Millä perusteella tämä tyyppi päästettiin vapaaksi ja saa jäädä Suomeen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mies osti Audi A4:n osamaksulla ja ajoi sen Irakiin – kertoi oikeudessa erikoisesta passinhakureissusta
c5eafb31acb74c7f8a22131a9e9dce49.jpg.webp

29 000 euron arvoinen Audi A4-henkilöauto päätyi sen hankkineen miehen mukaan Irakin Kirkukiin. Kuvan auto ei liity juttuun. (KUVA: Kari Ylänne / IS, Google Maps)

Julkaistu: 30.10. 16:14

Noin 30-vuotias mies tuomittiin kahdeksan kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen törkeästä kavalluksesta.
Mies oli hankkinut osamaksulla noin 29 000 euron arvoisen Audi A4-henkilöauton.

Hän lähti uusimaan viime vuoden maaliskuussa passiaan Turkkiin ja sai luvan viedä auton maasta pois kahden kuukauden ajaksi muutamiin nimeltä mainittuihin maihin.

Kun maasta lähtenyttä ei alkanut kuulua hänestä annettiin eurooppalainen pidätysmääräys. Puolitoista vuotta kateissa ollut mies palasi syyskuun lopulla Suomeen ja hänet vangittiin heti.

PÄIJÄT-HÄMEEN käräjäoikeudessa mies sai syytteen törkeästä kavalluksesta, koska Audi oli kateissa ja osamaksuluoton myöntänyt pankki oli saanut vasta kaksi maksuerää. Pankki odotti edelleen 28 500 euroa.

Oikeudessa mies kertoi pitkäksi venähtäneestä passinhakureissustaan. Hän ei ollut saanut passia Turkista ja joutui ajamaan Audilla Irakiin. Hän kertoi osamaksuauton olevan nyt Kirkukin kaupungissa.

Oikeuden ratkaisun mukaan miehen teko oli törkeä, koska kyse oli arvokkaasta omaisuudesta.

Tuomitun on maksettava oikeuden päätöksen mukaan osamaksuvelkansa pankille. Mies oli muutaman viikon vangittuna ja hänet päästettiin vapaaksi.

Käräjäoikeus antoi ratkaisun jutussa maanantaina.
Vesa Näveri
 
Kertokaa suvakit, milä perusteella tämä häiskä on hädänalainen. Miksi suomalaisten pitää käyttää satojatuhansia euroja tämän rikollisen tyypin paapomiseen Suomessa?
 
Hämmentävää on se, että henkilölle, joka ei ole suomen kansalainen, on myönnetty tuollainen laina ja ilman minkäälaista käsirahaa? Sen lisäksi on annettu lupa poistua maasta auton kanssa.
Sanoisinko, että autokauppias tai lainan myöntänyt pulju on kyllä varmasti osannut epäillä ongelmia, mutta myöntänyt lainan silti, sillä veronmaksajathan sen loppuviimeksi maksaa kauppiaalle.
 
Poliisien kanssa vastaanottokeskuksessa painineelle miehelle ehdollista vankeutta - Satakunnan Kansa
Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa Porissa poliisien kanssa paininut irakilaismies on tuomittu ehdolliseen vankeuteen.

Tuolloin 19-vuotiasta nuorukaista oltiin ottamassa häiriökäyttäytymisen takia kiinni huhtikuussa 2016, kun hän kävi raivokkaaseen vastarintaan kiinniottoa suorittaneita poliisimiehiä kohtaan. Mies huitoi ja potki kohti poliiseja, minkä seurauksena poliisit kaatoivat hänet lattialle.

Mies jatkoi rimpuiluaan ja pyrki edelleen sekä lyömään että potkimaan poliiseja. Lisäksi hän tavoitteli yhden poliisimiehen varustevyöllä olleita voimankäyttövälineitä, ja onnistuikin tarttumaan virka-aseen varalippaaseen niin, että se irtosi paikaltaan. Lopulta mies saatiin raudoitettua ja hänen jalkansa sidottua nippusiteellä.

Vaasan hovioikeus vahvisti pari viikkoa sitten Satakunnan käräjäoikeuden kesäkuussa antaman tuomion, jolla se tuomitsi syytetyn virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Mies kiisti syytteen ja katsoi myös olleensa tapahtuma-aikaan täyttä ymmärrystä vailla. Kaksi muuta turvapaikanhakijaa kertoi miehen vain vähän tönäisseen poliiseja, mutta oikeus ei tähän uskonut.
 
Autokauppiaissakin on mamuja.
 
Viiden kuukauden EHDOLLINEN?
 
Yhteistyössä