Lamauttava terveysahdistus

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Olen 17-vuotias poika. Olen noin kolmen vuoden ajan kärsinyt erilaisista fyysisistä ja psyykkisistä oireista. Minulle on diagnosoitu jännitysniska, sekä masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Ahdistun todella herkästi terveydestäni ja ilmeisesti oireilen myös psykosomaattisesti. Vuosien varrella olen epäillyt itselläni vaikka sun mitä sairautta. Uusin ahdistuksen aihe on kuitenkin epäilyni ALS-taudista. Lihakseni tuntuvat heikoilta ja niissä esiintyy elohiiriä. ALS-tautia pelkäsin ensimmäisen kerran jo kolme vuotta sitten, mutta nyt pelko on tullut takaisin. Lihasheikkoutta oli muistaakseni jo silloin hieman, kuten myös elohiiriä. Nyt kuitenkin lihakseni tuntuvat heikommilta kuin koskaan. Näiden oireiden päälle minulla on siis myös paljon muitakin eri oireita. Kysyisin siis, voiko ALS tulla jo näin nuorelle? Olen aivan huolesta soikea, kuten olen ollut paljon aiemminkin eri syistä. Lääkäriin en oikein uskalla mennä diagnoosin pelossa. Onko muilla tällaista terveysahdistusta, tai jotain muuta tietoa, mikä voisi helpottaa oloani. Suunnittelen suurinpiirtein jo hautajaisiani...
 
vierailija
Liikuntaa minäkin ehdotan, siinä näet itse kehittyykö lihaskunto, ja niskakin saattaa parantua. Esim varaat kuntosalilta ohjatun käynnin ja kerro niskasta niin osaavat neuvoa täsmäliikkeitä.
Muista myös syöd terveellisesti ja nukkua säännöllisesti, se on erittäin tärkeää!
 
Samaa mieltä kuin tämän kirjoittaja. Lisäisin vielä, että tule pois googlen/netin parista. Jokainen täällä saa vaikka minkälaisen diagnoosin itselleen haalituksi, jos erehtyy lukemaan terveyspalstoja tai etsimällä etsimään tulkintoja kaikille jomotuksilleen.
 
  • Tykkää
Reactions: Pikku_Pallo
vierailija
vierailija
En usko että saan itseäni ylös lenkille saati salille. Olen yksinkertaisesti tällä hetkellä niin lamaantunut pelosta, että en voi tehdä käytännössä yhtään mitään. Käyn koko ajan mielessäni läpi sitä, kun lääkäri antaa minulle kuolemantuomion. Siinä vaiheessa lähden sitten mielummin oman käden kautta...
 
vierailija
En usko että saan itseäni ylös lenkille saati salille. Olen yksinkertaisesti tällä hetkellä niin lamaantunut pelosta, että en voi tehdä käytännössä yhtään mitään..
No lue sitten tuolta ympäristön osuudesta - tosin vanhaa tekstiä, mut ei se lääkäri mitään tuomioita jaa. Kirjoittaa lähetteitä ja poissulkee niitä heille opetettuja vaivoja. Onko sulla univelkaa?
 
vierailija
Olen 17-vuotias poika. Olen noin kolmen vuoden ajan kärsinyt erilaisista fyysisistä ja psyykkisistä oireista.
"...homemyrkyt eivät välttämättä vaikuta heti. Joskus asia tosin ratkeaa helposti, kun eläimet eivät edes suostu syömään rehua. Muussa tapauksessa pitää odottaa mahdollisten oireiden ilmenemistä..."
"Yleisin oire on oksentelu. Toisinaan esiintyy jopa veristä ripulia. Home voi nimittäin heikentää veren hyytymiskykyä ja aiheuttaa näin verenvuotoja suolistoon." - Lännen rehu tiedottaa -

Ruokavaliosi tietysti kiinnostaa kaikkia, joten odotellaan josko jaksat siitä kertoa.
 
vierailija
Ruokavalio kiinnostaa? Koulussa en syö lähes koskaan, eli siis päivät menevät silloin yhdellä lämpimällä aterialla päivässä. Kasviksia syön hyvin vähän. Keväällä söin rautalisiä lievän raudanpuutteen takia. Tämä kuitenkin saatu nyt korjattua.
 
vierailija
Nukun noin 6 tuntia yössä. Jatkuvasti olen todella väsynyt ja uupunut.
Siis univelkaa on kertynyt ainakin pari joka yö. Ota sitten päikkärit, jos västyyttää. Ei ole väliä,milloin nukkuu, kunhan nukkuu sikeää unta.
Onko kaikki roskikset tyhjennetty? Niistä nimittäin voi tulla höyryjä, joiden vaikutus on juuri tuollaista. Vaikkapa nuuskatyynyjä?
 
vierailija
Ruokavalio kiinnostaa? Koulussa en syö lähes koskaan, eli siis päivät menevät silloin yhdellä lämpimällä aterialla päivässä. Kasviksia syön hyvin vähän. Keväällä söin rautalisiä lievän raudanpuutteen takia. Tämä kuitenkin saatu nyt korjattua.
Ota tavaksi tehdä kunnollinen munakas joka aamu: luomukananmunia 3 ja siihen eila-luomukermaa tetrasta. Paista se luomuvoissa - koska rasvassa on liuenneina aina ne hermomyrkyt, mitä ksvinsuojeluaineiksi kutsutaan.
 
vierailija
Ruokavalio kiinnostaa? Koulussa en syö lähes koskaan, eli siis päivät menevät silloin yhdellä lämpimällä aterialla päivässä. Kasviksia syön hyvin vähän. Keväällä söin rautalisiä lievän raudanpuutteen takia. Tämä kuitenkin saatu nyt korjattua.
Minkälainen rautavalmiste? Niitähän ei elimistö siedä enkä itsekään voisi syödä edes yhtä nappulaa.
 
vierailija
Ruokavalio kiinnostaa? Koulussa en syö lähes koskaan, eli siis päivät menevät silloin yhdellä lämpimällä aterialla päivässä. Kasviksia syön hyvin vähän. Keväällä söin rautalisiä lievän raudanpuutteen takia. Tämä kuitenkin saatu nyt korjattua.
Monesti se anemia tuleekin kasviksista, kuten mun miehellä kävi, kun innostui laihduttamaan - nitraatit niissä saa sen aikaan, rukolassa eniten. Mut onneksi hoksittiin se ennen mitään tutkimuksia:D
 
vierailija
Ihmisellä on taipumus kiinnostua asioista.
Jollekin se on matematiikka, jollekin alkoholi, naiset, pleikkari, meikkaaminen, hiustenlaitto, urheilu, vanhemmille lapsien asiat, naisille ystävien asiat, autot, tv-sarjat, erakolle jonkun eläimen seuraaminen, sairaalle muiden potilaiden tai siivoojan huolellisuuden seuraaminen, jolloin oma sairaus unohtuu - mikä vaan. Jos ei ole mitään "harrastusta" mistä kiinnostua, niin ei se taipumus kiinnostua jostain häviä mihinkään.
Yksinäisillä vanhuksilla se kiinnostus voi kohdentua esim naapureihin(hyvässä ja pahassa, toinen auttaa kauppa-asioissa, toinen on naapurikyylä)
Tai jos ei ole mitään ulkoista asiaa johon kohdentaa tämän kiinnostuksen, niin sitten se kiinnostus voi kohdentua omaan kroppaankin.

Kuulostaako järkevältä?

Sinun kiinnostuksesi on kohdentunut kehoosi, mutta kiinnostuksesi ei ole saanut positiivissävytteistä ajattelumallia (vrt. ystävienkin asioista voi olla kiinnostunut mukavalla ja sosiaalisella tavalla, rikkautena itselle ja kavereille, tai voi olla negatiivinen ajattelu "se sano tosi rumasti, petti mun luottamuksen, ei tue ketään, on itsekäs paska" jne. Hoksaatko? Sama urheilussa, voi pitää hauskaa ja pilkkeen silmäkulmassa, tai voi olla aina vihanen kun joku sössii, ei syötä oikeaan paikkaan, varusteet on perseestä, kenttä huono jne.

Sinun ajattelu on huolestunutta, jota vielä multi maximoi ahdistuneisuushäiriösi. - Ei käy kateeks....

Joten mitä vaihtoehtoja sulla on?
- En väitä etteikö sulla oliskin ALS. En ole lääkäri enkä puhelimen näytön kautta voi sellaista sanoa :D mutta pitäisin sitä silti hyvin mahdottomana.
- Aloitetaan siitä, että ylipäätään teetkö sinä mitään lihaksien käyttöä vaativaa liikuntaa?
On aivan varma, että 17 vuotias tuntee itsensä heikoksi jossei liiku ja edes pidä yllä lihaskuntoa.
- Leikitään ajatuksella että sulla olis se ALS, mikäpä olisi tärkeää? No hyvä fyysinen kunto.
- Toisekseen, olet nuori mies. Sun mieshormoonit on tällä hetkellä valtavan korkealla koska ne yrittää tehdä pojasta miestä. Tällä hetkellä olisi mielettömän hyvä mahdollisuus kehittää tuota kroppaa, lihaskuntotreenillä saisit kehosi ihan uusiin ulottuvuuksiin jo muutamassa kuukaudessa.
- Kolmannekseen, liikunta, lihastreeni, kun näet kroppasi muuttuvan ja kehittyvän voisi saada sun "mielenkiinnon" kohdentumaan johonkin positiiviseen ajatusmalliin.
- Neljännekseen, on aivan varma että jos sun kroppa on ens kesänä bueno :love:, niin riittää kun menet sen kauniin kroppasi kanssa festareille ja lupaan ettet ehdi murehtimaan mitään turhia.

Miltäs kuullostais?
Sellainen tuli mieleen, että asutko vielä kotona...? Jos esim vanhemmilla olis hieman ylimääräistä rahaa, niin nyt olis hyvä hetki pyytää kuntosalijäsenyys ja personal traineri. Vetoat että kun ei muitakaan harrastuksia ole ollut...Ja uskon että vanhemmat ilahtuis tällaisesta ihan vastapainona lääkäreille kuskaamiselle.

...Mieti mikä voisi olla sun kiinnostuksen kohde...??
Toivottavasti sait tästä uutta näkökulmaa miten suhtautua elämään.
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
vierailija
Tulen käymään elokuun lopusta lähtien nuorten mielenterveysyksikön poliklinikalla juttusilla. Siellä sitten koitetaan ratkoa näitä asioita. Pohtia kiinnostuksen kohteita yms. Tottakai voi olla että masennus + ahdistus + liikkumattomuus (en siis harrasta liikuntaa käytännössä yhtään, 95% ajastani menee koneen ääressä) aiheuttaa näitä oireitani, vaikka nyt uupumuksen ja lihasheikkouden. Pelottaa kuitenkin hirveästi. Olen helposti murehtivaa sorttia ja nytkin, kun mahdollisuus että minulla olisi juuri tuo sairaus, on häviävän pieni, pidän sitä silti todennäköisimpänä vaihtoehtona.
 
Mutta niin kauan kun sun fyysinen kunto ja aktiivisuus on nolla, niin niin kauan sää tulet aina vaan saamaan uusia oireita, jotka sit taas ruokkii sun huolta. Sää et ole enää lapsi, sun kroppa ei enää pysy edes entisellään jos et käytä sitä. Sää ihan oikeesti alat heikkenemään, nivelet kipuilee, lihakset vähenee, tukka ohenee, suolisto ei toimi, sydän hakkaa, tulee turvotuksia, hengästyt jne jne. Ne on ihan oikeita asioita jotka tapahtuu jos et käytä sun kroppaa. Liikunta ja lihasten käyttö myös kehittää vaadittuja hormoneja, jotka tarvitset sun kropan terveyden(fyysisen ja psyykkisen) ylläpitämiseen.
 
vierailija
Eikä se aloittaminen vaadi personal trainereitä. Ihminen joka ei ole liikkunut, niin riittää että käy 3kertaa viikossa viiden minuutin kävelyn ulkona. Parin viikon päästä 10minuutin.
Sillä alottaa.
 
vierailija
...minusta on myös sinänsä mielenkiintoista, että et itse halua todeta huoltasi aiheettomaksi. Kuten esim tän ALS:n kohdalla, sun olis hyvin helppo alkaa liikkumaan ja todeta ettei sussa ole tuota sairautta, mutta sen sijaan et tee mitään....
..mitään muuta kuin tuot huolesi esille.
Miksi et halua todeta asiaa vääräksi?
Voi kuulostaa lapselliselta, mutta olet ehkä lapsena saanut huomioo ollessasi kipeä..
Kaipaat tuota huolestuneisuutta, sairauden selvittelyä, lohduttelua ja hoivaa. Antaako se sulle tunteen että susta välitetään? Koveneeko sairaudet? Pitää olla joku kunnon tauti että saat tuon huolestuneisuuden aikaseks?

Voisitko ajatella tekeväsi jotain muuta asiaa (kuin sairastaa) jolla saisit nuo samat tunteet? Esim ihan näyttelijät tekevät työtään siksi, kun ovat koukussa tunnereaktioihin
 
  • Tykkää
Reactions: Echo

Haha, tää oli hyvä. Toimispa se vaan nuin, että kävisin vähän ulkona ja kaikki mun huolet häviäis. En muutenkaan ymmärrä miten sen vois todeta aiheettomaks liikkumalla?

Ja niin, en tiiä sitten. Onko ongelmistaan kertominen ja avautuminen huomion hakemista? Turha vissiin mennä ees sinne polille sitte. Varmaan nauravat mut ulos sieltä...
 
vierailija
Onko ongelmistaan kertominen ja avautuminen huomion hakemista? Turha vissiin mennä ees sinne polille sitte. Varmaan nauravat mut ulos sieltä...
Ei ole, mutta kun itselläni oli kehkokuume, oli pakko maata 2 viikkoa. Se olo oli kamala, kun ei vaan ollut voimia lihksissa. ---ja täällähän on monta vastailijaa mun lisäksi. ALS-tautisen olen tavannut nuorena, enkä muista hänestä muuta, kuin että jäi lyhytkasvuiseksi - varmaan kun aloitti tupakoinnin niin nuorena. Olisko jotain muuta ollut, en tiedä. Loppuun asti oli järki ja tunteet mukana. Mut se huono kunto tulee pelkästä istumisesta - olit sitten töissä tai kotona, sille sama.
 
vierailija
En usko että saan itseäni ylös lenkille saati salille.
Unohda se. Onko sun asunnossa tilaa kävellä? Äitini muutti sellaiseen asuntoon, et tulee paljon metrejä päivänmittaan, kun on pakko kävellä sängystä vessaan ja jääkaapille. Monesti tehokkuusajattelu tekee sen, ettei niitä metrejä päivän mittaan kerry riittävästi kotona. Kun jalat alkaa turvota, ei niillä kävelläkään enää, mutta tuo on yks asia, mitä moni ei suostu kuulemaan. Siispä vaihda huoneessasi järjestys niin, et sun täytyy kiertää siellä parin metrin sijasta koko huone ympäri - niin itsekin tein, kun tuon ison ongelman huomasin - ja hyvin toimii:cool:
 
Yhteistyössä