Ei toi suvakkien #unelma kovin kaksiselta näytä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
– Hänellä ei koskaan ole ollut kunnollista taloa, ei leluja, ei ruokaa, ei maitoa. Haluan antaa hänelle tämän. Toivon niin paljon, että hän saa tämän, normaalin lapsen elämän. Onnea ilman pommeja, Lemke kertoo uutiskanavalle.
 
NUORI NAINEN kertoo, kuinka taistelijoiden perheet jätettiin oman onnensa nojaan Isisin alkaessa menettää alueitaan. Lopulta perheet joutuivat rukoilemaan ruokaa ja vettä.

Lemke sanoo, ettei hänen vanhemmalla lapsellaan ole hampaita puutostilojen takia eikä hän pystynyt kävelemään vuoteen, koska oli niin nälkäinen.
 
En oikein ymmärrä tätä. Ensin lähdetään liput liehuen isis- morsiammiksi ja kun homma ei natsannutkaan, niin oletetaan, että nyt voi palata takaisin ja heittäytyä taas oman kansan vastuulle?
 
Ja vielä asenteella, että sitä ei harmittanut lähteä, eli kannattaa vielä järjestöä... Eli haluat tulla takaisin, mutta et elää täällä vaan taistella vielä uskomuksesi edestä... Mielenkiintoista.
 
En oikein ymmärrä tätä. Ensin lähdetään liput liehuen isis- morsiammiksi ja kun homma ei natsannutkaan, niin oletetaan, että nyt voi palata takaisin ja heittäytyä taas oman kansan vastuulle?

Niin no, jos on 15-vuotiaana tehnyt tyhmyyksiä, niin kyllähän meidän yhteiskunnassa sitä käsiteltäisiin lievemmin kuin aikuisen tekemää - tuon ikäinen kun on juridisesti lapsi ja kehityspsykologisesti vielä kaukana aikuisuudesta. Joten kyllä minä 15-vuotiaalle tytölle antaisin uuden mahdollisuuden, mutta siten että saisi psykologin apua ja oikeasti ohjattaisiin vahingollisesta aatteesta takaisin yhteiskuntaan.
 
Suvakkien mielestä isisläisten tulo Suomeen on ihmisoikeus ja isisläisille pitää antaa täällä mahdollisimman nopeasti asunto ja työpaikka ja muuta, jotta he "kotoutuvat" tänne.
Ai, kuka niin on sanonut? Tähän mennessä on puhuttu, että kaikille, jotka lähtevät isisiä karkuun, mutta ilmeisesti joku laajentanut kommenttejaan. Tai sitten sinä mielikuvitustasi?
 
Niin no, jos on 15-vuotiaana tehnyt tyhmyyksiä, niin kyllähän meidän yhteiskunnassa sitä käsiteltäisiin lievemmin kuin aikuisen tekemää - tuon ikäinen kun on juridisesti lapsi ja kehityspsykologisesti vielä kaukana aikuisuudesta. Joten kyllä minä 15-vuotiaalle tytölle antaisin uuden mahdollisuuden, mutta siten että saisi psykologin apua ja oikeasti ohjattaisiin vahingollisesta aatteesta takaisin yhteiskuntaan.
15-vuotias on juridisesti vastuussa teoistaan.
 
Niin no, jos on 15-vuotiaana tehnyt tyhmyyksiä, niin kyllähän meidän yhteiskunnassa sitä käsiteltäisiin lievemmin kuin aikuisen tekemää - tuon ikäinen kun on juridisesti lapsi ja kehityspsykologisesti vielä kaukana aikuisuudesta. Joten kyllä minä 15-vuotiaalle tytölle antaisin uuden mahdollisuuden, mutta siten että saisi psykologin apua ja oikeasti ohjattaisiin vahingollisesta aatteesta takaisin yhteiskuntaan.
15vnä lähti. Nyt 19-vuotias ja isis on hävinnyt. Ei kadu mitään, kaksi lasta jo kuollut. Ai niin pitää antaa anteeksi koska on raskaana? Haloo!
 
Ei ole maitoa... miten ihmeessä? 20-päiväistä vauvaa pitää imettää. Onko sekin kiellettyä islamissa?
 
Yhteistyössä