Miten ihminen voikaan olla näin erakoitunut : (

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Motha
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Joo, sama tilanne täällä päin.. Ja se haittaa mua. Koska olin vielä pari vuotta sitten erittäin sosiaalinen, paljon kavereita, oma porukka jonka kanssa nähtiin joka viikonloppu. Oli hauskaa ja mukavaa!
Mutta työt rupesivat painaa ja porukassa tuli riitelyä.. Ja nyt asun mieheni kanssa ja mulla ei ole ketään kun hän ja perheeni.. Ja joku ihme voimattomuus iski jolloin en vaa voi enään soittaa vanhoille kavereille..
Suhteeni niihin katkeili jo vuosi sitten.. Kun olin kutsunut heidät moneen otteeseen meille tai muutenkin ulos ja heillä oli aina jotain muuta.. Tunsin itseni hylätyksi ja sit se vaa loppu.. En jaksanu enään vaivautua soittamaan joka viikonloppu että "mitä tänään?". Luovutin itse. Oma moka. Mutta nytkään ei jaksa ja en vaa osaa tutustua uusiin ihmisiin.. (Ennen onnistu heti lennosta)
Olin eilenkin yksin yökerhossa.. Vaa koska halusin päästä "ulos".. Noh oli huono idea.. Istuin yksin koko illan ja katsoin muita.. Heillä jolla on niitä ystäviä.. Vedin perseet ja menin takas kotiin nukkumaan..
Itken päivittäin.
 
Mä oon erakko ja ihan vapaasta halusta. Yleensä en jaksa vaan lähtee mihinkään. Mulla on kaks ystävää, jotka oon tuntenu täällä aika pitkään. Toisella on lapsia ja ei niin vaan aina pääse lähtemään ja toinen mun ystävistä on aina töissä. Mä käyn töissä ja mulla on perhe ja töissä kohtaan paljon ihmisiä, joten työpäivän jälkeen en ole yleensä sosiaalisella tuulella, hyvin kaukana siitä. Ylipäätään siedän ihmisiä todella huonosti, en vaan jaksa useimpia ja koen heidät rasittavina.
 
Yksinäisyys on voimavarani ja erakkous totaalisesti minun juttuni. Nautin suunnattomasti. Mies minulla on, mutta ei muita sosiaalisia suhteita. Keikkatyötä teen. Olen niin totaalisen pettynyt ihmisiin, että tämä on paras ratkaisu. Omassa kotona puuhaatella omia juttuja ja miehen kanssa välillä matkustella. En ole halunnut edes omia lapsia enkä kotieläimiäkään. Rakastan omaa vapautta, rauhaa ja järjestystä.
 
Mä oon erakko, tosin aviomies ja tytär on, joten sosiaalisuuttakin löytyy, mutta rajautuu hyvin, hyvin tarkkaan mulla, että keneen otan kontaktia. Mies ja tytär on mulle kaikki kaikessa, toki on yks paras ystävä jonka kanssa näemme kun on aikaa. Koiran kanssa kuljemme pitkin mettiä ja kallioita, kun tarviin omaa aikaa. Tänään juurikin olin pitkällä lenkillä koiran kanssa ja kesäsin ison läjän sieniä. En ihmeemmin kaipaa ihmisten seuraa, viihdyn yksin ja periaatteessa en ole yksin kaiken aikaa. Aviomieheni tietää mun perusluonteen ja antaa välillä omaa tilaa ja sillon suuntaan mettään niin syvälle, että ei tule ainoatakaan ihmistä vastaan. Yleensä väsyn ihmisten seurassa, olen hiljaa suurimman osan ajasta, koska mulla on hyvin vähän puhuttavaa ja en etes tiedä, mistä pitäis puhua. Puhun vaan, kun kysytään ja kaikki teennäiset, hienohelmat, teeskentelijät ja nirppanokat saa mut pitkästymään ja toivomaan, että maa nielis siinä kohtaa. Ei, mä en vaan sovi suurimman osan ihmisten pariin. Mä oon omimmillaan metsässä ja täysin syrjässä muista ihmisistä. Mun mies on hyvin samanluontonen kuin minä, eli viihdytään kotona, eikä kyläillä. Meijän tyttärestä on kasvamassa hyvin sosiaalinen ja seurallinen, mikä on ihme näillä meijän geeneillä
 

Yhteistyössä