Olipa taas lapsellisia suurin osa ketjun vastauksista. Tulee ihan mieleen oma nuoruuteni ja oma äitini. Ryhdyin kasvissyöjäksi lukiossa, ja äiti loukkaantui henkilökohtaisesti tästä päätöksestäni (kun ei hänen tekemänsä liharuoka kelvannutkaan) ja hän myös yritti kaikin keinoin vaikeuttaa kasvissyöntiäni. Tuohon aikaan piti alaikäiseltä olla huoltajan lupa kasvisruokavalioon koulussa, ja äitini tietenkin kieltäytyi allekirjoittamasta sitä. Lisäksi hän teki kasvisruuaksi joko pelkkiä pakastevihanneksia tai sitten paistoi liikaa, siis poltti tarkoituksella kasvisruuat, jotta ne olisivat mahdollisimman pahanmakuisia. Hänen ideansa oli painostaa minut syömään lihaa. Mutta ei onnistunut. Koulussa söin pelkkää perunaa, salaattia ja näkkileipää. Kotona en käytännössä syönyt lämmintä ruokaa ollenkaan. Olisin tietysti voinut opetella itse kokkaamaan, mutta olin teini enkä välittänyt. Myös sukulaiset jankuttivat ruuasta koko ajan - aina kun olin kylässä, tarjoiltiin koko ajan leivän päälle makkaraa, vaikka hyvin tiesivät, että olen kasvissyöjä.
Nyt olen yli 40-vuotias melkein-vegaani. Välit äidin kanssa ovat olleet nuoruudesta asti viileät ja jännitteiset, ja olen aikuisena enää todella vähän hänen kanssaan tekemisissä. Tuo ruualla kiusaaminen ei suinkaan ole ainoa syy, koska tuo sama asenne hänellä näkyi muissakin asioissa. En kauheasti arvosta äitiäni ihmisenä, vaikka perhesiteen vuoksi tietyllä tavalla hänestä välitänkin.
Omien kokemusteni perusteella neuvoisin suhtautumaan omiin lapsiin ja nuoriin arvostavasti ja kuunnellen. Todella moni perinteinen suomalainenkin ruoka on lakto-ovo-vegeruokavalioon sopivaa, joten on turha selittää, ettei kukaan osaa tehdä mitään kasvisruokaa. Vegaaniruuat ovat toki haastavampia, jos ei ole aiheeseen perehtynyt. Ja nykyisin on erittäin helppoa tehdä kasvisversioita tutuistakin ruuista, koska kaupat ovat täynnä tuotteita, joilla voi korvata lihaa. Jotenkin kuulostaa tosi kädettömältä sellainen "en osaa tehdä kasvisruokia" -tyylinen uikutus. Ei se nyt mitään rakettiteidettä todellakaan ole. Ruuanlaitto ei ole vaikeaa. Jos keskitason älykkyydellä varustettu osaa tehdä liharuokai, hän oppii kyllä tekemään kasvisruokiakin. Ja jos ei osaa, niin ostaa sitten vaikka valmiita tai puolivalmiita.
Naurettavaa myös kasvissyöjäteinille vänkääminen jostain muun kuluttamisen ekologisuudesta. Perheen teini tuskin on päättänyt perheen autonkäytöstä, lomamatkoista tai ostopäätöksistä. Ja millaista viestiä miitenkaan haluatte sillä viestittää? Osoitatte siis olevanne itse tietoisia elämäntapojenne haitallisuudesta, mutta oma ratkaisunne on se, että ei tehdä mitään minkään hyväksi. Teini sentään yrittää ja aloittaa ruokavaliosta - luuletteko, että nuoret arvostavat teitä siitä, että kerskakulutatte vaan mistään välittämättä? On parempi edes yrittää tehdä jotain, kuin haitoista tietäen porskuttaa vaan menemään.
Saattaisitte huomata, että välinne teinin kanssa parantuvat, kun kuuntelette, arvostatte ja annatte tilaa. Mutta on oma valintanne, jos ette sitä tee. Älkää sitten itkekö, jos käy samalla lailla kuin omalle äidilleni kävi.