V
vierailija
Vieras
Lapsuuteni oli erittäin tavallinen. Meitä oli muutama muksu pikkukylän maalaistalossa. Ruokaa ja puhtaat vaatteet oli aina, vaikka raha oli varmasti vanhemmilla tiukassa. Elo oli kaikin puolin perusturvallista. Ei mitään isoja kriisejä, sairauksia tms. varjostamassa.
Nuoruuteni meni samalla tavalla. Kaikki meni aivan mukavasti. Muutin lukion jälkeen pääkaupunkiseudulle opiskelemaan. Menin nuorena naimisiin liike-elämän menestyjän kanssa. Ahdistuin kuitenkin aikuistuttuani rahan ympärillä pyörivään kaupunkilaiselämään, joten erosin ja muutin takaisin maaseudulle. Eroon ei liittynyt mitään suurta draamaa, kaikki saatiin järjestettyä ja sovittua aika fiksusti.
Nykyään olen naimisissa itseäni reilusti vanhemman miehen kanssa. Hän on samaa ikäluokkaa vanhempieni kanssa, ja hänen maanläheiset elämänarvonsa ovat lähellä omiani. Hän on huomaavainen ja kunnollinen mies. Meillä on paljon yhteisiä harrastuksia. Voin liitossa todella hyvin.
Nykyisessä puolisossani on joitakin piirteitä ja tapoja, jotka muistuttavat minua lapsuudestani. Tapa millä hän lämmittää puuhellaa, mitä radiokanavaa kuuntelee, jotkin eleet ovat kuin isälläni... Kun huomaan tällaisen asian, minulle tulee hyvä mieli.
Miksi aina elämässään hyvin pärjännyt, vahvaluonteinen ja elämän suurilta karikoilta välttynyt ihminen tuntee mielihyvää joistain lapsuuteen liittyvistä asioista? Ymmärtäisin, jos olisin joskus tuntenut oloni turvattomaksi tai olisi ollut aikuiselämässä jotain todella pahaa ja ikävää, mutta olen vielä tähän mennessä välttynyt suurilta suruiltakin (läheisiäni ei ole kuollut eikä sairastunut vakavasti jne.). Tietysti avioero oli ikävä, mutta siihenkään ei liittynyt mitään väkivaltaa tai muuta kauheaa, kasvoin vain kliseisesti ulos siitä liitosta.
En kysy siksi, että asia jotenkin häiritsisi, mutta se vaan kiinnostaa psykologisessa mielessä. Miksi jotkut haluavat asioiden olevan samalla tavalla kuin lapsuudessa, ja toiset haluavat ihan jotain muuta? Vertaan itseäni rakkaimpiin ystäviini, jotka ovat kuin kala vedessä kaupungissa ja suuressa maailmassa ulkomailla, vaikka heillä on varmasti ollut ihan samanlainen hevosenlantainen turvallinen lapsuus maaseudulla naapurissani kuin minulla.
Nuoruuteni meni samalla tavalla. Kaikki meni aivan mukavasti. Muutin lukion jälkeen pääkaupunkiseudulle opiskelemaan. Menin nuorena naimisiin liike-elämän menestyjän kanssa. Ahdistuin kuitenkin aikuistuttuani rahan ympärillä pyörivään kaupunkilaiselämään, joten erosin ja muutin takaisin maaseudulle. Eroon ei liittynyt mitään suurta draamaa, kaikki saatiin järjestettyä ja sovittua aika fiksusti.
Nykyään olen naimisissa itseäni reilusti vanhemman miehen kanssa. Hän on samaa ikäluokkaa vanhempieni kanssa, ja hänen maanläheiset elämänarvonsa ovat lähellä omiani. Hän on huomaavainen ja kunnollinen mies. Meillä on paljon yhteisiä harrastuksia. Voin liitossa todella hyvin.
Nykyisessä puolisossani on joitakin piirteitä ja tapoja, jotka muistuttavat minua lapsuudestani. Tapa millä hän lämmittää puuhellaa, mitä radiokanavaa kuuntelee, jotkin eleet ovat kuin isälläni... Kun huomaan tällaisen asian, minulle tulee hyvä mieli.
Miksi aina elämässään hyvin pärjännyt, vahvaluonteinen ja elämän suurilta karikoilta välttynyt ihminen tuntee mielihyvää joistain lapsuuteen liittyvistä asioista? Ymmärtäisin, jos olisin joskus tuntenut oloni turvattomaksi tai olisi ollut aikuiselämässä jotain todella pahaa ja ikävää, mutta olen vielä tähän mennessä välttynyt suurilta suruiltakin (läheisiäni ei ole kuollut eikä sairastunut vakavasti jne.). Tietysti avioero oli ikävä, mutta siihenkään ei liittynyt mitään väkivaltaa tai muuta kauheaa, kasvoin vain kliseisesti ulos siitä liitosta.
En kysy siksi, että asia jotenkin häiritsisi, mutta se vaan kiinnostaa psykologisessa mielessä. Miksi jotkut haluavat asioiden olevan samalla tavalla kuin lapsuudessa, ja toiset haluavat ihan jotain muuta? Vertaan itseäni rakkaimpiin ystäviini, jotka ovat kuin kala vedessä kaupungissa ja suuressa maailmassa ulkomailla, vaikka heillä on varmasti ollut ihan samanlainen hevosenlantainen turvallinen lapsuus maaseudulla naapurissani kuin minulla.
