N
Nolo
Vieras
Kerätään tänne näitä kertoja kun on ollut hirveä kusi/paskahätä ja on päässyt kuselle tai kakalle mutta on käyny jotai noloa. Mainitkaa ikä ja sukupuoli. Aloitan omilla.
Elikkäs oon nainen ja olin n.3 vuotta sitten lomalla sveitsissä (tuolloin olin 29v). Olin shoppailemassa kenkä-osastolla kun yhtäkkiä tuli pissahätä. Olin juuri juonut ravintolassa käytyäni kaksi lasia vettä joka on paljon minun pienelle rakolle. Vessa oli kauppakeskuksen toisessa päässä sisään/ulos-käynnin vieressä joten ajattelin että käyn sitten vessassa kun lähden kaupasta. Näin hyvät kengät ja hain myyjän ja kysyin että paljon ne maksavat. Myyjän selitellessä kaikkea niistä kengistä että kuinka hänellä on samanlaiset jne niin siinä sitten kusihätäni muuttui hirveäksi. Sanoin myyjälle että käväisen vessassa niin tulen takaisin mutta myyjä sanoi että pystyn pidättää että hän kertoo vielä yhden jutun kengistä. En edes kuunnellut mitä hän puhui kun yritin vain puristaa reisiä yhteen. Sanoin että ostan ne ja menin maksamaan. Juoksin vessaan mutta niissä ei ollut ovia. Pelkät seinät. Juoksin yhdelle pöntölle pissasin mutta siihen tulee joku teini-tyttö joka alkaa nauramaan sitä kovaa lorinaa.
Toinen oli kun olin viime kuussa palaverissa. Mieheni oli tilannut sushia aamulla ja söin sitä aamupalaksi ja sain tietää ettei sushi sovi mun mahalle. Istuimme tuoleihin ja rupesimme neuvottelemaan. Vartin päästä tunsin kuinka mahassani möyrii ja alkoi tuntua että olisi kakkahätä. Kun kakkahätä alkoi tuntua jo aika pahalta niin kuiskasin vieressä olevalle pomolleni että käyn kakalla mutta hän sanoi että ei voi nyt käydä. Kiehnäsin siinä tuolilla ja yritin painaa kädelläni takamustani kun 45min oltuamme palaverissä pääsimme pois. Juoksin vessalle mutta kopit oli varattu. Hytkyin ja melkein itkin mutta kopeista ei tullut ketään. Juoksin autolle ja olin ajanut n.10min niin en enään kestänyt. Matkaa olisi vielä 20min. Ei auttanut muu kuin pysäyttää auto. Vieressä oli bussipysäkki jossa ei ollut ketään siinä oli katos ja seinät ettei sinne nähnyt kuin vain edestä. Laskin housut nilkkoihin, nostin paitaa ja kyykistyin mutta en ihan kyykkyyn ja annoin kakan tulla. Maahan tuli ihan vetelää ripulia kovien pierujen saattelemana ja sitä meni housuillekkin. Juuri silloin siihen päätti tulla pariskunta kahden lapsensa (n.14v) ja näkivät kun perseestäni tuli vetelää paskaa ja alapääni vetäisin housut jalkaan ja juoksin autolle. En saanut kakattua kaikkea joten loput 20min olikin tuskaa pidättelemistä. Koti-rapussa pidätyskyky loppui ja housuun tuli loput. Sitä valui portaillekkin. Eikun kotiin, housut pesukoneeseen ja suihkuun.