarkkaan miettinyt, mut nyt iski joku paniikki, kun ovis tekee tuloaan liian aikaisin :ROFLMAO:
 
Luin miehelle tuon ja oli vaan hiljaa :ROFLMAO: Hänhän ei edes ymmärrä että hommailut pitäis tähdätä ovikseen, eipä ihme kun esikoinen tuli hups vain kertalaakista :mad:

No mutta onkos piinailijoilla mitä oireita?! Mulla ei oo mitääääään, ja tänään vähän pms ärsytys ollu :devil:
 
Näytin miehelle tuon listan, ei kaikkia juttuja tajunnut, mutta totesi hänen jo tekevän osaa noista :p

Yritin oikein pinnistellä ja toivoa, että dpot olis jo pitemmällä, mutta dpo 8 se vasta menossa. Tuntuu että ollut jo kauan aikaa tuo sama :ROFLMAO: Pitkiä on päivät. Rinnat arat ja jotain tuntemuksia ala vatsalla. Lämmöt koholla. Ei kai muuta. Tai no jaa, eilen oli vielä hyvä fiilis, tänään tullut monesti mieleen että en varmasti ole raskaana (n)
 
Noniin, eli siis @marrrsipaani taisi vastata mun mietteisiin etukäteen :ROFLMAO: Eli parempi ois odottaa huomiseen ja pitää 1pvä ainakin väliä :)
Edit: Testaa testaa :D
Mutta esim täällä sanotaan ettei seksiä voi harrastaa liian usein.
Siittiöitä on lastissa vähemmän, jos ejakuloi päivittäin tai tiheämmin, mutta ne on parempi laatuisia.
https://www.avawomen.com/avaworld/how-often-should-you-have-sex-to-get-pregnant/
 
Mulla on nyt joku energiapuuska päällä. Johtunee lisääntyneestä valoisuudesta.
Mutta viikonloppuna tein hulluna rästissä olleita pihatöitä ja tänään puunasin kotia lattiasta kattoon.
Tämmöstä nulla on ollut usein menkkojen lähestyessä, mutta myös alkuraskaudessa.
Toki nyt ei voi johtua kummastakaan, kun vasta dpo 4 :ROFLMAO:
Suren jo valmiiksi sitä kun tämä energia väistämättä loppuu pian ja muutun lahnaksi :ROFLMAO::cry:
 
Miehelle vois kans laittaa! Paras :LOL:

@Kasikuus Mulle gyne sanoi, että liika on huono. Meille ehdotti n. 3 päivän välein. Ja meillä on kaikki ok.

Pitäisikö huomenna testata!? Ei pitäny, mut silti vähän tekis mieli. :whistle:
Kolmen päivän väleinhän saattaa missata oviksen o_O
Jos suurin todennäköisyys on dpo -2, -1 ja 0, niin helposti hyppää yli.
Tosin kyllähän raskaaksi on mahdollista tulla yhdestä ainoasta kerrasta ilman että tietää mitään oviksesta :rolleyes:
Tai no, joka tapauksessa se on vain se yksi siittiö, joka lopulta hoitaa homman :p
 
  • Tykkää
Reactions: PumpuliNumpuli
Mutta esim täällä sanotaan ettei seksiä voi harrastaa liian usein.
Siittiöitä on lastissa vähemmän, jos ejakuloi päivittäin tai tiheämmin, mutta ne on parempi laatuisia.
https://www.avawomen.com/avaworld/how-often-should-you-have-sex-to-get-pregnant/
Ja jostain luin tutkimuksesta, että lapsettomuushoidoissa olleilta miehiltä oli otettu kaksi näytettä muistaakseni alle vuorokauden erolla ja jälkimmäisessä oli ollut parempi tulos. Mutta missä tämä oli tehty, jossain ulkomailla, en muista. Ei ole siis ihan luottettava tämä kertomukseni. Ollaan testattu joinain kiertoina niin, että päivittäin ja joskus vaikka pari kertaa päivässä, joinain taas niin, että joka toinen tai kolmas päivä. Eipä vielä vaikutusta meidän kohdalla, mutta toki minussakin jotain häikkää on. Mutta täällä Suomessa, kun tutkimukseen menee, pitää olla vähintään se 2 vrk väliä. Ja oliko joku maksimiaikakin. Miten muuten hoidoissa sitten, kuinka kauan tulee pidättäytyä ennen kuin tavaraa purkitetaan hoitoa varten? :rolleyes:

Siis ihan sekava viesti ja vaikuttaa siltä, että en muista mitään enkä ymmärrä mistään mitään :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: Ananas90

Yhteistyössä