MaMau ihan järkyttävä määrä keskenmenoja! Onko sulla tutkittu mikä niitä aiheuttaa, onko löytynyt jotain kohdusta tai hyytymistekijöistä ym? Ootteko muuten tehokkaampiin hoitoihin alkamassa vai jatkatteko letroilla? Mä ymmärrän tuon pakkomielle-ajatuksen, en minäkään ennen esikoista voinut nauttia elämästä täysillä, en iloita muiden raskauksista tai pikkulapsista ja ajatus lapsettomasta loppuelämästä oli sietämätön/mahdoton. Ajattelin että vaikka menis 100 000 e mä jatkan hoitoja kunnes onnistuu, vaikka luovutetuilla minuksilla, halusin oman vauvan. Että kyllä se lapsi voi olla aikamoinen pakkomielle, onneksi meille tuli lapsia lopulta, mut en tiedä miten olisin päässyt yli lapsettomuudesta, jos lapsia ei olis suotu, olis se ollut varmasti terapian ja valtavan kriisin paikka. En ole niin ura-orientoitunut, että siltä saralta olisin löytänyt sisältöä elämään, kyllä perhe on mulle se ykkönen ja omat lapset maailman ykkösjuttu ja elämän tarkoitus. Uskoisin, että jos toista lasta ei oltais saatu, olisin tyytynyt yhteen ja lopulta hyväksynyt asian, onhan se valtava siunaus jo saada se yksi. Mutta kyllä toinen "viimeisteli" asian, sai vielä nauttia raskaudesta ja vauvasta, kun ensimmäistä odottaessa oli koko ajan valtava huoli ja stressi ja menettämisen pelko. Toinen raskaus oli tavallaan sen ensimmäisen korjaava kokemus. Ja onhan sisaruksista toisilleen iloa ja onnea parhaimmillaan. Tunteilleenhan ei tosiaan voi mitään, et voi niitä estää. Niistä voi onneksi puhua esim. psykologille tai terapeutille ja lopulta hyväksyä omat tunteensa.